James Brown

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
James Brown
James Brown esiintymässä vuonna 2001.
James Brown esiintymässä vuonna 2001.
Henkilötiedot
Syntynyt3. toukokuuta 1933
Barnwell, Etelä-Carolina, Yhdysvallat
Kuollut25. joulukuuta 2006 (73 vuotta)
Atlanta, Georgia, Yhdysvallat
Ammatti laulaja-lauluntekijä, tanssija, musiikkituottaja
Muusikko
Laulukielet englanti
Aktiivisena 1956-2006
Tyylilajit R&B, funk, soul
Soittimet laulu, kitara, huuliharppu, basso, koskettimet, rummut, perkussiot
Levy-yhtiöt Federal, King, Try Me, Smash, People, Polydor, Scotti Bros., Dade Records
Aiheesta muualla
www.godfatherofsoul.com

James Joseph Brown (3. toukokuuta 1933 Barnwell, Etelä-Carolina – 25. joulukuuta 2006 Atlanta, Georgia)[1] oli yhdysvaltalainen afroamerikkalaisen populaarimusiikin parissa toiminut laulaja, yhtyejohtaja ja lauluntekijä. Häntä pidetään yhtenä vaikutusvaltaisimmista 1900-luvun populaarimusiikin edustajista.

James Brown aloitti uransa 1950-luvun lopussa tuon ajan rhythm and blues -musiikin nousevana tähtenä, ja hän nousi 1960-luvun alkupuolella soul-musiikin kärkihahmoksi muokaten sitä edelleen funkiksi. 1970-luvulla hän jatkoi funk-tyylin parissa luoden samalla pohjaa sitä seuranneelle hip hopille.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uran alkuajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

James Brown syntyi 3. toukokuuta 1933 16-vuotiaalle äidille ja 22-vuotiaalle isälle, jotka asuivat pienessä puuhökkelissä. Neljän tai viiden vuoden vanhana Brown muutti vanhempiensa kanssa Georgian Augustaan, jossa he asuivat parissa eri talossa jakaen aina paikan Brownin tätien kanssa. Vanhempien avioliitto oli vaikea ja äiti Susie jätti lopulta perheensä muuttaen New Yorkiin. Lapsena James vietti päiviä kuljeksien kaduilla, koulu jäi kesken seitsemännellä luokalla. Hän oli kiinnostunut musiikista ja esiintyi erilaisissa oman aikansa kykykilpailuissa saavuttaen jonkin verran menestystä. James opetteli pianon, kitaran ja huuliharpun soittoa sekä erilaisia tansseja, joilla hän viihdytti sodan aikana Camp Gordonin leirissä sotaan valmistautuneita joukkoja. Muusikko Louis Jordanin näkeminen filmillä antoi Brownille ratkaisevan inspiraation hakeutua musiikkialalle.

16-vuotiaana Brown oli mukana aseellisessa ryöstössä ja joutui Toccoan kaupungissa sijainneeseen nuorisovankilaan. Vankilatovereidensa kanssa Brown muodosti gospel-kvartetin ja jatkoi tällä linjalla myös vapauduttuaan vuonna 1952. Hän työskenteli muun muassa moottoritehtaalla ja koulun vahtimestarina. Tuolloin Brown tapasi tärkeän yhteistyökumppaninsa Bobby Byrdin, jonka yhtyeeseen hän pääsi sen aiemman jäsenen jouduttua tapetuksi. Yhtyeen nimeksi vakiintui muutamien muutosten jälkeen Flames ja kun ryhmän maine alkoi kasvaa, vakiintui muoto Famous Flames. Vuonna 1955 yhtye onnistui tekemään vaikutuksen Little Richardiin, jota Brown piti idolinaan. Richard suositteli yhtyettä managerilleen Clint Brantleylle, jonka kautta päästiin tekemään ensimmäinen levy King Records -yhtiön alaisuudessa toimineelle Federal-merkille. Vuonna 1956 julkaistu "Please, Please, Please" nousi R&B -singlelistalla sijalle viisi ja ylsi miljoonamyyntiin.

Lisää hittejä ei kuitenkaan aluksi meinannut syntyä, eivätkä yhdeksän seuraavaa singleä tuoneet kummempaa menestystä. Vuonna 1958 alkuperäinen yhtye oli hajonnut ja uudistetusta ryhmästä käytettiin nyt nimeä James Brown and the Famous Flames. Manageriksi vaihtui Ben Bart. Lopulta lokakuussa 1958 Brown levytti seuraavan hittinsä, R&B-singlelistan ykköseksi seuraavana vuonna nousseen balladin, "Try Me". Lisää menestyneitä kappaleita seurasi (muun muassa "I'll Go Crazy" sekä "Think"), ja Brown siirrettiin King Recordsin päätalliin. Hän kuului 1960-luvun alussa jo rhythm and bluesin keskeisiin nimiin. Vuonna 1962 Brown äänitti live-levyn nimeltä Live at the Apollo. Levy-yhtiö ei meinannut antaa lupaa live-levyn tekemiseen, koska ei uskonut sen menestyvän, mutta Brown uskoi projektiin ja levystä tulikin suuri kaupallinen menestys. Samana vuonna hän sai ensimmäisen kerran singlen Billboardin top 40 single-listalle (erotuksena pelkkien mustien artistien R&B-listasta). Tämä kappale oli cover-kappale "Night Train", jossa Brown itse soitti rumpuja ja laulamisen sijaan huuteli kiertueelleen osuneiden Yhdysvaltain itärannikon kaupunkien nimiä. Seuraavana vuonna hän ylsi pop-listalla jo 20 parhaan joukkoon omalla versiollaan vanhasta kappaleesta "Prisoner of Love". Hän oli jo aiemmin alkanut levyttää tällaisia hyvin hidastempoisia balladeja, kuten "Lost Someone" ja "Baby, You're Right", jotka kohottivat hänen mainettaan laulajana.

Brown lavalla vuonna 2005.
Brown yhdessä ruotsalaisamerikkalaisen tiskijukka Lars Jacobin kanssa konsertin jälkeen Tampassa 1972

Soulin kummisetä, funkin perustaja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brown otti uuden soul -musiikkina tunnetun tyylin omakseen, ja häntä kutsutaan yhä usein "soulin kummisedäksi". Tämän ajan kuuluisimpia kappaleita olivat "Out of Sight" (1964), "It's a Man's, Man's, Man's World" (1964) sekä "I Got You (I Feel Good)" (1965). Toinen vuoden 1965 suuri hitti, "Papa's got a Brand New Bag", oli rytmiltään yhä intensiivisempi, ennakoiden afroamerikkalaisen musiikin tulevia suuntauksia. Tätä linjaa vei eteenpäin vuonna 1967 levytetty merkittävä single "Cold Sweat".

Brownin musiikki oli nyt etääntynyt jo kovasti tyypillisestä soulista. Kappaleet muodostuivat yhden tai kahden mutkikkaan riffin ympärille, ja yhtye keskittyi basistin ja rumpalin johdolla muodostamaan mahdollisimman intensiivisen rytmin. Lisäksi Brown oli omaksunut uudenlaisen laulutyylin, joka koostui pitkälle erilaisista huudahduksista, jotka tukivat musiikin perkussiivista painotusta. Brownin musiikki oli siis siirtymässä hyvää vauhtia kohti funkia. Live-esiintymisistään Brown teki omalaatuista show’ta, joissa hän ohjaili yhtyettään huudoilla ja esitteli yleisölle tanssiliikkeitä. Brownin lavashow't olivat yleisölle uudenlainen kokemus. Varsinkaan mustilta artisteilta ei oltu nähty ennen mitään vastaavaa. Brownin yhtyeessä soittivat tuohon aikaan monet R&B:n kärkinimet kuten pasunisti Fred Wesley, saksofonisti Maceo Parker ja kitaristi Jimmy Nolen.

1970-luvun funk-levytykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luvun lopussa Brownin vanha taustayhtye lähti matkoihinsa, ja tilalle tuli nuoria muusikoita, kuten Collinsin veljekset Bootsy (basso) ja Catfish (kitara). Uuden yhtyeen kanssa vuonna 1970 levytetyt singlet "Get Up (I Feel Like Being a) Sex Machine", "Super Bad" ja "Soul Power" muodostuivat funkin ehdottomiksi klassikoiksi. 1970-luvun alkupuoliskolla Brown teki yhtyeineen vielä lukuisia hittejä ollen funk -tyylin kenties tärkein edustaja. Vaikka Brownin albumeilla kuultiin myös hitaita balladeja, ei Brown tinkinyt hikisestä ja intensiivisestä tyylistään. Brownin musiikki ennakoi myös myöhempää hip hopia, kuten voi kuulla esimerkiksi vuonna 1974 julkaistuista singleistä "Payback" ja "Papa Don't Take No Mess".

Myöhemmät vaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Brownin patsas pian hänen kuolemansa jälkeen

Brownia oli luonnehdittu "show-bisneksen koviten töitä paiskivaksi mieheksi" ("the hardest working man in show business"). Varsinkin 1970-luvun alkupuolella uusia singlejä ja albumeita ilmestyi hurjaa vauhtia. Mutta 1970-luvun puolivälin jälkeen Brownin 20 vuotta kestänyt luova kausi alkoi olla ohi, minkä hän myönsi itsekin. Vuoden 1976 Bodyheat-levyn kappaleet olivat hänen kolmen tyttärensä säveltämiä (mikä myöhemmin johti tekijänoikeuskiistoihin). Tässä vaiheessa uraansa, 27. marraskuuta vuonna 1978, James Brown konsertoi ensimmäisen kerran Suomessa, Hotelli Hesperian yökerhossa.[2] Brown sai 1970-luvun puolivälin jälkeen vielä muutamia hittejä listojen kärkikymmenikköön (esimerkiksi kuuluisa "Living in America", 1985), mutta hän ei enää säveltänyt useimpia uusia kappaleitaan itse.

Viimeisten vuosikymmeniensä aikana Brown teki yhä useita levyjä sekä kiertueita, ja hänen tyylinsä säilyi intensiivistä funkia painottavana. Brown nousi lehtien otsikoihin myös esimerkiksi marijuanan hallussapidon, rahasotkujen ja ahdistelusyytösten takia. Hän esiintyi viimeisen kerran Suomessa vuoden 2006 marraskuussa. Seuraavana jouluaattona Brown joutui sairaalaan keuhkokuumeen vuoksi ja kuoli joulupäivänä 73-vuotiaana. Hänet piti haudata ennen vuodenvaihdetta, mutta suku ei ollut päästä yhteisymmärrykseen miten ja minne tähti haudataan. Helmikuun 2007 lopussa Brownin hautauksesta saatiin vihdoin tehtyä päätös, mutta hautapaikka päätettiin pitää salassa tähden lasten toivomuksesta. Brownilla oli tiettävästi 11 lasta, joista hän oli tunnustanut yhdeksän: viisi poikaa ja neljä tytärtä. Hän oli naimisissa kaikkiaan kolme kertaa.

Levytyksistä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brownin keskeiset singlet ovat nykyään saatavilla esimerkiksi Star Time-nimisenä neljän CD:n laatikkona sekä tupla-CD:nä nimellä 50th Anniversary Collection. Brownin uralla täyspitkät studioalbumit eivät olleet niin keskeisessä osassa kuin useimmilla muilla tuon ajan artisteilla, mutta albumeitakin ilmestyi kymmenittäin, ja niistä kuuluisimpiin kuuluvat esimerkiksi Get On the Good Foot (1972), The Payback (1974) sekä Hell (1974).

Myöhemmin hip hopin tekijät ovat käyttäneet paljon Brownin levyistä napattuja sampleja. Epäillään että Brown olisi maailman samplatuin artisti. Brownin yhtyeen kurinalainen ja rytmikäs soitto sopii hyvin samplattavaksi.

Vuonna 2004 albumi Live at the Apollo (1963) valittiin mukaan Yhdysvaltain kongressin kirjaston National Recording Registry -kokoelmaan, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä yhdysvaltalaisia äänitteitä[3].

Top ten -singlet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavat James Brownin singlet nousivat kärkikymmenikköön joko R&B- tai POP-singlelistalla

  • 1956: "Please, Please, Please" (R&B #5)
  • 1959: "Try Me" (R&B #1, US #48)
  • 1960: "Think" (R&B #7, US #33)
  • 1961: "Baby, You're Right" (R&B #2, US #49)
  • 1961: "Bewildered" (R&B #8, US #40)
  • 1961: "I Don't Mind" (R&B #4, US #47)
  • 1962: "Lost Someone" (R&B #2, US #48)
  • 1962: "Night Train" (R&B #5, US #35)
  • 1963: "Every Beat of My Heart" (US #99)
  • 1963: "Prisoner of Love" (R&B #6, US #18)
  • 1965: "Papa's Got a Brand New Bag" - Part I (R&B #1, US #8)
  • 1965: "I Got You (I Feel Good)" (R&B #1, US #3)
  • 1966: "Ain't That a Groove" Pts. 1 & 2 (R&B #6, US #42)
  • 1966: "Don't Be A Drop-Out" (R&B #4, US #50)
  • 1966: "It's A Man's Man's Man's World" (R&B #1, US #8)
  • 1966: "Sweet Little Baby Boy" - Part 1 (US #8)
  • 1967: "Cold Sweat" - Part 1 (R&B #1, US #7)
  • 1967: "Let Yourself Go" (R&B #5, US #46)
  • 1968: "I Can't Stand Myself (When You Touch Me)" (R&B #4, US #28)
  • 1968: "I Got The Feelin'" (R&B #1, US #6)
  • 1968: "Licking Stick - Licking Stick" - Part 1 (R&B #2, US #14)
  • 1968: "Say it Loud - I'm Black and I'm Proud" - Part 1 (R&B #1, US #10)
  • 1968: "There Was A Time" (R&B #3, US #36)
  • 1969: "Ain't It Funky Now" (R&B #3, US #24)
  • 1969: "Give It Up Or Turnit A Loose" (R&B #1, US #15)
  • 1969: "I Don't Want Nobody To Give Me Nothing (Open Up The Door, I'll Get It Myself)" (R&B #3, US #20)
  • 1969: "Let A Man Come In And Do The Popcorn" - Part One (R&B #2, US #21)
  • 1969: "Mother Popcorn (You Got To Have A Mother For Me)" Part 1(R&B #1, US #11)
  • 1970: "Get Up (I Feel Like Being a) Sex Machine" (Part 1)" (R&B #2, US #15)
  • 1970: "Santa Claus Is Definitely Here To Stay" (US #7)
  • 1970: "Super Bad" - Part 1 & Part 2 (R&B #1, US #13)
  • 1971: "Escape-ism" - Part 1 (R&B #6, US #35)
  • 1971: "Get Up, Get Into It, Get Involved" - Pt. 1 (R&B #4, US #34)
  • 1971: "Hot Pants (She Got To Use What She Got To Get What She Wants)" – Part 1 (R&B #1, US #15)
  • 1971: "I'm A Greedy Man" - Part I (R&B #7, US #35)
  • 1971: "Make It Funky" - Part 1 (R&B #1, US #22)
  • 1971: "Soul Power" - Pt. 1 (R&B #3, US #29)
  • 1972: "Get On The Good Foot" - Part 1 (R&B #1, US #18)
  • 1972: "King Heroin" (R&B #6, US #40)
  • 1972: "Talking Loud And Saying Nothing" - Part I (R&B #1, US #27)
  • 1973: "Down And Out In New York City" (R&B #13, US #50)
  • 1973: "I Got A Bag Of My Own" (R&B #3)
  • 1973: "Sexy, Sexy, Sexy" (R&B #6, US #50)
  • 1974: "Funky President" (People It's Bad)" (R&B #4, US #44)
  • 1974: "My Thang" (R&B #1, US #29)
  • 1974: "Papa Don't Take No Mess" - Part I (R&B #1, US #31)
  • 1974: "Stoned To The Bone" - Part 1 (R&B #4, US #58)
  • 1974: "The Payback" - Part I (R&B #1, US #26)
  • 1976: "Get Up Offa That Thing" (R&B #4, US #45)
  • 1985: "Living in America (R&B #10, US #4)
  • 1987: "How Do You Stop" (R&B #10)
  • 1988: "I'm Real" (R&B #2)
  • 1988: "Static, Pts. 1 & 2" (with Full Force) (R&B #5)

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Please Please Please (1958)
  • Try Me! (1959)
  • Think! (1960)
  • The Amazing James Brown (1961)
  • James Brown and His Famous Flames Tour the U.S.A. (1962)
  • Prisoner of Love (1963)
  • Grits & Soul (1964)
  • Showtime (1964)
  • Out of Sight (1964)
  • James Brown Plays James Brown Today & Yesterday (1965)
  • Mighty Instrumentals (1966)
  • James Brown Plays New Breed (The Boo-Ga-Loo) (1966)
  • James Brown Sings Christmas Songs (1966)
  • Handful of Soul (1966)
  • James Brown Sings Raw Soul (1967)
  • James Brown Plays the Real Thing (1967)
  • Cold Sweat (1967)
  • I Can't Stand Myself When You Touch Me (1968)
  • I Got the Feelin' (1968)
  • James Brown Plays Nothing But Soul (1968)
  • Thinking About Little Willie John and a Few Nice Things (1968)
  • A Soulful Christmas (1968)
  • Say It Loud – I'm Black and I'm Proud (1969)
  • Gettin' Down to It (1969)
  • The Popcorn (1969)
  • It's a Mother (1969)
  • Ain't It Funky (1970)
  • Soul on Top (1970)
  • It's a New Day – Let a Man Come In (1970)
  • Hey America (1970)
  • Sho Is Funky Down Here (1971)
  • Hot Pants (1971)
  • There It Is (1972)
  • Get on the Good Foot (1972)
  • Black Caesar (1973)
  • Slaughter's Big Rip-Off (1973)
  • The Payback (1973)
  • Hell (1974)
  • Reality (1974)
  • Sex Machine Today (1975)
  • Everybody's Doin' the Hustle & Dead on the Double Bump (1975)
  • Hot (1976)
  • Get Up Offa That Thing (1976)
  • Bodyheat (1976)
  • Mutha's Nature (1977)
  • Jam 1980's (1978)
  • Take a Look at Those Cakes (1978)
  • The Original Disco Man (1979)
  • People (1980)
  • Soul Syndrome (1980)
  • Nonstop! (1981)
  • Bring It On! (1983)
  • Gravity (1986)
  • I'm Real (1988)
  • Love Over-Due (1991)
  • Universal James (1993)
  • I'm Back (1998)
  • The Merry Christmas Album (1999)
  • The Next Step (2002)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ James Brown - Dancer, Songwriter, Activist, Musician, Singer Biography.com. Viitattu 10.7.2016. (englanniksi)
  2. ↑ Mikael Huhtamäki: Live In Finland – Kansainvälistä keikkahistoriaa Suomessa 1955–1979. Gummerus, 2013. ISBN 978-951-20-8730-3
  3. ↑ Complete National Recording Registry Listing, Library of Congress. Viitattu 7.9.2020.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta James Brown.
Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Taiteenala
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=James_Brown&oldid=22442622”