Taito valmistaa sahtia on hiipunut vuosikymmenten aikana, mutta vielä nykyisinkin tuhannet osaavat panna perinteistä juhlajuomaa.
Sade ropisee rantasaunan kattoon, kun Ari Rämö verkkaisesti hämmentää velliä muistuttavaa massaa puisella melalla. Keitos tuoksuu viljaisalle ja hitusen imelälle.
– Tämä on meditatiivista puuhaa, Rämö toteaa.
Saunan padassa syntyy perinteistä suodattamatonta pintahiivaolutta eli sahtia. Mäskistä siivilöidään vierre, se jäähdytetään ja siihen lisätään hiiva.
– Sahti käytetään, laitetaan kylmään ja juodaan tuoreena. Sitä ei ole tarkoitettu säilytettäväksi sen pidempään, 2–5 viikkoa voisi olla hyvä väli. Itse tykkään sellaisesta kolmeviikkoisesta, Ari Rämö sanoo.
Sahdin tunnettuus on kasvanut entisestään tänä vuonna, kun 100 litraa sahtia -elokuva nousi suureen suosioon. Myös sahtikisat ylläpitävät kiinnostusta, ja niihin osallistuu nuoriakin.
Ari Rämö panee sahtia kesämökillään. Hän oppi sahdinvalmistuksen enoltaan, joka sai taidon Rämön mummolta. Mummo opetteli sahdinpanon naapurissa.
– Vanha talon emäntä opetti mummolleni joskus 1960-luvun alussa tämän paikallisen sahdin tekotavan, ja sillä on sitten menty, Rämö kertoo.
Teini-ikäiset sahtikisoissa tuovat toivoa jatkuvuudesta
Suurin syy sahdin kotivalmistuksen vähenemiseen on se, että ihmisillä ei enää ole panemiseen tarvittavia tiloja ja välineitä. Näitä oli aikoinaan karjakeittiöissä ja saunoissa, kertoo Suomen Sahtiseuran puheenjohtaja Pekka Kääriäinen.
Myös elämäntyyli on nyt hektisempi.
Sahtierän tekeminen vie kokonaisen päivän, ja moni kokee, ettei siihen ole aikaa. Lisäksi juhlakulttuuri on muuttunut ja juomavalikoima laajentunut.
– Esimerkiksi häissä sahti on ollut näillä sahtialueilla ainoa alkoholijuoma. Nykyään käydään Virossa hakemassa juotavaa, tehdään vähän boolia ja on viiniä, olutta sekä lonkeroa ja ties mitä.
Sahti maistuu toisille hyvin, mutta toiset eivät siedä sitä.
Kääriäinen arvioi, että Suomessa useat tuhannet ihmiset osaavat yhä tehdä sahtia.
Sahdinvalmistuksessa myös kilpaillaan. Kerran vuodessa järjestetään SM-kisat, joita ennen järjestetään karsinnat kussakin sahtipitäjässä. Karsintoihin osallistuu 200–300 ihmistä.
– On ilo nähdä, että kisoihin on tullut myös nuoria. Olisiko 14- tai 15-vuotias ollut nuorin kilpailuun osallistunut. Nuoremman polven tuleminen mukaan antaa toivoa siitä, että tekotaito ylipäänsä säilyy.
Kääriäinen arvelee, että myös Sata litraa sahtia -elokuva voi auttaa ylläpitämään kiinnostusta sahtiin. Elokuvalla on ollut kesäkuun puolivälin tilastojen mukaan lähes 220 000 katsojaa.
Yhdistystoiminta mahdollisti maistelun
Tänä vuonna sahdinvalmistuksen SM-kisat pidetään elokuun alussa Lahdessa. Sinne tähtää myös Ari Rämö. Hän on kisat järjestävän Sahtilahti ry:n hallituksessa, ja on itsekin tuomaroinut sahtikisoja.
Seurassa toimiminen on yksi tapaa ylläpitää sahtikulttuuria.
– Menin mukaan, kun olin opetellut sahdin ja mietin, onko tämä mistään kotoisin, onkohan tämä oikeaa sahtia ja miltähän muut sahdit maistuvat. Yhdistyksessä pääsin maistelemaan muiden tekemiä sahteja, Rämö sanoo.
Sahdinvalmistustaidon unohtuminen olisi hänen mielestään katastrofi.
– Sahti on maailmanlaajuisestikin tunnettu, joku ehkä sanoisi muinaisolut. Sitä tehdään samalla tavalla, kuin sitä on tehty satoja vuosia. Se on vaalimisen arvoinen kulttuuri.