Alexis Gripenberg

Alexis Gripenberg.

Claës Alexis Konstantin Gripenberg (17. tammikuuta 1852 Hamina – 10. maaliskuuta 1927 Helsinki) oli suomalainen virka- ja valtiopäivämies, itsenäisyysaktivisti ja diplomaatti. Hän oli itsenäisen Suomen ensimmäinen lähettiläs Ruotsissa vuosina 1918–1919.

Elämä ja ura

Gripenberg kuului Gripenbergin aatelissukuun, jossa oli paljon sotilaita ja korkeita virkamiehiä. Hänen vanhempansa olivat postihallituksen pääjohtaja, kenraalimajuri Achates Ferdinand Gripenberg ja Catarina Orraeus. Gripenberg kirjoitti ylioppilaaksi Helsingfors privatlyceumista 1869, suoritti Helsingin yliopistossa oikeustutkinnon 1875 ja sai varatuomarin arvon 1878.

Gripenberg työskenteli vuodesta 1875 hovioikeuden auskultanttina, joitakin vuosia senaatissa ja vuodesta 1885 toimitussihteerinä valtiosihteerinvirastossa Pietarissa. Hän joutui lähtemään sieltä vuonna 1891 tapahtuneen selkkauksen jälkeen. Venäjän keisari Aleksanteri III oli lykännyt Suomen säätyjen hyväksymän rikoslain voimaantuloa ja antanut suomalaisten rauhoittelemiseksi niin sanotun rauhoitusreskriptin. Gripenbergin laatimaan keisarillisen käskykirjeen ruotsinnokseen oli ujutettu kohtia, jotka tukivat Leo Mechelinin unioniteoriaa Suomen ja Venäjän suhteista – toisin kuin keisari oli tarkoittanut. Virhe saattoi olla suunnitelmallinen yritys vahvistaa Suomen asemaa. Asian paljastuttua ministerivaltiosihteeri Casimir Ehrnrooth joutui eroamaan ja Gripenberg siirrettiin toisiin tehtäviin.

Gripenberg toimi vankeinhoitohallituksen ylijohtajana vuosina 1891–1901 ja 1906–1911. Perustuslaillisen kantansa vuoksi hän oli erotettuna ensimmäisen sortokauden aikana vuosina 1901–1906, mutta sai paikkansa takaisin. Gripenberg pyrki kehittämään vankeinhoitohallintoa. Edellä mainitun rikoslain voimaanastuminen vuonna 1894 lisäsi huomattavasti vankeusrangaistusten määrää Suomessa ja kasvatti siten vankilukua. Gripenberg erosi vuonna 1911 omasta aloitteestaan ja työskenteli sen jälkeen yksityisen Helsingfors Privatbankenin johtokunnan jäsenenä.

Gripenberg edusti sukuaan aatelissäädyssä säätyvaltiopäivillä 1882, 1885, 1888, 1894, 1897, 1899, 1900, 1904–1905 ja 1905–1906. Viimeisillä valtiopäivillä hän oli aatelissäädyn varamaamarsalkka. Gripenberg sai vuonna 1907 todellisen valtioneuvoksen arvonimen. Hän oli sortovuosien aikana passiivisen vastarinnan kannattaja ja yhteydessä kagaaliin. Toisen sortokauden aikana hän ryhtyi jääkäriliikkeen tukijaksi ja kuului vuosina 1915–1917 liikkeen taustalla ”vanhojen neuvostona” toimineeseen keskuskomiteaan. Joulukuussa hän oli puheenjohtajana lähetystössä, joka yritti saada Suomen tuoreelle itsenäisyydelle tunnustuksen muilta pohjoismailta.

Gripenberg tuli tammikuussa 1918 Suomen ensimmäiseksi diplomaattiseksi edustajaksi Tukholmaan. Hänet nimitettiin 13. tammikuuta väliaikaiseksi asiainhoitajaksi ja korotettiin lokakuussa vakinaiseksi lähettilääksi. Gripenberg sai työtovereikseen lähetystöön entisiä itsenäisyysaktivisteja. Hän esiintyi vuonna 1918 voimakkaasti Suomen saksalaissuuntauksen tukijana, joten hänen asemansa hankaloitui Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan. Presidentti K. J. Ståhlberg siirsi Gripenbergin lopulta eläkkeelle lokakuussa 1919. Suomen ja Ruotsin suhteet olivat hänen lähettiläskautenaan ongelmalliset muun muassa Suomen sisällissodan ja Ahvenanmaan kysymyksen vuoksi.

Gripenberg oli kahdesti naimisissa, ensin senaattori Johan August von Bornin tyttären Helena Rosinan ja sitten senaattori Victor von Haartmanin tyttären Agnes Maria Fredrikan kanssa. Hänen lapsiaan olivat diplomaatti G. A. Gripenberg ja everstiluutnantti Frans Mikael Gripenberg.