Kasakat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ilja Repin, Zaporogit kirjoittavat pilkkakirjettä Turkin sulttaanille, 1880–1891.

Kasakat (ven. казаки́, kazaki; ukr. козаки́, kozaky) tarkoittaa sotilaallisesti järjestäytynyttä itäslaaveihin kuulunutta ratsastajaväestöä, varsinkin sen ratsumiehiä.[1] Sanaa "kasakka" kirjallisesti käytettiin ensimmäisen kerran "Mongolien primäärisessä historiassa" vuonna 1240 merkitykseksi "yksinäinen henkilö, joka ei ole sidoksissa kotiin tai perheeseen".[2]

Etymologia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi kasakka juontaa juurensa turkkilaisten kielten sanasta kazak, ’seikkailija’ tai ’vapaa mies’[3], josta tulee vanhan itäslaavin козакъ, kozak.[4] Etnonyymi kazakki tulee samasta turkkilaisesta kantasanasta.[5][6][7]

Sanaa kasakka on Suomessa käytetty myös tilapäisestä työläisestä, joita palkattiin lyhyeksi aikaa esimerkiksi avuksi peltotöihin.[1]

Alkuperä ja määritelmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasakkayhteisö syntyi viimeistään 1400-luvulla Ukrainan eteläisten arojen raja-alueilla. Alun perin kasakat tarkoittivat seikkailijoita, jotka menivät kausittain alueelle metsästämään, kalastamaan ja keräämään hunajaa. Joukko kasvoi jatkuvasti maaorjuutta paenneista talonpojista ja muiden yhteiskuntaluokkien seikkailijoista, jopa aatelisista. He muodostivat sotilaallisia ryhmittymiä suojellakseen toisiaan. 1500-luvun puolivälissä heillä oli jo ylimmän vallan käyttäjänä yleisneuvosto (rada) ja vaaleilla valitut virkailijat, kuten hetmanni eli ylipäällikkö. Kasakat puolustivat Ukrainan rajaväestöä tataarien hyökkäyksiltä ja tekivät omiakin sotaretkiä, jopa hyökkäsivät turkkilaisiin rannikkokaupunkeihiin. Puola hallitsi tuolloin Ukrainaa ja käytti kasakkaorganisaatiota sotavoimana tataareja, turkkilaisia ja venäläisiä vastaan.[8]

Mahdollisesti talonpoikien pako etelään alkoi jo 1200-luvulla Kultaisen ordan aikana ja jatkui myöhemmin Venäjän maaorjuuden kehityttyä etenkin Iivana Julman hallituskaudella. Myöhemmin kasakoihin liittyi pienemmissä määrin myös muita etnisiä ryhmiä kuten tataareita ja kalmukkeja.[9][10]

Kasakoiden kapinoiden ja kasakoiden Ukrainan lyhyen Puolan alaisen itsehallinnon jälkeen Venäjä otti haltuunsa Ukrainan itäpuoliskon vuoden 1667 sopimuksella ja Puola alisti länsipuoliskon takaisin komentoonsa. Tämän jälkeen kasakoiden vaikutus lännessä lähes katosi, idässä kasakkaitsehallinto sallittiin lievänä.[8]

Koska kasakoihin saattoi lähes kuka tahansa Jumalaan uskova mies liittyä, heidän etninen koostumuksensa oli kirjava, mutta se säilyi pääosin venäläisenä sulauttaen muut ryhmät.[11] Perimätiedot, joiden mukaan kasakat olisivat esimerkiksi muinaisten skyyttien jälkeläisiä, eivät pidä paikkaansa. Kasakoita ei pidä myöskään sekoittaa Keski-Aasian turkinsukuisiin kazakeihin, jotka asuttavat nykyistä Kazakstania ja sen ympäristöä. Molempien sanojen alkuperä lienee turkin vaeltajaa, seikkailijaa tai vapaata miestä tarkoittava sana.lähde?

Kasakoita käytettiin muun muassa levottomuuksien kukistamiseen. Kasakoitten asuma-alue levittäytyi Dnepr-, Don-, Volga- ja Ural-jokien varsille. Kasakat ovat symbolisesti tärkeä osa Ukrainan itäosien ja Venäjän historiaa ja ukrainalaisuutta sekä venäläisyyttä koskevia mielikuvia. Erityisesti kasakat tunnetaan historian eri aikoina sotamiehinä.lähde?

Kasakkajoukkoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1916 kasakoiden kokonaismäärä oli 4,4 miljoonaa.lähde?

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kasakka vuonna 1911.

Kasakat ovat olleet tunnettuja taitavina ratsastajina ja urheina ja raakalaismaisina sotilaina, minkä johdosta he saivat pitää tsaarin ajan Venäjällä varsin laajan autonomian vastapalveluna ratsuväkenä toimimisesta.[12]

Historialliset maininnat kasakoista ovat ennen 1500-lukua niukkoja. 1400-luvun lähteet esittävät kasakkayhteisön löyhänä itsenäisten sotilaallistyyppisesti järjestäytyneiden yhteisöjen liittoumana, joka oli suurelta osin autonominen paikallisista valtioista (kuten Puolasta, Moskovasta ja Krimin kaanikunnasta). 1500-luvulle tultaessa kasakat alkoivat jakautua kahteen ryhmään: ukrainalaisiin Dneprin kasakoihin, jotka kuuluivat Puola-Liettuan valtiomuodostelmaan ja Moskovan ruhtinaskuntaan kuuluneisiin venäläisiin Donin kasakoihin. Kasakkayhteisön johtajaa kutsutaan joko tittelillä hetmani tai atamaani. Johtajan rooli oli ennen kaikkea sovittelija ja neuvottelija.[13] Titteliä hetmani käytettiin erityisesti Länsi-Ukrainassa kun taas titteliä atamaani Itä-Ukrainassa ja Venäjällä.[14]

Vuodesta 1591 alkaen kasakat ajoittain kapinoivat Puolan hallintoa vastaan. He olivat liitossa ortodoksikirkon kanssa eli uniaattikirkkoa vastaan. Vuonna 1654 he liittoutuivat Moskovan kanssa Puolaa vastaan ja Moskova tunnusti kasakka-Ukrainan itsenäisyyden. Ruotsin hyökättyä Puolaan 1655 Venäjä läheni Puolaa, joten 1658 hetmanni teki Puolan kanssa sopimuksen Ukrainan suuriruhtinaskunnan itsehallinnosta hetmannin, aatelisten ja upseerien vallassa, tasa-arvoisena Puolan ja Liettuan kanssa näiden kolmen valtion yhteisössä. Sopimusta ei toteutettu, hetmanni pakeni ja lopulta sekasortoisen ajan jälkeen Ukraina jaettiin Puolan ja Venäjän kesken. Venäjä sai Dnjepr-virran itäpuolen ja Kiovan 1667. Lännen hetmanni Petro Doroshenko miehitti idän lyhyesti ja yritti luoda Ukrainan ottomaanien vasallivaltiona, mutta edes ottomaanien valtava sotilasinverventio 1672 ei tuottanut tulosta, vaan vuoden 1681 rauhassa Turkin vaikutusvalta päättyi.[8]

Vuoden 1667 jaon jälkeen autonominen hetmannivaltio toimi lähinnä Itä-Ukrainassa. Hetmanni Ivan Mazepa liittoutui salaa Ruotsin Kaarle XII:n kanssa. Kaksikon hävittyä Pultavan taistelun Pietari Suurelle 1709 Mazepa pakeni Moldaviaan ja kasakoiden autonomiaa kavennettiin.[8]

Vuoden 1667 myötä länsi-Ukrainasta tuli puolalaisten ja juutalaisten asuttamaa, puolalaisaatelin hallitsemaa, ja kasakoita pakeni itään. Puolan jaoissa 1772, 1793 ja 1795 Volynia ja länsiranta liitettiin Venäjään ja Galitsia Itävaltaan.[8]

Dneprin kasakat irrottivat keskisen Ukrainan Puola-Liettuasta ja muodostivat vuonna 1649 autonomisen valtion, kasakkahetmanaatin, joka päätyi pian Venäjän alaisuuteen. Ukrainaan muodostui myös kaksi muuta kasakoiden itsehallinnollista aluetta, niin sanottu Zaporožjen Sitš Dneprin alajuoksulla ja Sloboda-Ukraina nykyisessä Itä-Ukrainassa. Venäjän keisarinna Katariina Suuri lakkautti kasakoiden itsehallinnon tehden kasakkajohtajista virka-aatelisia ja tavallisista kasakoista talonpoikia.[15]

Kasakat olivat hyödyllisiä muodostaessaan puskurin Aasian kansoja vastaan ja saivat tämän takia erivapauksia. Vuodesta 1776 heitä palveli myös Venäjän vakinaisessa väessä. Kasakoilla oli aikanaan suuri merkitys uudisasuttajina Venäjän laajentuessa Siperiaan ja Itä-Aasiaan. Kasakat toimivat myös eräänlaisina poliisivoimina Venäjään liitetyillä alueilla, muun muassa Suomessa. Niinpä Etelä-Pohjanmaalla he toteuttivat omalta osaltaan pitäjäkuria. Vaikeimmissa puukkojunkkaripitäjissä jouduttiin toisinaan järjestyksen palauttamiseksi turvautumaan venäläisten kasakkojen apuun. Kauhavalla heitä käytettiin 1860-luvulla myös yövartijoina, kun taas Lapualla yksi kasakka surmattiin 1862.[16] 1800-luvun lopussa erilaisia kasakkaryhmiä oli 11.[3]

Neuvostoaika ja sen jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1900-luvulla kasakoilla ei enää ollut käyttöä ja vallankumouksen jälkeen heidän erivapautensa kumottiin. Venäjän sisällissodan aikana kasakat jakautuivat niin sanottuihin punaisiin ja valkoisiin kasakoihin. Tämän jälkeen vasta perustetussa Neuvostoliitossa alkoi kasakoiden vaino ja kulttuurin hävitys. 1930-luvun lopulla Neuvostoliiton johdon asenteet muuttuivat sallivampaan suuntaan ja kasakoista haluttiin tehdä hyödyllinen osa maan asevoimia, kun kasakoiden sallittiin vuonna 1936 liittyä Puna-armeijaan. Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon osa kasakoista kantoi edelleen kaunaa Neuvostoliittoa kohtaan ja liittyi siksi Saksan puolelle. Natsit ottivat nämä kasakat vastaan mielellään, sillä heidän katsottiin olevan itägoottien jälkeläisiä eli arjalaisia. Kasakoille perustettiin omia joukko-osastoja kuten esimerkiksi Kosakenlager.[12]

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kansallistunne on noussut jälleen kasakkayhteisössä, jotka hiljan sopivat Amurin kasakka-armeijan henkiin herättämisestä. Kasakat ovat melko näkyvästi esillä Venäjän kansallisia ja ortodoksisia arvoja korostavissa poliittisissa liikkeissä.[3]

Nykyään

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisin noin 100 000 ihmistä Venäjällä katsoo väestölaskennan mukaan olevansa kasakoita. Etnologit eivät kuitenkaan pidä heitä omana etnisenä ryhmänään, mikä on osaltaan haitannut kasakoiden poliittisia tavoitteita.[17] Neuvostoliiton romahdettua kasakat ovat aktivoituneet uudelleen sekä Venäjällä että Ukrainassa, ja yrittävät elvyttää elämäntapaansa.[18]

Venäjällä kasakat ovat Vladimir Putinin valtaannousun jälkeen palanneet tärkeäksi osaksi Kremlin hallintokoneistoa.[3] Sotšin talviolympialaisten yhteydessä vuonna 2014 kasakat kävivät Pussy Riot -yhtyeen kimppuun ruoskien kanssa.[19] Kasakoita on myös käytetty armeijan rinnalla puolisotilaallisena joukkona vuoden 2008 hyökkäyksessä Georgiaan.[20] Venäjällä toimii koko Venäjän kasakoiden liitto, joka edustaa valtion virallisesti tunnustamia pienempiä kasakkaryhmiä ja ajaa kasakoiden etua. Vuodesta 2019 lähtien Venäjän presidentillä on ollut yksinoikeus nimittää tai erottaa liiton atamaani. Lisäksi liittoon kuuluvien kasakoiden tulee noudattaa maan lakia ja seurata sen hallitusta.[21] Konservatiivisten arvojen saadessa entistä enemmän kannatusta Venäjällä kasakat ovat nauttineet entistä vahvempaa valtion tukea.[22]

Ukrainassa kasakoilla katsotaan olevan keskeinen rooli ukrainalaisten kansallistunteen heräämisessä ja maan itsenäistymisessä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Maassa vietetään kasakoiden päivää vuosittain 14. lokakuuta. Vuonna 2002 Ukrainan rekisteröityneet kasakat -järjestö perustettiin uudelleen ensimmäistä kertaa itsenäisessä Ukrainassa. Ensimmäiseksi hetmanniksi valittiin Anatoli Ševtšenko.[23][24] Petro Porošenkon kaudella presidentti katsoi, että kasakat ovat perheitään ja maitaan suojelevia patriootteja. Heille ei kuitenkaan suoda mitään sen suurempaa itsehallintoa.[18]

Tunnettuja kasakoita, tosia ja taruhahmoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Kielitoimiston sanakirja
  2. ↑ Історія війн і сучасного військового мистецтва: конспект лекцій: / О. В. Уваркіна та ін. Київ: ІС331 КПІ ім. Ігоря Сікорського, 2021. 304 с. (стор.: 114)|
  3. ↑ a b c d Cossack | Definition, History, & Facts 2022. Encyclopaedia Britannica. Viitattu 11.3.2022. (englanniksi)
  4. ↑ Omeljan Pritsak: The Turkic Etymology of the Word Qazaq 'Cossack'. Harvard Ukrainian Studies, 2006–2007, 28. vsk, nro 1–4, s. 237–XII. Artikkelin verkkoversio.
  5. ↑ Online Etymology Dictionary. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio. Arkistoitu 3.10.2015.
  6. ↑ Cossack | Russian and Ukrainian people 28.5.2015. Britannica.com. Arkistoitu 24.9.2015.
  7. ↑ Lebedynsky, Iaroslav: Histoire des Cosaques, s. 38. Terre Noire, 1995. (ranska)
  8. ↑ a b c d e Encyclopædia Britannica: Ukraine Britannica.com. Viitattu 4.3.2022. (englanniksi)
  9. ↑ The American Kalmyks 1961. Penn Museum. Viitattu 11.3.2022. (englanniksi)
  10. ↑ Encyclopedia of the Ottoman Empire, s. 160. Infobase Publishing, 21.5.2010. ISBN 978-1-4381-1025-7 Teoksen verkkoversio (viitattu 11.3.2022). (englanniksi)
  11. ↑ Genos (Arkistoitu – Internet Archive) Katsaus Suomessa toimineen Venäjän sotaväen etniseen koostumukseen.
  12. ↑ a b Egorov, Boris: How Russian Cossacks fought for and against Hitler Russia Beyond. 5.3.2020. Viitattu 11.3.2022. (englanti)
  13. ↑ Kitowicz, Jędrzej: Customs and Culture in Poland under the Last Saxon King: Selections from Opis obyczajów za panowania Augusta III by father Jędrzej Kitowicz, 1728-1804, s. 252. Central European University Press, 4.4.2019. ISBN 978-963-386-276-6 Teoksen verkkoversio (viitattu 11.3.2022). (englanniksi)
  14. ↑ hetman | historical military title 2022. Encyclopaedia Britannica. Viitattu 11.3.2022. (englanniksi)
  15. ↑ Russia - The reign of Catherine II (the Great; 1762–96) www.britannica.com. 2022. Encyclopædia Britannica. Viitattu 11.3.2022. (englanniksi)
  16. ↑ Kallio, [Reino, http://historiatieto.wordpress.com/lapuan-laki-ja-yleinen-jarjestys/ Häiriköintiä ja henkirikoksia.] Helsinki 2009, s. 80–81.
  17. ↑ U.S. English Foundation Research Russia (englanniksi)
  18. ↑ a b Cossack against cossack 30.7.2014. openDemocracy. Viitattu 11.3.2022. (englanniksi)
  19. ↑ Pussy Riot whipped at Sochi Games by Cossacks BBC News. 19.2.2014. Viitattu 11.3.2022. (englanti)
  20. ↑ Armed Cossacks pour in to fight Georgians the Guardian. 8.8.2008. Viitattu 11.3.2022. (englanniksi)
  21. ↑ Goble, Paul: Moscow Tightens Control Over Its Cossacks Jamestown. 18.7.2019. Viitattu 11.3.2022. (englanniksi)
  22. ↑ Cossacks Minority Rights Group. 19.6.2015. Viitattu 11.3.2022. (englanti)
  23. ↑ Catherine the Great sparks Cossack ire Reuters. 30.8.2007. Viitattu 11.3.2022. (englanniksi)
  24. ↑ Sulyma, Liudmyla: The Cossack phenomenon The Day. 19.10.2019. Viitattu 11.3.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kasakat&oldid=22501979”