Nuorisokodin johtaja ehdotti, että Siirin pitäisi mennä tutkimuksiin. Johtajan mielestä Siirillä oli autismikirjon piirteitä.
Siiriä johtajan sanomiset suututtivat valtavasti.
Vasta myöhemmin Siiri ymmärsi, että johtajan ehdotus saattoi muuttaa koko hänen elämänsä.
Siirillä oli ollut runsaasti koulupoissaoloja neljänneltä luokalta lähtien. Ensin tuli kiusaaminen ja kouluun meno rupesi ahdistamaan. Sitten Siiristä alkoi tuntua, että hän oli huonompi oppilas kuin muut.
Kahdeksannella luokalla Siiri lopetti koulunkäynnin kokonaan. Silloin hän joutui nuorisokotiin – ja pääsi tutkimuksiin.
Neljän vuoden ajan Siiri ehti lintsata satoja, jos ei jopa tuhansia tunteja. Siiristä tuntui siltä, ettei kukaan koulussa välittänyt.
– Opettajat kyllä tiesivät, että olen poissa. Ne huomasivat sen, että en tule kouluun kauhean usein, mutta eivät ne tehneet mitään, Siiri sanoo.
Siirin tarina on hyvin tyypillinen – monet lapset ja nuoret kokevat, etteivät he saa tarvitsemaansa apua ja tukea koulussa. Siksi osa nuorista ei mene kouluun.
Lapset ja nuoret kaipaisivat enemmän apua ja tukea
Joka kuudes nuori jää ilman ylioppilas- tai ammattitutkintoa. Tänä vuonna voimaan astuvan oppivelvollisuuslain tavoitteena on, että mahdollisimman moni saisi toisen asteen tutkinnon.
Uudistusta kritisoineiden mukaan lain valmistelussa ei kuitenkaan ole otettu riittävästi huomioon sitä, millaista tukea lapset ja nuoret tarvitsisivat valmistuakseen ammattiin. Se on huolestuttava tieto.
Perusopetuksen ryhmäkoot ovat nimittäin kasvaneet menneinä vuosina. Opettajat kokevat, että heillä on liikaa töitä. Aikaa yksittäisen nuoren kohtaamiselle on huolestuttavan vähän.
Vuoden 2019 kouluterveyskyselyssä yli 60 prosenttia neljännen ja viidennen luokan oppilaista koki, että opettaja ei ollut ollenkaan tai vain joskus kiinnostunut siitä, mitä heille kuului.
Opettajien kiire on nähty myös toisella asteella, josta koulutusleikkaukset ovat vieneet ison osan lähiopetuksesta. Amisbarometrin mukaan 29 prosenttia opiskelijoista kaipaisi enemmän lähiopetusta.
Toisella asteella apua olisi kaivannut myös parikymppinen Faruq.
Faruq koki, ettei saanut riittävästi apua
Faruqille kertyi jo peruskoulussa poissaoloja ja myöhästymisiä. Tavallisella luokalla hänestä tuntui, ettei opettajalla ollut aikaa auttaa.
Yläkoulussa Faruq pääsi erityisluokalle ja suoritti peruskoulun loppuun. Hän sai heti opiskelupaikan ammattiopistosta. Toinen aste jäi kuitenkin kesken.
Faruq on valittu kolmen vuoden aikana yhteensä kolmeen eri koulutukseen. Kaikki ovat jääneet kesken.
– Kukaan ei jeesinyt, se oli keissi.
Faruq on elävä esimerkki siitä, että haparoiden suoritettu peruskoulu kostautuu toisella asteella. Tilastoissa tämä näkyy korkeina toisen asteen keskeyttämisprosentteina.
Faruq turhautui ammattiopistossa kerta toisensa jälkeen siihen, että jäi tehtävien kanssa yksin. Hän ei halunnut mennä joka päivä kouluun pettymään.
– Jos kukaan ei auta vaikean tehtävän kanssa, niin ajattelin, että mitä vittua, miksi minä käyn koulua?
Oli vain helpompi jäädä nukkumaan kotiin tai lähteä hengailemaan kaupungille kavereiden kanssa. Valintaa helpotti se, että moni Faruqin kavereistakin lintsasi.
Yläkouluissa tuhansia nuoria, joilla jatkuvasti poissaoloja
Koulupoissaolo on yleensä oire jostain, ei lapsen ongelmien juurisyy. Taustalta löytyy usein monenlaista.
On somaattista ja psykosomaattista oireilua. Terveyden kanssa ongelmia, kiusaamista, ahdistuneisuutta, neuropsykiatrisia häiriöitä, peliriippuvuutta tai kaveriporukka, joka ei käy koulua.
Tutkimuskirjallisuudessa puhutaan koulusta työntävistä tekijöistä ja koulun ulkopuolelle vetävistä tekijöistä.
Siis vaikka siitä, että kiusaaminen tekee kouluun menemisestä ahdistavaa. Ja että koulun ulkopuolella on jotain mukavampaa tekemistä – esimerkiksi kaveriporukka, jonka kanssa lintsata.
Suomalaisten lasten ja nuorten koulupoissaoloja on tutkittu suhteellisen vähän, ja se on ongelma.
Asiaan olisi helpompi puuttua, jos se tunnettaisiin kunnolla. Tilanteeseen on tulossa kuitenkin muutos, sillä Åbo Akademissa on alkamassa tutkimus, jossa selvitetään suomalaisten ja ruotsalaisten koulupoissaoloja.
Poissaolojen tarkasteluun ei ole kiinnitetty juurikaan huomiota, vaikka niiden tiedetään olevan yhteydessä huonoon koulumenestykseen ja lopulta jopa syrjäytymiseen.
Kuvaavaa on, että vuonna 2020 valmistuneen kartoituksen mukaan pelkästään yläkouluissa on tuhansia nuoria, joilla on jatkuvasti paljon poissaoloja koulusta. Silti kouluissa ei ole yhtenäistä poissaoloihin puuttumisen mallia.
Joissakin kouluissa puututaan poissaoloihin vasta siinä vaiheessa, kun niitä on kertynyt yli sata tuntia. Se vastaa runsaan kolmen viikon yhtäjaksoista poissaoloa koulusta. Siinä ajassa oppilas on ehtinyt jäädä jo paljon jälkeen.
Tyypillisimmin koulu puuttuu poissaoloihin siinä vaiheessa, kun niitä on kertynyt 30–50 tuntia.
Puuttuminen tarkoitti useimmiten sitä, että koulu otti yhteyden oppilaan vanhempaan tai luokanvalvojaan. Pahimmillaan lapsi saattoi siis lintsata kymmeniä tunteja ennen kuin hänen vanhempansa olivat edes asiasta tietoisia.
Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että tutkimusten mukaan poissaoloihin puuttuminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa on tehokkainta.
Sekä Siirin että Faruqin mielestä heidän poissaoloihinsa puututtiin aivan liian myöhään.
90 000 syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta
Siiri ja Faruq olisivat kaivanneet enemmän opettajien läsnäoloa, tukea ja neuvoja. Pienempiä ryhmäkokoja. Että joku olisi tullut hakemaan kotoa kouluun.
Siiri uskoo, että hän olisi edelleen peruskoulussa, jos hän ei olisi saanut diagnoosia ja päässyt erityisluokalle. Hän täyttää tänä vuonna 18.
Ilman valveutunutta nuorisokodin johtajaa olisi täysin mahdollista, että Siiri jäisi tyhjän päälle – vähän niin kuin Faruqille on käynyt.
Suomessa on tällä hetkellä 90 000 Faruqin kaltaista nuorta, jotka ovat vaarassa syrjäytyä.
Sellaisten nuorten määrä, jotka eivät käy töissä, koulussa tai varusmiespalveluksessa on onneksi laskenut vuosi vuodelta. Vuoden 2020 lukuja ei ole vielä saatavilla, mutta nuorisotyöttömyyden tiedetään nousseen viime vuonna lähes viisi prosenttiyksikköä.
Nuorten syrjäytyminen on iso ongelma, eikä se pelkillä koulun voimavaroilla ratkea. Eivätkä usein ratkea koulupoissaolotkaan. Tarvitaan moniammatillista yhteistyötä.
Ongelma on kuitenkin se, että kaikki lapsia ja nuoria auttavat tahot ovat kuormittuneita. Lastensuojelussa ei ole riittävästi työntekijöitä. Koulukuraattorien ja -psykologien hoitojonot ovat ruuhkautuneet. Ja korona-aika on lisännyt lasten ja perheiden tuen tarvetta entisestään.
Siirin opiskelu sujuu, Faruq on vaarassa jäädä tyhjän päälle
Siirin ja Faruqin kokemukset avutta jäämisestä ovat tuttuja monelle nuorelle.
Kunnallisalan kehittämissäätiön julkaisemassa tuoreessa tutkimuksessa koulutuksen ja työn ulkopuolelle jääneet nuoret kokevat, että heidän saamansa apu ja tuki on vääränlaista ja se tulee liian myöhään.
Siirin tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu.
Siirillä diagnosoitiin lievä autismi ja adhd. Hän pääsi erityisluokalle. Koulunkäynti alkoi sujua heti paremmin, vaikka poissaoloja tuli vielä jonkin verran.
– Olin niin tottunut lintsaamiseen, että se meni vanhasta muistista.
Kymppiluokan jälkeen Siiri pääsi opiskelemaan unelma-ammattiinsa. Hänestä tulee vajaan kolmen vuoden kuluttua kosmetologi, jos kaikki menee suunnitellusti. Poissaoloja ei ole toistaiseksi tullut.
– Erityistarpeeni otetaan huomioon ja tykkään koulusta tosi paljon, Siiri sanoo.
Faruqin tilanne sen sijaan on hankalampi. Hän jaksaa kuitenkin vielä haaveilla, että pääsisi opiskelemaan ja saisi ammatin.
Toistaiseksi Faruqin päivät täyttyvät nukkumisesta, suoratoistopalveluista, pelailusta ja kavereiden kanssa hengailusta. Päivärytmiä ei ole, usein Faruq valvoo yöt ja nukkuu päivät. Aika usein on tylsää.
– Pakko sanoa, että kyllä tekisi ihan mieli mennä kouluun, Faruq sanoo.
Siiri ja Faruq eivät esiinny koko nimellään, jotta tämä juttu ei seuraisi heitä netissä loppuelämää. Samasta syystä Siirin kasvoja ei näytetä.
Juttua varten on haastateltu opettajia, rehtoreita ja nuorisotyöntekijöitä. Lisäksi juttuun on haastateltu Åbo Akademin tutkijaa Katarina Alankoa, Opetushallituksen opetusneuvos Pirjo Koivulaa ja Jyväskylän yliopiston tutkijaa Sami Määttää.
Lue myös: