Aleksios III Angelos

Aleksios III Angelos, 1400-luvun hallitsijamuotokuva

Aleksios III Angelos, 1500-luvun kuvitusta

Aleksios III Angelos (Keskiaikainen kreikka: Ἀλέξιος Ἄγγελος); (n. 1153–1211) oli Angelos-sukuinen Bysantin keisari vuosina 1195–1203. Hän hallitsi nimellä Alexios Komnenos (Ἀλέξιος Κομνηνός) yhdistäen siten itsensä Komnenos-dynastiaan, josta hän polveutui. Hänen hallintonsa heikkous johti valtion rappeutumiseen.

Suku

Aleksios oli Andronikos Doukas Angeloksen (n. 1133–1183/1185) ja Euphrosyne Kastamonitissan toiseksi vanhin poika. Andronikos oli itse Theodora Komnenen poika, joka oli keisari Aleksios I Komnenoksen ja Irene Doukainan nuorin tytär. Siten Aleksios III oli suuren keisarillisen perheen jäsen. Aleksios oli tehnyt salaliiton isänsä ja veljiensä kanssa keisari Andronikos I Komnenosta vastaan noin vuonna 1183, ja siksi hän vietti useita vuosia maanpaossa muslimihovissa, kuten Saladinin hovissa. Aleksioksen vanhin veli oli sotilaskomentaja Constantinus Komnenos Angelos (n.  1151–1199 jälkeen), jonka Andronikos I Komnenoksen sokaistutti ja korotettiin sebastokratōriksi. Lisäksi hänellä oli kaksi sisarta. Kaikki hänen veljensä joutuivat Andronikos I:n sokaistamiksi ja siten kelpaamattomiksi keisarina, paitsi nuorempi veli Isaak.

Keisari

Aleksios kaappasi vallan nuoremmalta veljeltään Isaakilta, kun tämä oli metsästysretkellä Traakiassa maaliskuussa 1195. Sen jälkeen, kun Isaak oli saatu kiinni Stágirassa Makedoniassa, hänet sokaistiin ja vangittiin. Aleksios kruunattiin keisariksi huhtikuussa 1195.

Korvatakseen tämän rikoksen ja vahvistaakseen asemaansa keisarina, Aleksios joutui jakelemaan rahaa niin runsain mitoin, että se tyhjensi rahakammion ja sallimaan armeijan upseereille sellaisia vapauksia, että se jätti keisarikunnan käytännössä puolustuskyvyttömäksi. Nämä toimet johtivat väistämättä valtion taloudelliseen tuhoon.

Aleksios III oli heikko ja ahne keisari, ja hänen vallankaappauksellaan oli tuhoisia seurauksia. Bysantin arvovalta heikkeni Balkanilla, missä hänen epäonnistunut yrityksensä auttaa vävyään Stefan Prvovenčania (Stefan Ensimmäinen kruunattu) sai tämän kääntymään bulgaarien puoleen. Sotaretket bulgaareja vastaan ​​päättyivät tappioon vuosina 1195 ja 1196. Juonittelut ja diplomatia olivat yhtä epäonnistuneita, koska uusi Bulgarian hallitsija Kalojan tunnusti Rooman paavin ylivallan Konstantinopolin sijaan.

Jouluna 1196 Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Henrik VI yritti pakottaa Aleksioksen maksamaan hänelle 5 000 naulaa (neuvoteltiin 1 600 naulaan, karkeasti arvioituna ≈ 525 kg, jos kyseessä oli roomalainen naula painoyksikkö eli 328 g) kultaa tai kohdata keisarin joukkojen hyökkäys. Aleksios keräsi rahat ryöstämällä keisarillisia hautoja pyhien apostolien kirkossa ja verottamalla ihmisiä raskaasti alamanikon (saksalaisvero) veron avulla. Henrikin kuoleman vuoksi syyskuussa 1197 kultaa ei koskaan lähetetty. Keisarinna Euphrosyne yritti turhaan ylläpitää puolisonsa uskottavuutta ja hovia. Vatatzes, keisarinnan uudistusyritysten suosikki ja toteuttaja, murhattiin keisarin käskystä.

Syrjäytetyn Isaakin poika Aleksios pakeni lankonsa, sisarensa Irenen puolison Saksan kuningas Filip von Schwaben hoviin, jossa hän tapasi Boniface de Montferrat'n, joka oli yksi neljännen ristiretken johtajista. Aleksios lupasi maksaa ristiretkeläisten velat venetsialaisille, jos he auttaisivat hänet valtaan. Mutta kun ristiretkeläiset saapuivat Konstantinopolin edustalle, huomattiin, että kansa ei halunnutkaan nuorta Aleksiosta keisariksi, vaan se oli tyytyväinen Aleksios III:een.

Vallasta syrjäytyminen

Ristiretkeläiset päättivät asettaa Isaakin pojan Aleksioksen keisariksi väkivalloin. Kesällä 1203 hyökättiin kaupunkia kohti. Yllättäen keisari Aleksios III pakeni kaupungista tyttärensä Irenen kanssa 17.–18. heinäkuuta ja jätti muun perheensä kaupunkiin. Aleksios IV kruunattiin keisariksi, ja hänen isänsä Isaak II:sta tuli hänen kanssahallitsijansa.

Aleksios III pakeni aarteineen Traakiaan ja yritti palata valtaan Aleksios V:n kanssa, mutta yritys epäonnistui. Tämän jälkeen hän vaelsi ympäri Kreikkaa ja antautui Boniface de Montferratille, joka hallitsi silloin suurta osaa Balkanin niemimaata, mutta jätti suojelijansa ja etsi suojaa Epeiroksen despootti Mikael I:ltä. Lopulta hän matkusti Vähä-Aasiaan, missä vävy Theodoros I Laskaris piti yllä vastarintaa latinalaisia ​​vastaan. Aleksios, johon liittyi Ikonionin (nykyinen Konya, Turkissa) sulttaani, vaati Theodoroksen kruunua ja nousi häntä vastaan, kun se häneltä evättiin. Aleksios joutui Theodoroksen vangiksi vuonna 1211, ja hänet lähetettiin Nikaiaan luostariin, missä hän pian kuoli noin 60-vuotiaana.

Avioliitto ja jälkeläiset

Puolisonsa Euphrosyne Doukaina Kamateran kanssa Aleksiokselle syntyi kolme tytärtä:

• Irene (Eirene) Angelus, avioitui (1) Andronikos Kontostephanosin ja (2) Alexios Palaiologoksen kanssa (k. 1203), heidän tyttärensä Theodoran poika oli keisari Mikael VIII Palaiologos
• Anna Komnene Angelus (n. 1176–1212), avioitui (1) sebastokratōr Isaak Komnenoksen (k. 1196), keisari Manuel I Komnenoksen veljenpojan ja keisari Johannes II Komnenoksen pojanpojan kanssa. Avioliitto oli lapseton. Avioitui (2) Theodoros I Laskariksen, Nikaian ensimmäisen keisarin kansssa. Heille syntyi viisi lasta.
• Eudokia Angelus (n. 1173–n. 1211 tai sen jälkeen), avioitui (1) n. 1186/1190 Serbian kuningas Stefan Nemanjićin Prvovenčanin (n. 1165 – 24. syyskuuta 1228) kanssa, heille syntyi neljä lasta, Eudokia karkotettiin 1200/1201. Avioitui (2) keväällä 1204 rakastajansa, keisari Aleksios V Doukasin kanssa, joka pakotettiin vetäytymään luostariin. Avioitui (3) vuonna 1204 Korintin hallitsijan Leo Sgourosin (k. 1207/1208) kanssa.

Lähteet

• Georg Ostrogorsky: History of the Byzantine State. Rutgers University Press, 1969. ISBN 0-8135-1198-4
• John Julius Norwich: Byzantium: The Decline and Fall. Viking, 1991. ISBN 0-679-41650-1