Geórgios Papanikoláou
| Geórgios Papanikoláou | |
|---|---|
| Γεώργιος Παπανικολάου | |
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Geórgios Nikoláou Papanikoláou |
| Syntynyt | 13. toukokuuta 1883 Kými, Euboia, Kreikka |
| Kuollut | 19. helmikuuta 1962 (78 vuotta) Miami, Yhdysvallat |
| Kansalaisuus | kreikkalainen |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot |
Ateenan yliopisto (lääketieteen perustutkinto) Münchenin yliopisto (fil.toht. eläintieteestä) |
| Väitöstyön ohjaaja | Richard von Hertwig |
| Instituutti |
Cornellin yliopisto New York Hospital |
| Opettaja |
Ernst Haeckel August Weismann Richard Goldschmidt |
| Tutkimusalue |
soluoppi sytopatologia |
| Tunnetut työt | papakoe |
| Palkinnot | Albert Lasker -palkinto kliinisestä lääketieteellisestä tutkimustyöstä (1950) |
Geórgios Nikoláou Papanikoláou (kansainvälisesti George Nicholas Papanicolaou, kreik. Γεώργιος Νικολάου Παπανικολάου) (13. toukokuuta 1883 Kými, Kreikka – 19. helmikuuta 1962 Miami, Yhdysvallat) oli kreikkalainen lääketieteilijä, joka perusti sytopatologian tutkimussuuntauksen. Hänet tunnetaan papakokeen keksijänä ja kehittäjänä, ja koe on nimetty hänen mukaansa.
Elämä ja ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Papanikoláou syntyi Kýmissä, Euboian saarella Keski-Kreikassa. Hänen isänsä oli lääkäri Nikólaos Papanikoláou ja äitinsä María Georgíou Kritsoúta. Perheeseen kuuluivat Geórgioksen lisäksi Athanásios, María ja Eléni. Geórgioksen ollessa 4-vuotias perhe muutti Ateenaan. Hän aloitti lääketieteen opintonsa Ateenan yliopistossa vuonna 1898 ja valmistui priimusten joukossa vuonna 1904, jonka jälkeen hän suoritti asepalveluksensa apulaiskirurgina reserviupseerikoulussa.[1] Armeijan jälkeen hän hoiti kotikaupunginsa Kýmin liepeillä leprapotilaita, jotka olivat paikallisyhteisöstään erillään asuvia sosiaalisia hylkiöitä.[2]
Papanikoláou ei itse asiassa kokenut kliinisen lääkärin alaa omakseen ja lähti tekemään jatko-opintojaan Saksaan, jossa hän opiskeli ensin Jenassa Ernst Haeckelin (1834–1919), sitten Freiburgissa August Weismannin (1834–1914) ja lopulta Münchenissä Richard Goldschmidtin (1878–1958) oppilaana. Vuonna 1910 hän väitteli Münchenin yliopistossa eläintieteestä tohtoriksi ohjaajanaan Richard von Hertwig (1850–1937). Väitöskirjan aiheena oli merenelävien sukupuolinen eriytyminen. Vuonna 1910 Papanikoláou palasi Ateenaan ja avioitui everstin tytär Andromáchi Mavrogénin kanssa. Appiukko järjesti Papanikoláoulle työpaikan Monacon meritieteellisestä instituutista, jonka aikana hän osallistui Monacon ruhtinaan meritieteelliseen tutkimusretkikuntaan vuonna 1911.[3]
Vuosina 1912–1913 lääkintäluutnantti Papanikoláou osallistui Kreikan armeijan lääkintäjoukoissa ensimmäiseen Balkanin sotaan.[2] Sodassa Papanikoláou oli tavannut amerikkalaisvapaaehtoisia, jotka olivat puhuneet maansa tarjoamista mahdollisuuksista ja rohkaisseet muuttamaan.[4] Papanikoláou päätti muuttaa Yhdysvaltoihin, vaikka hän, eikä hänen vaimonsa, osannut sanaakaan englantia. Heidän käteisvaransa ylittivät juuri ja juuri maahanmuuttajilta vaaditun vähimmäissumman 250 dollaria (nykyrahassa (2018) 6344 dollaria). Papanikoláout saapuivat New Yorkiin 19. lokakuuta 1913.[2]
Uusi elämä Yhdysvalloissa alkoi tyypillisen siirtolaisen tapaan ja oli otettava vastaan kaikki saatavilla oleva työ. Maryksi muuttunut Mavrogéni työskenteli tavaratalon ompelijattarena. Geórgios eli George yritti toimia samassa liikkeessä mattokauppiaana, mutta kesti vain yhden päivän. Sittemmin Geórgios soitti viulua kreikkalaisravintolassa ja toimi kreikkalaisen sanomalehden kirjanpitäjänä.[2] Vuonna 1914 hän sai viimein oman alansa töitä New Yorkin yliopistollisen sairaalan patologian osastolta ja Cornellin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan anatomian laitokselta, josta Mary-vaimo sai työpaikan teknisenä avustaja. Vuonna 1928 Papanikoláousta tuli Cornellin yliopiston anatomian ja histologian apulaisprofessori ja Yhdysvaltain kansalainen.[2] Myöhemmin Papanikoláou nimitettiin täydeksi professoriksi, josta virasta hän jäi eläkkeelle 1957.[4]
Alkujaan Papanikoláou oli aloittanut kokeensa marsuilla tutkiessaan sukupuolikromosomeja vuonna 1916. Hän huomasi, että koe-eläinten kiima-aika voitaisiin ajoittaa tutkimalla niiden vaginaeritenäytteitä. Vuodesta 1920 alkaen hän alkoi keskittyä ihmisen lisääntymisjärjestelmän sytopatologiaan. Papanikoláou huomasi, että pelkästä mikroskopoitavasta näytteestä olisi mahdollista erottaa normaalit ja pahanlaatuiset kohdunkaulun solut.[2]
Tammikuussa 1928 Papanikoláou julkaisi otsikolla "New Cancer Diagnosis" havaintonsa siitä, että kohdunkaulansyöpä voitaisiin diagnosoida vaginan irtosolunäytteestä. Hänen havaintonsa oleellisuus huomioitiin kuitenkin vasta vuonna 1943 hänen julkaistuaan yhdessä Herbert Frederick Trautin (1894–1963) kanssa teoksen Diagnosis of Uterine Cancer by the Vaginal Smear (”Kohdunkaulan syövän diagnosointi irtosolunäytteestä”). Teos käsitteli vaginan ja kohdunkaulan irtosolunäytteiden ottamista, kuukautiskierron aikaisia fysiologis-sytopatologisia muutoksia, eri sairauksien patologisia vaikutuksia ja syövän aiheuttamia muutoksia kohdunkaulassa, kohdun limakalvolla ja itse kohdussa. Hänen kehittämäänsä koetta alettiin yleisesti nimittää Papanikoláoun kokeeksi, joka sitten lyhentyi papakokeeksi. Nykyään papakoetta käytetään maailmanlaajuisesti kohdunkaulan syövän ja muiden gynekologisten solumuutosten diagnosoinnissa.
Papanikoláou muutti vuonna 1961 Miamiin, Floridaan perustamaan nimeään kantavaa syöpätutkimusinstituuttia Miamin yliopiston yhteyteen, mutta ehti kuolla ennen sen avaamista 19. helmikuuta 1962.[5][6]
Papanikoláou sai Albert Lasker-palkinnon kliinisestä lääketieteellisestä tutkimuksesta vuonna 1950.[7]
Papanikoláoun muotokuva oli Kreikan 10 000 drakman setelissä vuosina 1995–2001[8] ennen siirtymistä yhteisvaluutta euroon.
Vuonna 1978 Yhdysvaltain postilaitos julkaisi 13 sentin postimerkin Papanikoláoun kunniaksi.
Tutkimustulokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jo vuonna 1843 UCL:n lääketieteen professori Walter Hayle Walshe (1812–1892) oli osoittanut keuhkotauteja käsittelevässä teoksessaan, että pahanlaatuiset solumuutokset voitaisiin havaita mikroskooppisesti. Papanikoláou vahvisti omalla tutkimustyöllään tämän havainnon.
Vuonna 1928 Papanikoláou kertoi epäuskoiselle lääkäriyleisölle ei-invasiivisesta irtosolunäytteestä, josta voitaisiin mikroskopoimalla diagnosoida kohdunkaulansyöpä. Aiemmin samana vuonna Papanikoláou oli tehnyt emättimen eritteiden tutkimusta selvittääkseen kuukautiskierron aikaisia solumuutoksia. Hän oli jo havainnut muutoksia naaraspuolisilla koemarsuilla ja halusi varmistaa pätisikö tämä myös ihmisiin. Sattumoisin yksi Papanikoláoun koehenkilöistä sairasti kohdunkaulan syöpää.
Tutkittaessaan potilaan emätinnesteestä otettua irtosolunäytettä Papanikoláou huomasi, että syöpäsolut olivat nähtävissä mikroskoopilla. "Syöpäsolujen ensihavainto kohdunkaulasta otetussa irtosolunäytteessä oli yksi jännittävimmistä hetkistä tieteellisellä urallani", kirjoitti Papanikoláou myöhemmin.
Romanialainen lääkäri Aurel Babes oli tehnyt vastaavan havainnon tutkiessaan kohdunkaulan syövän aiheuttamia sytopatologisia muutoksia.[9] Hän huomasi, että jos platinakierukalla kerättiin soluja naisen kohdunkaulasta ja nämä solut vietiin mikroskooppilasille ja värjättiin, saattoi huomata oliko näytteessä syöpäsoluja. Tämä oli ensimmäinen kohdunkaulan syövän seulontatutkimus. Babeş esitteli havaintonsa Romanian gynekologiselle seuralla Bukarestissa 23. tammikuuta 1927 ja hänen tuloksensa julkaistiin ranskalaisessa lääketieteen julkaisussa Presse Médicale 11. huhtikuuta 1928. On epätodennäköistä, että Papanikoláou oli tietoinen tästä. Lisäksi nämä kaksi tekniikkaa olivat keskenään erilaisia. Vaikka Babeş julkaisi tuloksensa aiemmin kuin Papanikoláou, kuuluu kunnia papakokeesta silti Papanikoláoulle, koska hän oli kokeillut sitä jo vuonna 1925 New Yorkin naistensairaalassa. Kokeiden erilaisuuden ja Papanikoláoun aseman papakokeen isänä ovat myös viimeaikaiset tutkimukset osoittaneet.[10] Huolimatta tästä tutkijat O'Dowdin ja Philipp[11] ovat korostaneet Babeşin olleen todellinen sytopatologian ja kohdunkaulan syöpätutkimuksen edelläkävijä, ja tästä syystä Romaniassa kohdunkaulan irtosolunäytteeseen viitataan nimellä ”Methode Babeş-Papanicolaou”.
Vuonna 1928 lääketieteen konferenssissa Battle Creek'issä Michiganissa Papanikoláoun esitelmä edullisesta, helposti toteutettavasta seulontakokeesta kohtasi epäuskoa ja vastustusta. Papanikoláou palasi aiheeseen julkisuudessa seuraavan kerran vasta 1941, jolloin hän julkaisi artikkelin yhdessä gynekologi Herbert Trautin kanssa.[12] Kahden vuoden kuluttua seurasi kuvitettu ja yli 3000 esimerkkitapausta läpi käynyt monografia aiheesta. Vuonna 1954 Papanikoláou julkaisi toisen pääteoksensa Atlas of Exfoliative Cytology, joka loi perustan nykyiselle sytopatologialle.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ George Nicholas Papanicolau (1883-1962) Epónimos médicos.
- ↑ a b c d e f https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4613936/
- ↑ Marketos, Spyros: "Georgios Papanikolaou, History of Medicine of the 20th Century, Greek Pioneers". Zeta Publishers, Athens 2000
- ↑ a b https://library.weill.cornell.edu/george-papanicolaou-biography
- ↑ Famed Cancer Researcher Dies. The Times Record, 20 February 1962. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 22 January 2015.
- ↑ Famed 'Dr. Pap' Taken by Death. Traverse City Record-Eagle, 20 February 1962. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 22 January 2015.
- ↑ Albert Lasker Clinical Medical Research Award – 1950 Winners Lasker Foundation. Arkistoitu 6 January 2009. Viitattu 19.5.2009.
- ↑ Bank of Greece 28.3.2009. Drachma Banknotes & Coins: 10,000 drachmas. – Retrieved on 27 March 2009.
- ↑ O'Dowd, M.J. & Philipp, E. E.: The History of Obstetrics & Gynaecology. London: Parthenon Publishing Group; 1994: 547
- ↑ Diamantis, A. & Magiorkinis, E. & Androutsos, G.: Different strokes: Pap-test and Babes method are not one and the same. Diagn Cytopathol. 2010 Nov; 38(11):857-9
- ↑ O'Dowd M. J. & Philipp, E. E.: The History of Obstetrics & Gynaecology. London: Parthenon Publishing Group; 1994: 547
- ↑ Papanicolaou, G. N.: Traut HF. "The diagnostic value of vaginal smears in carcinoma of the uterus". American Journal of Obstetrics and Gynecology. 1941;42:193.