Tämä on suositeltu artikkeli.

Hildegard Bingeniläinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hildegard Bingeniläinen
Hildegard Bingeniläinen ja kirjuri Volmar. Kuva Hildegardin teoksesta Scivias.
Hildegard Bingeniläinen ja kirjuri Volmar. Kuva Hildegardin teoksesta Scivias.
Henkilötiedot
Syntynytnoin 1098
Bermersheim vor der Höhe tai Niederhosenbach, Kurpfalz, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
Kuollut17. syyskuuta 1179 (80–81 vuotta)
Rupertsbergin luostari, Bingen am Rhein, Kurpfalz
ArvonimiKirkonopettaja
Muusikko
Tyylilajit keskiaika
Osa artikkelisarjaa
Kristillinen mystiikka
Teologia • Filosofia
Käytäntöjä
Luostarilaitos, sääntökunnat ja mystiset liikkeet
Mietiskely
Askeesi
Tavoitteita
Ihmisiä
(aikakauden tai vuosisadan mukaan)

Antiikki


Aavikkoisät
Sydänkeskiaika
Myöhäiskeskiaika
Englantilaisia mystikkoja


Alankomaalaisia mystikkoja
Saksalaisia mystikkoja
Naismystikkoja
Renessanssi ja uusi aika


Moderneja mystikkoja

Hildegard Bingeniläinen (saks. Hildegard von Bingen, lat. Hildegardis Bingensis; noin 16. syyskuuta 1098 Bermersheim vor der Höhe tai Niederhosenbach, Kurpfalz, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta – 17. syyskuuta 1179 Rupertsbergin luostari, Bingen am Rhein, Kurpfalz) oli saksalainen abbedissa, kirjailija, mystikko ja kirkkomusiikin säveltäjä. Häneltä on säilynyt laaja kirjallinen tuotanto muun muassa teologian, kosmologian, luonnonhistorian ja lääketieteen aloilta.[1] Historioitsijoiden huomio on kohdistunut Hildegardiin vasta aivan viime aikoina.[2] Tutkimus oli aiemmin laiminlyönyt sekä hänet että Elisabet Schönaulaisen. Saksalaiset historioitsijat pitivät heitä merkittävinä vain saksan kielen kehityksen ilmentäjinä. Tuon ajan naismystikkojen kirjoituksia vähäteltiin, ja usein niiden tekijöiksi on epäilty miehiä.[3]

Hildegard oli pienestä pitäen nähnyt näkyjä, mutta ei ollut uskaltanut kertoa niistä, koska samanlaisia kokemuksia ei ollut muilla.[4][5] Hänen kuvaustensa perusteella nykyajan neurologit ovat arvelleet, että kyse olisi migreenin oireista. Kun Hildegard vuonna 1141 sairastui, hän näki entistä voimakkaampia näkyjä. Toivuttuaan hän alkoi osallistua enemmän julkiseen elämään ja kirjoittaa kirjeitä, muun muassa neljälle paaville, keisari Fredrik I Barbarossalle[6] ja Bernhard Clairvauxlaiselle. Kirjeiden ohella Hildegardilta on säilynyt laaja muu kirjallinen tuotanto.[7]

Hildegardin kanonisointiprosessi käynnistyi jo vuonna 1228.[2] Asia ei kuitenkaan vuosisatojen kuluessa edennyt, ja vasta 1900-luvulta alkaen hänelle pyrittiin saamaan asema kirkonopettajana.[8] Hildegardin muistopäivää vietetään 17. syyskuuta.[2] Paavi Benedictus XVI liitti hänet virallisesti pyhimysluetteloon vuonna 2012.[9]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hildegardin saarnamatkat.

Hildegard Bingeniläisen syntymäaika on epävarma, mutta syntymävuodeksi on päätelty vuosi 1098.[10] Hildegardin vanhemmista tiedetään vain nimet Hildebert ja Mechthilde sekä heidän ylhäinen syntyperänsä.[4] Hildegard syntyi aatelisperheen kymmenentenä lapsena joko Bermersheim vor der Höhessä[11] tai mahdollisesti Schlossböckelheimissa Nahen jokilaaksossa.[12] Hildegard oli jo syntymästään sairaalloinen.[4] Pyhimyselämäkerrassaan Hildegard kertoo nähneensä näkyjä jo aivan pikkulapsena.[13]

Vanhemmat lunastivat hänelle kymmenyksillään[14] merkittävällä summalla paikan kirkon huomassa, mutta ajankohta on kiistanalainen. Hagiografian mukaan hän olisi mennyt luostariin kahdeksanvuotiaana. Kyse oli Disibodenbergiin paikallisen benediktiiniläisluostarin yhteydessä olevasta naisyhteisöstä[15], jonne hän meni vanhemman nunnan, kreivi Stephan II Sponheimilaisen tyttären Jutan avuksi. Jutan luostariin menon ajankohdaksi tosin tiedetään vuosi 1112, jolloin Hildegard olisi ollut neljätoistavuotias.[16] [17] Hildegard antoi luostarilupauksen vuonna 1114, ja kuten muutkin lupauksen antaneet hän sai sääntökunnan käytännön (Regula Benedicti) mukaisen koulutuksen.[13] Niiden 24 vuoden ajalta, jotka Jutta ja Hildegard olivat samassa luostarissa, ei ole kirjattuja muistiinpanoja.[14] Disibodenberg on nykyisen Saksan alueella olevassa Pfälzerwaldissa. Jutta oli näkijä ja sai sen vuoksi paljon seuraajia, jotka tulivat tapaamaan häntä luostariin. Hildegard on kertonut, että Jutta opetti häntä lukemaan ja laulamaan psalmeja,[16] mutta pyhiä kirjoituksia hänelle ei opetettu.[13]

Jutan kuoltua vuonna 1136 muut nunnat valitsivat 38-vuotiaan Hildegardin yksimielisesti sisaryhteisönsä opettajaksi, magistraksi.[13] Paavi Eugenius III asetti vuonna 1147 lautakunnan tutkimaan Hildegardin kirjoituksia. Bernhard Clairvauxlainen tuki voimakkaasti Hildegardia, ja niin paavi hyväksyi hänen näkynsä aidoiksi Pyhän Hengen ilmentymiksi.[18]

Disibodenbergin apotti Kuno pyysi Hildegardia priorittareksi, mutta kun Hildegardin maine kasvoi ja nunnaksi pyrkiviä oli yhä enemmän, hän halusi itselleen ja nunnilleen enemmän itsenäisyyttä ja pyysi apotti Kunolta lupaa muuttaa aiemmin hylättyyn[19][18] Rupertsbergin luostariin. Kun apotti torjui Hildegardin ehdotuksen, Hildegard kääntyi tämän esimiehen puoleen ja sai hyväksynnän[20] Mainzin arkkipiispalta Heinrich I:ltä.[21] Munkkien vastustuksesta huolimatta naisille rakennettiin oma luostari 1147–1152[15]. Osa lähteistä kertoo, että apotti Kuno ja Disibodenbergin munkit vastustivat muuttoa edelleen, varsinkin kun nunnilla oli melkoinen varallisuus.[13] Silloin Hildegard sairastui eikä halvaantumisen vuoksi päässyt nousemaan vuoteestaan. Hänen mukaansa sairastumisen syynä oli se, että Jumala oli tyytymätön, kun hän ei ollut noudattanut tämän käskyä siirtää nunnat Rupertsbergiin. Vasta kun apotti itsekään ei saanut Hildegardia liikahtamaan, hän päätti myöntää nunnille oman luostarin.[5] Hildegard ja parikymmentä nunnaa siirtyivät noin vuonna 1150 Rupertsbergin luostariin, jonka johtajana ja myös Hildegardin rippi-isänä ja kirjurina toimi Volmar. Toisen nunnaluostarin Hildegard perusti vuonna 1165 Eibingeniin, ja tämän sivuluostarin nunnat olivat peräisin alemmista yhteiskuntaluokista.[13]

Hildegard alkoi nähdä näkyjä kolmevuotiaana.[7] Jumala oli hänelle ”elävä valo”, ja tietoisuutta Jumalasta hän sanoo ”elävän valon häivähdykseksi”.[22] Hän sanoi näkevänsä kaiken Jumalan valossa viiden aistinsa välityksellä. Hän ei ollut transsissa eivätkä näyt tulleet unessa, kuten tuon ajan näkijöillä yleensä, vaan hän näki kaiken ”sielunsa silmin”.[5] Hildegard ei ollut innokas kertomaan näyistään, vaan uskoutui vain Jutalle ja opettajalleen, myöhemmälle kirjurilleen Volmarille.[7] Hänellä oli paljon näkyjä koko elämänsä ajan, ja hän oli 42-vuotias, kun hän vuonna 1141 sai näyn, jota hän piti Jumalan ohjeena ”kirjoittaa muistiin mitä näet ja kuulet”.[13] Hildegard kuvaa kamppailuaan ensimmäisessä teologisessa kirjoituksessaan, joka oli Scivias (”Tunne tiet”):

»Kaiken tämän minä näin ja kuulin, ja silti – minä kieltäydyin kirjoittamasta. En jääräpäisyyttäni, vaan koska pidin itseäni siihen kykenemättömänä ja koska pelkäsin ihmisten epäilyjä, piittaamattomuutta ja monenlaista pahantahtoista juoruilua, kunnes Jumalan ruoska heitti minut sairasvuoteelle. Siellä minä viimein, kaikkien kärsimysteni pakottamana, tartuin kynään. Eräs hyvätapainen aatelistyttö ja se mies, jota minä olin salaa etsinyt ja löytänyt, olivat todistajiani. Kun olin alkanut kirjoittaa, ja kun, kuten edellä kerrottu, syvällisen kirjoittamisen lahja alkoi minussa vaikuttaa, sain jälleen voimani takaisin ja parannuin sairaudestani. Vaivoin minä työstin tämän teoksen kymmenessä vuodessa ja saatoin sen päätökseen. - - Minä en kirjoittanut näitä asioita muistiin oman sydämeni, tai jonkun muun ihmisen sydämen tuntemusten mukaisesti, vaan kuten näin, kuulin ja tunsin taivaanjulistuksissa, Jumalan kätkettyjen salaisuuksien kautta. Ja jälleen kuulin äänen taivaasta. Se sanoi: Huuda siis ja kirjoita.[23]»

Hildegardin eloisien, etenkin juuri valoa koskevien kuvausten perusteella, on neurologi ja tieteen popularisoija Oliver Sacks diagnosoinut näkyihin liittyviä fyysisiä aistimuksia migreeniksi.[7] Sacksin mukaan kuvaukset Hildegardin käsikirjoituksissa vahvistavat, että tämä kärsi myös pälvisokeudesta.[24]

Vähän ennen kuolemaansa Hildegard joutui ristiriitatilanteeseen Mainzin papiston kanssa. Muuan Rupertsburgiin haudattu mies oli kuollut kirkon yhteydestä erotettuna, ja siksi papisto halusi siirtää hänen ruumiinsa pois siunatusta maasta. Hildegard ei hyväksynyt ajatusta vaan vastasi, että se on synti ja että mies oli kuollessaan otettu kirkon yhteyteen. Luostari julistettiin tapauksen vuoksi kahteenkin otteeseen joksikin aikaa pannaan.[13]

Hildegardin nunnat sanoivat nähneensä hänen kuolinpäivänään 17. syyskuuta 1179 kahden valonsäteen välähtäneen taivaasta hänen kuolinhuoneensa poikki. Hildegardin elämälle ovat leimallista hänen valonäkynsä, ja hän näyttää kuollessaankin olleen saman valon merkitsemä.[25]

Jo Hildegardin eläessä munkit Gottfried Disibodenilainen ja Dieter Echternachilainen aloittivat hänen sanelemanaan pyhimyselämäkerran kirjoittamisen.[26] Seuraavan elämäkerran aloitti Guibert Gemblouxlainen.[4]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hildegardin sävellykset samoin kuin sekä näkyihin perustuvat että luonnontieteelliset tekstit sisältyvät pääasiassa kahteen käsikirjoitukseen: Dendermonden käsikirjoitukseen ja Riesencodexiin. Dendermonden käsikirjoitus jäljennettiin todennäköisimmin Hildegardin valvonnassa Rupertsbergissa, ja Riesencodex jäljennettiin Hildegardin kuolemaa seuranneena vuonna, luultavasti liitettäväksi mukaan kanonisointipyyntöön.[19]

Hildegard Bingeniläisen käyttämät aakkoset, litterae ignotae, joilla hän kirjoitti luomaansa kieltä lingua ignota.

Kirjoitusmerkit ja kieli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hildegard kehitti omat kirjoitusmerkit. Monet keinotekoisten kielten kehittäjät pitävät häntä keskiaikaisena edeltäjänään hänen laulutekstejään varten kehittämiensä sanojen ja luomansa kirjoituksen vuoksi. Tutkijoiden mukaan Hildegard käytti lingua ignotaa nunnien keskeisen yhteishengen luomiseen.[27]

Sävellykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hildegard on 2000-luvulla noussut esille, kun keskiaikaisen kirkon naisiin on alettu kiinnittää huomiota. Saksankielisissä maissa on häneen kohdistunut eri alojen tutkimusta jo 1900-luvun alkupuolelta, ja vuosituhannen vaihteen tienoilla myös muun muassa Suomessa heräsi kiinnostus aiheeseen ja sen merkitykseen.[13] Erityiseen suosioon on noussut hänen musiikkinsa, ja 1990-luvulla hänen kirkkolaulunsa olivat jonkin aikaa musiikkiäänitteiden myyntitilastojen kärkisijoilla.[28] Sävellyksiä on säilynyt 70–80, mikä on laajimpia keskiaikaisten säveltäjien tuotantoja. Häneltä jäi lisäksi yli sata kirjettä – koko kirjeenvaihto sisältää 390 kirjettä[17] – 72 laulua, 70 runoa ja 9 kirjaa.[29] Hildegard on Leoninuksen ohella yksi länsimaisen musiikinhistorian ensimmäisistä nimeltä tunnetuista säveltäjistä,[30] ja ensimmäinen, jonka elämäkerta tunnetaan.[7]

Musiikkinäyte

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Hildegardin tunnetuimpiin teoksiin kuuluu moraliteetti Ordo virtutum (”Hyveiden näytelmä”). Hänen sävellystensä tarkkaa syntyajankohtaa ei tiedetä, mutta arvellaan, että Ordo virtutum olisi sävelletty viimeistään 1151. Moraliteetti koostuu yksiäänisistä sävelmistä Animalle (ihmisen sielu) ja kuudelletoista Hyveelle. Paholaisella on siinä puheosa. Tutkijoiden mukaan Paholaisen osaa olisi kantaesityksessä esittänyt Volmar ja Hildegardin nunnat olisivat esittäneet Animan ja Hyveiden osia.[17]

Ordo virtutumin lisäksi Hildegard sävelsi liturgisia lauluja, jotka on koottu yhteen nimellä Symphonia armoniae celestium revelationum (Taivaallisten ilmoitusten sopusuhtainen yhteissointi, 1150–1160). Tämä laaja runojen ja musiikin kokoelma sisältää 77 hetkipalveluksiin tarkoitettua runoa. Musiikillisesti hienoimpia niistä ovat viisi sekvenssiä ja kolme hymniä. Lisäksi runoihin kuuluu 34 antifonia, 14 responsoriota, kahdeksan messunosaa ja muita teoksia.[30] Hänen musiikkinsa on monofonista eli yksiäänistä.[17] Hildegardin sävellystyylille ovat ominaisia korkealle kohoavat melodiat, jotka usein ylittävät silloisen normaalin laulun rajat.[31] Esimerkiksi hymnissä ”Ave, generosa” sävelala ulottuu e:stä c1:een, mikä ylittää huomattavasti tuon ajan lauluäänen tavallisen ulottuvuuden. Lisäksi hymnin musiikissa on rohkeaa, intohimoista deklamaatiota.[30] Hildegard Bingeniläinen käyttää lauluissaan ajalle tyypillistä neumikirjoitusta, joten muun muassa sävellyksen rytmi jää esittäjän tulkinnan varaan.[31]

Näkykirjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hildegard Bingeniläinen: Liber Divinorum Operum, ihminen maailmankaikkeuden osana.

Sävellysten lisäksi Hildegard kirjoitti kolme näkykirjaa, joista ensimmäinen, Scivias ("Tunne tiet"), valmistui 1151. Sen jälkeen syntyivät Liber vitae meritorum ("Kirja elämän ansioista") ja De operatione Dei ("Jumalan teoista", myös nimellä Liber divinorum operum). Näissä teoksissa, joista viimeinen valmistui, kun Hildegard oli noin 75-vuotias, hän aluksi kuvaa kunkin näyn, sitten selittää sen Raamattua käyttäen. Hänen näkyjensä kerronta kuvitettiin runsaasti hänen ohjeidensa mukaan, ja kirjalliseen muotoon saattamisessa hän sai apua munkki Volmarilta ja nunna Richardisilta.[13] Kirja oli kuuluisa keskiajalla, osin paavi Eugenius III:n suosittelun ansiosta, ja se jäljennettiin myöhemmin vuonna 1513 Pariisissa.

Maalliset teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näkykirjojen lisäksi Hildegard kirjoitti teoksen Physica, joka käsittelee luonnontieteellisiä kysymyksiä, sekä teoksen Causae et Curae (”Sairauksien syistä ja hoidoista”).[4] Hildegard tunnettiin parantajankyvyistään, ja hoitokeinoina hän käytti tinktuuroita, yrttejä ja jalokiviä. Molemmissa teksteissä hän kuvaa ympärillään olevaa luontoa, kuten kaikkeutta, eläimiä, kiviä ja mineraaleja. Hän oli erityisen kiinnostunut kasvien, eläinten ja kivien parantavista ominaisuuksista, mutta hän tutki myös Jumalan vaikutusta ihmisen terveyteen.[13] Esimerkki hänen parantajankyvyistään on sokean parantaminen Reinin vedellä.[32] ”Vehreys” (viriditas) on Hildegardille jumalallisen voiman ilmentymä maan päällä. Tämä 'vehreys' eli elämänvoima läpäisee elämän kaikkinensa.[33] Se oli Hildegardille symboli, joka kuvasi kuivuuden ja mehuttomuuden vastakohtaa.[13]

Maallisista teksteistä ei ilmene, että ne pohjautuisivat näkyihin tai jumalallisiin lähteisiin.[7]

Sukupuolielämästä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuva Hildegardin käsikirjoituksesta Scivias-koodeksista. Mutterschaft aus dem Geiste und dem Wasser ('Äitiys hengestä ja vedestä'), 1165.

Hildegard sanoo näkykirjoituksissaan, että neitsyys on hengellisen elämän korkein aste. Hän kirjoitti kuitenkin myös maallisesta elämästä, kuten äitiydestä.[34] Monissa teksteissä Hildegard kuvaa sukupuoliyhdynnän tuottamaa mielihyvää naisen näkökulmasta.[7]

Lisäksi sekä kirjeissä että näyissä on kohtia, joissa hän arvostelee lihallisten ilojen väärinkäyttöä. Hän tuomitsee samaa sukupuolta olevien seksin[35] ja itsetyydytyksen synnit.[13] Synnintunnustuksen jälkeen tarvitaan ankaraa katumusta, joka tapahtuu paastoamalla ja ruumiillisina katumusharjoituksina, jotta näistä synneistä saataisiin Jumalan anteeksiantamus. Esimerkki teoksesta Scivias, II kirja, 6. Näky.78:

»Kun ihminen tuntee, että ruumiilliset ärsytykset häiritsevät häntä, menköön hän pidättyvyyden turviin ja turvautukoon siveyden kilpeen ja siten suojautukoon saastaisuudelta.[36]»

Ihmiset ilmentävät Jumalan luomisvoimaa, ja miehellä ja naisella on maailmassa toisiaan täydentävät osat.

»Kun Jumala katsoi ihmisen kasvoja, hän oli hyvin tyytyväinen. Sillä eikö Jumala luonut ihmisen Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi? Ihmisen piti ilmoittaa Jumalan ihmeellisistä teoista kieltensä avulla, jotka on varustettu järjellä. Sillä ihmiskunta on Jumalan työ valmiina. – – Mies ja nainen ovat sillä tavalla kytköksissä toisiinsa, että toinen on toisen työtä. Ilman naista miestä ei voi sanoa mieheksi, ilman miestä naista ei voi sanoa naiseksi. Niinpä nainen on miehen tekoa, ja mies taas on naiselle lohtua tuova näky. Kumpikaan ei siten voi elää ilman toista. Mies on siten tässä yhteydessä Jumalan ilmentymä, ja nainen on Jumalan pojan ihmisyyden ilmentymä.[37]»

Merkitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskonto, teologia ja retoriikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hildegard oli yhteydessä paaveihin, esimerkiksi Eugenius III:nteen ja Anastasius IV:nteen, sekä valtiomiehiin, esimerkiksi Apotti Sugeriin ja Saksan keisariin Fredrik I Barbarossaan. Hän piti yhteyttä moniin muihinkin aikansa merkittäviin henkilöihin, kuten Bernard Clairvauxlaiseen, joka edisti hänen työtään apotti Kunon pyynnöstä Trierin kirkolliskokouksessa 1147 ja 1148. Hänestä tuli ”prophetissa teutonica”, saksalainen naisprofeetta, jota sanottiin myös ”Reinin Sibyllaksi”.[13] Hildegard Bingeniläisen laaja kirjeenvaihto on merkittävä osa hänen kirjallista tuotantoaan, sillä kirjeissään hän puhuu jälkipolville kaikkein välittömimmin.[38]

Hildegard kirjoitti 500-luvulta peräisin olevien alkuperäisten yksinkertaisten Pyhän Benedictuksen sääntöjen selitykset Regulae S. Benedicti Explanatio. Näihin Benedictus Nursialaisen luostarisääntöihin perustui myös Hildegardin oma käsitys oikeasta elämänjärjestyksestä. Apotit ja abbedissat pyysivät häntä rukoilemaan erilaisten asioiden puolesta ja kysyivät hänen mielipidettään. Hän matkusti laajasti neljällä saarnamatkallaan.[13]

Hildegardilla oli muutamia melko kiihkomielisiä kannattajia, kuten Guibert Gemblouxlainen, joka kirjoitti hänelle usein[2] ja josta Volmarin kuoltua 1173 tuli hänen kirjurinsa 1177.[39] Lisäksi Hildegard antoi vaikutteita monille oman aikansa ja seuraavien vuosisatojen nunnille.[18] Näistä erityisesti merkittävä oli lähiseuduilla asunut näkijä Elisabet Schönaulainen, jonka kanssa hän kävi kirjeenvaihtoa.[40]

Vakiintuneesta poikkeavan retoriikan soveltajana hän antoi panoksensa retoriikan kristilliselle eurooppalaiselle perinteelle, mikä antaa oikeutuksen käyttää hänestä nimitystä teologi[41], ja teki varsin omaperäisiä teologisia tulkintoja. Hän piti kiinni siitä, että hänen luostariinsa ei tule alhaissyntyisiä noviiseja.[42] Heitä varten hän perusti sivuluostarin Eibingeniin[13]. Hän myös sanoi, että ”nainen voi olla miehestä tehty, mutta miestä ei voi tehdä ilman naista”.[43] Keskiajan retoriikkaan kuului saarna, kirjeen kirjoittaminen ja runous.[44] Se että Hildegard käytti näitä retoriikan lajeja, kertoo hänen merkityksestään naisretoorikkona, joka ylitti naisille asetetut kiellot yhteiskunnallisesta osallistumisesta ja raamatuntulkinnasta. On hyvin vaikuttavaa, että naisen, hyvistä piireistä olevan abbedissan ja tunnustetun profeetankin, julkinen saarnaaminen hyväksyttiin tuona aikana. Hän teki neljä saarnamatkaa Saksan halki ja puhui sekä papeille että maallikoille kirkoissa ja julkisilla paikoilla, pääasiassa arvostellen ankarasti pappien turmeltuneisuutta ja vaatien uudistuksia.[13]

Todennäköisesti hän oli oppinut yksinkertaista latinaa ja kristinuskon opinkappaleita, mutta ei saanut opetusta seitsemässä vapaassa taidossa,[45] joista keskiajalla muodostui oppineiden luokkien kaiken opetuksen perusta. Triviumiin kuuluivat kielioppi, retoriikka ja dialektiikka (tai logiikka). Quadrivium koostui aritmetiikan, geometrian, tähtitieteen ja musiikin teorian opinnoista. Hänen ulkomaailman kanssa käymänsä kirjeenvaihto, niin hengellinen kuin yhteiskunnallinenkin,[13] oli ristiriidassa sen ajatuksen kanssa, että luostari on paikka, jonne nainen on suljettu. Kirjeenvaihto on todisteena Hildegardin hienostuneesta tyylistä ja tiukasta keskiaikaisen kirjeenkirjoituksen rakenteesta.[41] Bruce Holsinger on esittänyt, että Hildegard loi sävellyksissään yhteyden musiikin ja naisen ruumiin välille, tosin näkemystä on arvosteltu liian pitkälle menevänä.[46] Hildegardin Symphonian tekstit ja sävellykset liittyvät naisen halun anatomiaan, ja siten sitä sanotaan sapfoniseksi tai että se käsittelee Sapfoa, ja se liittää näin hänet naisretoorikkojen historiaan.[35]

Feminismi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etenkin feministiset tutkijat ovat olleet kiinnostuneita Hildegardista. Hän puhuu itsestään ”heikomman sukupuolen” jäsenenä ja pikemminkin vähättelee naisia, vaikkakin alkuun ilmeisen epävarmasti. Asiaa on kuitenkin tarkasteltava patriarkaalisen kirkkohierarkian taustaa vasten. Hildegard sanoo itseään usein oppimattomaksi naiseksi, jolla ei ole kykyä selittää Raamattua.[17][34] Sanomalla tämän itse hän sai uskottavuutta väitteelle, että kaikki hänen kirjoituksensa ja sävellyksensä olivat peräisin Jumalasta, mikä antoi hänelle pohjaa puhua aikana, jolloin harva nainen sai ääntään kuuluviin.[47][48] Hildegard puhui simoniaa ja muita sellaisia kirkon käytäntöjä vastaan, joita hän ei hyväksynyt.[49]

Kanonisointi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pyhäinjäännöslipas, jossa pyhän Hildegard Bingeniläisen luut ovat Eibingenin pääkirkossa.

Hildegard oli ensimmäisiä niistä, joille anottiin kanonisointia, mutta prosessi kesti niin kauan, että neljäkään kanonisointiyritystä eivät ehtineet valmiiksi, ja hän jäi autuaaksi julistetuksi. Silti Hildegardin nimi on 1500-luvun lopulla liitetty virallisesti marttyyriluetteloon, kuitenkin ilman muodollista kanonisointiprosessia.[2] Pyhimyskalenterissa hänen päivänsä on 17. syyskuuta. Pyhimykseksi häntä ovat paaveista sanoneet esimerkiksi Johannes Paavali II[50] ja Benediktus XVI.[51] Hildegard haudattiin aluksi Rupertsbergin kirkkoon, mutta luostarin tuhouduttua 1632 jäännökset siirrettiin ensin Kölniin, sieltä Rüdesheimin lähellä olleeseen Eibingenin luostariin ja sen toiminnan lakattua hänen mukaansa nimettyyn Eibingenin seurakuntakirkkoon Pyhän Hildegardin ja Johannes Kastajan kirkkoon. Sinne rakennettiin myöhemmin alttari, jolla pyhäinjäännöslipas on.[4] Lopulta vuonna 2012 paavi Benedictus XVI julisti Hildegardin virallisesti pyhimykseksi.[9]

Hildegard Bingeniläinen on myös monien anglikaanisten kirkkojen pyhimyskalentereissa, esimerkiksi Englannin kirkon[52] ja Yhdysvaltain episkopaalisen kirkon kalentereissa.[53]

New age -liike

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hildegardista on tullut kunnioitettu hahmo myös nykyajan new age -liikkeen piirissä, jossa kiinnostuksen kohteena on hänen holistisen ja luonnonmukainen näkemyksensä parantamisesta, samoin hänen asemansa mystikkona. Tohtori Gottfried Hertzka on kirjoittanut teoksen Hildegard-Medizine ('Hildegard-lääkintä'), joka pohjautuu Hildegardin teksteihin.[54][55] Hildegardin mukaan on saanut nimensä June Boyce-Tillmanin healing-keskus Hildegard Network, joka perustuu holistiseen näkemykseen ihmisen terveydestä ja kokoaa yhteen ihmisiä, joita kiinnostavat hengellisyyden, taiteiden ja parantamisen väliset yhteydet.[56] Joissakin piireissä on suhtauduttu nuivasti siihen, että new age -liike on ominut Hildegardin itselleen.[7]

Hildegard nykyaikana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Populaarikulttuurissa Hildegardia ovat käsitelleet muun muassa elokuvaohjaaja Margarethe von Trotta, joka ohjasi Hildegard Bingeniläisestä kertovan elokuva Vision – Aus dem Leben der Hildegard von Bingen (2009).[57] Bingen am Rheinissa asuva saksalainen kirjailija Rüdiger Heins on kirjoittanut näytelmän Vision der Liebe, jossa hän käsittelee Hildegardin näkyjä, joilla yhä on merkitystä.[58]

Matthew Whitall sai Teosto-palkinnon sävellyksestä Dulcissima, clara, sonans, joka kuvaa Hildegard Bingeniläisen näkyjä. Hän käytti Hildegardin tekstejä, mutta tämän sävellyksistä hän otti mukaan vain seitsemänteen osaan yhden melodiasitaatin.[59]

Saksassa jaetaan Hildegardin kunniaksi nimettyjä palkintoja. Saksalainen Bundesvereinigung Gesundheit myöntää Hildegard von Bingen -mitalia terveyden edistämisen hyväksi tehdystä työstä.[60] Hildegard-von-Bingen-Preis für Publizistik on vuonna 1995 perustettu saksalainen palkinto jonka myöntää Landeszahnärztekammer Rheinland-Pfalz.[61] Hildegardin kunniaksi on nimetty myös asteroidi 898 Hildegard.[62]

Suomessa toimii Pyhän Hildegardin seura, joka edistää Hildegard Bingeniläisen elämäntyön tuntemusta, järjestää tapahtumia ja harjoittaa julkaisutoimintaa.[63]

Hildegardin liturgisia lauluja sisältävä albumi A Feather on the Breath of God nousi 1982 myyntimenestykseksi.[64]

Tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hildegardilta on säilynyt laaja latinankielinen kirjallinen tuotanto, joka on julkaistu kriittisinä editioina. Osa hänen tuotannostaan on saatavilla nykykielille käännettynä. Wiesbadenin koodeksi on Hildegardin merkittävin perintö. Ei ole varmaa, oliko se valmis jo hänen elinaikanaan vai hyvin pian hänen kuolemansa jälkeen, mutta oletettavasti hän oli siitä tietoinen. Se on keskiaikaiseksi käsikirjoitukseksi harvinaisen laaja, ja sitä pidetään Hildegardin tekstien ”lopullisena laitoksena”. Tekstejä kopioi 5–6 munkkia hänen luostarissaan, ja käsikirjoitukset sidottiin yhdeksi niteeksi, jonka siannahalla päällystetyt puiset kannet tosin ovat peräisin myöhemmältä ajalta, 1400–1500-luvulta. Koodeksiin ei sisälly Hildegardin lääkintään ja luonnontieteeseen liittyviä tekstejä, mikä voi kertoa, että olisi olemassa toinen, tietymättömissä oleva osa. Kolmikymmenvuotisen sodan aikana nunnat siirsivät koodeksin Reinin toiselle puolelle Eibingenin luostariin. Uudestaan se siirrettiin 1800-luvun alun maallistumisen aikana vuonna 1814 perustettuun Wiesbadenin valtionkirjastoon.[4] Toisen maailmansodan aikana koodeksi vietiin turvaan Dresdeniin, jossa se säilyi, mutta josta se saatiin suurin ponnistuksin vasta 1948 takaisin Wiesbadeniin.[65]

Latinaksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Liber Scivias (1141 jälkeen)
  • Liber vitae meritorum (1158–1163)
  • Liber divinorum operum (1163 jälkeen)
  • Liber subtilitatum diversarum naturarum creaturarum (1150-luvulla)
  • Kirjeenvaihtoa paavien, keisarin, kirkollisten johtohahmojen, tuomiokapitulien ja henkilökohtaisten ystävien kanssa. Kirjeitä on säilynyt noin 300.
  • Selityksiä benediktiiniläissääntöön, evankeliumeihin, uskontunnustukseen.
  • Ordo virtutum, kirkkonäytelmä; Bernward Konermann (julk.): Hildegard von Bingen: Ordo Virtutum – Spiel der Kräfte. Augsburg 1991, ISBN 3-629-00604-3

Englanniksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Joseph L. Baird (käännös), Radd K. Ehrman (1994). The letters of Hildegard of Bingen. New York: Oxford University Press, 1994.

Suomeksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hildegard Bingeniläinen. Hengähdä minussa, Vihanta Henki. (Koonnut ja suomentanut Anna-Maija Raittila) Helsinki: Kirjapaja, 1997. ISBN 951-625-391-1
  • Scivias – Tunne tiet. ((Scivias, noin 1151.) Maura Böckelerin alkuperäistekstistä saksaksi työstämän version yhdeksännen painoksen on kääntänyt Pyhän Hildegardin seuran toimeksiannosta Pauliina Jäntti) Oulu: Pyhän Hildegardin seura, 2003. ISBN 951-98425-1-9
  • Kirja Jumalan teoista – Liber divinorum operum. ((Liber divinorum operum, 1163 jälkeen.) Pater Paul Suso Holdenerin saksankielisestä teoksesta Das Buch der göttlichen Werke – Liber Divinorum Operum suomentanut Marjaana Moisio) Oulu: Pyhän Hildegardin seura, 2013. ISBN 978-951-98425-4-7

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Flanagan, Sabina: Hildegard of Bingen, 1098–1179. A visionary life. London – New York: Routledge, 1989. Teos Google Booksissa. (englanniksi)
  • Hildegard von Bingen: Scivias. (engl. käännös: Columba Hart ja Jane Bishop, johdanto Barbara J. Newman, esipuhe Caroline Walker Bynum) New York: Paulist Press, 1990. Teos Google Booksissa. (englanniksi)
  • Schipperges, Heinrich: Hildegard of Bingen: healing and the nature of the cosmos. New Jersey: Markus Wiener Publishers, 1997. Google Booksissa. (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Jenny Jännäri: Historian valikoiva katse. Optio, 2008, nro 15, s. 65.
  2. ↑ a b c d e F. Donald Logan: History of the Church in the Middle Ages, s. 109–114. Määritä julkaisija! Teos Google Booksissa (viitattu 16.9.2018). (englanniksi)
  3. ↑ Scivias (engl. käännös, Google Books), Paulist Press, s. 1, Introduction. Viitattu 31.8.2010.
  4. ↑ a b c d e f g St. Hildegard, Catholic Encyclopedia Katolinen kirkko. Viitattu 3.2.2012. (englanniksi)
  5. ↑ a b c Jason Rust: Mystic, Medic, and Musician, Hildegard of Bingen's Embodied Spirituality (s. 4) rustyparts.com. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
  6. ↑ Womenshistory About.com. Viitattu 31.1.2012. (englanniksi)
  7. ↑ a b c d e f g h Paul Halsall: Internet History Source Book Project: The Life and Works of Hildegard von Bingen Fordham University. Viitattu 3.2.2012. (englanniksi)
  8. ↑ Charles Moffat: Hildegard von Bingen: The Biography of a Feminist Nun Feministezine.com. Viitattu 31.8.2010. (englanniksi)
  9. ↑ a b Pope formally proclaims sainthood of Hildegard of Bingen Catholic Culture. 10.5.2012. Viitattu 13.5.2012. (englanniksi)
  10. ↑ Sabine Mol: Hildegard von Bingen, Hildegardisschule Bingen Higa.bildung-rp.de. Viitattu 13.6.2010. (saksaksi) Web archive 2016
  11. ↑ Die Biografie der Hildegard von Bingen (Archive.org 4.2.2012) Internationale Gesellschaft Hildegard von Bingen. Viitattu 13.6.2010. (saksaksi)
  12. ↑ Ernst Probst: Hildegard von Bingen- Die deutsche Prophetin, s. 8. Grin Verlag, 2010. Teos Google Booksissa (viitattu 4.2.2012). (saksaksi)
  13. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r Arno Forsius: Hildegard Bingeniläinen (1098—1179) (Web Archive 2015) Ihmisiä lääketieteen historiassa. 8.5.1998. Viitattu 9.1.2024.
  14. ↑ a b Hildegard, Scivias (engl. käännös, Google Books, Paulist Press, s. 11 viitattu 31.8.2010
  15. ↑ a b Hildegard von Bingen – Leben und Wirke (pdf) (haettu välimuistista 4.2.2012) Technische Universität Dresden. Viitattu 3.2.2012. (saksaksi)
  16. ↑ a b Frequently Asked Questions about Hildegard Hildegard Society. Viitattu 23.6.2010. (englanniksi) Web archive 2013
  17. ↑ a b c d e Eckehard Simon: Hildegard of Bingen (1098–1179) and her music drama Ordo virtutum Justus-Liebig-Universität. Viitattu 13.6.2010. (saksaksi) Web archive 2010
  18. ↑ a b c Hildegard of Bingen Salem Press. Viitattu 4.2.2012. (englanniksi) Web archive 2011
  19. ↑ a b Olivia Carter Mather: The Music of Hildegard von Bingen: Manuscript Sources of Hildegard's Music web.archive.org. Viitattu 31.8.2010. (englanniksi) Web archive 2015
  20. ↑ Kent Christian McGuire: Symphonia Caritatis: The Cistercian Chants Of Hildegard Von Bingen (pdf) (Väitöskirja) University of Minnesota. Viitattu 2.2.2012. (englanniksi) Web archive 2014
  21. ↑ Christoph Waldecker: Heinrich, Erzbischof von Mainz (haettu uudestaan archive.orgista 2.2.2012) Kirchenlexikon. Viitattu 31.8.2010. (saksaksi)
  22. ↑ Annice Callahan: Evelyn Underhill: spirituality for daily living, s. 42. University Press of America, 1997. Teos Google Booksissa (viitattu 31.8.2010). (englanniksi)
  23. ↑ Hildegard von Bingen: Scivias – Tunne tiet, s. 90–91. Pyhän Hildegardin seura, 2003.
  24. ↑ Kate Robinson: Hildegard of Bingen 2004. Seedbed.net. Viitattu 13.6.2010. (englanniksi)
  25. ↑ Erika A. Kuhlman: A to Z of women in world history, s. 215. Määritä julkaisija! Teos Google Booksissa (viitattu 2.2.2012). (englanniksi)
  26. ↑ Rebecca L. R. Garber: Medieval German Women Writers web.archive.org. Viitattu 3.2.2012. (englanniksi) Web archive 2012
  27. ↑ Hildegard, Scivias, Paulist Press, Barbara J. Newman, "Introduction", s. 13, viitattu 31.8.2010
  28. ↑ Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja, s. 179–180, hakusana Hildegard. Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23323-4
  29. ↑ Biographical Sketches of memorable Christians of the past
  30. ↑ a b c Veijo Murtomäki: Laulun vapaiden muotojen kehitys ennen ars antiquaa Muhi – Musiikinhistoriaa verkossa. 3.10.2005. Sibelius-Akatemia. Viitattu 14.2.2010.[vanhentunut linkki]
  31. ↑ a b Hildegard Of Bingen: Symphony Of The Harmony Of Heaven (haettu Archive.orgista 4.2.2012) Hildegard.org. Viitattu 2.2.2012. (englanniksi) Web archive 2012
  32. ↑ Flanagan, s. 9., viitattu 18.2.2010
  33. ↑ Stephanie Roth: The Cosmic Vision of Hildegard of Bingen The Ecologist. tammikuu 2000. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi) Web archive 2011
  34. ↑ a b Krista Scott: Hildegard of Bingen and the Re/Visionary Feminine web.archive.org. 1999. Viitattu 1.9.2010. (englanniksi) Web archive 2011
  35. ↑ a b Bruce W. Holsinger: Music, body, and desire in medieval culture: Hildegard of Bingen to Chaucer (Teos Google booksissa) books.google.fi. Viitattu 1.9.2010. (englanniksi)
  36. ↑ Hildegard, Scivias, (engl. käännös, Google Books), Paulist Press, s. 279, viitattu 31.8.2010.
  37. ↑ Hildegard: Liber divinorum operum (arkistoitu viite) wright.edu. Viitattu 2.2.2012. (englanniksi)
  38. ↑ Schipperges, s. 16. viitattu 2.2.2012 (Google Books)
  39. ↑ Hildegard chronology, Oxford Girls Choir Web archive 2016
  40. ↑ Women's Biography: Elisabeth of Schönau Columbian yliopisto. Viitattu 13.6.2010. (englanniksi)
  41. ↑ a b Meijer Wertheimer: Listening to Their Voices: The Rhetorical Activities of Historic Women. Ed. Molly Meijer Wertheimer, s. 199–214. (artikkeli: Julia Dietrich, "The Visionary Rhetoric of Hildegard of Bingen") Columbia: University of South Carolina Press, 1997. Teos Google Booksissa (viitattu 2.2.2012). (englanniksi)
  42. ↑ Jo Ann McNamara: Sisters in arms: Catholic nuns through two millennia, s. 237. Määritä julkaisija! Teos Google Booksissa (viitattu 2.2.2012). (englanniksi)
  43. ↑ O Eterne Deus – Music of Hildegard von Bingen. Vajra Voices Music and Arts. Viitattu 16.9.2018. (englanniksi)
  44. ↑ Jennifer M. Randall: Early Medieval Rhetoric- Epideictic Underpinnings in Old English, s. 8. ("were codified within the eleventh century and firmly established by the thirteenth: letter writing, ars dictaminis; preaching, ars praedicandi; and poetry, ars poetria") Georgia State University. Teoksen verkkoversio (viitattu 16.9.2018). (englanniksi)
  45. ↑ Flanagan, s. 44. viitattu 2.2.2012.
  46. ↑ Bruce W. Holsinger: Luis-Manuel Garcia, Music, Body, and Desire in Medieval Culture: Hildegard of Bingen to Chaucer (kirja-arvostelu) Discourses in Music Vol. 4 Nr 2 (Spring 2003). Viitattu 2.2.2012. (englanniksi) Web archive 2007
  47. ↑ Barbara Newman: Hildegard of Bingen: Visions and Validation, s. 163–175. (Church History 54 (1985)) Määritä julkaisija! Teos Google Booksissa (viitattu 31.1.2012). (englanniksi)[vanhentunut linkki]
    Barbara Newman: Sister of Wisdom: St. Hildegard’s Theology of the Feminine. Berkeley and Los Angeles: University of California Press, 1987. Teos Google Booksissa (viitattu 31.1.2012). (englanniksi)
  48. ↑ Päivi Salmesvuori: Hildegard Bingeniläisen läpimurto Euroopan kuuluisimmaksi naiseksi v. 1148 Historiallisia Papereita 1: Pyhät ja pahat keskiajalla. 31.7.1999. Historiallinen yhdistys. Viitattu 30.4.2015. Web archive 2015
  49. ↑ Diana Butler Bass: Memo to Bart Stupak: Listen to the Sisters The Huffington Post. 19.3.2010. Viitattu 1.9.2010. (englanniksi)
  50. ↑ Lettera del santo padre giovanni paolo ii (Vatikaanin sivusto) vatican.va. 8.9.1979. Viitattu 31.1.2012. (italiaksi)
  51. ↑ Address of his holiness Benedict XVI (Vatikaanin sivusto) vatican.va. Viitattu 31.1.2012. (englanniksi)
  52. ↑ Holy Days cofe.anglican.org. Viitattu 1.9.2010. (englanniksi)
  53. ↑ Calendar of the Church Year Satucket.com. Viitattu 1.9.2010. (englanniksi)
  54. ↑ Joyce Suellentrop: Hildegard of Bingen: Medieval Healer of the Rhine (s. 4) herbcompanion.com. Viitattu 2.9.2010. (englanniksi)
  55. ↑ Marcia Ramos-e-Silva: Saint Hildegard von Bingen (1098-1179): "The light of her people and of her time" historyofdermatology.org. Viitattu 16.9.2018. (englanniksi)
  56. ↑ June Boyce-Tillman: "Hildegard of Bingen at 900: The Eye of a Woman" (pdf) (The Musical Times 139, no. 1865 (Winter, 1998): 35) web.archive.org. Viitattu 2.9.2010. (englanniksi) Web archive 2014
  57. ↑ Margarethe von Trotta dreht Film über Hildegard von Bingen Schwäbische Zeitung Online. 10.2.2008. Arkistoitu Viitattu 2.2.2012. (saksaksi)
  58. ↑ Rüdiger Heins KoKu2012. Viitattu 14.3.2012. (saksaksi)
  59. ↑ Katri Kallionpää, Teosto palkinnot Whittallille ja Erikssonille. Helsingin Sanomat 11.4.2013 S. C1
  60. ↑ Preis für Gesundheitsförderung (pdf) Rheinisches Ärzteblatt. 6/1997. Viitattu 13.3.2012. (saksaksi)
  61. ↑ Preiz für Publizistik der Landeszahnärtzekammer Rheinland-Pfalz Landeszahnärtzekammer Rheinland-Pfalz. Viitattu 13.3.2012. (saksaksi)
  62. ↑ List of Minor Planets Minor Planet Center/International Astronomical Union. Viitattu 10.3.2012. (englanniksi)
  63. ↑ Pyhän Hildegardin seura Pyhän Hildegardin seura. Viitattu 13.3.2012. Web archive 2013
  64. ↑ Sakri Pölönen: Outo musiikkitrendi 1990-luvulta. (Tilaajilla) Helsingin Sanomat, 1.12.2023, s. B 3. ”Mitä hanavedessä oli 1990-luvulla” – Kävin lähes loppuun­myydyssä gregoriaani­kuoron konsertissa. Viitattu 1.12.2023.
  65. ↑ The Wiesbaden ("Giant") Codex (Hildegard of Bingen) Hessische Landesbibliothek Wiesbaden. Viitattu 13.6.2010. (englanniksi) Web archive 2011

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Joseph L. Baird (käännös), Radd K. Ehrman (1994). The Letters of Hildegard of Bingen. New York: Oxford University Press, 1994. (englanniksi)
  • Bernward Konermann (julk.): Hildegard von Bingen: Ordo Virtutum – Spiel der Kräfte. Augsburg 1991, ISBN 3-629-00604-3. (saksaksi)
  • Wighard Strehlow: Hildegard Bingeniläisen hoidot. Suomentanut Airi Mäkinen. AM-Broker, 1995. ISBN 951-96803-4-9
  • Wighard Strehlow: Hildegard Bingeniläisen jalokivihoidot. Suomentanut Airi Mäkinen. AM-Broker, 1995. ISBN 951-96803-5-7
  • Wighard Strehlow: Hildegard Bingeniläisen kasviapteekki. Suomentanut Airi Mäkinen. AM-Broker, 1995. ISBN 951-96803-6-5
  • Wighard Strehlow, Hildegard von Bingenin keittokirja: Hildegard-keittiön parhaat reseptit, suom. Terttu Kolivuori. Pyhän Hildegardin seura, 1999, ISBN 951-98425-0-0

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hildegard_Bingeniläinen&oldid=22757705”