Kuwaitin miehitys

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuwaitin miehitys
Osa Persianlahden sotaa
Irakin armeijan T-72 tankkeja Kuwait Cityssä
Irakin armeijan T-72 tankkeja Kuwait Cityssä
Päivämäärä:

2.–4. elokuuta 1990

Paikka:

Kuwait

Lopputulos:

Persianlahden sota syttyi

Aluemuutokset:

Irak liitti Kuwaitin maakunnaksi

Vaikutukset:

Irakin kauppasaarto

Osapuolet

 Kuwait

 Irak

Komentajat

Kuwait emiiri Jabir III

Irak Saddam Hussein
Irak Ali Hasan al-Majid

Vahvuudet

 Kuwait: 16 000[1]

 Irak: 100 000 [2][3]

Tappiot

Kuwait yli 4 000 kaatunutta ja haavoittunutta

Irak yli 300 kaatunutta
360 haavoittunutta

tuntematon määrä siviiliuhreja

Kuwaitin miehitys tapahtui 2. elokuuta 1990, kun Irakin armeija valtasi pienen Kuwaitin valtion.[4][5] Hyökkäysarmeijassa oli noin 100 000 sotilasta, ja maa miehitettiin nopeasti.[5] Kuwaitin emiiri Jabir III pakeni perheineen[6] Saudi-Arabiaan.[5] Kuwait liitettiin joitakin päiviä myöhemmin Irakiin sen uutena maakuntana. Miehitys ja ulkovaltojen vastareaktio johti Persianlahden sotaan.

Taustaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irakin johtaja Saddam Hussein syytti toukokuussa 1990 Arabiliiton kokouksessa joitain arabimaita öljyn myymisestä polkuhintaan.[7] Saddam uhkasi 17. heinäkuuta 1990 käyttää voimakeinoja Kuwaitin öljyn ylituotannon ja alihinnoittelun estämiseksi. Hän väitti Kuwaitin ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien toimien vieneen Irakilta 14 miljardin dollarin öljytulot. Heinäkuussa OPEC nosti öljyn hintaa ja asetti tuotantokiintiöt. Silti Irakin ulkoministeri Tariq Aziz sanoi Kuwaitin vieneen Irakin öljyä maiden väliseltä puolueettomalta alueelta. Irak pidätti Kuwaitille takaisin maksettavista lainoista kaksi miljardia dollaria[7]. Saddam Hussein syytti Kuwaitia 2,4 miljoonan dollarin öljyvarkauksista maiden rajalla. Kiistaan kuuluivat Rumaila sekä Bubiyanin ja Warbanin saaret Persianlahdella[5].

Irak keskitti 24. heinäkuuta 30 000 sotilastaan Kuwaitin vastaiselle rajalle. Egyptin presidentti yritti sovitella kiistaa käymällä Irakin, Kuwaitin ja Saudi-Arabian pääkaupungeissa. 25. heinäkuuta Yhdysvaltain Irakin suurlähettiläs sanoi Saddamille, ettei Yhdysvallat sekaannu arabien keskinäisiin selkkauksiin, mutta suojellakseen ystäviään se on valmis käyttämään voimaa[7]. Irak jatkoi joukkojen keskittämistä Kuwaitin rajalle. Kuwait suostui 17. heinäkuuta muihin Irakin vaatimuksiin mutta ei luovuttanut Warbajin ja Bubijanin saaria. Pari päivää myöhemmin Jordanian kuningas Husseinin sovitteluyritys epäonnistui, ja heinäkuun viimeisenä päivänä pidetyt Irakin ja Kuwaitin kahdenväliset neuvottelut kariutuivat[7]. Irakin mukaan hyökkäyksen taustalla oli kuwaitilaisten vallankumouksellisten kapina emiiriä vastaan[5]. Todellisuudessa Irakin tavoitteena oli ottaa haltuunsa Kuwaitin öljyvarat, jotta se voisi painostaa Kuwaitia alueluovutuksiin[5].

Miehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eteneminen pääkaupunkiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuwaitin miehitys eli irakilaisittain operaatio Yawm al-nida al-Azim alkoi aamulla 2. elokuuta kello 4.00. Hyökkäysjoukkoihin kuuluivat Irakin armeijan valiojoukkoina pidetyt tasavaltalaiskaartin divisioonat. Päähyökkäyssuunnalla Irakin puoleisesta Safwanista etelään kärjessä eteni tasavaltalaiskaartin divisioona Hammurabi. Sitä seurasivat divisioonat Nebukadressar ja Bagdad. Divisioonien edetessä kello 5.00 noin sata helikopteria laski erikoisjoukkojen sotilaita hyökkäyssuunnalla kohti Kuwaitin pääkaupunkia sijainneelle strategisesti tärkeälle al-Matlan selänteelle, jossa ne odottivat eteneviä maajoukkoja. Irakista etenevät joukot kohtasivat vastarintaa vain pieniltä kuwaitilaisilta yksiköiltä.[8]

Maahyökkäyksen edetessä Kuwaitin pääkaupunkiin lähetettiin ilmateitse joukkoja Irakin 16. erikoisjoukkojen prikaatista. Joukot saapuivat helikopterein ja niiden tehtävänä oli katkaista yhteydet pääkaupungista kohti Saudi-Arabiaa ja estää näin Kuwaitin kuningasperheen pako maasta. Irakin ilmavoimien oli ollut tarkoitus pommittaa Kuwaitin ilmavoimien tukikohtia, mutta huono sää oli viivästyttänyt ilmahyökkäysten aloitusta. Tämä mahdollisti Kuwaitin ilmavoimien iskut irakilaisia vastaan. Kuwaitin ilmavoimien hävittäjien onnistui esimerkiksi iskeä pääkaupunkiin joukkoja tuovia helikoptereita vastaan ja niistä muutama pudotettiin. Kello 06.00 erikoisjoukot olivat kuitenkin aloittaneet kaupungin tärkeimpien kohteiden, kuten hallitsijanpalatsin, parlamenttitalon ja muiden hallinnollisten rakennusten valtauksen. Kuwaitin hallitsija Jaber al-Ahmad al-Sabahin onnistui joka tapauksessa paeta maasta perheineen Saudi-Arabiaan. Hänen veljensä Fahad al-Ahmad al-Jaber kuoli taisteluissa hallitsijanpalatsilla. Kuwaitilainen panssariprikaati teki epäonnistuneen vastahyökkäyksen hallitsijanpalatsin takaisin valtaamiseksi. Erikoisjoukkojen vallattua Kuwaitin lähetysasemat annettiin ensimmäiset tiedotukset "vallankaappauksesta". Hieman myöhemmin Kuwaitin kaupunkiin alkoi saapua myös Hammurabi- ja Nebukadressar-divisioonien joukkoja. Niiden tukemana irakilaiset valtasivat loput asemat pääkaupungissa, sekä sen vieressa sijaitsevan kansainvälisen lentoaseman.[8]

Muut hyökkäyssuunnat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samalla kun päähyökkäyssuunnan joukot valtasivat pääkaupunkia, divisioona al-Faw eteni pitkin Kuwaitin itärannikkoa Irakin puoleisesta Umm Qasrista etelään. Ne valtasivat Bubiyanin saaren mantereeseen yhdistäneen sillan ja saarella otettiin useita vankeja. Failakan saarelle yritettiin ensin laskea joukkoja helikopterilla, mutta tässä epäonnistuttiin. Lopulta saaren valtasivat maihinnousseet 330. merijalkaväen prikaatin joukot. Toiseen prikaatiin kuulunut joukko valtasi Kuwaitin laivaston tukikohdan al-Qulayyahissa, jossa saatiin vallattua useita ankkurissa olleita aluksia.[8]

Päähyökkäyssuunnan länsipuolella Luoteis-Kuwaitiin eteni divisioona Tawakalna. Divisioona eteni kohti Ali al-Salemin lentotukikohtaa, josta se eteni edelleen kohti maan eteläosia. Sivuhyökkäyssuunnista tärkeämmällä divisioona al-Madina eteni Kuwaitiin maan länsirajalta Ali al-Salemin tukikohdan länsipuolella. Divisioona joutui etenemään pitkin aavikkoa, mikä johti vaikeuksiin suunnistamisessa ja viestiyhteyksissä. Keskipäivällä sen joukot olivat kuitenkin vallanneet tien al-Salmiin Saudi-Arabian rajalla ja katkaisseet näin yhteyden Saudi-Arabiaan tällä suunnalla. Joukot etenivät edelleen kohti al-Jahraa, jossa ne kohtasivat Kuwaitin armeijan 6. ja 35. prikaatin huomattavat joukot. Kuwaitilaiset tekivät kiivasta vastarintaa al-Jahran suunnalla, mutta lopulta ne voitettiin. Irakilaiset etenivät edelleen kohti al-Ahmadin satamaa, joka vallattiin yöllä 3. – 4. elokuuta. Joukkoja saapui myös al-Qulayahiin, joka oli jo merijalkaväen hallinnassa. Al-Madinan perässä eteni divisioona Adnan, joka jatkoi Kuwaitin rannikkoa pitkin etelään kohti Saudi-Arabian rajaa.[8]

Taistelujen päättyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskipäivällä 4. elokuuta al-Madinan, Adnan, Tawakalnan ja Bagdadin divisioonien joukot valtasivat lopun Kuwaitin eteläosista. Ne pysähtyivät kilometrin päähään Saudi-Arabian rajasta. Saddamin halusi näin osoittaa, että irakilaisten tarkoituksena ei ollut edetä edelleen Saudi-Arabian puolelle. Kuwaitin miehitys oli viety loppunsa.[8]

Irakilaisten tappiot miehityksen toteutuksen aikana olivat yli 300 kaatunutta ja 360 haavoittunutta. Kuwaitilaisten tappiot olivat yli 4 000 kaatunutta ja haavoittunutta. Suuri joukko kuwaitilaisia sotilaita jäi sotavangeiksi. Taisteluissa sai surmansa myös tuntematon määrä siviilejä. Kuwaitin asevoimista ei ollut odotusten mukaisesti vastusta irakilaisille ja se oli yllätetty nopealla hyökkäyksellä. Osa Kuwaitin maavoimien yksiköistä siirtyi Saudi-Arabian puolelle. Ilmavoimien koneita pakeni Saudi-Arabiaan ja Bahrainiin.[8]

Tasavaltalaiskaartin joukot alkoivat poistua Kuwaitista Etelä-Irakiin 5. elokuuta ja niitä alettiin korvata Irakin maavoimien tavallisilla yksiköillä. Alkoi irakilainen miehityshallinto, jota leimasivat väärinkäytökset paikallisia kohtaan, sekä vastarintaliikkeen nujerrusyritykset. Jo 2. elokuuta oli annettu ilmoitus, jonka mukaan irakilaiset olivat edenneet maahan heidän vastatessaan vallankaappauksen tehdeiden paikallisten vallankumouksellisten kuwaitilaisten pyyntöön tuesta. Ensin väitettiin, että irakilaiset vetäytyisivät maasta uuden hallinnon pyytäessä, mutta jo pari päivää myöhemmin ilmoitettiin, että Kuwait liitetään Irakiin sen 19. maakuntana. Kuwaitin kuvernööriksi asetettiin Ali Hasan al-Majid. Irak alkoi ryöstää Kuwaitin luonnonvaroja. Maan väestö väheni dramaattisesti ulkomaalaisten paetessa.[8]

Reaktiot maailmalla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irakin hyökkäys lisäsi kansainvälisiä jännitteitä Persianlahden alueella. Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto kokoontui kriisikokoukseen ja tuomitsi yksimielisesti Irakin hyökkäyksen Kuwaitiin ja vaati Irakin vetäytymistä[5]. YK hyväksyi 6. elokuuta Irakin-vastaiset pakotteet, jotka astuivat voimaan heti[9]. YK perusti komitean, jonka tarkoitus oli valvoa pakotteiden noudattamista. Komitean puheenjohtajana toimi Suomen YK:n suurlähettiläs Marjatta Rasi[9]. YK:n turvallisuusneuvosto asetti 25. syyskuuta lentokiellon Irakiin.[10] Aikaisemmin oli annettu kauppapakotteita ja liikennekieltoja meri-ja maateitse,[10] jotka koskivat myös Irakin käyttämää Aqaban satamaa Jordaniassa[6].

Arabiliiton johtajat aloittivat hätäkokouksen Kuwaitin miehityksen vuoksi 10. elokuuta Kairossa. Arabijohtajat vaativat Irakin välitöntä vetäytymistä Kuwaitista. Kokous asettui myös YK:n turvallisuusneuvoston Irakin-vastaisten pakotteiden taakse. Arabimaiden enemmistö suostui lähettämään joukkojaan Saudi-Arabiaan ja muihin Persianlahden maihin suojaamaan niitä mahdolliselta Irakin hyökkäykseltä. Täyttä yksimielisyyttä ei kuitenkaan saavutettu. Irakin lisäksi Libya ja PLO vastustivat kokouksen pakotteita. Useat valtiot omaksuivat välittäjän roolin. Jordanian kuningas Hussein vakuutti että kriisi oli vielä mahdollista ratkaista diplomaattisesti. Egyptin presidentti Hosni Mubarak ei ollut vakuuttunut kriisin rauhanomaisesta ratkaisusta.[11]

Irakin hyökkäys Kuwaitiin vaikutti heti osakepörsseihin kaikkialla maailmassa sodanuhkan ja öljyntuotannon vähenemisen vuoksi.[12] Öljyn hinta nousi jyrkästi[12] Öljyn hinnan nousu synnytti pelkoa inflatorisesta kehityksestä, mikä aiheutti epävarmuutta pörssien lisäksi myös rahamarkkinoilla.[12]

OPEC päätti ylimääräisessä kokouksessa Wienissä 29. elokuuta lisätä öljyntuotantoa ja korvata siten Persianlahden kriisin aiheuttamaa pulaa.[13] Järjestön 13 jäsenvaltiosta 11 osallistui kokoukseen ja 10 äänesti päätöksen puolesta[13] Iranin äänestäessä vastaan. Irak ja Libya eivät osallistuneet kokoukseen. Kuwaitin kriisi aiheutti päivässä 4,6 miljoonan öljytynnyrin vajauksen. Tämän puutteen uskottiin korjautuvan OPEC:n päätöksellä.[13] Raakaöljyn maailmanmarkkinahinta heilahti 25 Yhdysvaltain dollarista yli 30 dollariin tynnyriltä.[13] OPEC oli vahvistanut heinäkuussa minimihinnaksi 21 dollaria tynnyriltä.[13] Kansainväliset arvioijat uskoivat öljyn hinnan alenemisen 21 dollariin vaativan Persianlahden kriisin ratkeamista[13]. Öljyn hinta nousi vaikka Saudi-Arabia lisäsi tuotantoa. Öljytynnyrin hinta nousi syyskuussa 35 dollariin ja lokakuussa 40 dollariin.

Yhdysvallat nosti välittömästi taisteluvalmiuttaan ja lähetti sotalaivansa Persianlahdelle. Neuvostoliitto lopetti aseellisen avun Irakiin. Britannia lähetti kaksitoista taistelukonetta Omaniin mahdollisen Irakin hyökkäyksen varalta[11]. Japani ja Länsi-Saksa tukivat joukkoja miljardiavustuksilla.

Kuwaitin kuninkaallinen perhe asui viiden tähden hotellissa Dhahranin satamakaupungissa Saudi-Arabiassa. Kuwaitin emiiri pyrki valvomaan maansa taloudellisia etuja sillä Kuwait oli sijoittanut suuria määriä varoja ulkomaille.

Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri Javier Pérez de Cuéllar päätti 2. syyskuuta kaksipäiväiset neuvottelut Irakin ulkoministerin Tariq Azizin kanssa Jordanian pääkaupungissa Ammanissa. Perez de Cuellar kertoi olevansa pettynyt neuvotteluihin. Aziz ei antanut minkäänlaista lupausta Irakin vetäytymisestä. Irak kuitenkin lupasi vapauttaa kaikki nais- ja lapsipanttivangit. Ulkoministeri Aziz teki neuvotteluiden aikana selväksi että kyseessä oli arabien välinen kiista Persianlahdella eikä muilla valtiolla ole mitään syytä sekaantua asiaan.[14]

Kuwaitin tilanne oli Yhdysvaltain presidentin George H. W. Bushin ja Neuvostoliiton presidentin Mihail Gorbatšovin keskustelujen pääaiheena heidän tavatessaan Helsingissä 9. syyskuuta 1990. Helsinki valittiin kokouspaikaksi vain viikon varoitusajalla, ja kokousta isännöi presidentti Mauno Koivisto. Kokouksen päätteeksi annetussa julkilausumassa vaadittiin Irakin välitöntä vetäytymistä Kuwaitista ja ulkomaisten panttivankien vapauttamista, mutta painotettiin ensisijaisesti kriisin rauhanomaista ratkaisua. Julkilausumassa ei suoraan otettu kantaa siihen, mitä tapahtuisi, jos YK:n Irakille asettamat pakotteet eivät osoittautuisi riittäviksi, mutta George Bush ei sulkenut pois voimankäytön mahdollisuutta.[15]

Syksyn 1990 aikana myös sodan vastustajat aktivoituivat. Krooninen amerikkalaisvastaisuus alkoi nostaa päätään läntisessä Euroopassa ja varsinkin Ranskassa. Kyseltiin, oliko Kuwait oikeastaan pelastamisen arvoinen valtio. Kriitikkojen mielestä se oli kuin suuri perheyhtiö, jonka varallisuutta emiiri ja hänen laaja sukunsa tuhlasivat surutta. Myös Yhdysvalloissa arvosteltiin presidentti Bushin politiikkaa ja pelättiin Kuwaitista koituvan Yhdysvalloille ”uusi Vietnam”. Yhdysvaltain puolustusvoimien komentaja, Vietnamin sodan veteraani kenraali Colin Powell oli sitä mieltä, että sotaa ei pitäisi aloittaa ennen kuin olisi varmuus sen pikaisesta päättymisestä.[16]

Reaktiot Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidentti Mauno Koivisto vaati 5. syyskuuta 1990 antamassaan televisiohaastattelussa Irakin välitöntä vetäytymistä Kuwaitista ja Irakin ottamien panttivankien vapauttamista ehdoitta sekä korosti YK:n roolia Kuwaitin kriisin ratkaisemisessa. Koiviston kannanottoa pidettiin poikkeuksellisen jyrkkänä.[17] Jo aiemmin elokuussa Koivisto oli pitänyt Lähi-idän tilannetta erittäin vakavana ja katsonut Irakin syyllistyvän mielivaltaan pitäessään ulkomaisia panttivankeja pelinappuloinaan.[18] Syyskuussa 1990 Suomen hallitus alkoi painattaa polttonesteiden säännöstelykuponkeja Kuwaitin kriisin mahdollisesti aiheuttaman polttoainepulan varalta.[19]

Irakin panttivangit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irakin joukot tunkeutuivat Belgian, Alankomaiden, Kanadan ja Ranskan suurlähetystöihin Kuwait Cityssä.[20] YK:n päätöslauselma numero 7 tuomitsi tunkeutumisen ja Irakin diplomaatteja karkotettiin ulkomailta[20].

Kuwaitin miehityksen ensimmäisten viikkojen aikana Saddam Hussein osoittautui häikäilemättömäksi ja kylmästi laskelmoivaksi poliitikoksi. Saddam kielsi lähes kaikilta länsimaalaisilta maastalähdön ja ilmoitti näiden olevan "hänen vieraitaan".[21]. Irak sulki rajansa länsimaalaisilta 9. elokuuta ja ilmoitti että vankeja tultaisiin sijoittamaan strategisiin kohteisiin ihmiskilviksi.[22] Kuwaitissa ja Irakissa oli 100 000 ulkomaalaista lähinnä teknikoita ja insinöörejä. Päinvastoin kuin länsimaalaiset, saivat arabit ja aasialaiset lähteä Irakista ja Kuwaitista välittömästi[21]. Intian hallitus evakuoi lentoteitse noin 150 000 Intian kansalaista.[23]

Eri maista saapui valtuuskuntia Bagdadiin neuvottelemaan panttivankien vapauttamisesta[22]. Joukossa olivat Saksan entinen liittokansleri Willy Brandt ja Japanin entinen pääministeri Yasuhiro Nakasone, Kiinan ulkoministeri Qian Qichen ja Uuden-Seelannin entinen pääministeri David Lange[22]. Irakin johto vapautti panttivankeja pienissä ryhmissä.[22] Saddam Hussein lupasi että kaikki länsimaiset panttivangit vapautettaisiin kolmen kuukauden aikana joulupäivästä alkaen[22]. Itävallan presidentti Kurt Waldheim saapui henkilökohtaisesti Irakiin 26. elokuuta ja sai neuvotelluksi maastapoistumisluvan Irakiin panttivangeiksi jääneille Itävallan kansalaisille. Waldheimia arvosteltiin Euroopan yhteisön jäsenmaissa, koska hänen katsottiin poikenneen Euroopan maiden yhteisesti sopimasta linjasta.[24]

Saddam Hussein ilmoitti yllättäen 6. joulukuuta että kaikki ulkomaalaiset panttivangit vapautetaan.[25] Husseinin ilmoitus merkitsi sitä että yli 2000 länsimaalaista ja japanilaista ja yli 3 000 neuvostoliittolaista panttivankia vapautettaisiin[25]. Vapauttamispäätöksen perusteluiksi esitettiin mm. että useat arabijohtajat olivat esittäneet Yhdysvaltain kongressin edustajille myönteisiä lausuntoja ja että Irakin ulkoministeri Tariq Azizia oli pyydetty puhumaan Euroopan yhteisön parlamenttiin[25]. Myös sillä uskottiin olleen vaikutusta, että YK oli päivää ennen ilmoittanut Yhdysvaltain olevan myötämielinen Lähi-idän rauhankonferenssin järjestämiselle.[25] Irakin arveltiin käsittäneen tämän siten että palestiinalaiskysymys tultaisiin käsittelemään, mikä olisi Husseinin tavoite.[25] Yhdysvallat kuitenkin torjui rauhankonferenssin.lähde?

Irakissa neljä kuukautta panttivankeina olleista yhdeksästä suomalaisista viisi pääsi vapaaksi ja saapui 30. marraskuuta Suomeen.[22] Suomalaiset lähtivät Irakista 53 vapautetun ruotsalaisen kanssa. Panttivankien vapauttamisesta neuvotteli suomalainen valtuuskunta, johon kuuluivat kansanedustaja Paavo Väyrynen, pankinjohtaja Ulf Sundqvist ja Arabikansojen ystävyyseuran edustaja Mikko Lohikoski.[22]

Sotajoukkoja Persianlahdelle

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain presidentti George H. W. Bush ilmoitti 8. marraskuuta että Persianlahdelle tuotaisiin lisää amerikkalaisia sotajoukkoja.[26] Yhdysvallat valmistautui lähettämään Persianlahdelle 100 000 sotilasta. Saudi-Arabiassa ja lähialueilla oli jo 22 000 sotilasta. Panssarivaunujen määrää nostettaisiin kahteen tuhanteen.[26] Joukkojen tuomisen laskettiin kestävän pari kuukautta. Päämääränä oli painostaa Irak vetäytymään Kuwaitista.[26]

Yhdysvaltain ulkoministeri James Baker neuvotteli Persianlahden tilanteesta Moskovassa sekä presidentti Mihail Gorbatšovin että ulkoministeri Eduard Ševardnadzen kanssa. Neuvostoliitto tuki täysin Yhdysvaltain toimia[26]. Baker oli aiemmin neuvotellut Saudi-Arabian kuninkaan Fahdin kanssa sotilaallisen puolustuksen parantamisesta Kuwaitin rajalla.lähde?

Sotilaallinen läsnäolo Persianlahdella lisääntyi sillä Ranska lähetti alueelle tarvikkeita, 4 000 sotilasta,[20] lentotukialus Clemenceaun ja helikoptereita.[27]. Syyria joka oli aiemmin vastustanut Yhdysvaltojen toimintaa Lähi-idässä lähetti myös sotilaita Saudi-Arabiaan. Myös Marokko lähetti sotilaita[27].

Irak hylkäsi rauhanvetoomuksen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi 30. marraskuuta historiallisen päätöslauselman, jossa Irakia uhattiin sotilaallisella toimella ellei se vetäytyisi Kuwaitista 14. tammikuuta 1991 mennessä.[28] Päätöslauselma hyväksyttiin äänin 12–2. Jemen ja Kuuba äänestivät vastaan[28]. Kiina pidättäytyi äänestämästä[28].

Paria viikkoa ennen YK:n antaman tammikuun 15. päivän määräajan umpeutumista tilanne Persianlahdella oli ratkaisematon ja jännittynyt.[29] Uudenvuoden aattona Irak painotti terävästi että Kuwait oli Irakin maakunta eikä Irak aikonut vetäytyä. Egyptin presidentti Hosni Mubarak vetosi uudenvuoden puheessaan Saddam Husseiniin että tämä kuuntelisi YK:ta. Mubarakin mielestä päätös sodasta ja rauhasta oli Husseinin käsissä[29].

Irak ilmoitti että Saudi-Arabian rajalle oli keskitetty 60 divisioonaa (noin 900 000 miestä). Maavoimien keskittämisellä valmistauduttiin mahdolliseen Yhdysvaltain hyökkäykseen[29]. Lisäksi Irak ilmoitti varustautuneensa taisteluun "öljyasein" eli Kuwaitin rajalle oli kerätty tankkialuksia jotka oli valeltu öljyllä; ne sytytettäisiin tuleen jos Yhdysvallat hyökkäisi[29]. Samalla valmisteltiin Irakin ulkoministerin Azizin ja Yhdysvaltain ulkoministerin Bakerin välistä tapaamista.[29] Neuvotteluja käytiin viimeiseen saakka sodan estämiseksi. Yhdysvaltain ulkoministeri Bakerin ja Irakin ulkoministeri Azizin väliset neuvottelut Genevessä epäonnistuivat.lähde?

YK:n pääsihteeri Javier Pérez de Cuéllar yritti Bagdadissa 12. tammikuuta taivutella Saddam Hussein vetäytymään Kuwaitista[30]. Hussein ilmoitti että Kuwait on Irakin 19. maakunta ja se ei aio vetäytyä Kuwaitista[30]. Yhdysvaltain presidentti Bush sai valtuudet kongressilta Yhdysvaltain asevoimien käyttämiseksi Irakia vastaan[30].

Kuwaitin vapauttaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Persianlahden sota

Liittoutuneiden joukot hyökkäsivat 17. tammikuuta vastaisena yönä Kuwaitin rajan yli. Alkoi operaatio Aavikkomyrsky, jonka tavoitteena oli päättää Irakin miehitys Kuwaitissa.[30] Hyökkäykseen osallistui 2 500 hyökkäyskonetta ja raskasta pommikonetta, jotka toimivat tukikohdista Saudi-Arabiasta ja muilta Persianlahden valtioista. Samanaikaisesti laukaistiin risteilyohjuksia sukellusveneistä ja sotalaivoilta Punaiseltamereltä ja Persianlahdelta[30].

Irakin pääkaupunkiin Bagdadiin pudotettiin ensimmäiset pommit kello 00.35. Kaikkiaan Irakin strategisiin kohteisiin pudotettiin 180 000 tonnia pommeja.[30] Tarkoituksena oli lamauttaa ja tuhota Irakin puolustus ja sotateollisuus. Saddam Hussein julisti pyhän sodan vääräuskoisia vastaan.[30] Irakin ilmavoimat kärsi kovat tappiot. Samoin ohjustukikohtia vahingoitettiin ratkaisevasti.lähde?

Useat arabimaat tukivat hyökkäystä sotilaallisesti. Syyria ja Egypti olivat lähettäneet joukkoja Irakia vastaan. Liittoutuneihin kuului Pohjoismaista Tanska ja Norja. Irakin tueksi tulivat Jordania, Jemen ja PLO. Iran pysyi konfliktin ulkopuolella[30].

Irak ilmoitti että se oli ampunut alas useita amerikkalaisia, brittiläisiä ja italialaisia lentokoneita. Irakin televisio näytti sotavankeja, jotka avoimesti ilmoittivat, että sota tulisi lopettaa. Myöhemmin Irak käytti sotavankeja ihmiskilpinä. Yhdysvallat teki asiasta valituksen, sillä Irak rikkoi Geneven sopimuksen vuodelta 1949 sotavankeja koskevaa 17 artiklaa.[30]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Kuwait : Organization and Mission of the Forces Country Studies. tammikuu 1993. Library of Congress. Arkistoitu 10.1.2009. Viitattu 20.4.2010. (englanniksi)
  2. ↑ 1990: Iraq invades Kuwait BBC On This Day. 2.8.1990. Viitattu 20.4.2010. (englanniksi)
  3. ↑ Johns, Dave: Fronline World: 1990 The Invasion of Kuwait Public Broadcasting Service – PBS. 24.1.2006. Viitattu 20.4.2010. (englanniksi)
  4. ↑ 1.5 Persianlahden kriisi ja sota 1990–1991 Maailmanmuutos.fi. 2011. Kadettikunta. Arkistoitu 4.5.2014. Viitattu 4.5.2014.
  5. ↑ a b c d e f g Leena Hybinette (toimittaja): Vuosi 90, s. 178. (Irakin joukot valtasivat Kuwaitin) Malmö: Bertmarks Förlag, 1990.
  6. ↑ a b Gysling, Erich & Braun, Gerd & Christen, Andreas: Vuoden uutistapahtumat kuvina: 1990, s. 146. (Irak sodan tielle) Helsinki: Pohjoismainen Kirja, 1990.
  7. ↑ a b c d Stanwood 1991, 1. luvun s. 8, "Irakin taistelu leviää koko maailmaan"
  8. ↑ a b c d e f g Pesach Malovany: Wars of Modern Babylon : A History of the Iraqi Army from 1921 to 2003, s. 510-514 Julkaisija = University Press of Kentucky. Määritä julkaisija! ISBN 978-0-8131-6944-6 (englanniksi)
  9. ↑ a b Leena Hybinette (toimittaja): Vuosi 90, s. 185. (Irak komitean johtoon) Malmö: Bertmarks Förlag, 1990.
  10. ↑ a b Leena Hybinette (toimittaja): Vuosi 90, s. 232. (Lentoliikenne Irakiin pysäytettiin) Malmö: Bertmarks Förlag, 1990.
  11. ↑ a b Leena Hybinette (toimittaja): Vuosi 90, s. 188. (Arabiliitto tuomitsi hyökkäyksen) Malmö: Bertmarks Förlag, 1990.
  12. ↑ a b c Leena Hybinette (toimittaja): Vuosi 90, s. 180. (Kuwaitin miehitys pudotti osakekurssit) Malmö: Bertmarks Förlag, 1990.
  13. ↑ a b c d e f Leena Hybinette (toimittaja): Vuosi 90, s. 201. (OPEC lisäsi tuotantoa) Malmö: Bertmarks Förlag, 1990.
  14. ↑ Leena Hybinette (toimittaja): Vuosi 90, s. 201. (Irakin itsepintaisuus pettymys YK:lle) Malmö: Bertmarks Förlag, 1990.
  15. ↑ Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1991, s. 102. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-11421-2.
  16. ↑ Max Jakobson: Tilinpäätös, s. 288. Helsinki: Otava, 2003. ISBN 951-1-18856-9.
  17. ↑ Mitä Missä Milloin 1991, s. 97.
  18. ↑ Mitä Missä Milloin 1991, s. 94.
  19. ↑ Mitä Missä Milloin 1991, s. 103.
  20. ↑ a b c Leena Hybinette (toimittaja): Vuosi 90, s. 225. (Taistelu Kuwaitista TV:n välityksellä) Malmö: Bertmarks Förlag, 1990.
  21. ↑ a b Gysling, Erich & Braun, Gerd & Christen, Andreas: Vuoden uutistapahtumat kuvina : 1990, s. 150. (Irakin panttivangit) Helsinki: Pohjoismainen Kirja, 1990.
  22. ↑ a b c d e f g Leena Hybinette (toimittaja): Vuosi 90, s. 280. (Viisi suomalaista pääsi Irakista) Malmö: Bertmarks Förlag, 1990.
  23. ↑ Gajendra, K. Singh: Propaganda Wars: The decline and fall of western media (Paper no. 615) South Asia Analysis Group. 24.2.2003. Arkistoitu 13.6.2010. Viitattu 11.2.2020. (englanniksi)
  24. ↑ Mitä Missä Milloin 1991, s. 95.
  25. ↑ a b c d e Leena Hybinette (toimittaja): Vuosi 90, s. 288. (Uusi siirto Irakilta – panttivangit vapaiksi) Malmö: Bertmarks Förlag, 1990.
  26. ↑ a b c d Leena Hybinette (toimittaja): Vuosi 90, s. 266. (USA:sta lisävoimia Persianlahdelle) Malmö: Bertmarks Förlag, 1990.
  27. ↑ a b Gysling, Erich & Braun, Gerd & Christen, Andreas: Vuoden uutistapahtumat kuvina : 1990, s. 148. (Lähi-idän kriisi tietää sodanuhkaa) Helsinki: Pohjoismainen Kirja, 1990.
  28. ↑ a b c Leena Hybinette (toimittaja): Vuosi 90, s. 281. (YK uhkasi Irakia sotatoimilla) Malmö: Bertmarks Förlag, 1990.
  29. ↑ a b c d e Leena Hybinette (toimittaja): Vuosi 90, s. 302. (Irak torjui rauhanvetoomuksen) Malmö: Bertmarks Förlag, 1990.
  30. ↑ a b c d e f g h i Leena Hybinette (toimittaja): Vuosi 90, s. 20–21. (Pommisade Bagdadiin sodasta tuli tosi) Malmö: Bertmarks Förlag, 1990.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kuwaitin_miehitys&oldid=22602784”