Kymmenen käskyä
Kymmenen käskyä ovat juutalaisen ja kristillisen Raamatun mukaan Jumalan ihmiselle Mooseksen välityksellä Siinainvuorella antamat käskyt. Kristinuskon eri suunnissa käskyistä käytetään hiukan erilaista numerointia.
Kymmenen käskyä ovat osa Raamatun Vanhassa testamentissa esitettyä Mooseksen lakia, jonka 613 käskyssä on kaiken kaikkiaan 365 kieltoa ja 248 käskyä. Mooseksen kirjojen kymmenen käskyä eivät ole erillinen osa juutalaista lakia eikä se kuulu kristinuskon viralliseen dogmiin.
Käskyt Raamatussa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hepreaksi kymmenen käskyä ovat aseret ha-d’varim (עשרת הדברים). Nimitys dekalogi tulee kreikan sanasta dekalogos (δεκάλογος), ’kymmenen lausetta’ (lausuntoa, puheenvuoroa, tiedonantoa).
Kymmenen käskyä löytyvät Vanhan testamentin Toisesta Mooseksen kirjasta (2 Moos. 20 ja 2 Moos. 34) sekä Viidennestä Mooseksen kirjasta (5 Moos. 5).
Käskyt välitti Jumalalta israelilaisille näiden johtaja Mooses noustuaan Siinaille, pyhälle vuorelle, kun israelilaiset olivat pakomatkalla Egyptistä kohti luvattua maata. Ensin Mooses rikkoi lakitaulut vihoissaan tavattuaan kansansa palvomasta epäjumalankuvaa, kultaista vasikkaa. Sen jälkeen hän palasi vuorelle ja sai uudet lakitaulut. Näissä uusissa tauluissa olevat käskyt ovat selvästi erilaiset kuin aiemmin siteeratut.[1]
Käskyt luetellaan kolmannen kerran Viidennessä Mooseksen kirjassa, jossa ne ovat palanneet lähelle ensimmäisen maininnan muotoa ja sisältöä. Kohdassa muistutetaan käskyjen saamisesta Horeb-vuorella, ei Siinaivuorella. Lepopäivän eli sapatin pyhittämiselle annetaan eri perustelut. Muuten erot ovat vähäiset.[1]
Kristittyjen Uudessa testamentissa käskyihin viitataan useassa kohdassa.[1]
Historiallinen tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Historiallisesti käskyjen saamisen tapahtuman on väitetty sijoittuneen 1400- tai 1300-luvulle eaa. Moni tutkija kuitenkin pitää käskyjen kirjallisen analyysin pohjalta Mooseksen osuutta epähistoriallisena. Historiallis-kriittiset tutkijat ajoittavat tekstien alkuperän usein 1100-luvun ja 800-luvun eaa. välille. Kysymys käskyjen ajoituksesta nivoutuu yleiseen kysymykseen Raamatun kirjoittamisen ajankohdista.[1]
Tarkoitus ja tulkinnat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Osa artikkelisarjaa |
| Kristinusko |
|---|
Kymmenen käskyä määrittelevät Jumalan ja israelilaisten välisen suhteen sekä israelilaisten keskinäisten suhteiden perustan. Jumala tarkoitti käskyt Vanhan testamentin kertomuksessa nimenomaan israelilaisille, ja ne ovat keskeinen osa Jumalan ja israelilaisten välistä liittoa. Liitolla tarkoitetaan tässä kahden osapuolen välistä harrasta ja sitovaa lupausta, joka sinetöidään valalla. Tässä liitossa Jumala on hallitseva osapuoli ja israelilaiset hänen alamaisiaan, joilta odotetaan kuuliaisuutta.[1]
Kristityt ovat tulkinneet kymmenen käskyä juutalaisia yleisemmin. Käskyt ovat vaikuttaneet kristilliseen ajatteluun ja moraalikäsityksiin, ja niillä on ollut vaikutusta lakijärjestelmiin ja liiketoimintakäytäntöihin.[1]
Sisältö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Teemat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheeltaan käskyt koskevat uskonnollisia ja moraalisia kysymyksiä. Ensimmäiset neljä käskyä käsittelevät ihmisen ja Jumalan suhdetta. Lepopäivän pyhittämiskäskystä lähtien käskyt koskevat ihmisten yhteisöä ja sen sisäisiä suhteita.[1]
Moni käskyistä on lyhyt, mutta joillekin käskyille on annettu myös perustelut. Käskyt ovat enimmäkseen yksikön toisen persoonan kieltomuodossa, ”Älä...”, mutta normaalin lain tapaan ne eivät kuitenkaan määrittele rangaistuksia käskyjen rikkomisesta.[1]
Jaottelu ja numerointi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Käskylauseet on jaoteltu eri tavoin erillisiin käskyihin, ja juutalaisilla, katolisilla ja luterilaisilla on eri käsitys siitä, mitkä lauseet kuuluvat mihinkin käskyyn. Esimerkiksi juutalaisten ensimmäisessä käskyssä Jumala vain esittelee itsensä, mutta kristityillä samassa käskyssä kielletään myös muiden jumalien palvonta. Katoliset ja luterilaiset jakavat eri asioiden tavoittelemisen kiellon kahdeksi erilliseksi käskyksi, mutta ortodoksit ja reformoidut yhdistävät ne yhdeksi käskyksi ja toisaalta kieltävät epäjumalankuvien tekemisen erillisenä käskynä.[1]
Käskylauseiden jaottelu ja numerointi eri uskontokunnissa:
| käskyt ev. lut. Katekismuksen (1999) mukaan[2] (suluissa Raamatussa käytettyjä käännöksiä[3]) |
ortodoksit | katoliset ja luterilaiset | juutalaiset | anglikaanit, reformoidut ja muut protestantit |
|---|---|---|---|---|
| Minä olen Herra, sinun Jumalasi. | 1 | 1 | 1 | -- |
| Sinulla ei saa olla muita jumalia. | 1 | 1 | 2 | 1 |
| (Älä tee itsellesi jumalankuvaa). | 2 | - | 2 | 2 |
| Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä. | 3 | 2 | 3 | 3 |
| Pyhitä lepopäivä. | 4 | 3 | 4 | 4 |
| Kunnioita isääsi ja äitiäsi. | 5 | 4 | 5 | 5 |
| Älä tapa. | 6 | 5 | 6 | 6 |
| Älä tee aviorikosta. | 7 | 6 | 7 | 7 |
| Älä varasta. | 8 | 7 | 8 | 8 |
| Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi. | 9 | 8 | 9 | 9 |
| Älä tavoittele (himoitse) lähimmäisesi omaisuutta (taloa/huonetta). | 10 | 9 | 10 | 10 |
| Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa (vaimoa), työntekijöitä (orjia/palvelijoita), karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu. | 10 | 10 | 10 | 10 |
Merkitysten tarkennuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäinen käsky kieltää muiden jumalten palvomisen, koska entisaikojen israelilaiset eivät vielä olleet täysin yksijumalaisia vaan palvoivat myös esimerkiksi Baalia, Mardukia ja Ašeraa. Myös kielletty jumalankuvien palvonta oli yleistä.[1]
Herran nimen väärinkäytöllä viitataan esimerkiksi kiroamiseen ja valehteluun.[1]
Lepopäivän pyhittäminen perustellaan ensimmäisessä esiintymisyhteydessä Jumalan levolla luomistyön jälkeen, myöhemmässä yhteydessä israelilaisten Egyptistä paon muistopäivällä.[1]
Tappamisen kieltävässä käskyssä tappamista ilmaisevan hepreankielisen verbin rasah tarkasta merkityksestä on väitelty paljon. Käytetyllä verbillä on tarkoitettu tavallisesti murhaamista eli harkittua tappamista, usein viattoman ihmisen tappamista verikostona. Verbillä on tarkoitettu myös epätarkoituksellisesti tehtyä surmaa sekä tappajan teloittamista. Käskyn on tulkittu kehottamaan israelilaisia harkitsemaan huolellisesti kaikenlaista surmaamista, mukaan lukien kuolemantuomioita, jotka olivat kuitenkin joissain tilanteissa sallittuja.[1]
Israelilaisten laissa aviorikoksen kielto ei koskenut naimisissa olevien miesten oikeutta seksiin naimattomien naisten kanssa.[1]
Kymmenennen (luterilaisilla myös yhdeksännen) käskyn alkukielisessä hepreankielisessä tekstissä kielletään toisten ihmisten omaisuuden himoitseminen (hepr. hamad) jo pelkissä ajatuksissa, ennen kuin ne johtavat tekoihin.[1] Niin ikään alkukielisessä tekstissä puolison himoitsemisen sijaan kielletään vain vaimon himoitseminen.[4]
Elokuvassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mooseksen elämästä ja kymmenen käskyn saamistapahtumasta tehty uskonnollinen draamaelokuva Kymmenen käskyä (1956) palkittiin usealla Oscarilla.[5][6][7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Marshall, J. W.: Decalogue. Teoksessa Alexander, T. Desmond & Baker, David W. (toim.): Dictionary of the Old Testament: Pentateuch, s. 171–182. InterVarsity Press, 2003. ISBN 978-0-8308-1781-8 (englanniksi)
- ↑ Kymmenen käskyä katekismus.fi. Viitattu 26.9.2021.
- ↑ 2. Moos. 20:17
- ↑ Bender, Karen: The Ten Commandments 18.5.2018. Los Angeles Jewish Home. Viitattu 26.9.2021. (englanniksi)
- ↑ Kymmenen käskyä | The Ten Commandments (1956) - Leffatykki
- ↑ The Ten Commandments (1956 film)
- ↑ imdb.com - The Ten Commandments (1956)