Tämä on suositeltu artikkeli.

Aulis Rytkönen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Aulis Rytkönen
Aulis Rytkönen KuPSin paidassa
Henkilötiedot
Syntymäaika 5. tammikuuta 1929
Syntymäpaikka Karttula, Suomi
Kuolinaika 16. huhtikuuta 2014 (85 vuotta)
Kuolinpaikka Helsinki, Suomi
Pelipaikka hyökkääjä
Lempinimi Monsieur Magic[1], Alika, Aalis[2]
Junioriseurat
1941–1945 Suomi Kuopion Työväen Urheilijat
Seurat
Vuodet Seura O (M)
1945–1952 Suomi KuPS 126 (66)
1952–1960 Ranska Toulouse FC 120 (33)
1960–1966 Suomi HJK 84 (27)
1969 Suomi HJK 1 (1)
Yhteensä 331 (127)
Maajoukkue
1948–1964 Suomi Suomi 37 (7)
Valmennusura
1960–1971 Suomi HJK
1973–1975 Suomi HJK naiset
1975–1978 Suomi Suomi
1975–1979 Suomi HJK
1981–1982 Suomi Tikkurilan Palloseura
1984–1988 Suomi HJK naiset
1991 Suomi HJK naiset
1995–1996 Suomi HJK naiset

Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat.

Taavi Aulis Rytkönen (5. tammikuuta 1929 Karttula – 16. huhtikuuta 2014 Helsinki) oli suomalainen jalkapalloilija. Hän oli Suomen ensimmäinen ulkomailla ammatikseen pelannut jalkapalloilija.[3][4]

Rytkönen aloitti uransa aikuisten joukkueissa vuonna 1945 KuPSin paidassa. Hän edusti seuraa aina vuoteen 1952 asti, jolloin hän siirtyi ammattilaiseksi Toulouseen. Rytkönen edusti Toulousea kahdeksan kautta ja voitti seurassa Ranskan cupin. Vuonna 1960 hän teki paluun Suomeen ja siirtyi HJK:n pelaajavalmentajaksi. Kauden 1966 jälkeen Rytkönen lopetti aktiiviuransa ja toimi sen jälkeen HJK:n, HJK:n naisten, Suomen jalkapallomaajoukkueen ja Tikkurilan Palloseuran päävalmentajana.

Rytkösen kunniaksi pelattiin juhlaottelu vuonna 2009 Helsingissä. Ottelussa olivat vastakkain HJK:n ja KuPS:n entiset huippupelaajat.[5] Peli päättyi 2–2-tasapeliin.[6]

Pelaajaura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkapallouran aloitus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rytkösen ollessa kuusivuotias perhe muutti Syvänniemeltä Kuopioon.[7] Siellä perhe asui Mölymäessä, jossa hän pelasi kavereidensa kanssa jalkapalloa.[8] Toden teolla Rytkönen innostui jalkapallosta saatuaan joululahjaksi nahkaisen jalkapallon. Sitä käytettiin paljon, sillä monilla perheillä ei ollut varaa ostaa lapsilleen omia jalkapalloja. Rytkönen pelasi jalkapalloa kavereidensa kanssa talvella lumihangessa ja iltaisin Kuopion keskuskentällä. Lisäksi hän harjoitteli paljon tekniikkaa, ja sanoikin olleensa koko kaupunginosan innokkain harjoittelija.[9]

12-vuotiaana Rytkönen liittyi Kuopion Työväen Urheilijoihin, jossa hän harrasti monipuolisesti eri urheilulajeja. Hänen isänsä ei kuitenkaan pitänyt jalkapalloa soveliaana lajina pojalleen, ja viimeinen niitti oli KTU:n 0–9-tappio KTP:lle TUL Cupissa vuonna 1942.[10] Rytkönen jatkoi kuitenkin sinnikkäästi jalkapallon pelaamista ja halusi 16-vuotiaana vaihtaa seuransa Kuopion Palloseuraan, jossa pelasivat useimmat Mölymäen pelaajat. Hänen isänsä ei pitänyt tästäkään, vaikka tällöin Rytkönen olisi saanut parempaa valmennusta. Lopulta äiti suostui seurasiirtoon, minkä jälkeen myös isä taipui.[11]

Siirtyminen Kuopion Palloseuraan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suoraan edustusjoukkueeseen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siirryttyään Palloseuraan hän nousi myös edustusjoukkueeseen, jonka valmentaja oli Aaro Heikkinen. Ennen Rytkösen tuloa Heikkinen oli toiminut seuran juniorijoukkueissa, jotka olivat hänen jäljiltään huipputasolla. Tämä näkyi myös Rytkösen tultua, sillä hän voitti seurassa A-nuorten piirinmestaruuden.[11] Rytkönen ja Heikkinen kävivät läpi paljon yksilöllistä valmennusta, jonka avulla Heikkinen jalosti Rytkösen jo hyvää tekniikkaa.[12]

Rytkönen esiintyi ensimmäisen kerran edustusjoukkueessa elokuussa 1945 pelatussa piirisarjan ottelussa Kuopion Pallotovereita vastaan. Hän teki kaksi maalia, mutta KPT voitti ottelun 3–2.[13] Ensimmäisessä Palloliiton alaisessa pelissään hän debytoi neljä päivää myöhemmin Suomensarjan ottelussa Porin Palloilijoita vastaan. KuPSin voittoon päättynyt ottelu sujui Rytkösen mukaan häneltä hyvin, vaikka hän olikin heiveröinen. Kauden aikana hän onnistui tekemään kolme maalia, ja kauden päätteeksi seura varmisti sarjapaikkansa voittamalla ratkaisuottelussa Pallo-Pojat maalein 7–0.[12]

” 18-vuotias liike-apulainen. Yksi kuopiolaisen jalkapalloilun parhaita poikia. Saisi olla hiukan rumempi miehen alku, että kuvansa säilyisi katumainoksissa ilman likkalasten niitä poistamatta. ”

– Urheilulehti Rytkösestä vuonna 1947.[14]

KuPSin joukkue vuonna 1947.

Kaudella 1946–1947 KuPS pääsi Mestaruussarjan karsintoihin. Karsinnoissa seura kohtasi Vaasan Pallo-Veikot, Kotkan Jäntevän ja Kallion Palloseuran. KuPS voitti Vaasan ja pelasi tasapelin Jäntevää sekä KaPSia vastaan. Seura nousi karsintojen kautta ensimmäistä kertaa historiassaan pääsarjaan. Kausi oli myös Rytkösen osalta parempi hänen tehtyään yhdeksän maalia. Kauden loputtua hän koki siihenastisen uransa pahimman loukkaantumisen, kun ottelussa Matfors IF:ää vastaan ruotsalaispuolustajan polvi osui Rytkösen polven yläpuolelle. Osuman seurauksena Rytkönen sai normaalia pahemman puujalan: reiteen tuli sisäinen verenvuoto ja luu murtui osittain. Täydellinen paraneminen kesti lopulta lähes kaksi kuukautta.[14]

KuPSin paidassa Rytkönen teki SM-sarjadebyyttinsä elokuussa 1947 HIFK:ta vastaan. Ottelu päättyi kuopiolaisten tappioon, mutta seuraavalla kierroksella KuPS pelasi tasapelin TPS:ää vastaan.[14] Kauden parhaan ottelunsa Rytkönen pelasi Kotkan Jäntevää vastaan syyskuussa, ja hän teki ottelussa kolme maalia.[15] Vaikka Rytkösen isä ei ollut alun perin poikansa jalkapalloharrastuksen takana, hän kuitenkin seurasi kaikkia kotipelejä. Kauden aikana Rytkönen onnistui maalinteossa yhdeksän kertaa, mutta tämä ei riittänyt auttamaan seuraa, joka putosi takaisin Suomensarjaan.[16]

Valmentaja Heikkinen ei menettänyt uskoaan omiin valmennusmetodeihinsa, vaan jatkoi seuraavalla kaudella samalla linjalla. Kevät-syksy-sarjajärjestelmän ansiosta KuPS nousikin takaisin SM-sarjaan vielä samana vuotena voitettuaan Suomensarjan pohjoislohkon kahden pisteen erolla RU-38:aan ja Kajaanin Palloilijoihin. Suomensarjassa Rytkönen onnistui tekemään taas yhdeksän maalia. Kauden jälkeen liitto siirtyi pelaamaan sarjaottelut kalenterivuosittain.[16]

Kaudella 1949 Rytkönen jatkoi yhdeksän maalin kausittaista saldoaan. Joukkue sijoittui SM-sarjan kahdeksanneksi, ja säilytti paikkansa pääsarjassa. Vuoden 1949 loppupuolella Rytkösen huhuttiin siirtyvän helsinkiläiseen Kiffeniin 120 000 markan käteistarjouksella. Kiffen oli tunnettu rohkeana pelaajavärvääjänä, ja huhut nostattivatkin keskustelua savolaismediassa. Rytkönen kuitenkin rauhoitteli ihmisiä sanoen pelaavansa jatkossakin KuPSissa.[16]

Hopeakausi 1950

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
KuPSin hopeajoukkue kaudelta 1950. Aulis Rytkönen on kuvassa kolmas takarivissä vasemmalta.

Ennen kauden 1950 alkua odotukset olivat joukkueessa suuret. Vaikka Turun Weikot voitti KuPSin kauden avausottelussa, tämä pystyi voittamaan seuraavat viisi peliään. Kauden seitsemännessä ottelussaan KuPS voitti Kiffenin Helsingissä 2–5. Ottelua oli seuraamassa myös italialainen ammattilaisjoukkueiden värväri, joka oli ihastunut Rytkösen pelityyliin. Hän ehdotti Rytköselle siirtymistä ammattilaiseksi Italiaan, ja kaksi päivää tämän jälkeen Rytkönen sai kirjeen värväriltä, joka pyysi häntä pelaamaan johonkin Serie A ‑seuraan. Käteiskorvauksena hän olisi saanut heti 693 000 markkaa, mutta ei saanut tietää tarkalleen seuraa, johon hän olisi mennyt pelaamaan. Tämän takia Rytkönen lopulta kieltäytyi ammattilaisuudesta, ja jatkoi pelaamista amatöörinä.[17] Kauden tärkein ottelu oli kolmanneksi viimeisellä kierroksella, jolloin KuPS kohtasi mestaruustaistelussa Ilves-Kissat. Tärkeä ottelu päättyi Ilves-Kissojen voittoon, joten KuPS joutui tyytymään hopeaan, joka oli kuitenkin seuran ensimmäinen SM-mitali. Kauden aikana hän teki seitsemän maalia.[18]

Lokakuussa 1950 ranskalainen Stade Français oli ilmoittanut halustaan saada Rytkönen joukkueeseensa, ja joulukuussa seuran päävalmentaja matkusti Suomeen solmiakseen Rytkösen kanssa sopimuksen. Seurat allekirjoittivat yksivuotisen sopimuksen, joka takaisi Rytköselle kolmen miljoonan markan siirtokorvauksen. Sopimus julkistettiin 2. joulukuuta, ja Rytkönen alkoi valmistella muuttoa Ranskaan. Tuohon aikaan Pohjoismaissa ei katsottu hyvällä ammattilaisiksi siirtyneitä pelaajia, ja Suomen Palloliitto vastustikin sopimusta. Se esti Rytkösen siirron, ja hän joutui jäämään Suomeen.[19] Rytkönen epäili taustalla olleen myös Helsingin olympialaisten läheisyys.[20]

Joulukuussa Rytkönen meni naimisiin Anneli Purasen kanssa, mutta koska hänellä ei ollut varaa häihin, hän joutui tekemään KuPSin kanssa lainasopimuksen. Sopimuksen mukaan KuPS lainaisi Rytköselle 2 000 markkaa, minkä vastineeksi hän joutuisi pelaamaan seurassa vuoden 1952 olympialaisiin saakka.[21]

Vuonna 1950 Aulis Rytkönen sijoittui Vuoden urheilija -äänestyksessä yhdeksänneksi. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun joku nousi pelkästään joukkueurheilumeriiteillään valinnan kärkikymmenikköön.[22]

Rytkösen viimeiset kaksi kautta KuPSissa olivat edellisen kaltaiset. Molemmilla kausilla seura sai saman pistemäärän ja sijoittui sarjan viidenneksi. Hän paransi maalimääräänsä yhteentoista, ja kaudella 1952 hän teki kymmenen maalia. Molemmat kaudet päättyivät KTP:n mestaruuteen.[20]

SM-sarjauransa parhaan pelin tilastojen valossa Rytkönen pelasi kaudella 1951 Helsingin Susia vastaan. Hän teki ottelussa neljä maalia.[23]

Siirto Ranskaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka olympialaiset menivät huonosti, kiinnostus Rytköseen oli noussut muun muassa soolomaalin avustamana. Ensimmäisenä kiinnostuksensa suomalaiseen osoitti Ranskan II-divisioonassa pelannut Toulouse FC, jonka kanssa Rytkönen neuvotteli marraskuussa pelaajasopimuksen. KuPS ei ollut iloinen sopimuksen syntymisestä, mutta tällä kertaa Palloliitto ei estänyt sitä. Virallinen sopimus kirjoitettiin joulukuussa 1952. Kun sopimus oli allekirjoitettu, Rytkösen vanhemmille saapui kirje, jossa Atlético Madrid ehdotti sopimusneuvotteluita. Lupausta sopimuksesta ei kuitenkaan ollut, eikä Rytkönen täten ikinä saanut tietää Atléticon haluja hänen suhteensa. Tämä ei harmittanut Rytköstä, sillä hän oli tyytyväinen sopimukseensa Toulousen kanssa.[24]

Joulukuun lopulla 1952 Rytkönen muutti vaimonsa kanssa Toulouseen. Hän yritti kuitenkin vielä purkaa sopimuksensa viitaten Atléticoon, mutta seuran omistaja pysyi kannassaan.[25] Tuohon aikaan joukkueen kokoonpanossa sai olla ainoastaan aloituskokoonpanossa esiintyneet pelaajat, joista kaksi sai olla ulkomaalaisia. Tämän takia hän pääsi pelaamaan vasta tammikuun puolessavälissä, kun seuran ruotsalaispelaaja loukkaantui. Ottelu AS Cannesia vastaan sujui Rytköseltä hyvin, sillä hän syötti ensimmäisen maalin ja teki itse loppuhetkillä toisen maalin. Toulouse voitti ottelun maalein 2–0. Loppukauden Toulouse taisteli sarjanoususta RC Strasbourgin kanssa ja voitti seurojen kohtaamisen maalein 2–1. Yhden kauden parhaista peleistään hän pelasi 7–2-voittoon päättyneessä ottelussa Perpignania vastaan. Hän teki ottelussa kaksi maalia saatuaan tietää ennen ottelua esikoislapsensa syntymästä. Ratkaisu sarjanoususta venyi viimeiselle kierrokselle, jolla Toulouse kohtasi Valenciennesin. Vaikka Valenciennes oli menettänyt mahdollisuutensa sarjanousuun, sarjanoususta edelleen taistellut AS Monaco oli luvannut maksaa sille 20 000 frangia, jotta se pelaisi tosissaan. Peli näyttikin päättyvän tasapeliin, mutta loppuhetkillä Rytkönen onnistui maalinteossa, minkä ansiosta Toulousen sarjanousu varmistui.[26]

Nousu pääsarjaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toulousen valmentajaksi kiinnitettiin kaudella 1953–1954 maajoukkueessakin pelannut Jules Bigot. Vaikka Bigot tunnettiin vaativana valmentajana, piti Rytkönen hänen valmennustyylistään. Kausi alkoikin häneltä hyvin uuden valmentajan johdolla, ja joukkue voitti edelliskauden mestarin, OGC Nicen, Rytkösen kahdella maalilla. Nicen paidassa pelasi tuolloin nuori Just Fontaine, josta tuli vuosien varrella Rytkösen tuttava.[27] Toulouse sijoittui lopulta neljänneksi. Rytkösen mukaan hänen oma kautensa sujui kaksijakoisesti, sillä kauden lopussa hän kärsi loukkaantumisista, joiden takia kauden yhdeksän viimeistä peliä jäivät väliin. Maaleja hän teki kuitenkin viisi kolmessatoista ottelussa.[28] Rytkösen hyvät otteet herättivät kiinnostuksen muitakin suomalaisia pelaajia kohtaan, ja seuraavia suomalaisia pelaajia Ranskassa olivat Nils Rikberg[28] ja Kalevi Lehtovirta, jotka siirtyivät myös Toulouseen. Heidän uransa seurassa oli kuitenkin lyhyt.[29]

Ennen seuraavaa kautta odotukset kaupungissa olivat korkealla, ja seura asetettiinkin mestarisuosikkien joukkoon. Toulouse pelasi kauden alun hyvin, ja oli pitkään sarjajohtaja. Rytkönen kärsi kauden aikana taas loukkaantumisista, ja joutui olemaan sivussa mestaruuden ratkaisseesta ottelusta Stade de Reimsia vastaan.[29] Toulouse johti ottelua pitkään, mutta Reims pääsi tasoittamaan rangaistuspotkusta. Peli päättyi lukemiin 1–1, mikä ratkaisi mestaruuden Reimsille. Kauden aikana Rytkönen kykeni pelaamaan loukkaantumisten takia ainoastaan kahdeksassa ottelussa, joissa hän teki yhteensä kaksi maalia. Kauden loputtua Toulouse joutui tyytymään hopeaan.[30]

Kausi 1955–1956 oli joukkueelle pettymys. Rytkönen ei ollut tyytyväinen myöskään omaan peliinsä. Seura sijoittui kauden loputtua seitsemänneksi, mikä ei tyydyttänyt seurajohtoa. Rytkönenkin onnistui maalinteossa ainoastaan kahdesti.[30] Hän teki kauden molemmat maalinsa ottelussa FC Metziä vastaan.[31]

Cup-voitto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Stade Olympique Yves-du-Manoir

Kausi 1956–1957 oli Rytköseltä hänen uransa parhaimpia, ja hän tekikin heti ensimmäisessä ottelussa RC Paris’ta vastaan kaksi maalia.[31] Vaikka seura sijoittui edellistä kautta huonommin kahdeksanneksi, Rytkönen teki kaudella yhdeksän maalia.[30] Ranskan cupissa joukkue menestyi kuitenkin paremmin. Cupin alkukierroksella Toulouse voitti niukasti maan amatöörijoukkueet, ja eteni kahdeksan parhaan joukkoon kahden uusintaottelun jälkeen. Puolivälierissä taso nousi, sillä Toulouse kohtasi CS Sedan Ardennesin. Ottelu venähti jatkoajalle, jonka Toulouse voitti 3–2 Rytkösen tehtyä ratkaisevan maalin. Välierissä Toulouse voitti Nicen maalein 3–2, ja eteni ensimmäistä kertaa historiassaan cupin loppuotteluun. Finaali pelattiin toukokuussa Stade Olympique Yves-du-Manoirilla, ja loppuotteluvastustajaksi oli selviytynyt SCO Angers.[32] Toulouse johti loppuottelua lähes alusta alkaen, ja voitti lopulta maalein 6–3.[33] Rytkönen teki pelissä neljä maalisyöttöä. Cup-voiton myötä Toulouse kohtasi Englannin cupin voittaneen Aston Villan. Myös tämä ottelu päättyi Toulousen voittoon, luvuin 2–1. Voittojen jälkeen Toulousen pelaajien arvo nousi, ja myös Rytkönen harkitsi seuranvaihtoa. Tarjouksia oli tullut muun muassa Olympique de Marseillelta ja Strasbourgilta, mutta seurajohto piti kiinni sopimuksesta, eikä siirto tullut kysymykseen.[34]

Cup-huuman jälkeinen aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi 1957–1958 ei alkanut seuralta hyvin. Toulouse putosi cupista heti ensimmäisellä kierroksella hävittyään Bordeaux’n esikaupunkijoukkueelle maalein 3–2. Ottelun jälkeen seuran omistaja haukkui jokaisen pelaajan. Myöskään sarjapelit eivät sujuneet joukkueelta hyvin, vaan ongelmia oli heti alusta alkaen. Kauden päätteeksi Toulouse sijoittui sarjan kymmenenneksi. Rytkösen kausi oli tilastollisesti uran huonoin, sillä hän ei tehnyt kuudessatoista pelaamassaan ottelussa yhtään maalia. Kesällä seura pelasi harjoitusottelun MM-kisoihin valmistautunutta Brasilian jalkapallomaajoukkuetta vastaan. Ottelu päättyi 4–4-tasapeliin. Erityisen vaikutuksen Rytköseen teki nuori Pelé, joka teki joukkueelleen kaksi maalia.[35]

Päävalmentaja Bigot jätti paikkansa ennen kautta 1958–1959 jälkeen, ja tilalle nousi seuran entinen tähtipelaaja René Pleimelding. Toulouse kohtasi cupin ensimmäisellä kierroksella Nîmesin. Rytkönen sanoi tehneensä ottelussa uransa komeimman maalin otettuaan pallon rinnalla haltuun ja lauottuaan pallon maaliin 20 metristä. Tuomari hylkäsi maalin, koska sanoi Rytkösen koskeneen palloon kädellään. Rytkönen protestoi tuomarin tulkintaa voimakkaasti ja sai punaisen kortin. Rytkönen oli jo poistunut kentältä, kun tuomari muutti punaisen kortin keltaiseksi. Tämä jäi myös hänen uransa ainoaksi varoitukseksi. Ottelu päättyi voittoon, mutta cup-tie katkesi puolivälierissä, joissa Sochaux-Montbéliard voitti Toulousen. Sarjassa seuran kausi oli edelliskautta vaikeampi, ja se sijoittui lopulta neljänneksitoista. Rytkösen yhteispeli kauden aikana takaisin hankitun Yngve Broddin kanssa sujui hyvin, mistä osoituksena oli Rytkösen kolme maalia.[35]

Rytkösen viimeisellä kaudella joukkue pelasi edellistä kautta paremmin, ja se sijoittui sarjan kärkipäähän viidenneksi. Hän teki kauden aikana kolme maalia yhdeksässätoista ottelussa. Tässä vaiheessa hänen peliään haittasivat jo useat loukkaantumiset ja molempia reisiä vaivanneet revähdykset. Tästä huolimatta seura ja seuraomistaja halusivat pitää Rytkösen seurassa.[36] Rytkönen päätti kuitenkin palata Suomeen. Hän pelasi seurassa vielä kesäkuussa 1960 jäähyväisottelun AC Milania vastaan. Ottelun alussa Rytkösen jalkapöytä murtui, mutta hän pelasi tästä huolimatta ottelun loppuun. Ottelu päättyi Milanin 2–0-voittoon.[37]

Väärinkäsityksen johdosta HJK:n paitaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rytkösen vastaanotto Suomessa ei ollut lämmin, sillä häntä pidettiin luopiona ulkomaille siirtymisen takia. Suomessa KuPS lupasi hänelle pelipaikan, ja Rytkönen menikin seuran entisen puheenjohtajan puheille. Rytkönen ei kuitenkaan tiennyt, että KuPS oli tällä välin erottanut puheenjohtajansa, joka nyt halusi kostaa seuralle Rytkösen kautta. Hän sanoikin Rytköselle, ettei häntä enää haluttu seuraan, ja kehotti menemään Valkeakosken Hakan ja Juuso Waldenin puheille. Waldenin ehdoton tahto oli saada Rytkönen seuraan, mutta hän ei itse ollut mukana solmimassa sopimusta, vaan sen hoiti hänen konttoripäällikkönsä. Rytkönen ei ollut tyytyväinen tarjotun rivipelaajan sopimuksen ehtoihin, minkä takia neuvottelut keskeytyivät.[38] Saatuaan tietää sopimuksen kariutumisesta Walden pyysi vielä Rytköstä takaisin seuraan, mutta Rytkönen oli jo matkalla Helsinkiin.[39] Helsingin Jalkapalloklubi tarjosi Rytköselle asunnon, Olli Lyytikäisen järjestämän työn Apu-lehden hankintapäällikkönä ja pelaajavalmentaja-sopimuksen, jonka Rytkönen allekirjoitti.[40][41]

Rytkönen aloitti työt HJK:ssa kesken kauden elokuussa 1960. Tuolloin päämääräksi asetettiin Suomen-mestaruuden voittaminen viiden vuoden kuluessa.[42] Hän pelasi ensimmäisen pelinsä elokuun lopulla Pallo-Poikia vastaan, mutta ei onnistunut maalinteossa. Kauden parhaan pelinsä hän pelasi syyskuussa HIFK:ta vastaan, kun hän teki hattutempun tasapeliin päättyneessä ottelussa.[43] Pelit sujuivat joukkueelta huonohkosti, mutta HJK onnistui välttämään putoamisen yhden pisteen erolla. Seuran ongelmana oli pelillisten esitysten lisäksi myös taloudellinen puoli.[41][44]

Putoaminen ja mestaruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
HJK:n vuoden 1964 joukkuetta.

Kausi 1961 sujui HJK:lta jo paremmin, mutta Rytkönen ei ollut tyytyväinen joukkueen peliin.[44] Myöskään Rytkösen oma peli ei sujunut samaan tapaan kuin edelliskaudella, ja tuloksena olikin vain kaksi maalia seitsemässätoista ottelussa.[45] Kauden lopullinen sijoitus oli kuudes.[44] Seuraavalla kaudella HJK:n ikärakenne nousi entistä enemmän esiin, sillä joukkueessa oli liikaa vanhoja pelaajia.[46] Tämän johdosta joukkue putosi Suomensarjaan.[44]

Seurassa aloitettiin putoamisen jälkeen neuvottelut tulevien kausien strategiasta, ja Rytkönen ehdotti, että seuraan hankittaisiin lähiseuroista lupaavia pelaajia. Tähän aikaan värväämistä pidettiin brutaalina, mutta siitä huolimatta joukkueeseen hankittiin Rytkösen pyynnöstä Urho Örn, Stig Holmqvist ja Hannu Kankkonen.[47] Tähtäimeksi asetettiin nopea nousu pääsarjaan.[48] HJK:n kausi alkoi tappiolla ja tasapelillä[48], mutta niiden jälkeen seura voitti kaikki jäljellä olleet ottelunsa.[49]

Hyvä meno jatkui myös SM-sarjassa ja HJK:n pelejä seurasivat myös ennätyssuuret yleisömäärät. Toukokuussa käydyssä HJK-Haka-ottelussa ylittyi ensimmäistä kertaa SM-sarjaottelussa kymmenentuhannen katsojan raja, kun ottelua seurasi 12 311 silmäparia.[50] HJK hävisi kaudella kaksi ottelua, pelasi kuusi tasan ja voitti neljätoista. Seura voitti Suomen-mestaruuden.[51]

Seuraavalla kaudella joukkueeseen liittyi muun muassa Kai Pahlman, jonka pelityyli oli myös yleisöön vetoavaa. Tästä osoituksena olivat useat pelit, joissa rikottiin 10 000 katsojan raja. HJK pelasi kaudella 1965 ensimmäistä kertaa Euroopan cupissa, jossa se kohtasi ensimmäisellä kierroksella Manchester Unitedin. Ensimmäinen ottelu päättyi Helsingissä 2–3, mutta toisen osaottelun HJK hävisi 0–6. Suomessa HJK voitti lopulta hopeaa.[52]

Kausi 1966 oli Rytkösen viimeinen varsinainen pelikausi seurassa, sillä hänellä alkoi olla jo ikää, ja hän halusi keskittyä valmentamiseen. Hänen uransa viimeinen sarjaottelu oli tarkoitus olla Kuopiossa KuPSia vastaan. Ottelussa Rytkönen teki kaksi maalia ja johdatti joukkueensa 3–2-voittoon. Kaksi viikkoa tämän jälkeen Rytkönen pelasi kuitenkin vielä Mikkelin Palloilijoita vastaan. Tämä ottelu oli lopulta Rytkösen kauden toiseksi viimeinen ottelu.[52] Kauden päätteeksi seura voitti edelliskauden tapaan hopeaa, mutta Suomen cupin finaalissa HJK voitti KTP:n maalein 6–1.[53] Aulis Rytkönen oli 40-vuotias, kun hän pelasi kaudella 1969 vielä yhdessä SM-sarjan ottelussa. 7. syyskuuta 1969 Olympiastadionilla HJK voitti Porin Ässät 10-1; Rytkönen teki yhden maalin.[54]

Valmennusura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelaaja-valmentajasta valmentajaksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauden 1967 Rytkönen toimi ainoastaan joukkueen päävalmentajana. HJK sijoittui viidenneksi, mikä ei vastannut alkuperäisiä tavoitteita.[53] Myös Suomen cupissa joukkue putosi toisella kierroksella Valkeakosken Koskenpojille. Osasyynä oli Rytkösen kokeilema uusi taktiikka, joka sekoitti HJK:n pelin. Kaudella 1968 HJK pelasi paremmin, kun se palasi vanhaan pelisysteemiin, ja joukkue voitti kauden päätteeksi pronssia.[55] Samaan lopputulokseen päättyi myös kausi 1969. Samalla kaudella HJK:n johtoryhmä sai suostuteltua Rytkösen mukaan pelaamaan yhden sarjapelin Ässiä vastaan. Hän pelasi ensimmäisen puoliajan, ja teki yhden maalin HJK:n 10–1-voittoon päättyneessä ottelussa.[56]

1970-luvulla HJK koki suuria muutoksia, sillä lajijaostojen välillä käytiin kamppailua rahoituksesta.[57] Myöhemmin seura päätti keskittyä ainoastaan jalkapalloon.[56] HJK ei onnistunut taistelemaan mestaruudesta Rytkösen viimeisinä valmentajavuosina, vaan sijoittui kaudella 1970 viidenneksi ja vuotta myöhemmin neljänneksi.[58] Rytkönen jätti seuran yhdentoista valmennusvuoden jälkeen, ja siirsi valmentajavastuun Raimo Kauppiselle.[56]

HJK:n naiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudella 1973 HJK:n naiset olivat edenneet Turussa pelattuun SM-loppusarjaan. Joukkueen päävalmentajan vaimo ei kuitenkaan halunnut miehensä lähtevän Turkuun, minkä takia Sarkkinen pyysi Rytköstä lähtemään mukaan. Viikon harjoittelun jälkeen HJK lähti lopputurnaukseen, jossa voitti jokaisen pelaamansa ottelun, ja varmisti Suomen-mestaruuden. Samalla naisjalkapalloon kielteisesti suhtautunut Rytkönen näki naisten jalkapallon nyt entistä myönteisemmässä valossa. Tämän takia hän suostui valmentamaan seuraa myös seuraavan kauden ajan. Joukkueessa pelasi myös hänen oma tyttärensä Merja Rytkönen.[59] Rytkönen toimi päävalmentajana lopulta kausien 1974 ja 1975 ajan. Molemmilla kausilla joukkue onnistui voittamaan Suomen-mestaruuden.[60]

Paluu Klubiin ja maajoukkueen valmentajaksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rytkönen palasi HJK:n päävalmentajaksi kaudella 1975, mutta joukkue sijoittui mitalien ulkopuolelle kahdeksanneksi.[61] Samana vuonna hän siirtyi maajoukkueen päävalmentajaksi. Jo keväällä hän oli toiminut Martti Kosman pyynnöstä maajoukkueen hyökkääjien valmentajana. Toukokuussa kärsityn Norja-tappion jälkeen päävalmentajana toiminut Kosma lähti maajoukkueesta, ja tämän jälkeen Palloliitto pyysi Rytköstä päävalmentajaksi. Pitkän harkinnan jälkeen hän suostui. HJK suostui järjestelyihin sillä ehdolla, että Rytkösen vastuulla olisivat lähinnä joukkueen nimeämiset ja maajoukkueen managerointiin liittyvät tehtävät vuoden loppuun asti. Maajoukkueen kakkosvalmentajaksi Rytkönen sai Gunnar Bomanin. Tämän jälkeen ensimmäisessä maaottelussaan Suomi kohtasi EM-karsinnassa Italian häviten maalein 0–1.[62] Vuoden lopulla Rytkösen annettiin jatkaa maajoukkueen päävalmentajana.[63] Kaudella 1976 Rytkönen valmensi HJK:n pronssille, mutta seuraavalla kaudella joukkue oli vasta seitsemäs. Kausi oli pitkään jännittävä, ja ennen viimeistä kierrosta HJK johti sarjakakkosta, Hakaa, kahden pisteen erolla. Viimeisellä kierroksella joukkueet kohtasivat toisensa. Ottelu oli pitkään Hakan johdossa, kunnes ottelun lopulla nuori Pasi Rautiainen tasoitti ottelun ja varmisti HJK:lle mestaruuden.[61] Kesän 1978 aikana Rytkönen luopui myös maajoukkueen valmentajuudesta joukkueen hävittyä 1–8 Kreikalle.[62] Kaiken kaikkiaan Rytkönen toimi Suomen valmentajana kolmessakymmenessä ottelussa, joista joukkue voitti kahdeksan.[64] Kausi 1979 oli Rytkösen viimeinen HJK:n päävalmentajana. Joukkue pääsi mestaruutensa ansiosta Euroopan cupiin, jossa se kohtasi Ajaxin. Kaksi ottelua päättyivät selviin tappioihin yhteismaalein 2–16. Suomessa HJK onnistui voittamaan pronssia.[65]

II-divisioonaa ja paluu HJK:n naisiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudet 1981–1982 Rytkönen toimi II-divisioonassa pelanneen Tikkurilan Palloseuran päävalmentajana. Hän piti valmentamista alemmilla sarjatasoilla mielenkiintoisena, ja oli lähellä valmentaa seuran sarjanousuun.[66] Kahden kauden saldoksi jäi lopulta molemmilla kerroilla sarjan kuudes sija.[60]

Kaudeksi 1984 Paavo Einiö onnistui houkuttelemaan Rytkösen takaisin HJK:n naisten päävalmentajaksi.[66] Tämä toimi päävalmentajana yhtäjaksoisesti viisi kautta, ja voitti joukkueensa kanssa neljä Suomen-mestaruutta.[60] Ainoastaan kaudella 1985 HJK oli hopealla hävittyään finaalit KNF:lle.[67] Rytkönen vetäytyi valmentamisesta vuoden 1988 jälkeen kahdeksi vuodeksi, mutta jatkoi HJK:n naisten päävalmentajana taas kauden 1991. Mestaruuteen päättyneen kauden jälkeen Rytkönen siirtyi sivuun kauteen 1995 asti, jolloin hän palasi joukkueeseen taas kahdeksi kaudeksi. Molemmilla kausilla HJK voitti naisten Suomen mestaruuden.[60]

Ura maajoukkueessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen joukkue Jugoslavia-voiton jälkeen. Rytkönen takarivissä neljäs oikealta.

Rytkönen pelasi ensimmäisen pelinsä Suomen jalkapallomaajoukkueessa 19-vuotiaana. Maajoukkueen päävalmentajana toimi tuolloin Aatos Lehtonen, joka nosti Rytkösen mukaan PM-turnaukseen kuuluneeseen otteluun Tanskaa vastaan. Vaikka Rytkönen oli tyytyväinen omaan peliinsä, päättyi ottelu Suomen 0–3-tappioon.[68] Ensimmäisen maajoukkuemaalinsa hän teki kaksi kuukautta myöhemmin Ruotsia vastaan.[15] Vuotta myöhemmin Rytkönen teki yhden maalin Tanskaa vastaan. Ottelu päättyi Suomelle 2–0, mikä oli samalla joukkueen ensimmäinen A-maaotteluvoitto yli kymmeneen vuoteen.[69]

Vuonna 1950 Suomi kohtasi Rytkösen kanssa Jugoslavian, jota pidettiin epävirallisena Euroopan-mestarina, koska se oli onnistunut voittamaan edellisten MM-kisojen parhaaksi sijoittuneen eurooppalaisen maan, Ruotsin. Ottelu päättyi yllättäen Suomen 3–2-kotivoittoon. Rytkönen syötti ottelussa kaksi maalia.[70]

Rytkönen oli mukana myös vuoden 1952 olympialaisissa. Suomi lähti kisoihin suurin odotuksin, sillä se oli voittanut Norjan jalkapalloliiton järjestämän juhlaturnauksen. Finaalissa Suomi oli kaatanut Ruotsin. Suomen avausvastustajaksi arvottiin Itävalta, minkä pelaajat kokivat hyvänä, sillä Itävaltaa ei pidetty suurena jalkapallomaana. Pelissä nähtiin Rytkösen pujottelumaali, joka lähti omalta rangaistusalueelta. Vaikka Suomi johti ottelua puoliajalla, päättyi ottelu Itävallan 4–3-voittoon. Samalla Suomi putosi jatkopeleistä.[71]

Rytkösen pelatessa ammattilaisena hän edusti Suomea ainoastaan kerran vuosina 1952–1960.[71] Paluu maajoukkueeseen tapahtuikin vasta elokuussa 1960, jolloin jalkavammoista kärsineen Rytkösen johdolla Suomi hävisi Norjalle maalein 3–6. Vuonna 1962 maajoukkueen valmentajaksi siirtyi Olavi Laaksonen, joka alkoi nuorentaa maajoukkuetta. Viimeisen pelinsä maajoukkueessa Rytkönen pelasi kesäkuussa 1964, jolloin Suomi hävisi Saksalle 1–4.[72] Kaiken kaikkiaan Rytkönen edusti Suomea 37 kertaa vuosina 1948–1964, ja teki otteluissa seitsemän maalia.[73]

Pelifilosofia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rytkönen oli tekninen pelaaja, ei niinkään voimapelaaja. Rytkönen sanoi pelanneensa mieluiten välihyökkääjän paikalla, mutta uransa aikana hän kävi pelaamassa kaikkia hyökkääjän rooleja. Toulousessa hän pelasi usein vasempana välihyökkääjänä.[74] Ranskassa Rytköstä kutsuttiin lempinimellä Monsieur Magic hänen hyvän tekniikkansa ja mielikuvituksellisen pelitapansa ansiosta.[1]

Rytkönen arvosti taitavia syöttelijöitä ja piti syöttelyä maalintekoa tärkeämpänä. Hänen mottonsa olikin, että ”hyvä pelaaja saa vierustoverin loistamaan”. Samalla hän kuitenkin korosti yksilöiden ratkaisuja ja muistutti, että jokaista pelaajaa tulee kehittää yksilöllisesti.[75]

Rytkönen sovelsi valmennuksessaan oppeja, joita hän oli saanut ammattilaisvuosinaan Ranskassa. Valmentajana hän edusti hyökkäysvoittoista pelitapaa, joka viihdyttäisi myös yleisöä. Taktisesti Rytkönen toi HJK:n peliin paljon uusia, vielä 1950-luvulla tuntemattomia elementtejä. Hän paransi pelaajien taktista yhteistyötä, ja otti käyttöön koko kentän prässäämisen ja kierrot.[75][76]

HJK:n harjoittelu ammattimaistui Rytkösen johdolla. Hän toi entistä enemmän lihaskuntoon liittyviä harjoitteita, joita Suomessa ei aikaisemmin tehty samassa mittakaavassa. Harjoitteissa ei käytetty esimerkiksi ollenkaan puntteja. Rytkösen mukaan pelitempo oli Suomessa alhaisempi mannermaisiin peleihin verrattuna, ja tästä syystä hän panosti erityisesti nopeuteen liittyviin harjoitteisiin. Rytkönen harjoitutti myös erikoistilanteita paljon aiempaa enemmän ja systemaattisemmin. Harjoitusten päätteeksi ei enää vain pelailtu huvikseen, vaan hän ohjasi jatkuvasti peliä ja keskeytti sen usein antaakseen pelaajille palautetta.[75][76]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aulis Rytkösen katu Kuopiossa. Taustalla keskuskenttä.

Rytkönen syntyi Karttulan Syvänniemellä, mutta muutti kuusivuotiaana Kuopioon.[7] Rytkösen lapsuudenperheeseen kuuluivat Taavetti-isä, Hilda-äiti ja sisar Maire.[77] Rytkösen ollessa kaksivuotias perhe joutui jättämään kotinsa, koska hänen isänsä oli taannut ystävänsä sittemmin konkurssiin menneen yrityksen.[7] Perheen isä kunnioitti työläisten arvoja, eikä siksi halunnut päästää poikaansa KuPSiin.[11] Palattuaan Suomeen ulkomaisen peliuransa jälkeen vuonna 1962 Rytkönen opiskeli Myynti- ja Mainoskoulussa mainoshoitajaksi, ja valmistui oppilaitoksesta kolme vuotta myöhemmin.[78] Hän työskenteli A-lehdessä 35 vuotta, ja jäi eläkkeelle vuoden 1995 lopulla.[79]

Rytkönen tapasi tulevan vaimonsa Annelin vuonna 1945, ja pari meni naimisiin viisi vuotta myöhemmin.[21] Rytkösellä on neljä lasta: kuusi maaottelua pelannut ja seitsemän Suomen-mestaruutta voittanut Merja Laine, neljä Suomen-mestaruutta HJK:n naisissa voittanut Tiina Rytkönen-Junnila[80] sekä kaksi muuta tytärtä, Tuija ja Minna Rytkönen, joista ei tullut pääsarjapalloilijoita.[81]

Maajoukkueessa Rytkösen hyviä ystäviä olivat Yrjö Asikainen ja Åke Lindman, joka oli hetken aikaa myös Rytkösen vakituinen kämppäkaveri.[82] Toulousessa Rytkönen ystävystyi hyvin Richard Boucher’n kanssa.[83]

Toukokuussa 2010 Kuopion kaupunginhallitus hyväksyi valtuutettujen aloitteen, jonka mukaan Rytköselle nimettäisiin oma katu Kuopiosta. Osa Kaartokadusta, jonka varrella sijaitsee Kuopion keskuskenttä, nimettiin Aulis Rytkösen kaduksi.[84] Kesäkuun 2010 aikana ehdotus hyväksyttiin myös valtuustossa, ja katuosuus avattiin 12. syyskuuta.[85][86]

Erkki Alajan kirjoittama elämäkerta Monsieur Magic – Aulis Rytkönen julkaistiin vuonna 2009.[6] Kirja sai kunniamaininnan Vuoden urheilukirja -kilpailussa vuonna 2009.[87]

Rytkönen kuoli 16. huhtikuuta 2014 Jorvin sairaalassa.[88]

Saavutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelaajaura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valmentajaura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miehissä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • SM-kultaa: 1964, 1978
  • SM-hopeaa: 1965, 1966
  • SM-pronssia: 1968, 1969, 1976, 1979

Naisissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • SM-kultaa: 1973, 1974, 1975, 1984, 1986, 1987, 1988, 1991, 1995, 1996
  • SM-hopeaa: 1985
  • Suomen cup: 1984, 1985, 1986, 1991

Tunnustukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilastot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[45][91]

Joukkue Liiga
Kausi Joukkue Sarja Ottelut Maalit
1945–1946 KuPS Suomensarja 14 3
1946–1947 KuPS Suomensarja 14 9
1947–1948 KuPS SM-sarja 14 9
1948 KuPS Suomensarja 11 8
1949 KuPS SM-sarja 19 9
1950 KuPS SM-sarja 18 7
1951 KuPS SM-sarja 18 11
1952 KuPS SM-sarja 18 10
1952–1953 Toulouse FC Division 2 14 9
1953–1954 Toulouse FC Division 1 13 5
1954–1955 Toulouse FC Division 1 8 2
1955–1956 Toulouse FC Division 1 12 2
1956–1957 Toulouse FC Division 1 23 9
1957–1958 Toulouse FC Division 1 16 0
1958–1959 Toulouse FC Division 1 15 3
1959–1960 Toulouse FC Division 1 19 3
1960 HJK SM-sarja 7 7
1961 HJK SM-sarja 17 2
1962 HJK SM-sarja 11 2
1963 HJK Suomensarja 13 8
1964 HJK SM-sarja 15 4
1965 HJK SM-sarja 12 0
1966 HJK SM-sarja 9 4
1969 HJK SM-sarja 1 1
12 kautta Yhteensä SM-sarja 159 66
4 kautta Yhteensä Suomensarja 52 28
1 kausi Yhteensä Division 2 14 9
7 kautta Yhteensä Division 1 106 24

Rytkösen maajoukkuemaalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# Päivä Pelipaikka[92] Vastustaja Ottelun lopputulos Ottelutyyppi
1. 19. syyskuuta 1948 Helsinki Ruotsi 2–2 PM-ottelu [15]
2. 11. syyskuuta 1949 Kööpenhamina Tanska 2–0 PM-ottelu [93]
3. 11. kesäkuuta 1950 Helsinki Alankomaat 4–1 Ystävyysottelu [93]
4. 27. lokakuuta 1951 Rotterdam Alankomaat 4–4 Ystävyysottelu [23]
5. 19. heinäkuuta 1952 Helsinki Itävalta 3–4 Olympiakisat 1952 [93]
6. 5. lokakuuta 1952 Helsinki Tanska 2–1 PM-ottelu [93]
7. 30. lokakuuta 1960 Rostock
Itä-Saksa 1–5 Ystävyysottelu [43]
  • Taulukossa Suomen maalit mainitaan aina ensin.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Alaja, Erkki: Monsieur Magic – Aulis Rytkönen. Helsinki: Teos, 2009. ISBN 978-951-851-185-7
  • Vuorinen, Juha & Kasila, Markku: Pelimiehet. Suomen jalkapallon pelaajatilastot 1930–2006. Suomen urheilumuseosäätiö, 2007. ISBN 978-952-99075-9-5
  • Aalto, Seppo ym.: Tähtien Tarina. Helsingin Jalkapalloklubi, 2007. ISBN 978-952-92-2062-5

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Suomen Urheilugaalan erikoispalkinto Suomen Urheilugaala. Viitattu 3.6.2010. [vanhentunut linkki]
  2. ↑ Alaja s. 54
  3. ↑ Siukonen, Markku & Rantala, Risto: Kaikki urheilusta, s. 158. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 951-1-20841-1
  4. ↑ Palloilijalegenda Aulis Rytkönen saa oman nimikkokadun 15.6.2010. Savon Sanomat. Viitattu 19.6.2010. ([1])
  5. ↑ Aulis Rytkösen juhlaottelussa tukku entisiä tähtipelaajia 7.10.2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 4.6.2010. [vanhentunut linkki]
  6. ↑ a b Haaksiala, Sakari: Monsieur Magic Arène 19.10.2009. Savon Sanomat. Viitattu 4.6.2010. [vanhentunut linkki]
  7. ↑ a b c Alaja s. 25
  8. ↑ Alaja s. 32
  9. ↑ Alaja s. 39–40
  10. ↑ Alaja s. 42
  11. ↑ a b c Alaja s. 53–54
  12. ↑ a b Alaja s. 55
  13. ↑ Alaja s. 256
  14. ↑ a b c Alaja s. 56–59
  15. ↑ a b c Alaja s. 257
  16. ↑ a b c Alaja s. 61–62
  17. ↑ Alaja s. 63–65
  18. ↑ Alaja s. 67
  19. ↑ Alaja s. 68–70
  20. ↑ a b Alaja s. 72
  21. ↑ a b Alaja s. 49
  22. ↑ Juha Kanerva: Ennen Lontoota. IS Urheilu, 17.1.2012, s. 7.
  23. ↑ a b Alaja s. 260
  24. ↑ Alaja s. 103–106
  25. ↑ Alaja s. 111–112
  26. ↑ Alaja s. 143–145
  27. ↑ Alaja s. 151–152
  28. ↑ a b Alaja s. 153
  29. ↑ a b Alaja s. 154
  30. ↑ a b c Alaja s. 157
  31. ↑ a b Alaja s. 262–263
  32. ↑ Alaja s. 159–161
  33. ↑ Alaja s. 162
  34. ↑ Alaja s. 163–165
  35. ↑ a b Alaja s. 181–182
  36. ↑ Alaja s. 183
  37. ↑ Alaja s. 186
  38. ↑ Aalto s. 57
  39. ↑ Alaja s. 193–194
  40. ↑ Alaja s. 195
  41. ↑ a b Aalto s. 58–59
  42. ↑ Alaja s. 201
  43. ↑ a b Alaja s. 266
  44. ↑ a b c d Alaja s. 204
  45. ↑ a b Alaja s. 270
  46. ↑ Aalto s. 64
  47. ↑ Aalto s. 66
  48. ↑ a b Alaja s. 205
  49. ↑ Finland – List of League Second Level Tables Rec.Sport.Soccer Statistics Foundation. Viitattu 3.6.2010. (englanniksi)
  50. ↑ Aalto s. 67
  51. ↑ Alaja s. 206
  52. ↑ a b Alaja s. 213–214
  53. ↑ a b Alaja s. 215
  54. ↑ Alaja s. 216
  55. ↑ Aalto s. 87
  56. ↑ a b c Alaja s. 216–217
  57. ↑ Aalto s. 105
  58. ↑ Finland – List of League First Level Tables Rec.Sport.Soccer Statistics Foundation. Viitattu 3.6.2010. (englanniksi)
  59. ↑ Alaja s. 235–237
  60. ↑ a b c d Alaja s. 271
  61. ↑ a b Alaja s. 219–220
  62. ↑ a b Alaja s. 230–231
  63. ↑ Alaja s. 232
  64. ↑ Finland – List of Women League First Level Tables Rec.Sport.Soccer Statistics Foundation. Viitattu 19.6.2010. (englanniksi)
  65. ↑ Alaja s. 226
  66. ↑ a b Alaja s. 243–244
  67. ↑ Finland – List of Women League First Level Tables Rec.Sport.Soccer Statistics Foundation. Viitattu 4.6.2010. (englanniksi)
  68. ↑ Alaja s. 83
  69. ↑ Alaja s. 88
  70. ↑ Alaja s. 90–92
  71. ↑ a b Alaja s. 95–96
  72. ↑ Alaja s. 97
  73. ↑ Finland – International Player Records Rec.Sport.Soccer Statistics Foundation. Viitattu 19.6.2010. (englanniksi)
  74. ↑ Alaja s. 139–140
  75. ↑ a b c Alaja s. 202–203
  76. ↑ a b Aalto s. 73
  77. ↑ Alaja s. 17
  78. ↑ Alaja s. 197
  79. ↑ Alaja s. 199.
  80. ↑ Aalto s. 314
  81. ↑ Alaja s. 252.
  82. ↑ Alaja s. 99
  83. ↑ Alaja s. 169.
  84. ↑ Aulis Rytkönen saamassa kadun Kuopioon 10.5.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 4.6.2010. [vanhentunut linkki]
  85. ↑ Jalkapallolegenda Aulis Rytköselle nimikkokatu 15.6.2010. Ilkka. Viitattu 19.6.2010. [vanhentunut linkki]
  86. ↑ Kuopiolaislegenda sai nimikkokadun 12.9.2010. MTV3. Viitattu 12.9.2010.
  87. ↑ Aulis Rytkönen – Monsieur Magic Teos. Viitattu 19.6.2010. (Internet Archive)
  88. ↑ Munukka, Jouni: Suomalaisen jalkapallon legenda Aulis Rytkönen on kuollut 16.4.2014. Helsingin Sanomat. Viitattu 17.4.2014.
  89. ↑ a b c Neljä uutta Gladiaattoria nimettiin 10.9.2008. Suomen Palloliitto. Viitattu 5.6.2010. (Internet Archive)
  90. ↑ a b Hall of Fame Suomen Jalkapallomuseo. Viitattu 5.6.2010.
  91. ↑ Vuorinen & Kasila s. 295
  92. ↑ Finland - International A Matches Rec.Sport.Soccer Statistics Foundation. Viitattu 6.6.2010. (englanniksi)
  93. ↑ a b c d Alaja s. 258–261

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomi
Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajat

Öhman (1922) • Fabra (1936–37) • Obitz (1939) • Mårtensson (1945) • Tammisalo (1946) • Lehtonen (1947–55, 1959–61) • Weinreich (1955–58) • Laaksonen (1962–74) • Kosma (1974–75) • Rytkönen (1975–78) • Malm (1979–81) • Kuusela (1982–87) • Vakkila (1988–92) • Lindholm (1992–94) • Ikäläinen (1994–96) • Møller Nielsen (1996–99) • Muurinen (2000–05) • Heliskoski (2005–06) • Hodgson (2006–07) • Baxter (2008–10) • Huttunen (2010) • Kanerva (2011) • Paatelainen (2011–15) • Kanerva (2015) • Backe (2016) • Kanerva (2016–)

Suomen joukkue – Olympialaiset 1952

Olavi Laaksonen | Åke Lindman | Stig-Göran Myntti | Veikko Asikainen | Esko Valkama | Erik Beijar | Aulis Rytkönen | Kalevi Lehtovirta | Jorma Vaihela | Nils Rikberg | Olof Stolpe | | Varamiehet: Mauno Rintanen | Kurt Martin | Seppo Pelkonen | Sulo Parkkinen | Tapio Pylkkönen | Åke Pettersson | | Valmentaja:Aatos Lehtonen

Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aulis_Rytkönen&oldid=21952714”