Tämä on lupaava artikkeli.

Erkki Ahonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Erkki Ahonen
Henkilötiedot
Syntynyt8. tammikuuta 1932
Kiuruvesi
Kuollut17. syyskuuta 2010 (78 vuotta)
Turku
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti kirjailija
Lapset Mari Velin
Kirjailija
Tuotannon kielisuomi
Esikoisteos runokokoelma Hyppy (1960)
romaani Tänään ei paljon tapahdu (1961)
Palkinnot

Valtion kirjallisuuspalkinto 1968

Aiheesta muualla
users.abo.fi/eahonen
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Erkki Paavali Ahonen (8. tammikuuta 1932 Kiuruvesi – 17. syyskuuta 2010 Turku)[1][2] oli suomalainen kirjailija, jonka tuotantoon kuuluu proosaa ja runoutta. Ahonen kuvasi rehevästi ihmisiä ja suomalaista ympäristöä. Ahonen voidaan luokitella psykologisen realismin edustajaksi, jonka aiheena oli etenkin miehen mielenmaisema. Teosten rohkeassa esitystavassa voi nähdä myös modernismin vaikutusta.[3] Ahosen pääteos oli vuonna 1965 ilmestynyt filosofinen romaani Kiviä vuoret. Hän sai valtion kirjallisuuspalkinnon 1968.[2]

Tieteiskirjallisessa tuotannossaan, romaaneissa Paikka nimeltä Plaston (1968), Tietokonelapsi (1972) ja Syvä matka (1976), Ahonen pohti ihmisen ja tekniikan suhdetta sekä ihmisen muuttumista suuren tieteellisen kehityksen hetkellä.[3] Muun muassa Kai Ekholmin mukaan Erkki Ahonen oli suomalaisista tieteiskirjailijoista ainoa, jolla on ollut ”sellainen luonnontieteellinen näkemys ja kyky synteesiin, jolle syvällinen tieteisromaani voi perustua”.[3][4]

Elämä ja teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahosen vanhemmat olivat uskonnollishenkisiä maanviljelijöitä Kiuruvedellä. Kuvataiteilija Eino Ahonen on hänen veljensä. Ahonen valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi Turun yliopistosta vuonna 1958 ja toimi ennen kirjailijaksi ryhtymistään kansakoulunopettajana Pohjois-Savossa. Runoilija Mari Velin on yksi Erkki Ahosen viidestä lapsesta. Ahosen perhe muutti vuonna 1963 Vaskijärvelle nykyiseen Karkkilaan, jossa he asuivat 1980-luvulle asti.[2][3]

Hypystä Paperihanskoihin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erkki Ahosen esikoisteos oli vuonna 1960 ilmestynyt runokokoelma Hyppy. Tyyliltään kurinalaiset ja pelkistetyt runot saivat kriitikoilta hyvän vastaanoton. Seuraavana vuonna ilmestyi romaani Tänään ei paljon tapahdu, joka kuvasi Kiuruveden seudun elämää. Teosta kiitettiin elävästä ja tarkasta ihmiskuvauksesta. Ensimmäisten teosten myönteinen palaute rohkaisi Ahosta ryhtymään päätoimiseksi kirjailijaksi. Ahosen toinen romaani Kyyditys (1962) sijoittui 1930-luvulle Lapuan liikkeen aikaan. Kolmas romaani Kuuma koira (1963) kuvasi 18-vuotiaan suomalaisen koulupojan matkaa Ruotsissa. Myös eroottista kuvausta sisältävä kirja oli eräänlainen beat-romaani. Vuonna 1965 ilmestyi Kiviä vuoret, joka kuvasi Jeesukseksi tunnistettavissa olevan hahmon lapsuutta ja nuoruutta ajanlaskun alun Palestiinassa. Teos ei ole niinkään uskonnollinen kuin filosofinen romaani itseään etsivästä miehestä.[3]

Vuonna 1965 Ahoselta ilmestyi Vierastunti-niminen kirja, joka sisälsi kertomukset Vierastunti ja Jäätä, jotka teoksen alaotsikon mukaan olivat näytelmänmuotoista proosaa. Yhteiskuntakriittinen ja monitulkintainen Jäätä ennakoi Ahosen tieteiskirjoja. Vuonna 1967 Ahonen julkaisi romaanin Paperihanskat. Alaotsikkona oli ”matkan mielentilaa”, mikä tarkoitti matkaa keski-ikäisen kansakoulunopettajan mieleen. Myös tämä ennakoi siirtymistä tieteiskirjallisuuteen, jossa Ahonen sanoi tutkivansa tiedostamisen ja tajunnan ongelmaa.[2][3]

Plastonista Syvään matkaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tieteisromaani Paikka nimeltä Plaston ilmestyi 1968 ja sai arvostelijoilta hyvän vastaanoton. Aamulehden Matti Rosvall kirjoitti: ”Erkki Ahonen on kirjoittanut ensimmäisen suomalaisen vakavasti otettavan tieteisromaanin avartaen kotimaisia käsityksiä ainakin hivenen verran kohti tulevaisuutta, jota suomalainen kirjallisuus ei oikeastaan tunnusta lainkaan tuntevansa.”[5] Oman esittelytekstinsä mukaan teos sulkee sisäänsä kokonaisen maailmankuvan. Nuori hyönteistieteilijä päätyy tietokoneen ohjaamalle avaruusalukselle ja vieraalle planeetalle, Plastonille. Hän toteaa, että pettämätön tekniikka takaa planeetan asukkaille täydellisen hyvinvoinnin ja kaiken tiedon.[3] Plastonin asukkaiden koneet jatkavat edelleen toimintaansa, mutta asukkaat ovat taantuneet henkisesti ikään kuin sikiölapsen asteelle. Planeettaa tarkkailevassa hyönteistieteilijässä voi nähdä Ahosen minähahmoa.[6] Tieteisromaani oli Ahoselle väline, jonka kautta hän voi tarkastella etäännytettyinä kiinnostuksen kohteitaan: teknistymistä, todellisuuden ja yhteiskunnan kehityksen luonnetta.[3]

Vuonna 1969 ilmestyi Kuumatka, alaotsikoltaan ”päiväkirja viikolta jolloin ihminen ensi kerran uskalsi mennä kuun lähelle”. Teoksessa on taas miespuolinen päähenkilö, joka selvittelee tuntemuksiaan. Näin on myös kaksi pienoisromaania sisältävässä teoksessa Seppä Örn (1970). Kuumatkan päiväkirjassa kertoja eli kirjailija itse mietiskelee tekniikan ja fysiikan kysymyksiä.[3]

Ahosen toisessa tieteisromaanissa Tietokonelapsi (1972) auto-onnettomuudessa kuolleen naisen syntymätön lapsi yhdistetään tietokoneeseen. Hallitus on antanut tutkijaryhmälle salaisen tehtävän, jossa sikiön erikoistumaton aivomassa pidetään elossa ja sitä kehitetään. Ahonen käyttää kybernetiikan käsitteistöä. Tutkijoiden mielestä yhteiskuntaa ovat hallinneet liiaksi tunteet, väärät ohjelmoinnit. Kertojaminänä oleva tiedemies kuvaa, kuinka on haluttu pyrkiä sisäerityksen tuottamista intohimoista vapaaseen älyyn. Tietokonelapselle annetaan puhdasta informaatiota, hänestä halutaan johdonmukainen ja puolueeton toimija. Tietokonelapsi päätyy uhkaamaan maailmaa sen omilla ydinaseilla. Ihmiskunta ei ymmärrä, että kyse on varoituksesta: turvallisuutta varten rakennetut järjestelmät ovatkin vaarallisen tuhoavia.[3]

Viimeiseksi jääneessä tieteisromaanissaan Syvä matka (1976) Ahonen laajensi edelleen aikaisempien teostensa pohdintaa ottamalla aiheekseen ihmisen mielen ja sen kehitysmahdollisuudet. Teos on juoneltaan yksinkertainen ja tyylillisesti hallittu tutkielma. Teoksessa kaukaisen tulevaisuuden ihmiskunta on siirtynyt korkeammalle tiedostamisen tasolle. Kirjailijan pohdintojen mukaan tiedostavien yksilöiden, esimerkiksi tutkijoiden, ajattelijoiden ja yhteiskunnallisten uudistajien, kurottautumiset kohti uusia tajunnan tasoja heijastuvat ennen pitkää koko ihmiskuntaan.[3]

Ahosen oli tarkoitus seuraavassa teoksessaan edelleen syventää muodostamaansa todellisuuskuvaa. Tätä varten hän opiskeli teoreettista fysiikkaa Helsingin yliopistossa vuonna 1978. Hän kuitenkin julkaisi vain omakustanteena lyhyen tutkielman fysiikasta 1983.[6] Ahosen viimeiset julkaisut olivat realistisia kansankuvauksia, kaksi omakustanteena julkaistua pienoisromaania vuonna 2007. Ahonen kuoli vuonna 2010 Turussa.[2]

Ahosen hahmottelema todellisuuskuva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahonen edusti tieteiskirjallisuuden filosofista perinnettä. Paikka nimeltä Plaston käsitteli tekniikan ja kulttuurin ongelmia, Tietokonelapsi yhteiskunnallisia kysymyksiä ja Syvä matka pohti tietoisuuden merkitystä todellisuuden käsittämisessä. Ensimmäisissä tieteisromaaneissaan ja Kuumatka-päiväkirjassa Ahonen kehitteli käsityksiään todellisuudesta ja yhteiskunnasta, jotka viimeisessä romaanissa olivat muovautuneet kokonaiseksi malliksi.[7]

Jarmo Aaltosen mukaan Ahonen näkee teknistyvän maailman uhkana inhimillisyyden katoamisen, mikäli tekniikkaa sovelletaan yksipuolisesti vailla arvopäämääriä. Plastonilaisten ja tietokonelapsen tarina osoittaa, että yhteisöllinen ja tunteellinen suhde todellisuuteen muodostaa lopulta ihmisyyden. Plastonissa Ahonen luo tulevaisuudenkuvan, jossa ihmiset ovat taantuneet laumaeläimiksi, jotka eivät piittaa odotettavissa olevasta maailmansa tuhosta. Syvä matka esittää toiveen ihmiskunnan järkiintymisestä, inhimillisen kokonaisuuden laajemmasta huomioon ottamisesta.[8]

Ahosen tieteisteksteissä toistuu ajatus todellisuuden yleisistä rakenteista ja kehityksen säännönmukaisuuksista. Näissä käsitteissä voi nähdä yhtymäkohtia 1970-luvulla vilkkaasti keskusteltuihin aiheisiin: Yrjö Ahmavaaran malleihin yhteiskunnallisen muutoksen kyberneettisestä tutkimuksesta, Thomas Kuhnin käsityksiin paradigmoista ja tieteellisistä vallankumouksista sekä emergenttiin materialismiin. Dialektisen materialismin oppien mukaan aineen eloperäisellä ja yhteiskunnallisella tasolla esiintyy laadullisesti uusia ilmiöitä, jotka eivät ole jäännöksettömästi palautettavissa alemman tason ilmiöihin. Syvän matkan tulevaisuudessa on tultu uudelle laadulliselle tasolle, jolloin yleiset rakenteet ovat avautuneet ihmiselle.[9]

Ahonen näkee luovasti ajattelevat henkilöt tiedostajina, jotka avaavat uusia ajattelun suuntia. Erityisaloihin jakautuneen tieteen mahdollisuuksiin avata uutta hän näytti suhtautuvan varovaisesti. Ilmeisesti Ahosen mielestä tiedostajalla tulee olla avara käsitys todellisuudesta, jotta hän voisi rohkeasti yhdistellä näennäisesti toisistaan riippumattomia asioita. ”Jos lapset syntyisivät sellaisina kuin aikuiset ovat, olisi sivistys heti lopussa.” (Kuumatka, s. 78.)[10]

Ahonen tutki aiheitaan hyvin käsitteellisellä tasolla, minkä vuoksi häntä on sanottu vaikeatajuiseksi kirjailijaksi. Kirjallisen tyylin sijaan sanottava on Ahosella keskeisessä asemassa. Vaikka hän näin etääntyi perinteisestä kaunokirjailijan mallista, häntä on pidetty huomattavan omalajisena ja älyllisesti kiintoisana tekijänä suomalaisessa kirjallisessa kentässä.[11]

Bibliografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Ahonen Erkki Paavali, Turun hautausmaa, Turku, hautatunnus 01.01E.11.14.2 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Viitattu 17.7.2024.
  2. ↑ a b c d e Erkki Ahonen Elias-kirjailijat. Lukki-kirjastot. Viitattu 20.11.2011.
  3. ↑ a b c d e f g h i j k Erkki Ahonen Kiuruveden kaupunki. Viitattu 20.11.2011.[vanhentunut linkki]
  4. ↑ Ekholm, Kai (toim.): Science fiction Suomessa. Helsinki: Kirjastopalvelu, 1983. ISBN 951-692-111-6
  5. ↑ Rosvall, Matti: Tiede on suurta – elämä ei? Aamulehti, 29.9.1968.
  6. ↑ a b Ijäs, Jyrki: ”Suomalainen tieteiskirjallisuus”, Science fiction, s. 16, 29, 34. (Toimittaneet Juhani Hinkkanen ja Kai Ekholm) Helsinki: Kirjastopalvelu, 1990. ISBN 951-692-217-1
  7. ↑ Aaltonen 1987, s. 16.
  8. ↑ Aaltonen 1987, s. 16, 20, 22.
  9. ↑ Aaltonen 1987, s. 27.
  10. ↑ Aaltonen 1987, s. 31, 33.
  11. ↑ Aaltonen 1987, s. 30–31.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Erkki_Ahonen&oldid=22756817”