Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin virkarikossyytteen ensimmäinen varsinainen käsittelypäivä keskiviikkona ei tuonut tullessaan merkittäviä uusia avauksia. Trumpia syytetään valtakunnanoikeudessa vallan väärinkäytöstä ja kongressin työn estämisestä.
Uutiskanava CNN kokosi hetki hetkeltä -seurantaansa keskiviikon istunnon tärkeimmät kohdat:
- Ei uusia todistajia. Republikaanisenaattorit kieltäytyvät uusista todistajista tai uusien todisteiden esittämisestä. Republikaanien linja on ollut sama läpi hankkeen. Eilen Trump itse sanoi, että hänelle sopisi hänen entisten luottomiestensä kuuleminen. Tosin samaan hengenvetoon hän totesi, että joidenkin todistajien kuuleminen vaarantaisi kansallisen turvallisuuden.
- Vaatimus puolueettomuudesta. Oikeudenkäynnin "johtava syyttäjä", demokraattien Adam Schiff muistutti senaattoreita toimimaan tapauksen arvioinnissa puolueettomasti. Republikaaneilla on enemmistö senaatissa, joten on epätodennäköistä, että oikeudenkäynnin lopputulemana Trump tuomittaisiin.
- Bidenin poika halutaan todistamaan. Republikaanisenaattori Ted Cruz sanoi toimittajille, että hän haluaisi demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivän Joe Bidenin pojan todistajaksi oikeudenkäyntiin. Trump vaati viime kesänä Ukrainaa tutkimaan Hunter Bidenin toimia vastapalveluksena sotilastuesta.
- Trumpin asianajajaa arvosteltiin kovasanaisesti. "Demokraattisyyttäjä" Hakeem Jeffries kutsui Trumpin henkilökohtaista asianajaa Rudy Giuliania kylmäveriseksi poliittiseksi "agentiksi". Giulianin epäillään hoitaneen Trumpin yhteyksiä Ukrainaan kyseenalaisella tavalla.
Trumpin virkarikossyytteen käsittely senaatissa jatkuu jälleen Suomen aikaa torstai-iltana. Oikeudenkäynnin menettelytapasäännöistä sovittiin tiistaina. Varsinainen ensimmäinen käsittelypäivä oli keskiviikkona.
Syyttäjinä toimivilla demokraateilla on korkeintaan 24 tuntia aikaa kolmen päivän aikana esittää perustelunsa presidentin panemiseksi viralta.
Lisää aiheesta: