Eliittikulttuuri

Baletti on tunnusomainen eliittien suosima korkeakulttuurin muoto.

Eliittikulttuuria ovat sellaiset korkeakulttuurin muodot ja kulttuuri-instituutiot, joiden harrastaminen ja tukeminen on rajoittunut modernin yhteiskunnan eliittiluokalle, ja jotka ovat olleet sille tunnusomaista. Näitä eliittejä ovat olleet aristokratia, porvaristo, koulutettu virkamiehistö sekä vallanpitäjät. Heidän makuunsa ovat olleet esimerkiksi ooppera, sinfoniamusiikki, baletti, koristetaide ja kaunotaide, museot ja galleriat sekä kirjallisuuteen liittyvä teatteri.

Kun eliitit alkoivat muodostua ja sana eliitti oli tullut käyttöön 1700-luvulta alkaen, eliittiluokat halusivat erottautua kulttuurisesti tavallisesta kansasta. Eliitit alkoivat suosia absoluuttista esteettistä arvoa, hienostuneisuutta, virtuoosimaisuutta sekä valistunutta pohdiskelua, joka erosi kansan suosimasta rempseästä, välittömästä ja yksinkertaisesta perinteisestä kulttuurista. Pierre Bourdieun mukaan eliitin estetiikka perustui vulgaarin, yksinkertaisen, primitiivisen ja suositun torjumiseen.

Eliittikulttuurin ja alemman “vulgaarin” kulttuurin eroa korostettiin voimakkaasti etenkin 1800-luvulla ja pitkälle 1900-luvulle. Vaikka perinteiset eliittikulttuurimuodot ovatkin yhä olemassa, 1970-luvulta alkaen eliittikulttuurin ja populaarikulttuurin ero ei enää ole yhtä selkeä kuin entisaikoina. Korkeakulttuuri ei enää radion ja television aikakaudella ole eliittien yksinoikeutta, ja eliitteihin kuuluvat ovat alkaneet arvostaa myös populaarikulttuuria. On myös syntynyt uusia kulttuurin muotoja, jotka hämärtävät eliittikulttuurin ja populaarikulttuurin rajoja. Musiikissa tällainen on esimerkiksi kaikkien yhteiskuntaluokkien arvostama The Beatles -yhtye, joka yhdisteli työväenluokkaista musiikkityyliä orkesteri- ja jousisovituksiin. Kuvataiteen alalla eliittikulttuurin rajaa ovat hämärtäneet esimerkiksi Andy Warhol ja Damien Hirst.