Postipuisto, Kruunuvuorenranta, Jätkäsaari, Keski-Pasila, Konepaja, Kalasatama... Helsingin uudet asuinalueet näyttävät päällisin puolin hyvin samankaltaisilta, ja yhteneviä piirteitä niistä löytyykin.
Alueita leimaa hillitty väripaletti, terävät muodot sekä tiivis rakentaminen. Aukioita on minimaalisesti, ja talot ovat lähellä toisiaan. Pelkkiä rakennuksia katsomalla olisi hyvin vaikea sanoa, mistä alueesta on kyse.
– Urbanismiin liittyvä korttelikaupunkirakentaminen on laajalle levinnyt ajattelutapa Pohjoismaissa ja kaupunkikehityksessä yleensäkin. Helsingin nykyhetkelle on tyypillistä korttelikaupunkiin perustuva arkkitehtuuri ja tehokas rakentaminen, arkkitehti ja lehtori Tommy Lindgren Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitokselta kiteyttää.
Perinteisesti Helsingissä on ollut tavoitteena rakentaa mahdollisimman paljon asuntoja ja tehoneliöitä alueille, jotka on nähty osana kantakaupunkia.
Vastaava trendi on ujuttautunut myös uusille asuinalueille. Tämä on nostanut niissäkin keskiöön ajatuksen korttelikaupungista.
– Kyse on yli sata vuotta vanhasta helsinkiläisestä tavasta rakentaa kaupunkia. Taannoin trendasivat myös avoimemmat korttelit ja vapaammin sijoitetut rakennukset, mutta nyt on palattu takaisin vanhaan, Lindgren jatkaa.
Niin sanottu transit-oriented development tarkoittaa tehokkaaseen julkiseen raide- ja bussiliikenteeseen perustuvaa kaupunkirakennetta, jossa rakentaminen keskittyy pysäkkien ja asemien läheisyyteen. Tätä tapaa noudatetaan Helsingin lisäksi koko pääkaupunkiseudulla.
Tiivis ja tehokas rakentaminen tuottaa myös ongelmia
Tiiviys ja tehokkuus kuuluvat kaupunkisuunnittelun ytimeen. Kaupunkisuunnittelua voisi kutsua myös tilan ekonomiaksi – eli kuinka ja millaiseksi tila järjestetään asukkaille suhteessa ympäristöön.
Tehokas ja tiivis rakentaminen tuottaa haasteita, joihin kuuluvat muun muassa valoisuus ja näkymät.
Esimerkiksi Jätkäsaaren sydän sykkii laajan puiston ympärillä, mutta yhä etelämmäksi levittäytyvää kaupunginosaa on ryhdytty rakentamaan tehokkaammin.
Lindgren huomauttaa, että haasteet lisääntyvät, kun tehokkuus ja samalla rakennettujen yksiköiden koko kasvaa.
– Jos asuntoihin vaikkapa mennään rakennusmassan välissä sijaitsevan keskikäytävän kautta, syntyy tilanne, jossa asunnot avautuvat yhteen suuntaan. Samalla julkisivuista tulee monotonisia ja asunnoissa on paljon pimeitä neliöitä, Tommy Lindgren toteaa.
Alueen vehreyden puute taas voi johtua betonisista pihakansista, joiden alle on tilansäästösyistä rakennettu parkkihalleja. Ohuehkon maakerroksen takia tällaisilla pihakansilla ei välttämättä voida kasvattaa reheviä ja isokokoisia, vihreyttä ja viihtyisyyttä tuovia puita.
– Tehokkuuden haasteisiin kuuluu, että kun neliöitä rakennetaan lisää, pitäisi samalla saada jonnekin myös pysäköintitiloja, Tommy Lindgren summaa.
Tiivis rakentaminen johtaa myös lämpösaarekeilmiöön. Kesällä tämä tarkoittaa urbaanien ympäristöjen korkeampia lämpötiloja.
Hillityn väripaletin estetiikkaa
Helsingin uusien asuinalueiden väripaletti on pitkälti materiaalilähtöistä. Tämä näkyy etenkin Kalasatamassa, Jätkäsaaressa sekä Keski-Pasilassa, joissa tiilet määrittelevät vallitsevat värit. Harmaata, ruskean eri sävyjä ja perinteistä tiilenpunertavaa – ankeaa ja tylsää, voisi joku sanoa.
Tommy Lindgren myöntää, että värien käyttö on suomalaisessa arkkitehtuurissa hieman vaikea asia.
– Jos katsotaan vaikkapa parhaillaan rakentuvaa Keski-Pasilaa, värien käytössä on varovaisuutta. Tämä voi olla myös reaktio joitakin vuosikymmeniä sitten kotimaisessa arkkitehtuurissa vallalla olleisiin aksenttiväreihin.
Helsingin Laajasalon kaupunginosaan kuuluvaa Kruunuvuorenrantaa rakennetaan parhaillaan niin ikään tuhansille uusille asukkaille. Viime vuonna alueella esimerkiksi aloitettiin 250 uuden asunnon rakennustyöt.
Kruunuvuorenrantaakaan ei voi syyttää väri-iloittelusta: tiilisävyjen lisäksi sieltä löytyy harmaita betonipintoja ja valkoisia kerrostaloja. Joidenkin talojen kohdalla arkkitehtuuriin on pyritty tuomaan minimalistista koristeellisuutta tiilikuvioinnilla.
Taiteellisiksi luokiteltavat detaljit eli pienimuotoiset wau-elämykset kuitenkin loistavat poissaolollaan.
Tommy Lindgrenin mukaan on hyvä muistaa, että koulujen ja kirjastojen kaltaisissa julkisissa rakennuksissa reunaehdot mahdollistavat erilaisia ideoita niin muodoissa kuin materiaaleissakin.
– Asuinrakentamisessa reunaehdot ovat huomattavasti tiukemmat – niin taloudellisesti kuin määräystenkin osalta. Tämän takia asuinrakentamisella tuotettu ympäristö on tasapaksumpaa, vaikka asuinrakentaminen edustaakin pääosaa kaupunkirakenteesta, jonka keskellä me elämme.
Helsinkiin verrattuna Tallinna on villimpi ja vapaampi
Lindgren muistuttaa, että Helsingin uusien, samankaltaisuutta huokuvien asuinalueiden karaktääri tai persoonallisuus ei varsinaisesti löydy arkkitehtuurista vaan alueista, joilla ne sijaitsevat.
– Kalasataman karaktääri tulee osin Mustikkamaan läheisyydestä, Isoisänsillasta sekä merellisyydestä, jonka niemi mahdollistaa. Jätkäsaaressa puisto muodostaa keskeisen osan alueen luonnetta, kun taas Keski-Pasilaa leimaavat rautatie ja Keskuspuiston läheisyys.
Kruunuvuorenrannassa taas ominaispiirteenä ovat korkeusvaihtelut ja merellisyys.
Tässä välissä voit kokeilla, erotatko Helsingin uudet kaupunginosat toisistaan:
Mutta entä sitten ulkomailla? Esimerkiksi 80 kilometriä Helsingistä etelään sijaitsevassa Tallinnassa asuinalueiden arkkitehtuuri on huomattavasti villimpää, vapaampaa ja värikkäämpää kuin Helsingissä.
Jo pelkästään lauttaterminaalien lähellä sijaitsevasta Rotermannin korttelista löytyy valtaisia määrä erilaisia kokeiluja suuntaan jos toiseenkin. Ideana on ollut myös vanhan ennakkoluuloton sulauttaminen uuteen.
– Tallinnassa kaupunkisuunnittelun ja arkkitehtuurin väljempi ohjaamattomuus mahdolllistaa kokeiluja. Helsingissä sen sijaan on vahva kaupunkisuunnittelun organisaatio ja lisäksi Helsingin kaupunki omistaa paljon maata, mikä lisää kaupunkisuunnittelun kokonaisvaltaisuutta, Tommy Lindgren kertoo.