Johan Helmich Roman
Johan Helmich Roman (26. lokakuuta 1694 Tukholma – 20. marraskuuta 1758 Ryssby, Kalmarin lääni) oli ruotsalainen barokkisäveltäjä. Hän polveutui mahdollisesti suomalaisesta Raumannusten pappissuvusta. Säveltäjän itsensä mukaan hän oli "suomalaisten jälkeläinen" ('härstammar af then finska nationen').lähde?
Roman oli Ruotsin ensimmäinen oma säveltäjä. Hän järjesti ensimmäiset julkiset konsertit Ruotsissa.[1]
Roman vietti vuodet 1715–1721 Englannissa, jossa hän opiskeli Johann Christoph Pepuschin johdolla. Siellä ollessaan hän tapasi Francesco Geminianin ja Georg Friedrich Händelin. Palattuaan Ruotsiin hän pääsi töihin Ruotsin kuninkaalliseen kapelliin.
Eräs Johan Helmich Romanin tunnetuimmista sävellyksistä on Drottningsholm-musiikki, jonka hän sävelsi Aadolf Fredrikin ja Loviisa Ulrikan häitä varten vuonna 1744. Muita teoksia ovat muiden muassa 23 sinfoniaa, useat kantaatit, viulukonsertot ja alkusoitot.
Johan Helmich Romanin isä oli hovikapellin viulisti Johan Roman.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Brunner, Ernst: Likt ett skeleton: Johan Helmich Roman. Hans liv. Stockholm: Albert Bonniers Förlag, 2019. ISBN 978-91-00-16832-2
- Helenius-Öberg, Eva: Johan Helmich Roman: Liv och verk genom samtida ögon. (Kungl. Musikaliska Akademins skriftserie, 78) Stockholm: Kungliga Musikaliska Akademin, 1994. ISSN 0347-5158 ISBN 91-85428-84-1
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Johan Helmich Roman. Svenskt biografiskt lexikon.