Kiinan urheilu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kiina on 1980-luvulta alkaen ollut menestyneimpiä urheilumaita. Sen kansainvälisesti vahvimpia lajeja ovat pöytätennis, uimahypyt, sulkapallo, painonnosto ja telinevoimistelu. Kiina on järjestänyt kesäolympialaiset Pekingissä 2008 ja tuolloin isäntämaa oli mitalitilaston ykkönen. Peking on valittu myös vuoden 2022 talviolympialaisten isäntäkaupungiksi.

Pekingin kansallinen stadion, vuoden 2008 kesäolympialaisten päänäyttämö.

Olympialaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Kiina olympialaisissa

Kiinan kansantasavalta osallistui olympialaisiin ensimmäisen kerran Helsingin kesäolympialaisissa 1952. Aiemmin vuosina 1932–1948 olympialaisissa oli ollut mukana Kiinan tasavalta eli nykyinen Taiwan, johon liittyvien poliittisten erimielisyyksien vuoksi Kiinan kansantasavalta pysyi poissa olympialaisista 1980-luvulle saakka. Los Angelesin kesäolympialaisissa 1984 Kiina voitti 15 kultamitalia ja sijoittui mitalitilastossa neljänneksi[1][2]. Korkeammalle Kiina ylsi Sydneyn kesäolympialaisissa 2000, jolloin se oli 28 kultamitalillaan mitalitilaston kolmas[1][3], ja Ateenan kesäolympialaisissa 2004, jolloin 32 kultamitalia riitti mitalitilaston kakkossijaan[1][4]. Kotikisoissa Pekingissä 2008 Kiina voitti 51 kultamitalia ja oli mitalitilaston kärjessä[1][5]. Lontoon kesäolympialaisissa 2012 maa oli mitalitaulukossa toinen 38 kultamitalillaan[1][6] ja Rio de Janeiron kesäolympialaisissa 2016 kolmas 26 kultamitalillaan[1][7]. Talviolympialaisissa Kiina on voittanut 13 kultamitalia vuosina 2002–2018[1][8].

Ammunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiina on voittanut ammunnassa 22 olympiakultaa,[9] joista ensimmäiset kolme Los Angelesissa 1984.[10] Kiina oli ammunnan mitalitilaston ykkönen Sydneyssä 2000 kolmella kultamitalilla,[11] Ateenassa 2004 neljällä kultamitalilla[12] ja Pekingissä 2008 viidellä kultamitalilla.[13]

Autourheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Formula 1 -autoilun maailmanmestaruussarjaan otettiin vuonna 2004 mukaan Shanghaissa ajettava Kiinan Grand Prix,[14] joka on siitä lähtien kuulunut sarjan ohjelmaan.

Kiinan ralli kuului rallin maailmanmestaruussarjaan vuonna 1999.[15] Se oli tarkoitus ajaa MM-osakilpailuna myös vuonna 2016 mutta tuolloin se peruttiin tulvien vuoksi.[16]

Freestylehiihto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Freestylehiihdossa Kiina on saanut yhden olympiakultamitalin, jonka voitti Han Xiaopeng miesten hypyissä Torinossa 2006.[17][18]

Ensimmäinen kiinalainen freestylehiihdon maailmanmestari oli Li Nina, joka voitti kultaa naisten hypyissä 2005,[19] 2007[20] ja 2009.[21] Naisten hyppyjen maailmanmestareita ovat myös Cheng Shuang vuodelta 2011 ja Xu Mengtao 2013.[22][23] Miesten hypyissä maailmanmestaruuden ovat voittaneet Han Xiaopeng 2007[20] sekä Qi Guangpu 2013 ja 2015.[23][24]

Golf

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinassa pelattiin Ming-dynastian aikana (1300–1600-luvuilla) chuiwan-nimistä pallonlyöntipeliä, joka muistutti hieman golfia.[25]

Jalkapallo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiina on jalkapallossa selviytynyt miesten maailmanmestaruuskilpailuihin vain kerran. Vuoden 2002 MM-kilpailuissa se hävisi kaikki kolme otteluaan eikä tehnyt yhtään maalia.[26]

Olympialaisissa Kiinan naisten jalkapallomaajoukkue sijoittui hopealle Atlantassa 1996,[27] kun naisten jalkapallo oli ensi kertaa olympialaisten ohjelmassa.[28] Kiina hävisi tuolloin loppuottelussa Yhdysvalloille 2–1.[29]

Naisten maailmanmestaruuskilpailuissa Kiina saavutti hopeaa vuonna 1999 hävittyään Yhdysvalloille vasta rangaistuspotkukilpailussa.[30] Kiina toimi vuosien 1991 ja 2007 naisten MM-lopputurnausten järjestäjämaana.[31][32]

Judo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Judossa Kiina on voittanut kahdeksan olympiakultamitalia, kaikki naisten sarjoista.[33]

Jääkiekko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinan naisten jääkiekkomaajoukkue on sijoittunut neljänneksi Naganon olympialaisissa 1998 sekä vuosien 1994 ja 1997 MM-kilpailuissa.[34]

Venäläisvetoiseen ammattilaissarjaan KHL:ään perustettiin kaudeksi 2016–2017 kiinalainen, Pekingissä kotiottelunsa pelaava joukkue Kunlun Red Star.[35][36] Seuraavaksi kaudeksi seura perusti naisjoukkueen pohjoisamerikkalaiseen ammattilaissarjaan CWHL:ään, johon liittyi myös toinen kiinalaisseura Vanke Rays.[37]

Kaukalopikaluistelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaukalopikaluistelussa Kiina on voittanut kymmenen olympiakultamitalia vuosina 2002–2018, yhdeksän naisten lajeista ja viimeisimmän miesten 500 metriltä.[38][39] Wang Meng on nelinkertainen kultamitalisti vuosilta 2006–2010 ja Zhou Yangilla on kolme kultaa vuosilta 2010–2014.[40][41]

Koripallo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yao Ming, NBA:n vuoden 2002 ykkösvaraus, donkkaa.

Kiinan naisten koripallomaajoukkue on saavuttanut hopeaa Barcelonassa 1992 ja pronssia Los Angelesissa 1984.[42] Naisten maailmanmestaruuskilpailuissa Kiinan koripalloilijat ovat saavuttaneet hopeaa vuonna 1994 ja pronssia vuonna 1983.[43]

Kiinan miesten koripallomaajoukkue on parhaimmillaan sijoittunut kahdeksanneksi niin olympialaisissa[44] kuin maailmanmestaruuskilpailuissakin. Kiina toimii vuoden 2019 MM-kilpailujen isäntämaana.

Wang Zhizhi pelasi ensimmäisenä kiinalaisena pohjoisamerikkalaisessa NBA:ssa huhtikuussa 2001 Dallas Mavericksin joukkueessa.[45] NBA:n vuoden 2002 varaustilaisuudessa Houston Rockets varasi kiinalaisen Yao Mingin ensimmäisellä varausvuorolla.[46]

Lentopallo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinan naisten lentopallomaajoukkue on voittanut olympiakultaa kolme kertaa: Los Angelesissa 1984, Ateenassa 2004 ja Rio de Janeirossa 2016. Hopealle joukkue ylsi Atlantassa 1996 sekä pronssille Soulissa 1988 ja Pekingissä 2008.[47]

Kiina voitti naisten maailmanmestaruuden vuosina 1982 ja 1986.[43] Joukkue saavutti hopeaa vuosina 1990, 1998 ja 2014 sekä pronssia vuonna 2018.

Painonnosto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiina voitti painonnostossa ensimmäiset olympiakultamitalinsa Los Angelesissa 1984, jolloin kiinalaiset olivat ykkösiä neljässä alimmassa painoluokassa. Kaikkiaan Kiinan miesnostajat ovat voittaneet 17 olympiakultamitalia.[48] Naisten painonnosto tuli olympialaisten ohjelmaan Sydneyssä 2000[49] ja kiinalaisnaiset ovat viisissä kisoissa voittaneet yhteensä 17 kultamitalia.[48]

Maailmanmestaruuksista naispainonnostajat alkoivat kilpailla vuonna 1987 ja Kiina on ollut alusta saakka menestynein maa.[49]

Pikaluistelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pikaluistelussa Kiina on saanut yhden olympiakultamitalin, jonka voitti Zhang Hong naisten 1 000 metrillä Sotšissa 2014.[50][51]

Sprinttereiden maailmanmestaruuden ovat kiinalaisnaisista voittaneet kahdesti Ye Qiaobo (1992, 1993)[43] ja Yu Jing (2012, 2014) sekä kerran Wang Beixing (2009). Matkakohtaisissa maailmanmestaruuskilpailuissa kultaan ovat yltäneet naisten 500 metrillä Xue Ruihong kerran (1997) ja Wang Manli kahdesti (2004, 2005)[43].

Pöytätennis

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pöytätennis tuli olympialajiksi Soulin kisoihin 1988.[52] Kiinalaiset ovat voittaneet pöytätenniksessä kaikkiaan 28 kultaa, muun muassa kaikki kahdeksan naisten kaksinpelin kultamitalia.[53]

Ding Ning pöytätenniksen MM-kilpailuissa 2013.

Kiina osallistui pöytätenniksen maailmanmestaruuskilpailuihin ensimmäisen kerran vuonna 1953[54] ja sai ensimmäisen mestaruutensa vuonna 1959, kun Jung Kuo-tuan voitti miesten kaksinpelin.[55] Chuang Tse-tung voitti miesten kaksinpelissä kolme peräkkäistä mestaruutta vuosina 1961, 1963 ja 1965, ja Ma Long ylsi samaan vuosina 2015, 2017 ja 2019.[56] Kolmeen kaksinpelimestaruuteen on yltänyt myös Wang Liqin vuosina 2001, 2005 ja 2007. Vuosina 2005–2017 kaikki MM-kisojen miesten kaksinpelin kulta- ja hopeamitalit menivät Kiinaan. Naisten kaksinpelissä ensimmäinen kiinalaismaailmanmestari oli Chiu Chung-hui vuonna 1961. Kolminkertaisia kaksinpelin maailmanmestareita ovat Deng Yaping (1991, 1995, 1997), Wang Nan (1999, 2001, 2003) ja Ding Ning (2011, 2015, 2017). Vuodesta 1995 alkaen kaikki MM-kisojen naisten kaksinpelin kulta- ja hopeamitalit kuten myös useimmat pronssimitalit ovat päätyneet kiinalaisille. Naisten nelinpelissä kiinalaisten katkeamaton kulta- ja hopeamitaliputki kesti vuodesta 1989 vuoteen 2017. Miesten joukkuemaailmanmestaruuden Kiina on voittanut 21 kertaa, joista yhdeksän on peräkkäisiä mestaruuksia vuosilta 2001–2018. Naisten joukkuekilpailun maailmanmestaruuksia Kiinalla on myös 21, joista kahdeksan peräkkäistä vuosilta 1975–1989 ja uudelleen 1993–2008.

Vuoden 1971 maailmanmestaruuskilpailuissa kiinalaisten ja yhdysvaltalaisten pelaajien ystävälliset tapaamiset päätyivät valokuvina julkisuuteen ja Kiina kutsui yhdysvaltalaisjoukkueen kilpailumatkalle Kiinaan maansa ensimmäisinä urheilijoina sitten vuoden 1949. Tämä "Ping-pong-diplomatia" johti maiden välisten suhteiden lämpenemiseen ja Yhdysvaltain presidentti Richard Nixonin Kiinan-vierailuun vuonna 1972.[57]

Sulkapallo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiinalainen sulkapalloilija Fu Haifeng.

Kiinassa pelattiin jo ennen ajanlaskumme alkua ti jiang zi -nimistä peliä, jossa sulista tehtyä palloa potkittiin jaloilla.[58]

Sulkapallon menestysmaaksi Kiina nousi 1980-luvulla. Kiina voitti Thomas Cupin eli miesten joukkuemaailmanmestaruuden ensimmäisen kerran vuonna 1982 ja jatkoi kolmella peräkkäisellä mestaruudella vuosina 1986, 1988 ja 1990.[59] Vuosina 2004–2012 Kiina vei viisi peräkkäistä mestaruutta ja viimeisin voitto on vuodelta 2018. Uber Cupin eli naisten joukkuemaailmanmestaruuden Kiina voitti viisi kertaa peräkkäin vuosina 1984–1992[59]. Vuosina 1998–2008 se vei kuusi peräkkäistä mestaruutta ja vuosina 2012–2016 kolme peräkkäistä.

Olympialaisten ohjelmaan sulkapallo tuli Barcelonassa 1992.[60] Kiinalaiset ovat voittaneet sulkapallossa 18 kultamitalia, joista viisi naisten nelinpelistä.[61] Lontoossa 2012 Kiina voitti kaikki viisi jaossa ollutta sulkapallon kultamitalia.[6]

Taekwondo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taekwondossa kiinalaiset ovat voittaneet seitsemän olympiakultaa, vähintään yhden joka kerta alkaen vuodesta 2000, jolloin taekwondo oli ensimmäistä kertaa mukana virallisena olympialajina.[62]

Taitoluistelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taitoluistelussa Kiina on voittanut yhden olympiakultamitalin, jonka ovat saavuttaneet pariluistelussa Shen Xue ja Zhao Hongbo Vancouverissa 2010 kahden pronssimitalin jälkeen.[63][64][65]

Ensimmäinen kiinalainen taitoluistelun maailmanmestari oli naisten yksinluistelun vuonna 1995 voittanut Chen Lu.[66] Parhaiten kiinalaiset ovat menestyneet pariluistelussa, jossa he ovat voittaneet seitsemän maailmanmestaruutta vuosina 2002–2019.

Tennis

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tenniksen Grand Slam -turnausvoittoon ylsivät ensimmäisinä kiinalaisina Yan Zi ja Zheng Jie Australian avoimissa 2006 naisten nelinpelissä.[67] Samana vuonna he voittivat nelinpelin myös Wimbledonissa.[68] Ensimmäisenä kiinalaisena kaksinpelin Grand Slam -voiton otti Li Na, joka voitti Ranskan avoimet 2011 ja Australian avoimet 2014.[69][70] Muita Grand Slam -voittajia naisten nelinpelissä ovat Peng Shuai taiwanilaisen Hsieh Su-wein parina Wimbledonissa 2013[71] ja Ranskan avoimissa 2014[72] sekä Zhang Shuai australialaisen Samantha Stosurin parina Australian avoimissa 2019.[73] Sekanelinpelissä voittoon on yltänyt Sun Tiantian serbialaisen Nenad Zimonjićin parina Australian avoimissa 2008.[74]

Olympialaisissa Li Ting ja Sun Tiantian voittivat naisten nelinpelissä kultaa Ateenassa 2004.[43][75]

Uimahypyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uimahypyissä Kiina on voittanut 40 olympiakultamitalia.[76] Naisten henkilökohtaisessa ponnahduslautakilpailussa kiinalaiset ovat voittaneet kaikki kultamitalit vuosina 1988–2016, yhteensä kahdeksan.[77] Naisten kerroshypyistä Kiinalla on seitsemän kultaa vuosilta 1984–1996 ja 2008–2016.[78]

Uinti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uinnissa Kiina on voittanut 13 olympiakultamitalia.[79]

Voimistelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Telinevoimistelussa Kiina on voittanut 26 olympiakultamitalia.[80] Ensimmäinen kiinalainen voimistelutähti olympialaisissa oli Li Ning, joka voitti kolme kultamitalia Los Angelesin olympialaisissa 1984. Samoissa kisoissa Lou Yun ja Ma Yanhong voittivat yhden kultamitalin.[81] Miesten joukkuekilpailussa Kiina voitti olympiakultaa Sydneyssä 2000, Pekingissä 2008 ja Lontoossa 2012[82] sekä naisten joukkuekilpailussa kotikisoissaan Pekingissä 2008.[83] Pekingin telinevoimistelukilpailuissa kiinalaiset voittivat kaikkiaan yhdeksän kultamitalia.[84]

Trampoliinivoimistelussa kiinalaiset ovat voittaneet kolme olympiakultaa.[85]

Wushu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wushu on yhteinen nimi lukuisille Kiinasta lähtöisin oleville, vuosituhansiakin vanhoille kamppailulajeille.[86][87][88]

Yleisurheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisurheilussa Kiina on voittanut kahdeksan olympiakultamitalia, joista viisi kävelyissä, kaksi kestävyysjuoksuissa ja yhden 110 metrin aitajuoksussa.[89]

Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa Kiina on voittanut 15 kultamitalia, joista naiset ovat tuoneet 13. Stuttgartin MM-kilpailuissa 1993 Kiina sijoittui mitalitilastossa toiseksi voitettuaan neljä kultamitalia, joista kolmesta vastasivat keski- ja pitkien matkojen naisjuoksijat[90]. Vuonna 2015 Kiinan pääkaupunki Peking isännöi MM-kilpailuja[91].

Sisäratojen maailmanmestaruuskilpailuissa ensimmäisenä kiinalaisena kultaa voitti kuulantyöntäjä Sui Xinmei vuonna 1991.[92] Liu Xiang voitti kultaa 60 metrin aitajuoksussa 2008 ja Dong Bin kolmiloikassa 2016.[93][94]

Ensimmäinen yleisurheilun maailmanennätyksen tehnyt kiinalainen oli korkeushyppääjä Cheng Feng-jung, joka vuonna 1957 paransi naisten maailmanennätykseksi 177 cm. Vuonna 1970 Ni Tshih-Tshin ylitti miesten korkeushypyn maailmanennätyksen tuloksellaan 229 cm mutta sitä ei hyväksytty viralliseksi maailmanennätykseksi, koska Kiina ei tuolloin ollut Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) jäsen. Vuosina 1983–1984 Zhu Jianhua teki miesten korkeushypyssä kolme virallista maailmanennätystä, parhaimmillaan tuloksen 239 cm.[95][96][97]

Vuonna 1993 maailmaa hämmästyttivät Ma Junrenin valmentamien kiinalaisten naiskestävyysjuoksijoiden suuret maailmanennätysparannukset. Wang Junxia paransi 10 000 metrin juoksun maailmanennätystä yli 40 sekunnilla ensimmäisellä puolen tunnin alituksellaan (29.31,78) ja 3 000 metrin juoksun maailmanennätystä ensin yli kymmenellä sekunnilla ja seuraavana päivänä vielä kuudella sekunnilla (8.06,11). Qu Yunxia paransi 1 500 metrin juoksun maailmanennätystä yli kahdella sekunnilla (3.50,46). Vuonna 2016 Wang tunnusti, että tulosten takana oli dopingin käyttö.[98][99][100]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g China Sports Reference. Arkistoitu 17.4.2020. Viitattu 29.3.2019. (englanniksi)
  2. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 6, s. 131. Oy Scandia Kirjat Ab, 1985. ISBN 951-9466-41-X
  3. ↑ Siukonen, Markku: Suuri olympiateos 11 - Nagano ja Sydney 2000, s. 336. Graface, 2001. ISBN 951-98673-0-9
  4. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 26, s. 65. Minerva Kustannus Oy, 2005. ISBN 952-5591-08-5
  5. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 30, s. 85. Minerva Kustannus Oy, 2009. ISBN 978-952-492-254-8
  6. ↑ a b Siukonen, Markku & Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 34, s. 66. Minerva Kustannus Oy, 2013. ISBN 978-952-492-735-2
  7. ↑ Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 38, s. 52. Urheilumuseo, 2017. ISBN 978-952-6644-11-0
  8. ↑ Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 40, s. 41. Urheilumuseo, 2019. ISBN 978-952-6644-14-1
  9. ↑ China Shooting Sports Reference. Arkistoitu 8.12.2008. Viitattu 29.3.2019. (englanniksi)
  10. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 6, s. 125–126. Oy Scandia Kirjat Ab, 1985. ISBN 951-9466-41-X
  11. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 22, s. 87–88. Kustannus-Notariaatti Oy, 2001. ISBN 952-5106-14-4
  12. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 26, s. 77–78. Minerva Kustannus Oy, 2005. ISBN 952-5591-08-5
  13. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 30, s. 82–83. Minerva Kustannus Oy, 2009. ISBN 978-952-492-254-8
  14. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 26, s. 189. Minerva Kustannus Oy, 2005. ISBN 952-5591-08-5
  15. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 21, s. 242. Kustannus-Notariaatti Oy, 2000. ISBN 952-5106-12-8
  16. ↑ Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 38, s. 267. Urheilumuseo, 2017. ISBN 978-952-6644-11-0
  17. ↑ China Freestyle Skiing Sports Reference. Arkistoitu 11.11.2012. Viitattu 30.3.2019. (englanniksi)
  18. ↑ Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 40, s. 33–34. Urheilumuseo, 2019. ISBN 978-952-6644-14-1
  19. ↑ Hakalax, Jari: Silkkaa Aasiaa. Urheilutietäjän joulu, 2006, s. 59. Suomen urheilutietäjät.
  20. ↑ a b Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 29, s. 63, 181. Minerva Kustannus Oy, 2008. ISBN 978-952-492-156-5
  21. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 31, s. 62, 167. Minerva Kustannus Oy, 2010. ISBN 978-952-492-346-0
  22. ↑ Siukonen, Markku & Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 33, s. 200. Minerva Kustannus Oy, 2012. ISBN 978-952-492-575-4
  23. ↑ a b Siukonen, Markku & Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 35, s. 67, 192. Minerva Kustannus Oy, 2014. ISBN 978-952-492-855-7
  24. ↑ Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 37, s. 43, 208. Urheilumuseo, 2016. ISBN 978-952-6644-10-3
  25. ↑ Kanerva, Juha & Tikander, Vesa: Urheilulajien synty, s. 65. Kustannusosakeyhtiö Teos, 2012. ISBN 978-951-851-345-5
  26. ↑ Ekberg, Jari: Kuin taivasta koskettaisi, s. 455, 488–489. Atena, 2014. ISBN 978-952-300-049-0
  27. ↑ China Football Sports Reference. Arkistoitu 17.11.2012. Viitattu 31.3.2019. (englanniksi)
  28. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 18, s. 63. Kustannus-Notariaatti Oy, 1997. ISBN 952-5106-05-5
  29. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 18, s. 87, 152. Kustannus-Notariaatti Oy, 1997. ISBN 952-5106-05-5
  30. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 21, s. 226, 293. Kustannus-Notariaatti Oy, 2000. ISBN 952-5106-12-8
  31. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 13, s. 216. Spartakus Oy, 1992. ISBN 951-96269-2-1
  32. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 29, s. 135, 143, 205. Minerva Kustannus Oy, 2008. ISBN 978-952-492-156-5
  33. ↑ China Judo Sports Reference. Arkistoitu 1.5.2012. Viitattu 30.3.2019. (englanniksi)
  34. ↑ Kallioniemi, Riku (vt. päätoim.): Jääkiekkokirja 2018, s. 332. Jääkiekon SM-liiga Oy, 2017. ISSN 0784-3321
  35. ↑ Uusitalo, Timo: Kiinalaisseura tulossa KHL:ään ensi kaudeksi - esisopimus ja nimi selvillä 17.3.2016. Yle. Viitattu 29.3.2019.
  36. ↑ Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 38, s. 174. Urheilumuseo, 2017. ISBN 978-952-6644-11-0
  37. ↑ Mattila, Noora: Pitkä tie tähtiin X. 9.2.2018. Veikkaus. Viitattu 29.3.2019.
  38. ↑ China Short Track Speed Skating Sports Reference. Arkistoitu 11.11.2012. Viitattu 30.3.2019. (englanniksi)
  39. ↑ Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 40, s. 36–37. Urheilumuseo, 2019. ISBN 978-952-6644-14-1
  40. ↑ Wang Meng Sports Reference. Arkistoitu 3.7.2009. Viitattu 30.3.2019. (englanniksi)
  41. ↑ Zhou Yang Sports Reference. Arkistoitu 11.1.2012. Viitattu 30.3.2019. (englanniksi)
  42. ↑ China Basketball: Women's Basketball Results Sports Reference. Arkistoitu 12.6.2017. Viitattu 29.3.2019. (englanniksi)
  43. ↑ a b c d e Hakalax, Jari: Silkkaa Aasiaa. Urheilutietäjän joulu, 2006, s. 58. Suomen urheilutietäjät.
  44. ↑ China Basketball: Men's Basketball Results Sports Reference. Arkistoitu 7.11.2012. Viitattu 29.3.2019. (englanniksi)
  45. ↑ Möttölä todisti kiinalaisen NBA-debyytin 29.5.2012. Yle. Viitattu 30.3.2019.
  46. ↑ Kiinan Yao Ming odotetusti NBA:n ykkösvaraus Kaleva. 27.6.2002. Viitattu 30.3.2019.
  47. ↑ China Volleyball: Women's Volleyball Results Sports Reference. Arkistoitu 12.6.2017. Viitattu 29.3.2019. (englanniksi)
  48. ↑ a b China Weightlifting Sports Reference. Arkistoitu 16.11.2012. Viitattu 29.3.2019. (englanniksi)
  49. ↑ a b Kanerva, Juha & Tikander, Vesa: Urheilulajien synty, s. 285. Kustannusosakeyhtiö Teos, 2012. ISBN 978-951-851-345-5
  50. ↑ China Speed Skating Sports Reference. Arkistoitu 16.11.2012. Viitattu 30.3.2019. (englanniksi)
  51. ↑ Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 40, s. 35–36. Urheilumuseo, 2019. ISBN 978-952-6644-14-1
  52. ↑ Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja, s. 607. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5
  53. ↑ China Table Tennis Sports Reference. Arkistoitu 25.9.2008. Viitattu 29.3.2019. (englanniksi)
  54. ↑ Kanerva, Juha & Tikander, Vesa: Urheilulajien synty, s. 329. Kustannusosakeyhtiö Teos, 2012. ISBN 978-951-851-345-5
  55. ↑ Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja, s. 610–612. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5
  56. ↑ Greatest of all time? Ma Long wins third straight World Championships as eight-day epic ends in Budapest. 28.4.2019. ITTF. Viitattu 29.4.2019. (englanniksi)
  57. ↑ Kanerva, Juha & Tikander, Vesa: Urheilulajien synty, s. 331. Kustannusosakeyhtiö Teos, 2012. ISBN 978-951-851-345-5
  58. ↑ Kanerva, Juha & Tikander, Vesa: Urheilulajien synty, s. 367. Kustannusosakeyhtiö Teos, 2012. ISBN 978-951-851-345-5
  59. ↑ a b Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja, s. 679. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5
  60. ↑ Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja, s. 676. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5
  61. ↑ China Badminton Sports Reference. Arkistoitu 2.8.2012. Viitattu 29.3.2019. (englanniksi)
  62. ↑ China Taekwondo Sports Reference. Arkistoitu 23.4.2009. Viitattu 31.3.2019. (englanniksi)
  63. ↑ China Figure Skating Sports Reference. Arkistoitu 30.6.2009. Viitattu 30.3.2019. (englanniksi)
  64. ↑ Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 40, s. 37. Urheilumuseo, 2019. ISBN 978-952-6644-14-1
  65. ↑ Shen Xue Sports Reference. Arkistoitu 1.7.2009. Viitattu 30.3.2019. (englanniksi)
  66. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 17, s. 93. Kustannus-Notariaatti Oy, 1996. ISBN 952-5106-00-4
  67. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 28, s. 50. Minerva Kustannus Oy, 2007. ISBN 978-952-492-013-1
  68. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 28, s. 117. Minerva Kustannus Oy, 2007. ISBN 978-952-492-013-1
  69. ↑ Siukonen, Markku & Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 33, s. 102. Minerva Kustannus Oy, 2012. ISBN 978-952-492-575-4
  70. ↑ Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 36, s. 56. Suomen Urheilumuseo, 2015. ISBN 978-952-6644-06-6
  71. ↑ Siukonen, Markku & Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 35, s. 281. Minerva Kustannus Oy, 2014. ISBN 978-952-492-855-7
  72. ↑ Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 36, s. 292. Suomen Urheilumuseo, 2015. ISBN 978-952-6644-06-6
  73. ↑ Samantha Stosur wins Australian Open doubles title with Zhang Shuai at Melbourne Park 25.1.2019. ABC. Viitattu 31.3.2019. (englanniksi)
  74. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 30, s. 314. Minerva Kustannus Oy, 2009. ISBN 978-952-492-254-8
  75. ↑ China Tennis Sports Reference. Arkistoitu 7.1.2011. Viitattu 31.3.2019. (englanniksi)
  76. ↑ China Diving Sports Reference. Arkistoitu 30.7.2008. Viitattu 29.3.2019. (englanniksi)
  77. ↑ China Diving Women's Springboard Results Sports Reference. Arkistoitu 20.11.2008. Viitattu 29.3.2019. (englanniksi)
  78. ↑ China Diving Women's Platform Results Sports Reference. Arkistoitu 20.11.2008. Viitattu 29.3.2019. (englanniksi)
  79. ↑ China Swimming Sports Reference. Arkistoitu 23.4.2010. Viitattu 30.3.2019. (englanniksi)
  80. ↑ China Gymnastics Sports Reference. Arkistoitu 31.1.2010. Viitattu 29.3.2019. (englanniksi)
  81. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 6, s. 120–121. Oy Scandia Kirjat Ab, 1985. ISBN 951-9466-41-X
  82. ↑ China Gymnastics: Men's Team All-Around Results Sports Reference. Arkistoitu 16.11.2015. Viitattu 29.3.2019. (englanniksi)
  83. ↑ China Gymnastics: Women's Team All-Around Results Sports Reference. Arkistoitu 17.4.2020. Viitattu 29.3.2019. (englanniksi)
  84. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 30, s. 80. Minerva Kustannus Oy, 2009. ISBN 978-952-492-254-8
  85. ↑ China Trampolining Sports Reference. Arkistoitu 17.11.2012. Viitattu 31.3.2019. (englanniksi)
  86. ↑ History of Wushu International Wushu Federation (IWUF). Viitattu 30.3.2019. (englanniksi)
  87. ↑ Wushu (武术) ja Kungfu (功夫) ‒ Taitoa ja aikaa Wushu-keskus Zhang Fang. Arkistoitu 7.8.2018. Viitattu 30.3.2019.
  88. ↑ Mitä on wushu ja kungfu? Suomen Wushu Kungfu Seura. Viitattu 30.3.2019.
  89. ↑ China Athletics Sports Reference. Arkistoitu 6.1.2009. Viitattu 30.3.2019. (englanniksi)
  90. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 15, s. 51–55. Sporttikustannus Oy, 1994. ISBN 951-8920-20-6
  91. ↑ Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 37, s. 137, 318. Urheilumuseo, 2016. ISBN 978-952-6644-10-3
  92. ↑ Hakalax, Jari: Silkkaa Aasiaa. Urheilutietäjän joulu, 2006, s. 57. Suomen urheilutietäjät.
  93. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 30, s. 334. Minerva Kustannus Oy, 2009. ISBN 978-952-492-254-8
  94. ↑ Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 38, s. 327. Urheilumuseo, 2017. ISBN 978-952-6644-11-0
  95. ↑ Hannus, Matti: Yleisurheilu - Tuhat tähteä, s. 702, 896–897. (2. painos) WSOY, 1984. ISBN 951-0-11900-8
  96. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 5, s. 207, 245. Oy Scandia Kirjat Ab, 1983. ISBN 951-9466-36-3
  97. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 6, s. 167. Oy Scandia Kirjat Ab, 1985. ISBN 951-9466-41-X
  98. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 15, s. 145, 147–149. Sporttikustannus Oy, 1994. ISBN 951-8920-20-6
  99. ↑ Bloom, Ben: Athletics world records blow as Wang Junxia 'admits' being part of Chinese state-sponsored doping regime The Telegraph. 4.2.2016. Viitattu 30.3.2019. (englanniksi)
  100. ↑ Tuisku, Rami: Julkisuudesta kadonnut ja yleisurheilun ME-tuloksia murskannut nainen löytyi yllättäen – kilpaili poikansa nimellä Ilta-Sanomat. 22.9.2018. Viitattu 30.3.2019.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Knuuttila, Mikko: Suuri harppaus huipulle: Kiinan tie urheilun supervallaksi. Like, 2021. ISBN 978-951-1-37048-2

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kiinan_urheilu&oldid=20879505”