Tapaan Jussi Kinnusen etelähelsinkiläisen, perinteikkään Eiran yksityissairaalan valoisassa potilashuoneessa, jonka ikkunoiden alla Tehtaankadulla jyristää kolmosen ratikka. Perinteikäs sairaala on yksi päihdeterapeutti-muusikon nykyisistä työpaikoista.
Kinnusen nuoruuden puolipitkä tukka on lyhentynyt ja päässä on lippalakki. Look on muutenkin päivitetty 2010-luvulle. Pirteästä ja nuorekkaasta olemuksesta ei uskoisi, että Kinnusen omatkin sisukalut ovat olleet joskus juomisen takia äärirajoilla.
Nyt Kinnunen hoitaa toisia päihdeongelmaisia, naisia ja miehiä, yksityisillä klinikoilla Helsingissä ja Lahdessa sekä kuntien käyttämässä Kalliolan klinikoiden Myllyhoidossa. Kinnusen mukaan kuntien rahapula näkyy julkisessa päihdehoidossa. Ihmiset tulevat huonommassa kunnossa hoitoihin kuin aikaisemmin. Se on hänen mielestään ihan hölmöä, kun asiaa voisi lähteä hoitamaan ajoissa.
Päihderiippuvuudet ovat vähän niin kuin loppuelämän juttu
Jussi Kinnunen
– Paikoissa, joihin on tultu maksusitoumusten pohjalta hoitoihin näkyy, että asiakasmäärät ovat pienentyneet. Kalliolan päihdekuntoutuksessa ajettiin alas Pitkä Mylly jo vuonna 2010, koska asiakkaat eivät saaneet yksinkertaisesti enää maksusitoumuksia. Se oli se puolen vuoden hoitojakso. Kun siellä on nuoria narkomaaneja, niin kyllä se on se vähimmäismäärä, millä lähdetään liikkeelle.
Kinnunen muistuttaa, että usein päihderiippuvuudet vaativat hoitoa myös sen "tulipalon sammutuksen" eli katkaisuhoidon jälkeenkin. Lähtökohta on aluksi saada kemia pois ja sen jälkeen hoitoja voikin oikeastaan vasta aloittaa.
– Päihderiippuvuudet ovat vähän niin kuin loppuelämän juttu.
Kinnusen yksityisillä työnantajilla, muun muassa Eiran sairaalassa potilaat maksavat hoitonsa itse.
Kinnuselle tuli stoppi 14 vuoden jälkeen
Jussi Kinnunen pääsi monen haaveilemaan rocktähden ammattiin jo 17-vuotiaana. Hän oli joensuulaisen, raketin lailla tähtiin 1980-luvun vaihteessa ponkaisseen Hassisen Kone -yhtyeen basisti ja kuopus.
Kinnunen sai paljon ja aikaisin, liikaakin. Huomio ja julkisuus saivat kääntymään sisään päin ja apuun tulivat päihteet. Ne puolestaan alkoivat ahdistaa ja sitten tarvittiinkin jo terapiaa.
Hassisen Koneen taru päättyi Kaivopuiston konserttiin jo vuonna 1982. Kinnunen jäi sitä soittoa asumaan Helsinkiin ja liittyi myöhemmin muun muassa juomalauluistaan tunnetuksi tulleen Freud, Marx, Engels & Jung -yhtyeen riveihin.
Työantaja ei ollut valmiiksi päihdeongelmaiselle se paras vaihtoehto. Loppuvaiheessa Kinnusen soittaminekin oli jo vaakalaudalla ja Freukkareiden keikka saattoi kärsiä muun muassa umpihumalaisen, kaatuilevan basistin vuoksi. 1980-luvun rock-elämä tuli Kinnusen osalta päätökseen kuitenkin vasta vuonna 1997.
– Minullahan pamahti sisuskalut. Olin siis sairaalassa letkuissa ja meinasi henki lähteä. Minä olin yrittänyt lopettaa jo moneen kertaan. Minulla oli kuitenkin aina ollut jonkin sortin ehtoja sille selvin päin olemiselle. Sitten kun nekin oli juotu, ymmärsin, että tämä on vakava sairaus. Hoitamattomana kuolemaan johtava. Kun ymmärsi, että tässä lähtee oma henki, ei enää kavereiden, silloinsalli laittaa oikeasti oman elämänsä etusijalle. Ei enää perhettä, duunia, lapsia tai mitään vaan oman elämänsä ja hoitonsa, Kinnunen kertaa.
Olin siis sairaalassa letkuissa ja meinasi henki lähteä.
Jussi Kinnunen
Nyt, reilu viisikymppisenä, Kinnusella on asiat hyvin. Perhe on säilynyt kaikesta huolimatta ja elämässä on paljon mielekästä tekemistä. Hän on paitsi terapeutti, myös luennoitsija ja käy edelleen soittamassa myös keikoilla, mutta:
– Minulla on kuulemma kohonnut maksasyövän riski. Ruokatorvea en nyt ole sen tarkemmin tutkaillut. Sekin oli aika ruvella, kun hoidon yhteydessä tuli ilmi myös pienempiä verensyöksyjä. Sekin voi jollain tavalla olla syöpäriski.
Ja jotta ei nyt liian vakavaksi menisi, niin Kinnunen ottaa esille vielä päihteiden käytöstä mahdollisesti johtuvan varhaisdementian, mutta naurahtaa päälle.
Juice-heinäkuu
Legendaarisen kotimaisen muusikon, Juice Juhani Leskisen kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi kymmenen vuotta. Juice toimi suomalaisen musiikkielämän johtotähtenä useammalla vuosikymmenellä, kunnes hänen terveytensä lopulta petti vuonna 2006.
Jussi Kinnunen oli hädin tuskin täysi-ikäisenä mukana Hassisen Koneen kanssa Leskisen vetämällä, silloisten maan ykkösbändien Tuuliajolla-kesäkiertueella Saimaalla. Kaurismäen veljekset taltioivat retkestä myös dokumenttielokuvan Saimaa-ilmiö.
– Kyllä nyt, kun Juice on ollut taas paljon esillä tuli ensimmäisenä mieleen, että kyllä se maksa sitten kuitenkin sanoo poks, däng, däng. Juice oli keulakuva sellaiseen ylistykseen päihteille. Sääli siinä mielessä, että kun asian olisi voinut hoitaa jollakin toisellakin tavalla, niin olisi voinut olla vuosia vielä jäljellä.
Kyllä se maksa sitten kuitenkin sanoo poks, däng, däng
Jussi Kinnunen
Saimaa-ilmiö -dokumentissa Hassisen Kone esiintyy Kuopiossa ja bändin laulaja Ismo Alanko kertoo, että basisti Jussi Kinnunen on sairastunut ja joutunut lähtemään kesken kiertueen kotiin. Kinnusen tilalla oli tuuraaja ja tuuraustarve jatkuikin odotettua pidempään. Kinnunen oli saanut pilven polton seurauksena rankan ahdistuskohtauksen, joka ei mennytkään heti ohi. Tämä aikainen kokemus ei kuitenkaan saanut Kinnusta vielä miettimään asiaa sen enempää.
– Nehän olivat myös minun arvojani silloin. Minä en niinkään arvostanut holisteja. Minä näin jotenkin narkomaaneissa enemmän jotain sellaista arvostettavaa. Se oli jotenkin aika häiriintynyttä. Se kuului rock -glamouriin silloin, huumeet.
Kinnusella on toki ollut paljon kohtalotovereita. Yksi heistä entinen bändikaveri, Hassisen Koneessa ja Sielun Veljissä soittanut kitaristi Jukka Orma. Tänä vuonna kuusikymppisiään viettävä Orma antoi alkuvuodesta Helsingin Sanomille laajan haastattelun rosoisesta päihdemenneisyydestään.
– Minusta on tosi upeaa, että Jukkakin on tullut baarikaapista ulos, Kinnunen nauraa.
– Minä mietin asiaa tosi pitkään. Olin ollut varmaan 15 vuotta raittiina, ennen kuin kerroin julkisuudessa omasta päihdejutustani mitään. Siinä vaiheessa omat lapset olivat jo kasvaneet riittävän isoiksi. Se on minun missioni . Tuo Jukan julkisuuteen tuleminen oman juttunsa kanssa, niin se pesee pois sitä häpeää, mikä voi olla yksi hoitoon hakeutumisen este. Vaikka se häpeä on hirveän hyväkin ja terveellinen tunne siinä, että se voi myös motivoida.
Kinnunen myöntää eläneensä 80-luvun rock-elämää täysillä, vaikka muistuttaa, ettei sitä ehkä voi kutsua elämiseksi.
– Minusta se oli enemmänkin sellaista valkoisen miehen bluesia. Sellaista korvike-elämää. Kun henkisesti sitä oli vaan siinä paikassa nimeltä humala tai mikä aine se nyt sitten onkaan ollut, hän toteaa.
Bändit ottavat ongelmissaan Kinnuseen yhteyttä
Kinnusen mukaan erityisesti musiikin alalla päihdekulttuuri on muuttunut esimerkiksi 1980-luvusta. Tänä päivänä sellaiset bändit, jotka ryyppäävät keikan jälkeen tai jopa ennen sitä, alkavat olla ennemminkin poikkeus, Kinnunen muistuttaa.
– Tämän päivän tyypit katsovat, että se on ihan idiootti-touhua, Kinnunen hymähtää.
– Siinä mielessä on kyllä edistytty. Jos sitä ennen pidettiin jotenkin glamourina, nyt sitä pidetään lähinnä tyhmyytenä. Että haloo, miksi sinä toimit noin?
Kinnunen tunnetaan Suomen pienehköissä musiikkipiireissä ja bändit osaavat nykyään hakeutua ongelmatilanteissa hänen pakeilleen "hoitoihin". Jos bändin sisällä on ongelmia, esimerkiksi joku dokaa liikaa, niin bändin muut tyypit saattavat ottaa yhteyttä terapeuttiin.
Kinnunen kannustaa omasta kokemuksestaan apua tarvitsevaa pysymään tiukkana hoitoon pääsemisen suhteen.
– Miten minä toimin itse aikoinaan, silloin kun vielä käytin päihteitä, niin otin itse yhteyttä hoitopaikkaan. Varasin paikan jo etukäteen, tietämättä sitä saanko maksusitoumusta vai en. Sen jälkeen lähdin vasta pyytämään niitä maksusitoumuksia. Se on kuitenkin näyttö sinne maksajien suuntaan, että minulla on oikeasti halua tähän ja olen itse aktiivinen, Jussi Kinnunen painottaa.
