Kuortanelaisessa rivitalossa kuuluu sinnikäs hikka. Koko kolme- ja puolikiloinen Julia Mattila vavahtelee. Maitopullosta tuli hotkaistua evästä liian äkkiä.
Äiti Susanna Saarela keinuttelee lasta sylissään. Nyt pienokaisesta uskaltaa jo iloitakin ja hymy on välillä herkässä. Niin ei ole ollut koko ajan.
– Olen ollut onnellinen, että on tullut tytär, mutta kuitenkin on pelottanut. Hirvittävänkin paljon. Ei ole tohtinut kunnolla iloita.
– Onhan tämä ollut hurja matka, äiti huokaa.
Arki nuorenparin asunnossa on nyt muuttunut, kun vauva on muuttanut pitkältä sairaalajaksolta kotiin.
– Tyytyväinen täytyy olla, että tämä tässä on, Susanna Saarela sanoo.
Lentävä lähtö
Kesäkuun 29. päivä oli maanantai ja vauvan laskettuun aikaan oli matkaa vielä lähes neljä kuukautta. Lääkärivastaanotot olivat Kuortaneella jo sulkeneet ovensa, mutta Saarela ei saanut rauhaa oudoilta kivuiltaan. Hän lähti päivystykseen Seinäjoelle.
– Menin näytille ja silloin oli jo tilanne päällä, Susanna Saarela muistelee.
Lääkäri totesi kohdun tulehtuneen pahoin. Saarelan kädet pisteltiin pikavauhtia täyteen kanyyleita ja hänet kuljetettiin ambulanssilla Tampereelle. Matka meni pää alaspäin. Tarkoitus oli ostaa aikaa pienokaiselle. Kolme yötä sujuikin hyvin.
– Neljäntenä aamuna yht´äkkiä menivät vedet. Niin tuli kiire.
Pikkuinen Julia syntyi jalat edellä sektiolla. Raskausviikkoja oli takana 23+4 ja mittaa lapsella oli 30 senttiä ja painoa 615 grammaa.
Koko tyttö olisi mahtunut kämmenille, mutta vanhemmat eivät saaneet koskea vastasyntyneeseen. Syliin Julia pääsi vasta paljon myöhemmin.
– Meidän piti odottaa yli kolme viikkoa ennen kuin siitä haaveiltiinkaan, Saarela kertoo.
Ei toivoa
Julian ensimmäiset päivät eivät näyttäneet hyviltä. Äiti selaa valokuva-albumia, jonka kätilöt tekivät hänelle tyttären ensimmäisistä päivistä. Kuvissa koko pieni punainen keho on tännä letkuja ja putkia. Hengitystä autetaan koneella.
– Alku näytti erittäin pahalta. Ei oikein mitään toivoa annettu. Sanoivat, että aika varmana ei henkiin jää, Susanna Saarela muistaa.
Julian sisäelimet kuulsivat ihon läpi. Kaikki oli keskeneräistä ja vaati kypsyttelyä. Silmien ja vatsan kanssa oli ongelmia.
– Näkö oli erittäin huono koko ajan. Epältiin, ettei Julia tule ikinä mitään näkemäänkään. Mutta joku ihmeparantuminen tuli ja nyt on täydellinen näkö, Saarela ihmettelee.
Kyllähän sitä pahaakin pelkäsi. Mutta ei auttanut kuin toivoa vaan, toivoa hyvää.
Eetu Mattila
Isä Eetu Mattila sanoo, että rankkoina viikkoina oli usein helpompaa paeta työmaalle, jotta sai muuta ajateltavaa. Pelko oli usein läsnä.
– No kyllähän sitä pahaakin pelkäsi. Mutta ei auttanut kuin toivoa vaan, toivoa hyvää, hän muistelee.
Ripeää kasvua
Parin viikon jälkeen Julialle annettiin jo toivoa. Kuukauden kuluttua vauvan tila alkoi näyttää hyvältä.
– Pieniä takapakkeja tuli kaiken aikaa, Saarela muistelee.
Pelon takia äiti ei voinut kuitenkaan luottaa vauvan edistysaskeliin. Oma kuntokin oli leikkauksen jälkeen heikko.
– Jokin ihmeellinen äidin voima takaa kertyi, että parani. Noin pari viikkoa meni, että olin kunnolla kävelykelpoinen.
Esikoistyttären kasvu on ollut viime kuukaudet kuitenkin ripeää. Vähän yli 600-grammaisesta pikkukeskosesta on varttunut vastasyntyneen mittainen. Muutamassa kuukaudessa vauvan paino on yli viisinkertaistunut ja pituuttakin on karttunut parikymmentä senttiä syntymähetkestä.
Vaatimattomista lähtökohdistaan huolimatta Julia Mattila on melkoinen sisupussi.
– Tampereella tarvittiin kolme tai neljä hoitajaa ja lääkäri tekemään hoitotoimenpiteitä. Pisti niin kovasti hanttiin, äiti kertoo ylpeyttä äänessään.
Kokoa ei tuolloin ollut vielä kiloakaan.
Suurin osa selviää
Suomessa syntyy vuosittain 500 keskosta. Keskoseksi lasketaan vauva, jolla on painoa alle kaksi ja puoli kiloa tai raskausviikkoja on kertynyt alle 37. Pienimmät pikkukeskoset ovat alle kilon painoisia ja sairaalahoitoa tarvitaan kuukausia.
Myös Julia Mattila joutui viettämään Tampereen yliopistollisessa sairaalassa yhteensä kymmenen viikkoa. Sen jälkeen hän kasvoi vielä lähisairaalassa Seinäjoella kuutisen viikkoa.
– Meininki Seinäjoella oli kyllä ihan erilainen. Me hoidimme kaiken ihan itse. Hoitajalla menivät monitorit joka kämppään, joten he eivät olleet koko ajan vierellä. Meillä oli oma rauha, Saarela kiittelee.
Ennen kotiutumista vauva kävi kerran kotilomalla. Loman aikana voitiin varmistaa, että vauva pärjää ilman nenä-mahaletkua.
Lokakuun 18. päivänä Julia Mattila pääsi viimein kotiin. Laskettuun aikaan oli matkaa 5 päivää. Isä muistaa, että kotimatka ajeltiin erityisen varoen.
– Pelotti, että miten selvitään, kun oli tällainen arvolasti kyydissä.
Nyt kotona olemista on harjoiteltu jo kuukauden päivät. Hyvän olon tuntemuksia on edelleen vaikea edes kuvailla, sanoo Susanna Saarela.
– Onhan tämä ihan mieletöntä. Olo on kiitollinen ja nyt on hyvä olla.