Yksi virsikirjan ehkä tunnetuimmista Tiellä ken vaeltaa aloittaa palmusunnuntain Tuomasmessun Agricolan kirkossa Helsingissä.
Täällä kanttori ei veisaa itsekseen, sillä väkeä on paljon. Joka sunnuntai kello 18 alkavaan messuun saapuu yleensä noin 250 ihmistä. Tänään hiljaiseen viikkoon saattelevassa toimituksessa on yleisöä ehkä vielä enemmän.
Jos Leijonat pelaavat jääkiekkoa tai sää on kurja – tai erinomainen – näkyy se heti osallistujamäärissä. Yhä useampi valitsee nykyään kuitenkin jumalanpalveluksen.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksiin osallistuttiin viime vuonna noin 3,3 miljoonaa kertaa. Jumalanpalveluskäyntien kokonaismäärä on nousussa ja etenkin kasvukeskuksissa kirkossa käytiin edellisvuotta aktiivisemmin.
Määrä kasvoi edellisvuodesta koko maassa noin kolme prosenttia.
Liturgista yhtenäiskulttuuria jo kohta neljän vuosikymmenen ajan muokanneen Tuomasmessun konsepti on sekoitus tuttuja kansankirkon perinteitä ja kokeilevaa elämyksellisyyttä.
Tuomasmessussa modernia hengellistä musiikkia säestää bändi, saarnaajina on välillä myös tuttuja yhteiskunnallisia ajattelijoita, tuohukset palavat, sivualttareille voi jättää esirukouspyynnön ja halutessaan messun edetessä saa myös öljyllä voitelun, eli ristinmerkin otsaan.
Tilastoja ei voi tulkita vain positiivisesti
Kirkon järjestämät tapahtumat kiinnostavat ihmisiä, vaikka jäsenmäärä on ollut jo pitkään laskussa.
Hupenemista selittää väestön ikärakenne: hautaan siunataan vuosittain enemmän ihmisiä kuin seurakunnan jäseneksi kastetaan.
Kirkkohallituksen jumalanpalveluksen asiantuntija Arto Vallivirta kertoo, että yhteiskunnan monikulttuuristumisen myötä kirkon penkissä istuu aiempaa laveampi joukko.
– Monessa suuressa kaupungissa on arkea, että jumalanpalveluksessa on mukana ihmisiä, jotka eivät ymmärrä siellä käytettyä kieltä, Vallivirta kertoo.
Useissa seurakunnissa tehdään Vallivirran mukaan paljon töitä tapahtumista tiedottamisen kanssa ja sen eteen, ettei kielimuuri olisi osallistumisen esteenä.
Vallivirta kertoo, että jumalanpalvelusten suosio ei selity pelkästään erikielisten osallistumisella tai sillä, että aktiiviset seurakuntalaiset olisivat palanneet kirkon penkkiin korona-aikojen jälkeen. Rippikoulujen kasvanut suosio etenkin suurissa kaupungeissa on voimakas trendi, joka näkyy jumalanpalveluksissakin.
Kirkon kuuluukin olla eräänlainen turvapaikka.
Arto Vallivirta, asiantuntija
Itsekin pitkään pappina työskennellyt Vallivirta muistuttaa, ettei kasvaneita lukuja pysty tulkitsemaan pelkästään positiivisesti, sillä kirkon merkityksellisyys kasvaa aina sellaisina aikoina, kun menee huonosti – oli kyse sitten yksilöstä tai yhteiskunnasta.
– Hyvä, että ihmiset löytävät lohtua ja merkityksellisyyttä kirkon penkistä. Kirkon kuuluukin olla eräänlainen turvapaikka.
Vallivirta pohtii, tuleeko ilmiö vaikuttamaan tulevien vuosien aikana myös jäsenkehitykseen. Kirkkoon liittyneiden määrä on ollut jo useamman vuoden ajan nousussa.
Kun rentous haastaa hartaan
Vuosi sitten 90 vuotta täyttänyt Agricolan kirkko on Suomen suosituin jumalanpalveluskirkko.
Ennen illan Tuomasmessua tässä salissa on pidetty jo kaksi jumalanpalvelusta: sunnuntaiaamun anglikaaninen messu ja puolenpäivän aikaan perinteinen messu.
Tuomasmessun tunnelma on enemmän rento kuin kurinalaisen harras. Silmiinpistävää on myös se, että seurakunta osallistuu toimitukseen aktiivisesti.
Esimerkiksi yhteislauluissa kädet saattavat nousta kohti holvikaaria. Ihan kuin konsertissa olisi. Kun on aika käydä kirjoittamassa esirukoustoiveita tai mahdollisuus osallistua ehtoolliselle, moni nousee oitis penkistä.
Näissä toimissa auttavat monet vapaaehtoiset, jotka myös lukevat osan esirukouksista ääneen alttarilla.
Niiden teemat ovat samoja kuin uutisissakin: työttömyyttä ja huolta tulevasta.
Yhteisöllisyyden ja merkityksellisyyden kaipuusta kertonee tässä ajassa sekin, että tällaisiksi koulutetuiksi rukous- ja ehtoollisavustajiksi on nykyään paljon halukkaita.
Kun uskominen on näkyvää, keskustelu on mahdollista
Tuomasmessussa saarnannut tuomaspappi Kati Pirttimaa vahvistaa pitkällä kokemuksellaan tilastohavainnon: jumalanpalveluksiin on vuosi vuodelta tullut enemmän ihmisiä ja nuorempaa väkeä. Pirttimaan mielestä se kertoo yhteiskunnallisesta murrosvaiheesta tai jopa käänteestä.
– Nuorempi sukupolvi on aiempaa avoimempaa erilaiselle hengellisyydelle ja valmis keskustelemaan siitä, Pirttimaa kertoo.
Helsinkiläistynyt Christa Rauma, 26 alkoi käydä säännöllisesti kirkossa noin vuosi sitten. Hän löysi Tuomasmessusta oman yhteisönsä:
Hän sanoo, että mitä enemmän Suomessa on uskontoja, sitä enemmän on myös keskustelua uskonnosta ja tavoista olla uskova. Esimerkiksi jos luokkakaveri kertoo viettäneensä ramadanin päätösjuhlaa tai julkisuuden henkilö päivittää someen hengellisyydestään, uskonnosta tulee alati näkyvämpää.
Tämä haastaa etenkin nuoria katsomuskeskusteluun, jossa on tilaa kyseenalaistaa aiempia sukupolvia määrittänyt tapakristillisyys.
– Kun käymme tätä keskustelua, voimme oppia toisiltamme ja viime kädessä se auttaa myös meitä itseämme pohtimaan, että mihin minä itse uskon ja mitä tästä maailmasta ajattelen.
Pirttimaa sanoo, että uskontopuheen normalisoituminen ja toivon etsiminen voi saada aikaan myös sen, että moni tarttuu niihin yleensä vanhuudessa kohdattuihin suuriin iankaikkisuuskysymyksiin aiemmin.
– Kyse ei ole välttämättä siitä, mitä tapahtuu elämän jälkeen, vaan siitä, miten tätä elämää voisi elää jo nyt.
Pappi jatkaa, että ehkä moni joka on etsinyt onnellisuutta ja merkityksellisyyttä pinnallisista asioista, on joutunut pettymään.
– Että siinäkin mielessä on hyvä, että ihmiset löytävät tänne.
Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella. Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostitse osoitteeseen tuomo.bjorksten@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.