Jean Casimir-Perier
| Jean Casimir-Perier | |
|---|---|
| Ranskan presidentti | |
| Pääministeri | Charles Dupuy |
| Edeltäjä | Sadi Carnot |
| Seuraaja | Félix Faure |
| Ranskan pääministeri | |
| Presidentti | Sadi Carnot |
| Edeltäjä | Charles Dupuy |
| Seuraaja | Charles Dupuy |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 8. marraskuuta 1847 Pariisi, Ranska |
| Kuollut | 11. maaliskuuta 1907 (59 vuotta) Pariisi, Ranska |
| Puoliso | Hélène Casimir-Perier |
| Tiedot | |
| Puolue | Opportunistiset tasavaltalaiset |
Jean Paul Pierre Casimir-Perier (8. marraskuuta 1847 Pariisi – 11. maaliskuuta 1907 Pariisi)[1] oli ranskalainen poliitikko, joka toimi Ranskan pääministerinä vuosina 1893–1894 ja presidenttinä 1894–1895.
Jean Casimir-Perier oli heinäkuun monarkian aikana pääministerinä toimineen Casimir Périerin pojanpoika. Casimir-Perier palveli vapaaehtoisena Ranskan–Saksan sodassa ja yleni kapteeniksi. Hän aloitti poliittisen uransa vuonna 1871 sisäministerinä toimineen isänsä Auguste Casimir-Perierin sihteerinä.[2] Hänet valittiin Ranskan edustajainkamariin 1876 Auben edustajana ja hän liittyi vasemmistolaisten tasavaltalaisten ryhmään.[1] Seuraavana vuonna Casimir-Perier oli Jules Dufauren hallituksessa opetusministeriön alivaltiosihteerinä. Kun laki Orléansin suvun prinssien erottamisesta Ranskan armeijasta tuli käsittelyyn vuonna 1883, Casimir-Perier erosi edustajainkamarista, sillä hän katsoi sukunsa siteiden Orléanseihin ja omien tasavaltalaisten mielipiteittensä olevan sovittamattomassa ristiriidassa. Hänet kuitenkin valittiin saman tien uudelleen ja hän oli Jules Ferryn hallituksessa sotaministeriön alivaltiosihteeri.[2]
Vuosina 1890–1892 Casimir-Perier oli edustajainkamarin varapuhemiehenä ja 1893 puhemiehenä. Hän kokosi joulukuussa 1893 hallituksen, joka kaatui seuraavan vuoden huhtikuussa. Casimir-Perier valittiin kesäkuussa 1894 uudelleen puhemieheksi ja 27. päivänä samassa kuussa Sadi Carnot’n murhan jälkeen uudeksi presidentiksi. Presidenttinä hän joutui pian vasemmiston hyökkäysten kohteeksi, mihin vaikutti kiivaita mielipiteitä nostattanut Dreyfus-skandaali. Presidenttiä panetellut toimittaja Alfred Gérault-Richard tuomittiin herjauksesta, mutta edustajainkamari vapautti hänet. Casimir-Perier koki tämän niin nöyryyttäväksi, että hän erosi presidentin virasta 15. tammikuuta 1895 vain puolen vuoden jälkeen. Peusteluksi erolle hän ilmoitti menettäneensä todellisen vallan.[1][2] Eronsa jälkeen Casimir-Perier jätti politiikan ja toimi kaivosyhtiö Anzinin toimitusjohtajana.[1] Hän toimi myös hyväntekeväisyysjärjestöissä. Alfred Dreyfusin toisessa oikeudenkäynnissä Rennesissä vuonna 1899 hän todisti Dreyfusin hyväksi.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Jean Casimir-Périer (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 4.8.2013.
- ↑ a b c d Nordisk familjebok (1915), s. 481–483 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 4.8.2013.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jean Casimir-Perier Wikimedia Commonsissa
- Jean Paul Pierre Perier dit Casimir-Perier (ranskaksi) Assemblée nationale
- Adolphe Thiers (1871–1873) | Patrice MacMahon (1873–1879) | Jules Grévy (1879–1887) | Sadi Carnot (1887–1894) | Jean Casimir-Perier (1894–1895) | Félix Faure (1895–1899) | Émile Loubet (1899–1906) | Armand Fallières (1906–1913) | Raymond Poincaré (1913–1920) | Paul Deschanel (1920) | Alexandre Millerand (1920–1924) | Gaston Doumergue (1924–1931) | Paul Doumer (1931–1932) | Albert Lebrun (1932–1940)