Antimilitarismi

Käthe Kollwitz, ”Ei koskaan enää sotaa”, 1924.

Antimilitarismi on aate, jonka kannattajat vastustavat valtioiden välistä sodankäyntiä, ja yhteiskuntien sisäistä sotilaallistumista eli militarisoitumista. Toisin kuin pasifistit, antimilitaristit eivät siis kieltäydy ehdottomasti kaikesta väkivallasta.

Antimilitaristinen teoria liittyy hyvin vahvasti nationalismin, imperialismin ja kapitalismin kriittiseen analyysiin. Liikkeenä se levisikin erityisesti internationalististen aatteiden – sosialismin ja anarkismin – mukana. Toisaalta antimilitarismi oli keskeinen osa internationalistien itseymmärrystä ja määrittelyä.

Internationalistit kieltävät ajatuksen, että eri maissa asuvien ihmisten edut olisivat ristiriitaiset. Sodankäynti valtioiden välillä on erityisen tuhoisaa, sillä se hämärtää todellisia ristiriitoja eri luokkien välillä. Heidän mukaansa sodan hyötyjä on aina hallitseva luokka, sillä sota katkoo valtioiden rajat ylittäviä solidaarisuuden siteitä ja asettaa eri maiden työväenluokat taistelemaan toisiaan vastaan.

Antimilitaristit ovat vastustaneet vahvasti myös yhteiskuntien militarisoitumista, eli armeijan ja poliisin – niin kutsuttujen väkivaltakoneistojen – aseistuksen kiihtymistä ja yhteiskunnallisen roolin laajenemista. Kritiikin mukaan armeijan ja poliisin roolien laajeneminen kansalaisyhteiskuntaan antaa laitoksille yhä enemmän valtaa, ja johtaa lopulta poliisivaltion syntyyn tai totalitarismiin.