Juho Penttinen
Juho Eemil Penttinen (15. joulukuuta 1892 Saarijärvi – 17. marraskuuta 1958) oli suomalainen jääkärivänrikki. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri. Hän sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaa vääpelinä Valkoisessa armeijassa . Hän osallistui myös talvi- ja jatkosotaan pioneerijoukoissa vääpelinä rintamalla.[1][2]
Perhe ja koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Penttisen vanhemmat olivat maanviljelijä Aapo Penttinen ja Anna Syrjälä. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Anni Jokelan kanssa, josta hän erosi vuonna 1933 ja avioitui uudelleen vuonna 1934 Olga Viivi Kanervan kanssa. Hän kävi kansakoulun ja yhden lukukauden työväenopistoa. Hän kävi Sotilaspedagogisen kurssin vuonna 1926 ja Taistelukoulun kanta-aliupseerikurssin jalkaväkilinjan vuonna 1930.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Penttinen työskenteli työnjohtajana ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 17. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Pataljoonan rintamakomennuksen jälkeen hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 18. joulukuuta 1917, josta hänet laskettiin edelleen siviilitöihin Saksaan.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Penttinen astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 10. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Viipurin valloitukseen johtaneisiin sotatoimiin, muun muassa taisteluun Lavolassa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Penttinen siirrettiin sisällissodan jälkeen 10. heinäkuuta 1918 koulutusaliupseeriksi Pioneerikoulutuspataljoonan 4. komppaniaan, jossa hänet siirrettiin myöhemmin Pioneeripataljoona I:een komppanianvääpeliksi. Hän toimi Pioneeripataljoonan aliupseerikoulun vääpelinä vuosina 1923–1927, jonka jälkeen hän toimi komppanianvääpelinä aina talvisotaan saakka.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Penttinen osallistui talvisotaan vääpelinä 27. Pioneerikomppaniassa. Hän osallistui talvisodan taisteluihin Metsäpirtissä, Raudussa, Kiviniemellä, Summassa, Suurperossa, Kostialassa ja Kärstilässä. Välirauhan aikana hän toimi aluksi entisessä tehtävässään, kunnes hänet siirrettiin komppanianvääpeliksi Pioneeripataljoona 2:een. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin komppanianvääpeliksi Pioneeripataljoona 14:ään. Hän osallistui jatkosodan taisteluihin Karjalankannaksella ja Laatokan Karjalassa. Sotien jälkeen Penttinen toimi kasarmiupseerina Pioneerikoulutuskeskuksessa. Myöhemmin hän toimi Pioneerirykmentin esikuntakomppanian päällikkönä ja Korian varuskunnan komendantti vuoteen 1947 saakka, jolloin hän erosi vakinaisesta palveluksesta. Hänet on haudattu Hattulaan.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
|
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.