Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Johnson ja Sunak keräävät tukijoita Britannian pääministerikilvassa

Lauantaina alkuillasta pääministerikisaan oli ilmoittautunut vasta konservatiivipoliitikko Penny Mordaunt.

Boris Johnson tukka pystyssä. Taustalla Rishi Sunak.
Boris Johnson ja Rishi Sunak Downing Streetillä 13.10.2020. Kuva: Andy Rain / EPA
  • STT

Britannian entisen pääministerin Boris Johnsonin paluu maahan kesken Karibian-lomansa tulkittiin lauantaina merkitsevän sitä, että Johnson pyrkinee takaisin maan pääministeriksi.

Johnsonin kerrottiin myös saaneen taakseen puoluejohtajavaalin ehdokkuuteen vaaditun vähintään sadan konservatiivikansanedustajan tuen. Kampanjalähde kertoi asiasta BBC:lle. Julkisesti tukensa entiselle pääministerille oli lauantaina alkuiltaan mennessä antanut 50 kansanedustajaa.

Ainoa pääministerikisaan ilmoittautunut konservatiivipuolueen poliitikko oli lauantaina alkuillasta Penny Mordaunt, jolla oli vasta runsaan 20 edustajan tuki.

Myös entisen valtiovarainministerin Rishi Sunakin odotetaan ilmoittautuvan kisaan mukaan. Sunak sai lauantaina taakseen vaaditut sata kansanedustajaa. Kansanedustaja Tobias Ellwood kertoi Twitterissä olevansa sadas Sunakin tukija.

Sunak jäi aiemmin syksyllä pääministerikisassa kakkoseksi Liz Trussille, mutta uusi mahdollisuus avautui Trussin jouduttua eroamaan nopeasti.

Boris Johnson puolestaan joutui jättämään paikkansa maan ja puolueen johdossa kesällä moninaisten kohujen myötä.

Trussin seuraajaehdokkaiden on ilmoittauduttava maanantaina Suomen aikaa kello 16:een mennessä.

Pääministerikisaan mahtuu enintään kolme ehdokasta, joilla on oltava sadan konservatiivikansanedustajan tuki.

Jos ehdokkaita on enemmän kuin yksi, puolue järjestää sähköisen jäsenäänestyksen. Puoluejohtajan ja pääministerin nimi on selvillä viimeistään ensi perjantaina.

Oppositio vaatinut maahan vaaleja

Truss ilmoitti torstaina erostaan oltuaan vallassa vain kuutisen viikkoa. Hän pyrki Johnsonin seuraajaksi lupaamalla velalla rahoitettavia veronalennuksia. Veronalennukset aiheuttivat punnan arvon romahtamisen ja markkinakaaoksen, ja Trussin oli peräännyttävä suunnitelmistaan.

Oppositio ei ole tyytyväinen siihen, että konservatiivipuolue valitsee jälleen kerran maalle pääministerin. Muut puolueet ovat vaatineet maahan vaaleja, joita konservatiivit yrittävät välttää.

Lähde: AFP