Oriana Fallaci

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Oriana Fallaci.
Iranin presidentti Abolhassan Banisadr ja Oriana Fallaci.

Oriana Fallaci (29. kesäkuuta 1929 Firenze, Italia – 15. syyskuuta 2006 Firenze, Italia) oli italialainen toimittaja ja kirjailija. Hän asui viime vuodet ennen kuolemaansa New Yorkissa, mutta kuoli kotiseuduillaan Firenzessä, Italiassa, 77 vuoden ikäisenä. [1] [2]

Fallaci nousi maineeseen toimittajana, jonka haastatteluista ei kukaan uskaltanut kieltäytyä. Hän oli uransa alkupuolella sotakirjeenvaihtajana Vietnamissa ja Libanonissa. Libanonista hän kirjoitti myös laajan kirjan. Fallaci on myös kirjoittanut uutistapahtumien ympärille kietoutuvia esseitä ja romaaneja.

Hänen haastattelemiaan maailmanpolitiikan huippunimiä olivat Henry Kissinger, Ngyen Van Thieu, General Giap, Golda Meir, Jasser Arafat, Jordanian kuningas Hussein, Indira Gandhi, Ali Bhutto, Ajatollah Ruhollah Khomeini, Willy Brandt, Pietro Nenni, Mohammad Reza Pahlavi, arkkipiispa Makarios III, Sheikh Mujibur Rahman ja Alexandros Panagoulis.[3][4][5]

Uransa alkupuolella Fallaci kävi Suomessa markkinoimassa kirjaansa.[2]

Syyskuun 11. iskujen jälkeinen kausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuun 11. päivän terroritekojen jälkeen Fallachistä tuli äänekäs islamin vastustaja. Fallacin tavaramerkiksi muodostunut rohkeus sai uusia ulottuvuuksia ja uusia kuulijoita, kun hän vuosien hiljaisuuden jälkeen alkoi puhua islamin vaaroista.[1] Muutama viikko New Yorkin World Trade Centerin tuhon jälkeen syksyllä 2001 hän julkaisi pamfletin La rabbia e l'orgoglio (Raivo ja ylpeys). Kirjaa myytiin Italiassa yli miljoona kappaletta, mutta se herätti syytöksiä rasismista ja vihan lietsonnasta muslimeja vastaan.[2][6] Pamfletissa Fallaci kirjoitti, että muslimit "lisääntyvät kuin rotat" ja sanoi että "Allahin lapset viettävät aikaansa takapuoli pystyssä, rukoillen viisi kertaa päivässä".[6]

Vuonna 2004 ilmestyi kirja La forza della ragione (Järjen voima), jossa Fallaci lanseerasi käsitteen "Eurabia" ja sanoi, että maanosa on myynyt itsensä ja myy itseään viholliselle kuin prostituoitu.[2][1] Italiassa ja Sveitsissä Fallacia syytettiin kiihottamisesta uskonryhmää vastaan.[1]

Fallacista tuli viimeisinä vuosinaan vakaamuksellinen sosiaalikonservatiivi, joka vastusti aborttia (poislukien raiskauksesta aiheutuneen raskauden keskeytyksessä), eutanasiaa, samaa sukupuolta olevien avioliittoa ja samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeutta.[7]

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • I sette peccati di Hollywood (1956)
  • Il sesso inutile (1961)
  • Penelope alla guerra (1962)
  • Gli antipatici (1963)
  • Se il sole muore (1965)
  • Niente e così sia (1969)
  • Quel giorno sulla luna (1970)
  • Intervista con la storia (1974)
  • Lettera a un bambino mai nato (1975) (Suom. Kirje lapselle, joka ei koskaan syntynyt)
  • Un uomo (1979) (Suom. Mies)
  • Insciallah (1990) (Suom. Inshallah)
  • La rabbia e lorgoglio (2001)
  • La forza della ragione (2004)
  • Oriana Fallaci intervista Oriana Fallaci (2004)
  • Oriana Fallaci intervista sé stessa - L'Apocalisse (2005)
Englanniksi käännettyjä teoksia
  • A Man (1979)
  • The Seven Sins of Hollywood (alkusanat Orson Welles) (1958)
  • The Useless Sex: Voyage around the Woman (1961)
  • Penelope at War (1962)
  • Limelighters (1963)
  • The Egotists: Sixteen Surprising Interviews (1963)
  • Inshallah
  • If the Sun Dies
  • Interview With History (1976)
  • Letter to a child never born
  • Nothing, and so be it
  • The Rage and The Pride (La Rabbia e lOrgoglio (2001)
  • The Force of Reason (2004)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Ian Fisher: Oriana Fallaci, Incisive Italian Journalist, Is Dead at 77 New York Times. 16.10.2006. Viitattu 24.12.2011. (englanti)
  2. ↑ a b c d Helena Kinnunen: Oriana Fallaci HS. 2006. Viitattu 24.12.2011. Suomi
  3. ↑ Interview With History By Oriana Fallaci, archive.org. Retrieved 26 November 2018.
  4. ↑ The Interview that Became Henry Kissinger’s “Most Disastrous Decision” lithub.com. 20.10.2017. Viitattu 21.11.2019. (englanti)
  5. ↑ Intervista/Oriana Fallacin haastatteluraportti: Ruhollah Khomeini Corriere della Sera. syyskuu 1979. Viitattu 29.6.2020 (italiaksi).
  6. ↑ a b Alessandra Rizzo: Combative Writer Oriana Fallaci Dies Washington Post. 15.10.2006. Viitattu 24.12.2011. (englanti)
  7. ↑ Talbot, Margaret (29 .5.2006). "The AgitatorOriana Fallaci directs her fury toward Islam" –The New Yorker.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oriana Fallacin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa New Yorker, The Agitor

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Oriana_Fallaci&oldid=22055986”