Kaarle Massinen
Kaarle Arvo Massinen (5. toukokuuta 1891 Nastola – 29. kesäkuuta 1921) oli suomalainen jääkärimajuri. Hänen vanhempansa olivat tilanomistaja Tuomas Massinen ja Helena Heikkerö. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Jenny Maria Bärlundin kanssa.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän kirjoitti ylioppilaaksi Lahden yhteiskoulusta vuonna 1911 ja liittyi Hämäläisosakantaan. Opintojaan hän jatkoi Teknillisen korkeakoulun maanmittausosastolla vuonna 1911 ja Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan maanviljelys-taloudellisella osastolla vuosina 1914 - 1915. Armeijasta hän oli komennettuna 1. tammikuuta 1921 alkaen opintomatkalle Tanskaan.[1][2]
Jääkäriaika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 15. joulukuuta 1915 Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet siirrettiin 4. joulukuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja komennettiin erikoistehtäviin Pohjois-Ruotsiin ja Suomeen. Pataljoonan yhteyteen hän palasi 26. kesäkuuta 1917 ja sijoitettiin täydennysjoukkoon, mutta siirrettiin 10. elokuuta 1917 takaisin 1. komppaniaan.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 yliluutnantiksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan komppanianpäälliköksi 4. jääkärirykmentin 8. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Raudussa, missä haavoittui pahasti 1. huhtikuuta 1918.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sisällissodan jälkeen hän palveli komppanianpäällikkönä 4. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona n:o 4:ssä, jolla myöhemmin on ollut nimet Jääkäripataljoona n:o 2, Pohjolan jääkäripataljoona ja Kajaanin sissipataljoona. Armeijasta hän erosi 26. kesäkuuta 1919 ja toimi sen jälkeen Tampereen suojeluskunnan paikallispäällikkönä. Hän astui uudelleen armeijan palvelukseen 26. elokuuta 1919 ja sijoitettiin Kajaanin sissipataljoonaan, missä toimi ensin 4. komppanian päällikkönä ja 25. syyskuuta 1919 alkaen aliupseerikoulun johtajana ja määrättiin 10. toukokuuta 1921 Jalkaväen aliupseerikoulun johtajaksi. Hän kuoli tapaturmaisesti 29. kesäkuuta 1921 Helsingissä jouduttuaan kadulla auton töytäisemäksi.[1][2][3]
Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.