Ohjaaja Lauri Maijalan, 38, lapsuudenkodissa ei luettu Raamattua, mutta Pohjantähden ihmiskohtalot olivat kuin pyhän kirjan tarinoita. Niitä siteerattiin.
– Olen aina ollut tietoinen Koskeloista ja Salpakareista ja sitä kautta tietenkin kansalaissodasta. Se taas on vaikuttanut taiteelliseen ja yhteiskunnalliseen ajatteluuni, Maijala sanoo.
Hän istuu Kansallisteatterin katsomossa ja jännittää, saadaanko homma kasaan. ”Homma” on poikkeuksellisen kokoluokan Täällä Pohjantähden alla -esitys. Ensi-iltaan on haastattelua tehdessä kaksi viikkoa.
– Totta kai me saamme. Aina on saatu, ja aina on äiti [näyttelijä Heidi Herala] tykännyt, Maijala nauraa.
Pohjantähti on samalla Maijalan debyytti Kansallisteatterissa. Talolla on hänelle erityinen merkitys.
Päänäyttämön kattomaalauksesta, Maijalan pään yläpuolelta, häntä katsoo isoäidin äiti Heidi Blåfield, joka oli näyttelijä ja mykkäelokuvien tähti 1920-luvulla.
Sata vuotta myöhemmin Maijala ohjaa kansalliselle päänäyttämölle klassikkoa, josta kutakuinkin kaikilla on mielipide.
Kun kaikki muut tietävät paremmin
Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanitrilogia on yli 1000-sivuinen tiiliskivi. Maijala on itse sovittanut sen näyttämölle.
– Karsiminen on hirveää. Jokainen, joka tulee katsomaan, on sitä mieltä, että ”Voi ei, missä on Poku-hevonen” ja että ”Ei! Kiviojan Vikki? Eihän tämä toimi ilman sitä”.
Viimeksi ohjaaja-sovittaja törmäsi kaupassa näyttelijään, joka siteerasi pitkät pätkät joskus esittämäänsä Pohjantähden henkilöä ja kysyi, kuka teillä näyttelee tätä. Maijala ei raaskinut kertoa, että hän on pyyhkinyt koko roolin pois.
– Väinö Linna on valitettavan hyvä kirjailija. Kaikki tuntuu tärkeältä. Siellä on tuhansia onelinereita, joita haluaisi mukaan, Maijala sanoo.
Valintoja on ollut pakko tehdä. Plari eli näytelmäteksti oli harjoitusten alkaessa vielä 200 sivun mittainen. Nyt jäljellä on enää 120 sivua. Harjoitellessa on pudotettu kokonaisia monologeja pois.
Maijala korostaa, että tulossa on itsenäinen ja omannäköinen teos.
Vastakkain ovat rahvas ja eliitti...
Väinö Linnan klassikko kuvaa suomalaisen kansakunnan syntyä 1800-luvun lopusta 1950-luvun alkuun. Maijala kuljettaa tarinaa Akselin ja Elinan – ja kahden perheen kautta: Koskeloiden ja Salpakarien. Myös pappisperheen poika Ilmari on tärkeässä osassa.
Vastakkain ovat rahvas ja eliitti.
Maijalan tulkinnan ydin on eräänlaisen rakenteen esittelemisessä. Hän kysyy, millainen on yhteiskunta, joka ei välitä pienimmistään tai pysty vastaamaan niiden huutoon, joilla on vähemmän kuin toisilla.
– Yhteiskunta, joka jättää kaikkein heikoimmat huomiotta, menee aina lopulta päin prinkkalaa. Koska silloin heikoimpien katkeruus muuttuu vihaksi ja viha väkivallaksi.
Maijala sanoo, että tässä ”rakenteessa” ei ole mitään uutta: se löytyy Linnan teoksesta. On kuitenkin tärkeää nostaa se esiin.
Linna kuvaa, miten vastakkaiset ryhmät – punaiset ja valkoiset – puhuvat toisistaan, miten sukupolvet ylittävä katkeruus purkautuu väkivallaksi ja koston kierteeksi ja lopulta veriseksi sisällissodaksi.
Pohjantähti resonoi voimakkaasti nykymaailman kanssa.
– Teksti on hämmentävä. Uskon, että aika moni katsoja alkaa selailla omia Pohjantähtiään, että onko se Maijala kirjoittanut nämä asiat tänne itse. Ei ole. Vihapuhe ja aggressio eivät ole netin keskustelupalstoilta, vaan Väinö Linnan kynästä. Se todella iskee tähän aikaan, Maijala sanoo.
…joukot ja yksilöt
Täällä Pohjantähden alla vyöryy Kansallisteatteriin joukkojen voimalla. Esityksen ensemble on suurin vuosiin. Mukana on 24 näyttelijää ja roolejakin on noin 120.
Maijala ajattelee, että joukkovoima on olennainen osa Väinö Linnan trilogiaa.
– Joukot muokkaavat aina maailmaa ja yksilöitä, jotka ajautuvat joukkoihin ja katoavat sinne. Kun joukko on tehnyt tehtävänsä – eli monesti pistänyt paikat uusiksi – katsotaan, ketkä jäivät henkiin ja millaisin traumoin.
Joukkojen vastavoimana ovat yksilöt ja ihmisten väliset suhteet. Maijala ajattelee, että Väinö Linna onnistuu kuvaamaan ihmistä yleismaailmallisesti.
– Hän oli sillä tavalla kansainvälinen neropatti, että hän pystyi kertomaan ihmisen pienuudesta, pikkumaisuudesta ja älyttömästä resilienssistä, joka ihmisellä hädän hetkellä on.
Käytössä rasvatun salaman metodi
Koska työryhmä on poikkeuksellisen suuri ja teos massiivinen, Maijala on ottanut harjoituksissa käyttöön elokuvamaailmasta tutun aikataulutuksen.
Kohtauksia on harjoiteltu kymmenen minuutin jaksoissa. Kun aika on täyttynyt, on ollut pakko siirtyä eteenpäin.
Vasta harjoitusten loppuvaiheessa on käyty pidempiä jaksoja kerrallaan.
Ohjaaja kutsuu metodiaan rasvatuksi salamaksi.
– Meillä on ollut kunnon järjestelmällinen saksalainen tunnelma. Ei todellakaan ole juotu kahvia ja vaihdeltu kuulumisia, koska jokainen minuutti on tärkeä.
Harjoittelu on vaatinut myös työryhmältä asennoitumista. Maijala sanoo, että minkään teatteriesityksen tekeminen, etenkään näin massiivisen, ei onnistuisi, jos ihmiset eivät laittaisi egojaan sivuun.
– On ollut elintärkeää, että ihmiset ovat ymmärtäneet, että täällä ei voi lähteä diivailemaan, uhriutumaan tai vaatimaan erityiskohtelua, koska aika ei silloin riittäisi. Ihmiset ovat harjoituksissa kuin sotaan lähdössä. Siitä olen tosi kiitollinen.
Tehkää perässä!
Maijala ei käsittele ensimmäistä kertaa kansakuntamme syntyä ja kasvukipuja. Hän on ohjannut muun muassa Helsingin Sanomissa viiden tähden arviot saaneet Punaorvot (2020) ja Veriruusut (2018) Helsingin kaupunginteatteriin ja Kom-teatteriin. Molemmat käsittelivät vuoden 1918 tapahtumia.
Nyt on vuorossa rakastettu klassikko, syksyn teatteritapaukseksi uumoiltu teos, jota moni tahtomattaankin vertaa Kristian Smedsin samalle näyttämölle ohjaamaan Tuntemattomaan sotilaaseen (2007).
Voisi siis ajatella, että paineita on, mutta Maijalan mukaan Pohjantähden käsittelemät teemat ja maailma ovat hänelle edellisistä ohjauksista kovin tuttuja.
– Jokin sellainen sydämen Pohjantähti vie minua asiasta toiseen. Tiedän, mitä olen tekemässä. Ja jos joku on eri mieltä, voi tulla tekemään perässä, sanoo ohjaaja ja nauraa.
Täällä Pohjantähden alla -esityksen ensi-ilta on 24.9. Suomen Kansallisteatterissa Helsingissä.
