Tämä on hyvä artikkeli.

Bulgaria

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä artikkeli käsittelee valtiota. Sanan muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Bulgarian tasavalta
Република България
(Republika Bălgarija)
Bulgarian lippu Bulgarian vaakuna
lippu vaakuna

Bulgarian sijainti
Bulgarian sijainti

Valtiomuoto tasavalta
Presidentti
Pääministeri		 Rumen Radev
Dimitar Glavchev
Pääkaupunki Sofia (Sofija) (1 090 295 as.)
42°42′N, 23°20′E
Muita kaupunkeja Plovdiv (340 050 as.),
Varna (317 570 as.),
Burgas,
Ruse,
Stara Zagora,
Pleven,
Sliven,
Dobritš,
Šumen
lisää kaupunkeja
Pinta-ala
– yhteensä 110 879 km² [1] (sijalla 103)
– josta sisävesiä 0,3 %
Väkiluku (2022) 6 447 710 [1] (sijalla 109)
– väestötiheys 63 as. / km²
– väestönkasvu −0,83 % (2014)
Viralliset kielet bulgaria
Valuutta leva (bulg. лев) (BGN)
BKT (2013)
– yhteensä 104 600 milj. USD [1]  (sijalla 72)
– per asukas 14 400 USD
HDI (2019) 0,816 [2] (sijalla 56)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 11,5 %
– teollisuus 58,4 %
– palvelut 30,1 %
Aikavyöhyke UTC+2
– kesäaika UTC+3
Itsenäisyys
Osmanien valtakunnasta
Tunnustettu:
3. maaliskuuta 1878
22. syyskuuta 1908
Lyhenne BG
– ajoneuvot: BG
– lentokoneet: LZ
Kansainvälinen
suuntanumero		 +359
Tunnuslause Съединението прави силата
(Yhtenäisyys luo voimaa)
Kansallislaulu ”Mila Rodino”

Edeltäjä(t) Bulgarian kansantasavalta lippu (1946-1990) Bulgarian kansantasavalta

Bulgaria (bulg. България, Bălgarija), virallisesti Bulgarian tasavalta (bulg. Република България, Republika Bălgarija) on valtio Balkanilla Kaakkois-Euroopassa. Se sijaitsee Mustanmeren rannalla, ja sen rajanaapureita ovat Kreikka ja Turkki etelässä, Serbia ja Pohjois-Makedonia lännessä ja Romania pohjoisessa. Bulgarian pääkaupunki on Sofia. Maassa on noin 7 miljoonaa asukasta ja sen pinta-ala on 110 879 neliökilometriä.[1]

Turkinsukuisten bolgaarien, traakialaisten ja slaavien jälkeläiset omaksuivat kristinuskon Kyrilloksen ja Metodioksen lähetystyön ansiosta 800-luvulla. Maan kulttuuri kehittyi luostarien suojissa myös turkkilaisvallan aikana. Maailmansotien jälkeen maa kuului kommunistiblokkiin yli neljänkymmenen vuoden ajan. Monipuoluejärjestelmää ja markkinataloutta on harjoitettu vuodesta 1989. Bulgaria liittyi Natoon jo vuonna 2004 ja Euroopan unioniin vuonna 2007.

Maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Bulgarian maantiede
Bulgarian topografinen kartta.
Pilviä Balkanvuorilla.
Tonavan tasankoa toukokuussa.

Bulgaria koostuu Traakian, Moesian ja Makedonian muinaisista alueista. Maan lounaisosa on vuoristoista, ja siellä sijaitsee Balkanin korkein kohta, Musala, 2 925 metriä merenpinnan yläpuolella. Rodopivuoret ulottuvat Traakian maakunnasta Kreikan puolelle, ja Balkanvuoret kulkevat lännestä itään maan keskellä. Kaakossa Mustanmeren rannikolla on kukkuloita ja tasankoa. Balkanvuorten pohjoispuolella on Tonavan ylänkö, jonka kukkulat ovat maan vilja-aitta. Tonava kulkee maan pohjoisrajalla. Muita suuria jokia ovat Struma, Mesta ja Maritsa etelässä.[3][4]

Bulgarian kallioperä on altis maanjäristyksille, joita sattui vuosien 1900 ja 1986 välillä 16 kertaa.[3]

Bulgarian rajanaapureita ovat Kreikka, jonka kanssa yhteistä rajaa on 494 kilometriä, Pohjois-Makedonia (148 kilometriä), Romania (608 kilometriä), Serbia (318 kilometriä) ja Turkki (240 kilometriä).[1]

Ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bulgariassa on pieneksi maaksi suuret ilmastoerot, sillä se sijaitsee mannerilmaston ja välimerenilmaston vaikutusalueiden välissä. Vuoret ja laaksot ohjaavat ilmamassojen liikkeitä ja saavat aikaan suuria eroja säässä pienillä etäisyyksillä. Mantereen vaikutus on suurin talvella, jolloin voi olla kylmää ja kovia lumipyryjä. Kesällä Bulgariassa on usein muun Välimeren alueen tapaan kuivaa ja kuumaa. Mustameri vaikuttaa vain kapean rannikkokaistaleen ilmastoon. Maan pohjoisosassa on kylmempää ja sateisempaa kuin etelässä. Keskimääräinen sademäärä on 630 mm vuodessa, mutta vuoristossa sataa paikoin yli 2 500 mm, kun taas Traakian tasangolla kärsitään kesäisin kuivuudesta ja vuoden sademäärä jää alle 500 millimetriin.[3]

Luonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bulgarian kasvillisuus kukoistaa erityisen monimuotoisena vuoristoissa. Eniten kotoperäisiä lajeja kasvaa Balkanvuorilla, missä on yli 90 sellaista lajia ja alalajia, joita tavataan vain Bulgariassa, ja niistä noin 20 lajia on vain näillä vuorilla. Kaikkiaan Keski-Balkanin kansallispuistossa on tavattu noin 1 900 kasvilajia ja -alalajia. Myös Mustanmeren rannikolla lajien määrä on runsas, ja kasvillisuustyypit vaihtelevat suhteellisen pienellä alueella suuresti.[5]

Bulgarian eläimistö on monipuolinen, ja maassa on tavattu noin sata nisäkäslajia ja yli 400 lintulajia. Suurista nisäkkäistä esiintyvät karhu, susi, kultasakaali, metsäkissa, saukko, tiikerihilleri ja gemssi. Lepakkolajien määrä on Euroopan suurimpia, sillä Euroopan 39 lajista 32 elää Bulgariassa. Lintuhavaintoja on tehty paljon, koska maa sijaitsee kahden suuren muuttoreitin varrella ja siellä pysähtyvät sekä Mustanmeren rannikkoa että Struman laaksoa pitkin kulkevat muuttolinnut. Sammakkoeläimiä on 17 lajia ja matelijoita 36 lajia.[6]

Lähes 23 prosenttia maan pinta-alasta on suojeltu Euroopan unionin Natura 2000 -hankkeen puitteissa.[7]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Bulgarian historia
Raunioita Pliskassa, Bulgarian ensimmäisen valtakunnan pääkaupungissa.
Bulgarian tsaari Ferdinand.
Bulgarialaisia joukkoja Balkanin sodissa vuonna 1912.
Bulgarian sosialistisen vallankumouksen vuosipäivää juhlistava neuvostoliittolainen postimerkki.

Varhaiset vaiheet ja osmanivalta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bulgarian ensimmäiset asukkaat saapuivat todennäköisesti neoliittisella kaudella, viimeistään 6000 eaa.[8] Traakialaiset asuttivat Bulgarian noin vuonna 2000 eaa. Heidän kulttuurinsa oli jo melko kehittynyt, ja he muun muassa kasvattivat viiniä ja osasivat työstää metalleja.[9] Traakilaisten yhteiskunta kukoisti mahtavimmillaan 600-luvulla eaa.[10] Seuraavien vuosisatojen aikana alueen valloittivat vuorotellen kreikkalaiset, persialaiset, makedonialaiset ja roomalaiset. Aleksanteri Suuren kukistuttua Traakian kuningaskunta nousi uudelleen 300-luvulla eaa., ja se pysyi aluksi omana kuningaskuntanaan roomalaisvallankin alla.[10] Siitä tehtiin kuitenkin noin vuonna 46 Rooman provinssi. Rooman valtakunnan hajottua se siirtyi Bysantille.[9]

Alun perin turkinsukuiset bolgaarit saapuivat Tonavan alajuoksulle Asparuhin johtamana Azovanmeren pohjoispuolelta Suur-Bolgariasta. Vuonna 681 he perustivat ensimmäisen Bulgarian valtakunnan.[11] Se saavutti laajimman kokonsa sen ensimmäisen tsaarin, vuosina 893–927 hallinneen Simeon I:n johdolla.[12] Bulgaarit kääntyivät kristinuskoon 865 ja samaan aikaan kehitettiin kyrilliset aakkoset.[13]

Bysantin valtakunnalla oli huomattava vaikutus Bulgarian hallintoon ja kulttuuriin. Bulgaarit olivat ajoittain myös bysanttilaisten vaarallisimpia vihollisia, etenkin kaani Krumin (hallitsi noin 803–814) ja tsaarien Simeonin ja Samuilin (hallitsi 997–1014) aikana. Vuonna 1014 Bysantin keisari Basileios II sai ratkaisevan voiton bulgaareista Kleidionin taistelussa, ja koko Bulgaria oli Bysantin vallassa vuoteen 1018 mennessä. Bulgaarit kuitenkin kapinoivat vuonna 1185 ja perustivat toisen Bulgarian valtakunnan.[14][15] Bulgariasta tuli paikallinen mahti 1100- ja 1200-luvuilla etenkin Ivan Asen II:n aikana 1218–1241.[16] Turkkilaiset valloittivat Bulgarian 1396, jolloin siitä tuli ensimmäisenä Euroopan maana osa Osmanien valtakuntaa. Monia luostareita tuhottiin ja ryöstettiin, mutta ne jotka säilyivät, muodostuivat kansallistunteen ja kulttuurin suojapaikoiksi.[17]

Itsenäistyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1876 bulgarialaiset nationalistit kapinoivat Turkin valtaa vastaan, mutta osmanit kukistivat kapinan julmasti.[18] Verilöylyt käänsivät Euroopan mielipiteen osmaneja vastaan, eivätkä suurvallat puuttuneet Venäjän aloittamaan Turkin sotaan. Bulgarialaiset taistelivat venäläisten rinnalla, ja sodan päättäneessä San Stefanon sopimuksessa Bulgaria sai itsenäisyyden. Euroopassa sopimuksen pelättiin johtavan Venäjän vallan kasvuun, joten vielä samana vuonna Berliinin kongressissa osa ruhtinaskunnan alueista palautettiin osmaneille.[19] Vuonna 1885 Itä-Rumelia liitettiin ruhtinaskuntaan, joka löi Serbian noin kaksi viikkoa kestäneessä sodassa. Venäjä oli suhtautunut tsaari Aleksanteri II:n salamurhasta alkaen epäluuloisesti bulgarialaisten liberaaleihin ajatuksiin, ja vaati ruhtinas Alexander von Battenbergin eroa valtionjohdosta. Venäjällä koulutetut bulgarialaisupseerit syöksivät Battenbergin vallasta vuonna 1886,[20] ja valtion johtoon nousi Saksi-Coburg-Gotha-suvun Ferdinand I.[19]

Bulgaria liittoutui Kreikan, Montenegron ja Serbian kanssa Turkkia vastaan vuosina 1912–1913 käydyssä ensimmäisessä Balkanin sodassa ja sai haltuunsa yhteyden Egeanmerelle. Makedoniasta syntyneen kiistan vuoksi käyty toinen Balkanin sota Turkkia, Kreikkaa, Romaniaa ja Serbiaa vastaan päättyi Bulgarian tappioon, ja Bulgaria menetti suuren osan Makedoniaa ja eteläisen Dobrudžan. Ensimmäisen maailmansodan alkaessa saksalaiset ja itävaltalaiset diplomaatit saivat suostuteltua Bulgarian liittymään 1915 hyökkäykseen Serbiaa vastaan. Keskusvaltojen kärsittyä tappion sodassa Bulgaria menetti Neuillyn rauhassa yhteytensä Aigeianmerelle. Kahden sotatappion jälkeen Ferdinand luopui kruunusta ja häntä seurasi hänen poikansa Boris III.[21]

Vuonna 1919 valtaan tuli Bulgarian agraariunioni, jonka johtaja Aleksandăr Stambolijski nousi pääministeriksi ja jakoi maata köyhille talonpojille. Agraariunionin hallitus syöstiin vallasta oikeistolaisessa vallankaappauksessa 1923 ja Stambolijski murhattiin.[22] 1930-luvun kuluessa tsaari Boris III julisti ”kuninkaallisen diktatuurin”, kieltäytyi perustuslain uudistuksesta ja lykkäsi vaaleja vuosien ajan.[23]

Toinen maailmansota ja kommunistivalta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisessa maailmansodassa Bulgaria oli aluksi puolueeton. Venäläismielisyys oli vahvaa maassa ja bulgarialaiset kannattivat laajasti Molotov–Ribbentrop-sopimusta. Läheisempään "ystävyys- ja avunanto"-sopimukseen Bulgaria ei kuitenkaan lähtenyt. Bulgaria oli aiemminkin yrittänyt parantaa välejään esimerkiksi Jugoslaviaan ja Kreikkaan. Bulgarian alun pyrkimykset pysytellä puolueettomana tiivistyvät tsaari Boris III:n toteamukseen: "Armeijani on saksalaismielistä, vaimoni on italialainen ja kansani on venäläismielistä. Vain minä olen Bulgaria-mielinen!" Bulgaria oli kuitenkin asettanut itsensä taloudelliseen riippuvuuteen kolmannesta valtakunnasta ja lopulta liittyi Saksan puolelle toivoessaan saavansa menettämänsä alueet takaisin. Bulgaria saikin syyskuussa 1940 Craiovan sopimuksella Etelä-Dobrudzhan takaisin. Sodan aikana Bulgaria miehitti myös Kreikalle ja Jugoslavialle kuuluneita alueita. Bulgaria otti saksalaismielisyydessään käyttöön rotulait ja luovutti valloittamiltaan alueilta noin 11 000 juutalaista Saksaan. Parlamentin, kirkon ja erilaisten ruohonjuuritason toimijoiden painostuksesta juutalaisten luovutukset keskeytettiin Saksan painostuksesta huolimatta. Tsaari Boris III kuoli äkillisesti vuonna 1943 palattuaan vierailulta Adolf Hitlerin luota. Valtaistuimelle astui hänen kuusivuotias poikansa nimellä Simeon II kolmen sijaishallitsijan kanssa, joista valta oli pääministeri Bogdan Filovilla.[24]

Vuonna 1944 maailmansodan käännyttyä akselivaltojen tappioksi Bulgaria pyrki välttämään taistelut omalla maaperällään, julisti sodan Saksalle ja pyrki rauhansopimukseen länsiliittoutuneiden kanssa. Länsiliittoutuneet kuitenkin hylkäsi sopimusehdotukset, ja Neuvostoliitto julisti Bulgarialle sodan ja miehitti maan.[24] Rauhansopimuksen ehdot velvoittivat Bulgarian palauttamaan Makedonian ja Traakian Jugoslavialle ja Kreikalle. Etelä-Dobrudzha kuitenkin jäi Bulgarialle. Bulgarian määrättiin maksamaan sotakorvauksia Kreikalle, Jugoslavialle ja Neuvostoliitolle, ja osia niistä se maksoikin. Neuvostoliiton tukema isänmaanrintama nousi valtaan vallan­kaappauksella. Monarkia lopetettiin 1946 ja maa julistettiin Bulgarian kansantasavallaksi. Kommunistipuolue voitti vaalit ja Georgi Dimitrov valittiin pääministeriksi. Natsit olivat aiemmin syyttäneet häntä valtiopäivätalon poltosta.[25] Uuden perustuslain mukaan Bulgariasta tuli neuvostomallinen yksipuoluevaltio ja talous kansallistettiin. Dimitrov kuoli vuonna 1949 .[26] Jotkut tahot ovat epäilleet, että hän olisi joutunut Stalinin myrkyttämäksi, joka pelkäsi, että Bulgaria olisi alkanut omapäiseksi Jugoslavian tavoin.[27] Bulgarian asevoimat kytkettiin osaksi neuvostoarmeijaa. Länsivallat eivät olleet tuolloin kiinnostuneita Bulgarian ja muun Balkanin kohtaloista ja alue tunnustettiin pian osaksi Neuvostoliiton "etupiiriä". [28][29]

Todor Živkovin aika 1954–1989
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Todor Živkovista tuli kommunistisen puolueen pääsihteeri 1954. Hänen johdollaan maasta tuli vankka Neuvostoliiton liittolainen. Maan joukot osallistuivat Tšekkoslovakian miehitykseen 1968. Vuonna 1971 otettiin käyttöön uusi perustuslaki ja sen avulla Živkov sai valtionpäämiehen (korkeimman neuvoston puheenjohtaja) aseman.[18] Kommunistinen Bulgaria oli Neuvostoliiton uskollisimpia liittolaisia. Živkov jopa halusi liittää Bulgarian osaksi Neuvostoliittoa.[30][31]

Vuosina 1985–1989 tehtiin Neuvostoliiton esimerkin mukaan hallinnollisia ja taloudellisia uudistuksia. Živkovin hallinto alkoi korostaa bulgarialaista nationalismia, ja 1984 maan turkkilainen vähemmistö määrättiin ottamaan slaavilaiset sukunimet.[32] Bulgarialaistamisohjelma johti 1989 turkkilaisten joukkopakoon maasta. Marraskuussa 1989 kymmenettuhannet mielenosoittajat lähtivät Sofian kaduille, ja maltillinen Petăr Mladenov syrjäytti Živkovin, jonka aikakausi kommunistisen Bulgarian johdossa kesti 35 vuotta vuodesta 1954 vuoteen 1989.[33]

Kommunismin jälkeinen aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bulgaria siirtyi monipuoluejärjestelmään ja kommunistinen puolue muutti nimensä Bulgarian sosialistiseksi puolueeksi (BSP). Sen vastapainoksi syntyi Demokraattisten voimien liitto (UDF). Ensimmäisissä monipuoluevaaleissa kesäkuussa 1990 sosialistit saivat 53 prosenttia äänistä ja UDF kolmanneksen.[18] Maa oli kuitenkin 1990-luvulla epävakaassa tilassa, ja ympäri maata oli protesteja ja levottomuuksia[34].

Maan ensimmäinen ei-kommunistinen pääministeri kommunismin kaaduttua oli Filip Dimitrov, joka ehti olla tehtävässä vuoden ennen kuin hän joutui lokakuussa 1992 jättämään eronpyynnön sen jälkeen kun parlamentti oli antanut hänen talouspolitiikalleen epäluottamuslauseen[35]. Talous oli edelleen kaaoksessa, ja vuonna 1996 suuri inflaatio johti useisiin lakkoihin ja mielenosoituksiin. Tilanne kuitenkin parani, kun Kansainvälinen valuuttarahasto puuttui asiaan ja maassa aloitettiin monet taloudelliset uudistukset.[34]

Valtapuolueet eivät olleet onnistuneet kehittämään tarpeeksi maan tilaa, joten entisen tsaarin Simeon II:n puolue voitti vaalit yllättäen kesäkuussa 2001.[34] Simeon valittiin pääministeriksi, mutta hän ei onnistunut parantamaan taloutta, vaikka oli luvannut kääntää maan suunnan 800 päivässä. Sosialistit nousivatkin jälleen valtaan vuoden 2005 vaaleissa, ja Sergei Staniševista tuli pääministeri.[34] Simeonin aikana Bulgariasta oli tullut Naton jäsen, ja vuonna 2007 se liittyi Euroopan unioniin. Vuonna 2008 EU pidätti avustusrahoja, koska Bulgaria ei ollut saanut korruptiota kuriin.[18]

Bulgarian presidentivaaleissa marraskuussa 2016 voitti sosialistien tukema ehdokas, maan ilmavoimien entinen komentaja Rumen Radev, joka oli ilmaissut haluansa parantaa Bulgarian ja Venäjän suhteita. Hän astui virkaansa maan presidenttinä tammikuussa 2017.[36]

Parlamenttivaaleissa maaliskuussa 2017 voitti keskustaoikeistolainen ja EU-myönteinen GERB-puolue. joka sai yli 30 % äänistä. Pääministeriksi nousi puolueen johtaja Boyko Borisov, joka on ollut aiemmin kahdesti maan pääministeri. Ensimmäisen kerran hän erosi pääministerin tehtävästä vuonna 2013 maanlaajuisten köyhyyttä ja korruptiota vastaan nousseiden protestien jälkeen ja toisen kerran vuoden 2016 presidentinvaalien jälkeen. Bulgariassa oli ollut vaikeuksia saada aikaan kestävää hallitusta ja vaalien jälkeen muodostettu hallitus oli maan neljäs hallitus neljän vuoden aikana ja vuoden 2017 vaalit olivat maan kolmannet parlamenttivaalit neljän vuoden aikana.[37]

Politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bulgarian parlamenttirakennus Sofiassa.
Rumen Radev, Bulgarian presidentti vuodesta 2017.

Hallinto ja sisäpolitiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bulgarian presidentti valitaan suoralla kansanvaalilla viisivuotiskaudelle. Kaudet on rajattu kahteen. Presidentin valta ei yleisesti ottaen ole kovin suuri, mutta hän on armeijan ylipäällikkö ja voi hylätä lakialoitteet, mutta kansalliskokous voi hylätä presidentin veton yksinkertaisella ääntenenemmistöllä.[1]

Yksikamarisessa parlamentissa, kokouksessassa, on 240 edustajaa, jotka valitaan nelivuotiskausille. Listavaalin äänet annetaan puolueille tai ehdokaslistoille yhdeksässä vaalipiirissä. Puolueen pitää saada vähintään 4 prosenttia äänistä saadakseen edustajia. Parlamentti valitsee ja voi erottaa pääministerin.[1]

Vuoden 2017 parlamentin paikkajako[1]
paikkoja puolue kuvaus
95 Graždani za evropejsko razvitie na Bălgarija (GERB) keskustaoikeistolainen, Boiko Borisov
80 Koalicija za Bălgarija Sosialistit, sosiaalidemokraatit, agraariliitto, kommunistit, sosiaalinen humanismi, romanipuolue ja Uusi-Zora
27 United patriots (bulg. Обединени Патриоти) nationalismi, äärioikeisto
26 Dviženie za Prava i Svobodi (DPS) turkkilaisen vähemmistön puolue, liberaali
12 Volya järjestys, laki ja oikeus, Venäjä-suhteiden parantaminen

Ulkopolitiikka ja sotavoimat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bulgarian ilmavoimien MiG-hävittäjäkoneita.

Bulgarian asevoimat muodostuvat maa-, meri- ja ilmavoimista. Pakollisesta varusmiespalveluksesta luovuttiin vuonna 2008. 18–27-vuotiaat voivat ilmoittautua vapaaehtoiseen palveluun.[1] Vuonna 2019 Bulgaria teki sopimuksen F-16 -hävittäjien hankinnasta.[38]

Bulgaria on kuulunut YK:hon vuodesta 1955, ja sillä on ollut paikka turvallisuusneuvostossa kolme kertaa: 1966, 1986 ja 2002. Se on osallistunut rauhanturvahankkeisiin Kambodžassa, Angolassa, Tadžikistanissa, Etiopiassa, entisen Jugoslavian alueella ja Liberiassa.[39] Se oli yksi ETYKin / ETYJin perustajajäsenistä vuonna 1975.[40] Se liittyi Natoon 2004 ja EU:hun 2007.[18] Vuosina 2003–2008 Bulgaria osallistui huomattavalla panoksella kansainvälisiin joukkoihin Irakissa ja jatkoi sotilaallista läsnäoloaan vuoteen 2011 asti.[41] Se tuki ISAF-toimintaa Afganistanissa vuodesta 2001 alkaen sekä omilla joukoillaan että antamalla Yhdysvaltojen käyttää lentotukikohtiaan.[42]

Bulgaria kiistää kielellisin ja historiallisin perustein Makedonian olemassaolon itsenäisenä kansakuntana. Kysymys on vaivannut aluetta jo 1800-luvun lopulta alkaen, ja Bulgaria nosti sen uudelleen esille 1990-luvun alussa, kun Jugoslavia hajosi. Samaan aikaan se kuitenkin tunnusti Pohjois-Makedonian tasavallan valtiona.[43]

Hallinnollinen jako

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bulgarian alueet
Pääartikkeli: Bulgarian alueet

Bulgaria on vuodesta 1999 jaettu 28 alueeseen (oblast, oblasti). Vuosina 1987–1999 nämä oli yhdistetty yhdeksäksi maakunnaksi.[44] Bulgarian pääkaupunki, 1,3 miljoonan asukkaan Sofia muodostaa oman alueensa. Pinta-alaltaan suurin alue on Burgas, mutta eniten asukkaita on Sofian jälkeen Plovdivin alueella. Kaikki alueet on nimetty pääkaupunkiensa mukaan.[45]

Bulgarian suurimmat kaupungit ovat pääkaupunki Sofian lisäksi Plovdiv (338 000 asukasta vuonna 2011), Varna (335 000), Burgas (200 000) ja Ruse (150 000).[45]

Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sofia on Bulgarian suurin kaupunki ja tärkein talouskeskus.
Juna Plovdivin rautatieasemalla.

Bulgaria on EU:n köyhin maa, ja sen bruttokansantuote henkeä kohti on vain runsas kolmannes EU:n keskiarvosta.[46]

Bulgarian talous romahti vuonna 1989 Neuvostoliiton markkinoiden ehdyttyä, ja talous kutistui 40 prosenttia. EU:hun liittymisen jälkeen Bulgariaan tehtiin paljon ulkomaalaisia sijoituksia. Yhtiövero laskettiin kymmeneen prosenttiin lisäsijoitusten houkuttelemiseksi.[47] Vuosina 2004–2008 talous kasvoi yli kuusi prosenttia vuodessa. Maailmanlaajuisen laman aikana kasvu hidastui ja vuonna 2011 kasvu oli 2,2 prosenttia.[1]

Bulgarian merkittävimmät luonnonvarat ovat bauksiitti, kupari, lyijy, sinkki, kivihiili ja puu. Vientituotteista tärkeimmät ovat koneet, maataloustuotteet ja tekstiilituotteet, teräs, rauta ja polttoaineet. Viennin kohdemaita ovat Saksa, Romania, Italia, Kreikka, Turkki ja Ranska.[1]

Vuonna 2009 maatalous työllisti 7,1 prosenttia työvoimasta ja tuotti 5,2 prosenttia bruttokansantuotteesta. Maatalouden tuotteita ovat vihannekset, hedelmät, tupakka, viini, vehnä, ohra, auringonkukat ja sokerijuurikkaat.[1]

Matkailu on merkittävä palvelusektorin työllistäjä. Vuonna 2010 maassa kävi yhdeksän miljoonaa matkailijaa.[48] Suosituimpia Mustanmeren rantakohteita ovat Sunny Beach, Varnan kultahietikko ja Albena. Myös pääkaupunki Sofiassa, muissa historiallisissa kohteissa sekä vuoristoissa käy matkailijoita.[49]

Bulgarian suurimmat energianlähteet ovat kiinteät polttoaineet, öljy, ydinvoima ja maakaasu.[50] Suuri osa tuontienergiasta tuodaan Venäjältä. Maan ainoat toimivat öljynjalostamot omistaa venäläinen Lukoil, ja maakaasusta 95 prosenttia tulee venäläiseltä Gazpromilta. Vuonna 2012 Bulgaria päätti hylätä suunnitelmat uudesta ydinvoimalasta.[51] EU:n jäsenyysneuvotteluissa Bulgaria sitoutui sulkemaan Kozloduin voimalan kuusi neuvostoaikaista reaktoria. Bulgaria on osakkaana sekä venäläisten että EU:n kaasuputkihankkeissa.[52]

Liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bulgariassa on 210 lentopaikkaa, joista kahdessa on yli kolme kilometriä pitkä kiitotie. Rautateitä on 4 151 kilometriä. Satamakaupungit ovat Burgas ja Varna.[1] Kaupunkien välisessä liikenteessä junat ovat edullisia, mutta usein hitaita ja epämukavia. Valtion omistamia bussilinjojakin pidetään hitaina ja niiden kalustoa vanhentuneena, mutta yksityisillä yhtiöillä on uudenaikaisempaa kalustoa.[53]

Väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bulgarialaisten (punaisella) ja turkkilaisten (vihreällä) osuus väestöstä alueittain vuoden 2011 väestönlaskennassa.

Heinäkuussa 2011 Bulgariassa arvioitiin olevan 7 093 635 asukasta. Vuoden 2001 väestönlaskennassa suurimman etnisen ryhmän muodostivat bulgarialaiset (83,9 prosenttia), ja merkittäviä vähemmistöjä olivat turkkilaiset (9,4 prosenttia) ja romanit (4,7 prosenttia). Muita väestöryhmiä olivat esimerkiksi makedonialaiset, armenialaiset ja tataarit.[1] Islaminuskoisia pomakkeja pidetään virallisesti etnisinä bulgarialaisina.[54]

Vuoden 2011 väestönlaskennassa ortodokseja oli 59,4 prosenttia, islaminuskoisia 7,8 prosenttia, katolisia 0,7 prosenttia, protestantteja 0,9 prosenttia ja muiden uskontojen edustajia 0,15 prosenttia väestöstä. Uskonnottomia oli 3,7 prosenttia, 5,5 prosenttia vastasi ettei kerro kantaansa ja 21,8 prosenttia ei vastannut kyselyyn ollenkaan.[55]

84,8 prosenttia väestöstä puhuu äidinkielenään bulgariaa, joka on maan virallinen kieli.[1] Se kuuluu slaavilaisiin kieliin.

Vuonna 2007 arvioitiin, että Bulgaria on jo saavuttanut YK:n vuosituhattavoitteista kolme: peruskoulutukseen, sukupuolten tasa-arvoon ja odottavien äitien terveyteen liittyvät tavoitteet. Muidenkin tavoitteiden saavuttaminen on todennäköistä.[56]

Bulgariassa koulunkäynti on pakollista 7–16-vuotiaille. Opetuskieli on yleensä bulgaria, mutta etnisten vähemmistöjen lapset voivat saada opetusta äidinkielellään. Toisen asteen oppilaitoksissa on yleissivistäviä, ammatillisia, kielikouluja ja kansainvälisiä kouluja. Korkea-asteen oppilaitoksia on 51. Kouluissa on kaksi lukukautta: syyskuun puolivälistä jouluun ja tammikuusta kesäkuun loppuun. Yliopistojen vuosi alkaa lokakuun alusta, ja opetusta annetaan 30 viikkoa vuodessa.[57]

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Bulgarian kulttuuri
Pyhän Theodoroksen ikoni noin vuodelta 900, Sofian kansallinen arkeologinen museo.
Varhainen bulgarialainen kyrillisin kirjaimin painettu kirja vuodelta 1566.
Julia Kristeva
Banitsa-piirakkaa

Bulgarian kulttuuriin kuuluu traakialaisia ja slaavilaisia elementtejä, ja siinä on lisäksi Bysantin, Turkin ja Kreikan vaikutteita. Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvat traakialaiset hautakammiot Kazanlăkissa ja Sveštarissa.[58]

Kuvataide ja arkkitehtuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bysantin taiteesta kehittyi Veliko Tărnovon mukaan nimetty kristillisen taiteen koulukunta. Bulgarialainen kirkkotaide kukoisti etenkin 1200- ja 1300-luvuilla, mutta se selvisi ottomaanien valtakaudenkin yli.[59] Kirkot ovat komeita, ja monet niistä on rakennettu kansallisromanttisella kaudella ottomaanivallan lopussa.[60] Bojanan kirkko, Ivanovon kallioon hakatut kirkot ja Rilan luostari ovat maailmanperintökohteita.[58]

Christo Javacheff on bulgarialaissyntyinen Yhdysvalloissa asuva ympäristötaiteilija, jonka tunnetuimpia teoksia ovat muoviin käärityt suuret esineet ja rakennukset.[61]

Toiseen maailmansotaan asti Bulgaria oli enimmäkseen maaseutua, mutta sen jälkeen maa teollistui nopeasti ja kaupunkeihin rakennettiin neuvostotyylisiä betonilähiöitä. Kylien ja pikkukaupunkien perinteiset talot ovat usein puuta, ja niissä on pieniruutuiset ikkunat ja korkea aita ympärillä. Sisäkatoissa on taidokkaita puuleikkauksia.[60]

Musiikki ja elokuva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bulgarialaisessa kansanmusiikissa on kehitetty erityinen kurkkulaulutekniikka.[59] Musiikin ominaispiirteisiin kuuluvat erikoiset tahtilajit kuten 5/8, 11/8 tai jopa 15+14/8. Kansanomaisia lyömä- ja jousisoittimia käytetään yhä.[62] Kommunismin aikana valtio rahoitti kansanmusiikkiryhmiä, joiden tehtävänä oli sekä säilyttää perinnettä että jalostaa siitä korkeakulttuuria.[60] Bulgaria on osallistunut Eurovision laulukilpailuun vuodesta 2005 lähtien. Se pääsi finaaliin 2007.[63]

Ennen toista maailmansotaa Bulgariassa tekivät elokuvia lähinnä dokumentaristit ja amatöörit. Kommunistivallan aikana taloudellinen tuki oli turvattu mutta ilmaisunvapaus rajoitettua. Elokuva-alan ammattilaisia koulutettiin Neuvostoliitossa, Tšekkoslovakiassa, Puolassa ja vuodesta 1973 myös kotimaassa. Vuosittain ilmestyi noin 25 elokuvaa. 1970-luvulla tehtiin elokuvia maaltamuutosta ja arjen ongelmista. Vuoden 1989 jälkeen ilmaisunvapaus laajeni mutta samalla syntyi talousongelmia, kun kotimainen elokuva joutui kilpailemaan Hollywoodin suurtuotantojen kanssa. 1990-luvun alussa suuret studiot joutuivat irtisanomaan paljon henkilökuntaansa. Elokuva-alan toipuminen alkoi 2000-luvun alussa.[64]

Kirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bulgarian kirjakieli alkoi kehittyä 800-luvulla, kun Kyrillos ja Metodios kehittivät kyrillisen kirjaimiston edeltäjän, glagoliittisen kirjaimiston. Varhainen kultakauden kirjallisuus oli aluksi lähinnä uskonnollisten tekstien käännöksiä, mutta pian alettiin kirjoittaa historiaa ja maantietoa käsitteleviä teoksia. Hopeakaudella, 1330- ja 1400-luvulla, kehittyi uusia kirjallisuuden lajeja. Kansallisen heräämisen aikakausi alkoi 1700-luvun puolivälissä. Humanismi ja kansallisuusaate olivat keskeisiä teemoja, ja kansanperinnettä hyödynnettiin korkeakulttuurissa. Kansa oli pitkään lukutaidotonta, joten suullinen perinne on säilynyt hyvin. Ensimmäinen bulgarialainen romaani, Ivan Vazovin Ikeen alla vuodelta 1894 käsitteli ottomaaneista vapautumista. Maailmansotien välissä runous ja näytelmäkirjallisuus kukoistivat, individualismi ja symbolismi olivat muodissa ja patrioottien rinnalle nousivat boheemit runoilijat. Kommunismiaikana bulgarialainen kirjallisuus sai vaikutteita sosialistisesta realismista. 1900-luvun suuria bulgarialaisia filosofeja ja kirjailijoita ovat Julia Kristeva ja Tzvetan Todorov.[65] Bulgariassa syntynyt Elias Canetti voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon 1981.[66]

Ruokakulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bulgarialainen ruokavalio perustuu paikallisiin, vuodenajalle tyypillisiin ruoka-aineisiin. Leipä ja maitotuotteet, etenkin jogurtti ja tuorejuusto, ovat sen tärkeitä osia. Kotiruoka on usein keittoja, salaatteja ja pataruokia tai grillattua lihaa ja täytettyjä kasviksia. Banitsa on suosittu piirakkaruoka. Alkoholittomia perinnejuomia ovat viljapohjainen boza ja jogurtista ja vedestä tehty ayran. Suosittuja alkoholijuomia ovat hedelmistä tislattu rakia sekä viinit.[60]

Urheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bulgaria on osallistunut kesäolympialaisiin vuodesta 1924 ja talviolympialaisiin vuodesta 1936.[67]

Voimistelun lisäksi (Maria Gigova, Maria Petrova, Simona Peitševa) bulgarialaiset ovat kunnostautuneet muun muassa kamppailu- ja voimailulajeissa, kuten painissa ja painonnostossa, sumopainissa, melonnassa, soudussa, lentopallossa, tenniksessä (Grigor Dimitrov, Magdalena Maleeva), korkeushypyssä (Stefka Kostadinova) ja shakissa (Veselin Topalov, Antoaneta Stefanova).[68]

Bulgarian jalkapallomaajoukkue on parhaimmillaan sijoittunut neljänneksi jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuissa vuonna 1994. Marraskuussa 2011 se oli FIFA-rankingissa sijalla 85.[69]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Glenn E. Curtis (toim.): Bulgaria: A Country Study. Library of Congress, 1992. Teoksen verkkoversio (viitattu 5.4.2012).
  • Bulgaria: The Bradt Travel Guide: Kay, Annie. Chalfont St Peter: Bradt Travel Guides, 2008. ISBN 1-84162-155-2 Google-kirjat (viitattu 6.4.2012). (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Bulgaria The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  2. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  3. ↑ a b c Geography Bulgaria: A Country Study. Library of Congress, 1992.
  4. ↑ Natura 2000 Alppivyöhykkeellä (ISBN 978-92-79-13253-7) 2010. Euroopan komissio, Ympäristöasioiden pääosasto. Viitattu 4.4.2012.
  5. ↑ Bulgarian Natura - Flora Balkan Trek. Arkistoitu 15.6.2012. Viitattu 4.4.2012. (englanniksi)
  6. ↑ Bulgarian Natura - Fauna Balkan Trek. Arkistoitu 15.6.2012. Viitattu 4.4.2012. (englanniksi)
  7. ↑ NATURA 2000 TO INCLUDE 23% OF BULGARIA'S TERRITORY- ENVIRONMENT MINISTRY Sofia Echo. Arkistoitu 29.1.2007. Viitattu 21.01.2007.
  8. ↑ Kay, s. 13.
  9. ↑ a b Kay, s. 15.
  10. ↑ a b Pre-Bulgarian Civilizations Bulgaria: A Country Study. Library of Congress, 1992.
  11. ↑ The Slavs and the Bulgars Bulgaria: A Country Study. Library of Congress, 1992.
  12. ↑ The First Golden Age Bulgaria: A Country Study. Library of Congress, 1992.
  13. ↑ C. A. J. M. Kortmann, J. W. A. Fleuren, Wim Voermans (toim.): Constitutional law of 2 EU member states: Bulgaria and Romania : the 2007 enlargement, s. I4. Kluwer, 2008. ISBN 9789013056358
  14. ↑ Rosser, John H.: Historical dictionary of Byzantium, s. 90–91. Scarecrow Press, 2011. ISBN 978-0-8108-7567-8 (englanniksi)
  15. ↑ Kazhdan, Alexander P.: The Oxford dictionary of Byzantium, s. 332. Oxford University Press, 1991. ISBN 978-0-19-504652-6 (englanniksi)
  16. ↑ Ottoman rule Bulgaria: A Country Study. Library of Congress, 1992.
  17. ↑ Bulgarian Monasteries Bulgarian Monastery. Arkistoitu 16.8.2015. Viitattu 10.4.2012. (englanniksi)
  18. ↑ a b c d e Timeline: Bulgaria (BBC) (englanniksi)
  19. ↑ a b Kay, s. 18.
  20. ↑ Decades of National Consolidation Bulgaria: A Country Study. Library of Congress, 1992.
  21. ↑ World War I Bulgaria: A Country Study. Library of Congress, 1992.
  22. ↑ Stamboliiski Bulgaria: A Country Study. Library of Congress, 1992.
  23. ↑ The Crises of the 1930s Bulgaria: A Country Study. Library of Congress, 1992.
  24. ↑ a b World War II Bulgaria: A Country Study. Library of Congress, 1992.
  25. ↑ Nazi Germany – The Reichstag Fire History on the Net. Viitattu 16.4.2023.
  26. ↑ Communism Bulgaria: A Country Study. Library of Congress, 1992.
  27. ↑ Ghodsee, Kristen R.: The Lost World of Bulgarian Communism Jacobin Magazine. 13.12.2021. Viitattu 16.4.2023.
  28. ↑ Bideleux, Robert & Jeffries, Ian: The Balkans - A Post-Communist History, s. 80-84. Routledge, 2007. ISBN 978-0415229630
  29. ↑ Todorov, Svetoslav: Bulgaria Marks Uneasy Anniversary of Jewish Community’s Rescue in WWII Balkan Insight. 9.3.2023. Viitattu 16.4.2023.
  30. ↑ Bideleux, Robert & Jeffries, Ian: The Balkans - A Post-Communist History, s. 83-85. Routledge, 2007. ISBN 978-0415229630
  31. ↑ Nehring, Christopher: Bulgaria as the Sixteenth Soviet Republic?: Todor Zhivkov's Proposals to Join the USSR Journal of Cold War Studies. 28.4.2022. Viitattu 16.4.2023.
  32. ↑ The Zhivkov era Bulgaria: A Country Study. Library of Congress, 1992.
  33. ↑ 1989: Protesters demand reform in Bulgaria On This Day 18 November. BBC News. Viitattu 3.4.2012.
  34. ↑ a b c d Kay, s. 19.
  35. ↑ Mitä Missä Milloin 1994 s. 26. Otava 1993 ISBN 951-1-12765-9
  36. ↑ Socialist Rumen Radev is Bulgaria's new president euronews. 14.11.2016. Viitattu 20.2.2020. (englanniksi)
  37. ↑ Deutsche Welle (www.dw.com): Bulgaria center-right Prime Minister Boyko Borisov set for return to power | DW | 27.03.2017 DW.COM. Viitattu 20.2.2020. (englanti)
  38. ↑ Delivery of Bulgarian F-16s to be delayed janes.com. 27.1.2022. Viitattu 9.3.2022. (englanniksi)
  39. ↑ Bulgaria and the UN Embassy of the Republic of Bulgaria, London. Viitattu 5.4.2012. (englanniksi)
  40. ↑ Bulgaria - OSCE Bulgarian Embassy London
  41. ↑ Bulgarian mission in Iraq comes to end Radio Bulgaria. Arkistoitu 15.6.2012. Viitattu 5.4.2012.
  42. ↑ Bulgaria centcom.mil. Arkistoitu 18.10.2011. Viitattu 5.4.2012.
  43. ↑ Milena Mahon: The Macedonian Question in Bulgaria. Nations and Nationalism, 1998, 4. vsk, nro 3, s. 389–407. abstrakti. Viitattu 5.4.2012.
  44. ↑ Regions of Bulgaria Statoids. Gwillim Law. Viitattu 10.4.2012. (englanniksi)
  45. ↑ a b Thomas Brinkhoff: Bulgaria: Districts and principal cities Citypopulation. Viitattu 10.4.2012.
  46. ↑ Bulgarian maaraportti (Sivu 10) Finpro. Viitattu 3.4.2012.
  47. ↑ Background Note: Bulgaria (US. Department of State) (englanniksi)
  48. ↑ 9 Million Tourists Had Vacations in Bulgaria in 2010 Novinite. Viitattu 4.4.2012. (englanniksi)
  49. ↑ Bulgaria on uusin rantalomasuosikki 7.4.2010. MTV3. Arkistoitu 9.3.2012. Viitattu 5.4.2012.
  50. ↑ BULGARIA – Energy Mix Fact Sheet 2004 2007. European union. Viitattu 10.4.2012.
  51. ↑ Bulgaria abandons Belene nuclear plant plans 28.3.2012. Reuters. Arkistoitu 15.6.2012. Viitattu 3.4.2012.
  52. ↑ Country Profile Bulgaria BBC news
  53. ↑ Getting around Lonely Planet. Viitattu 22.2.2024.
  54. ↑ Jeffrey E. Cole: Ethnic groups of Europe : an encyclopedia, s. 288–290. ABC-CLIO, 2011. ISBN 978-1-59884-302-6 (englanniksi)
  55. ↑ 2011 population census Republic of Bulgaria - National Statistical Institute
  56. ↑ Progress by Goal 2007. Millennium Goal Monitor. Arkistoitu 27.10.2011. Viitattu 17.4.2010. (englanniksi)
  57. ↑ Educational System of Bulgaria Fulbright. Arkistoitu 16.3.2012. Viitattu 4.4.2012. (englanniksi)
  58. ↑ a b Properties inscribed on the World Heritage List Unesco. Viitattu 14.4.2010. (englanniksi)
  59. ↑ a b Bulgarian Art Information Bulgaria.
  60. ↑ a b c d Barbara Cellarius & Tim Pilbrow: Bulgaria Countries and their cultures. Viitattu 5.4.2012. (englanniksi)
  61. ↑ Christo N Doyle Fine Art. Viitattu 14.1.2012. (englanniksi)
  62. ↑ Bulgarian music Information Bulgaria
  63. ↑ Eurovision Song Contest 2007 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 14.1.2012. (englanniksi)
  64. ↑ Bojidar Manov: Bulgarian Cinema Today: Seventeen Years after the Changes Kino Kultura. 2006. Viitattu 5.4.2012. (englanniksi)
  65. ↑ Sirkku Okoye: Bulgarian kirjallisuus Suomi-Bulgaria -seura. Arkistoitu 15.6.2012. Viitattu 14.1.2012.
  66. ↑ The Nobel Prize in Literature 1981 Nobel Prize.org. Viitattu 5.4.2012. (englanniksi)
  67. ↑ Bulgaria in Olympics Sport reference. Arkistoitu 25.5.2012. Viitattu 5.4.2012. (englanniksi)
  68. ↑ Famous Bulgarian Sports People Invest Bulgaria. Viitattu 5.4.2012. (englanniksi)
  69. ↑ Associations Bulgaria FIFA. Arkistoitu 12.4.2010. Viitattu 5.4.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta: Essential History of Bulgaria in Seven Pages (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Bulgaria&oldid=22847771”