Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Nordean palvelukatko henkilöasiakkaiden osalta ohi

Nordean Corporate Netbankissa tilitapahtumat eivät kuitenkaan näkyneet vielä tiistaina illalla.

Nordean logosta osa.
Sunnuntaina aamuyöllä alkanut päivitys- ja uusimistyö oli määrä saada valmiiksi saman vuorokauden aikana. Kuva: Yle, Jyrki Ojala
  • STT

Nordean suunniteltua pidemmäksi venynyt palvelukatko päättyi henkilöasiakkaiden osalta tiistaina illalla. Pankki ilmoitti verkkosivuillaan, että henkilöasiakkaiden palveluissa ei ollut enää tiedossa olevia häiriöitä.

Viivästyneet Kelan etuudet kirjautuivat Nordean asiakkaiden tileille jo aiemmin tiistaina, pankki tiedotti aamupäivällä.

Yrityspalveluiden osalta Nordean Corporate Netbankissa tilitapahtumat eivät kuitenkaan näkyneet vielä tiistaina illalla.

Nordean sunnuntaina alkanut palvelukatko on venynyt poikkeuksellisen pitkäksi. Nordea tiedotti etukäteen laajasta palvelukatkosta, jonka oli tarkoitus päättyä sunnuntai-iltana.

Aiheesta aiemmin:

Nordean häiriöt: Yhtiö varautuu korvaamaan asiakkaille kuluja, mutta vieläkään ei tiedetä milloin kaikki toimii