Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

kissat ja puutarha; ihana olla omassa kotona

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Kotiuduimme Unkarista torstaina, ja viimepäivät on menneet pääosin kissojen silittelyyn, pyykinpesuun ja toipumiseen lomailusta ja olipa meillä mahtavat ystävän synttärijuhlatkin viikonloppuna. Mutta aivan ihanaa on olla kotona, niin kivaa kuin Unkarissakin oli! Unkarinkuvapostauksia on vielä tulossa muutama; häät, eteläinen Unkari ja piipahdus Kroatian jalkapallohumussa, sekä tuliaiset.

Puutarhasta oli kissojen hoitajat pitäneet myös hyvää huolta. Etukäteen, ennen lähtöä kahtena iltana, teimme perusteellisen kasteluoperaation ja keräsimme vettä isoihin saaveihin ja vesikannuihin, jotta hoitajilla olisi helpompi homma. 


 Sammarit kukkivat upeesti, nämä tumman syvän oranssit on suosikeitani aina vaan. Ja mosaiikkiruukut olen tehnyt nimenomaan näille, tuo ikivanha mummuni kattila sopii värisarjaan hyvin.

Lilja Buff Pixie kukii komeasti.
Toissatalvi tappoi kaikki muut liljani, onneksi edes tämä herkku säilyi.


Vanhat varikset siellä vaan jaksavat vartioida, samalla kun suukottelevat toisiaan <3



 Pientä sälää, joka niin ilahduttaa sekin. Allaolevan kuvan vasemman reunan maksaruoho on menettänyt tumman komean värinsä, samoin puolisonsa kaksivärinen tekee enenevässä määrin yksiväristä lehteä nykyisin. Harmi.


 Viimekesän virontuliainen Postman´s Pride on hienon tummana.

 ´
 Kärhöportti toiseen suuntaan. Keväällä kaikki kärhöt olivat syöty pupunkorkeudelle ja tarkoituksena oli silloin vaihtaa tämä kaari puiseen, vähän tukevamampaan. Ei heti aloitettu hommaa ja nyt tilanne on tämä, ihan uutena vihreänä ja vehreänä kärhöt taas kasvavat, joten eihän niitä raski enää häiritä...



 Kasvua on tapahtunut, tykkään kun nuo polut vähän piilottuvat kangasajuruohojen syliin.




 Meidän oma laventelipelto ;) ja kasvarissa appelsiinisamettikukkia vauhdissa.



Matkan vuoksi kasvariin ei paljon mitään ole laitettu, kuinpakolliset yrtit, yllä kuitenkin kesäkurpitsat jotka voivat hyvin, mutta kärsivät vähän kasvupaikalleen pääsemisen viivästymisestä...

 Tätä hommaa on harrastettu viimepäivinä. Sohvalla makoilua oman kissan alla.



 Kissojen katselua, hellittelyä ja höpöttelyä.



 Ennen matkalle lähtöä Nipsu suhisi joskus Jesselle ja Gebsu suhisi Jesselle tosi usein, päivittäin, ja selvästi lähti pikkuveljeä välillä karkuun. Nyt on jotakin ihmeellistä ja ihanaa tapahtunut, suhunoita ei ole kuultu kertaan sitten paluumme.



Anteeksi edellisen postauksen kommenttien vastaamattomuuteen. 
Henna kyseli kissojemme hoidosta matkan aikana ja meillä se hoituu ainan kotiin tulevilla hoitajilla. Tälle reilun kahden viikon reissulle ei naapurin nuorimies ekalle viikolle saanut hoitoja sopimaan, mutta onneksi ystäväni joka muutti lähistölle, tämän ekan viikon pelasti. Neljän kissan vieminen johonkin hoitolaan ei ole vaihtoehto, vaan kotona on kissojen saatava olla turvallisesti ja tutusti. Myös ulkoilut omassa catiossa on päästävä välillä tekemään. Tähän asti hoitaja on aina löytynyt, koitamme pestiä pehmentää hyvällä korvauksella.

oi ihana toukokuu...

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

... ja sen instakuvasuosikit.



* Kirjaelämys
Kirjastosta nappasin extempore suunnittelematta pari kirjaa, Jojo Moyesin Parilliset ja parittomat, sitten Jessie Burtonin Muusan. Sen verran pidin Moyesista, että äänikirjakokeiluuni valikoitui liikuttava Kerro minulle jotain hyvää. Koska äänikirja ja Moyes edelleen innostivat, kuuntelin seuraavaksi jatko-osan Jos olisit tässä. Varauksien kautta lukuvuoroon pääsivät Jenny Rogneby: Leona. Ihmisen hinta ja Domenico Starnonen Solmut. Juha Hurmeen Niemi jostain syystä ei edennyt ja pikalaina meni umpeen kirjaa avaamatta. Elly Griffits: Januksen kivi on kehutun sarja toinen osa, jota lainasin uskoen sitä ensimmäiseksi.  Helmet -lukuhaaste etenee kuin juna, tästä suht laiskasta kuukaudesta huolimatta.

*Kädentaidot
Huhtikuussa aloittamani villatakki on melkoinen haaste, saas nähdä kuinka mun käy. Keramiikan kesäkurssi alkoi toukokuun viimeisellä viikolla, pian on tuotoksia ihmeteltäväksi.

*Kissa
Béla, kissa on täysi kymppi <3

 *Arkielämys
Kuntoutumisreissu sisälsi erilaista arkea; hyvän ystävän seuraa, hyvää valmista ruokaa, ajateltavaa ja vielä puutarhaelämyksiäkin. Pitkäkorvaiset lapsenlapset tulivat hoitoon toukokuun viimeisenä päivänä ja posliinikukka teki kaksi kukkaa!




*Puutarhassa
Ennenäkemätön, uskomaton toukokuu. Kesä. Kissat viihtyvät Catiossa.




*Matka 
Työreissu Itämerellä risteillen sekä katkaisi arkea, että antoi työelämään lisäsyvyyttä.

 

sinivalkoista -haaste

torstai 16. marraskuuta 2017


Kiitos haasteesta, Between!

Kaikista rakkain on mulle tämä kotoinen sinivalkoinen maisema: sininen kesätaivas ja valkoiset koivunrungot. Kun makoilen puutarhakeinussa katselen puiden latvoja ja pilvien lipumista... Rauhoitun. Todella Suomalaista.


 Puutarhan puolella sinivalkoisia yhdistelmiä ei ole nähtävillä. En oikein pidä sinisestä väristä, enkä sinisistä kukista. Muutamia poikkeuksia on, kuten sinivuokko, jota löytyy sekä perinteistä että unkarilaista. Mutta eipä ole kuvia niistä. Ja tietysti siniset kissat! Valkoisia puutarharippusia löytyy toki:






 Jonkin tälläisen ihanuuden kuin alakuvassa, ottaisin kyllä mieluusti. Tässä sininen on kotonaan.


Mutta menneenä kesänä repäsin sentään yhden oikeasti siniseksi luokiteltavan taimen,  Sisyrinchium montanum, en tiedä suomalaista nimeä. Englanniksi on sinisilmäruoho. Suloinen, vaikka onkin sininen.


Sinivalkoista fiilistä löytyy kesän käsitöistä, sudenkorennot suomalaisen spektroliitin päällä ja valkoinen mosaiikkikukka graniitilla.




Suurin panokseni Suomen 100-vuotisjuhlaan on virkattu Kalevalapeitto, jonka kuvia pääsen toivottavasti ennen itsenäisyyspäivää julkaisemaan. Projektista on kuvia täällä ja täällä.


Tiiun haaste menee näin: "Haasteen tarkoituksena on juhlistaa Suomi100-juhlavuotta sinivalkoisin kuvin/postauksin. Kuvien ei ole pakko olla kukista ja puutarhasta, vaan kaikki kauniiksi ajattelemasi sinivalkoinen käy." 


Haasteen säännöt: 
1. kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu/Puutarhahetki-blogista) 
2. tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa  
3. haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan  
4. käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki-Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista-haaste -postauksen kommenttikenttään

Haastan Tassulinnan, Saaripalstan ja Kukkaiselämää -blogit, tulkaahan mukaan.

aurinkoa Tampereella (Arboretum ja Tammerkoski)

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Tervetuloa mukaan kuvakavalkadille Tampereesta! Tutustuimme unkarilaisten vieraiden kanssa tänään Hatanpään Arboretumiin ja Tammerkosken ympäristöön. Aurinko helli meitä koko päivän, onneksi koska jo vähän harmitti alkuviikon viileys ja sateisuus. 


Ensin katsastimme yrttipenkin, sitten kivikkopuutarhan ja ruusutarhan. Ruusuja ei vielä ollut juurikaan avautunut. Pyhäjärven maisemat ja koko Arboretum keräsi paljon ihastuneita huudahduksia. Kaikki on niin kaunista ja siistiä, sanoivat.

Rohtovirmajuuri

 















 





 Arboretum-kävelyn jälkeen oli vuorossa Kauppahalli, josta kävelimme kosken rantaa myöten kohti Tampellan ravintolaa ja lounasta. Kiersimme takaisinpäin toiselta puolelta Tammerkoskea, jotta näimme vielä Tammerkosken sillalta näkymät.











Kiitos seurasta, jos joku jaksoi tänne perille asti koko kuvakavalkadin katsoa :)