Muumipeikko ja pyrstötähti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kirjaa. Samannimistä elokuvaa käsittelee artikkeli Muumipeikko ja pyrstötähti (elokuva)
Muumipeikko ja pyrstötähti
Kometjakten / Mumintrollet på kometjakt / Kometen kommer
Alkuperäisteos
Kirjailija Tove Jansson
Kuvittaja Tove Jansson
Kansitaiteilija Tove Jansson
Kieli ruotsi
Genre satu
Julkaistu 1946
Suomennos
Suomentaja Laila Järvinen
Kustantaja WSOY
Julkaistu 1955
Sivumäärä 156
ISBN 951-0-19575-8
Sarja: Muumit
Edeltävä Muumit ja suuri tuhotulva
Seuraava Taikurin hattu
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Muumipeikko ja pyrstötähti (ruots. Kometjakten, myöh. Mumintrollet på kometjakt ja Kometen kommer) on Tove Janssonin kirjoittama muumikirja. Se ilmestyi alkuaan ruotsiksi vuonna 1946 nimellä Kometjakten ja sen ensimmäinen suomennos vuonna 1955.[1] Jansson kirjoitti kirjan myöhemmin kaksi kertaa uusiksi, vuonna 1956 nimellä Mumintrollet på kometjakt ja vuonna 1968 nimellä Kometen kommer. Varsinkin viimeinen versio eroaa alkuperäisestä monin tavoin. Esimerkiksi silkkiapina on vaihdettu pieneen kissanpentuun, josta Nipsu saa ystävän.

Muumihahmoista Nuuskamuikkunen, Niiskuneiti, Niisku ja Hemuli esiintyvät ensimmäisen kerran tässä kirjassa.

Muumipeikko ja pyrstötähti on julkaistu vuonna 1989 myös WSOY:n kustantamana suomenkielisenä äänikirjana, jossa lukijana toimii Ahti Jokinen[2].

Tarina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nipsu, Muumipeikko ja Silkkiapina, jonka he ovat löytäneet, ovat rannalla, ja Nipsu löytää sieltä luolan. He palaavat Muumitaloon vasta illalla, juuri ennen kuin tulee valtava myrsky. Yöllä filosofi Piisamirotta tulee muumien luo asumaan, koska hänen oma kotikolonsa joessa on mennyttä Muumipapan rakentaman sillan vuoksi. Yöllä Piisamirotta kertoo uskovansa, että jotakin on tulossa. Aamulla myrsky on lakannut ja kaikki on mustaa.

Muumipeikko päättää lähteä yhdessä Nipsun kanssa lautalla Yksinäisillä vuorilla sijaitsevaan tähtitorniin hakemaan tarkempia tietoja.

Matkalla he kohtaavat Nuuskamuikkusen, joka liittyy matkaseuraan. Nipsu menee granaattirotkoon ja kohtaa siellä kaamean jättiliskon. Muumipeikko, Nipsu ja Nuuskamuikkunen matkaavat jokea pitkin, kunnes heidän lauttansa tuhoutuu. He pelastuvat viime hetkellä, kun perhosia keräilevä Hemuli tulee paikalle. Muumipeikko, Nipsu ja Nuuskamuikkunen jatkavat jalan.

Tähtitornissa kolmikko saa tietää, että pyrstötähti on tulossa Maata kohti ja törmää siihen muutaman päivän päästä. He lähtevät kiireesti varoittamaan muita ja tapaavat vielä toisen kerran perhostenkerääjä-Hemulin. Pian Muumipeikko pelastaa Niiskuneidin kaamean angosturakasvin kynsistä, ja Niiskuneiti sekä Niisku liittyvät seurueeseen. He käyvät matkalla tanssijuhlissa. Seurue matkustaa kuivuneen meren pohjassa puujaloilla. He löytävät aarteita vanhan laivan hylystä, jossa Muumipeikko, Niiskuneiti ja Nuuskamuikkunen ovat vähällä joutua jättimustekalan saaliiksi.

Muumilaaksoon ei ole enää pitkä matka. Pyrstötähden pakenijoiden joukosta he löytävät postimerkkeilijä-Hemulin. Lopulta seurue lentää Hemulin mekolla kotiin. Matkalla Hemulin kansio lentää tuulen mukana Muumitaloon.

Muumipeikko, Niiskuneiti, Nipsu, Nuuskamuikkunen, Niisku ja Hemuli saapuvat juuri ennen pyrstötähden tuloa Muumilaaksoon ja kertovat kaiken Muumimammalle ja Muumipapalle. He päättävät lähteä pakoon Nipsun löytämään luolaan ja alkavat pakata. Pyrstötähden on ennustettu törmäävän Maahan illalla. Muumit pääsevät turvaan luolaan, mutta kun pyrstötähden törmäämiseen on enää muutama minuutti, huomataan, että Silkkiapina on kadonnut. Muumipeikko lähtee etsimään Silkkiapinaa ja löytääkin hänet. He pääsevät viime hetkellä takaisin luolaan.

Lopulta pyrstötähti ei törmääkään, vaan ohittaa täpärästi koko Maan. Se lähtee takaisin tuntemattomiin aurinkokuntiin, ja kaikki pelastuvat.

Tove Janssonin eri versiot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jansson teki pyrstötähtiseikkailusta useita eri versioita. Alkuperäinen kirja ilmestyi vuonna 1946 nimellä Kometjakten. Vuonna 1956 hän muokkasi siitä uuden version, joka ilmestyi nimellä Mumintrollet på kometjakt. 1960-luvun lopussa Jansson muokkasi vielä kerran uudestaan kaikki varhaiset muumikirjansa ensimmäistä (Muumit ja suuri tuhotulva) lukuun ottamatta, jolloin hän muutti tekstiä sujuvammaksi ja poisti tarinoista trooppiset maisemat, kasvit ja eläimet, jotka eivät sopineet muuttuneeseen kuvaan muumien maailmasta. Pyrstötähtikirjan vuoden 1968 versio on nimeltään Kometen kommer. Viimeisessä versiossa eräät hahmot poistuivat tai vaihtuivat; esimerkiksi silkkiapinan tilalle tuli kissanpentu. Kirjan alkuperäisessä versiossa Nuuskamuikkunen oli hyvin puhelias ja seurallinen, mutta viimeisessä versiossa hahmo on muuttunut vaitonaisemmaksi ja kypsemmän oloiseksi, mikä vastasi hänen luonnettaan myöhemmissä muumikirjoissa. Kirjan vuodelta 1955 oleva suomennos Muumipeikko ja pyrstötähti vastaa lähinnä vuoden 1956 ruotsinkielistä versiota.[3] Vuoden 2010 tarkistettu suomennos perustuu vuonna 1968 kirjoitettuun versioon.[4]

Jansson piirsi myös kirjan kuvituksen uusiksi sekä vuoden 1956 että vuoden 1968 versioihin. Varsinkin viimeisessä versiossa hän muutti hahmojen ulkonäköä muistuttamaan enemmän myöhäisempää tuotantoaan, jolloin esimerkiksi muumit tulivat pulleamman näköisiksi. Alkuperäinen versio sisälsi laveeraamalla tehtyjä kuvia, jotka korvautuivat myöhemmissä versioissa tussipiirroksilla.[3]

Jansson teki lisäksi tarinasta kaksi sarjakuvaversiota. Ensimmäinen niistä oli vuosina 1947–1948 Ny Tid -lehdessä ilmestynyt Mumintrollet och jordens undergång (suomennettu 2007 nimellä Maailmanloppu tulee!), joka oli ensimmäinen muumiaiheinen sarjakuva. Se noudattelee melko tarkasti kirjan juonta, tosin loppu on siinä täysin erilainen. Niisku ja Silkkiapina on jätetty pois. Lisäksi sarjakuvassa esiintyvät Tiuhti ja Viuhti, jotka varsinaisesti liittyvät muumien seikkailuihin vasta seuraavana vuonna ilmestyneessä kirjassa Taikurin hattu.[5] Toinen sarjakuvaversio, Lars Janssonin kirjoittama ja Tove Janssonin piirtämä ”Muumipeikko ja pyrstötähti”, ilmestyi vuonna 1958 Muumipeikko-sarjakuvan tarinana numero 17. Siinä juonta on muuteltu huomattavasti, mutta muutamat alkuperäisistä kohtauksista ovat edelleen mukana. Tässä versiossa seikkailevat Muumipeikko, Niiskuneiti ja Pikku Myy.[6]

Näytelmäversio Mumintrollet och kometen sai ensi-iltansa Svenska Teaternissa joulukuussa 1949 Vivica Bandlerin ohjaamana.

Jansson teki tarinasta myös näytelmäkäsikirjoituksen vuonna 1953.[5]

Tarina muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjan pohjalta on tehty kaksi animaatioelokuvaa. Vuonna 1992 valmistunut piirroselokuva Muumipeikko ja pyrstötähti tehtiin Muumilaakson tarinoita -televisiosarjan jatkoksi ja sillä oli samat tekijät kuin sarjalla. Vuonna 2010 valmistunut suomalainen Muumi ja punainen pyrstötähti koottiin vuosina 1977–1982 tehdyn puolalaisen pala-animaatiosarjan Muumien maailma jaksoista, jotka muutettiin 3D-muotoon.[7] Lisäksi neuvostoliittolainen Ekran-studio teki kirjan pohjalta vuonna 1978 kolmiosaisen nukkeanimaation Mumi-Troll, jonka osat ovat nimiltään Mumi-Troll i drugije (”Muumipeikko ja muut”), Mumi-Troll i kometa (”Muumipeikko ja pyrstötähti”) sekä Mumi-Troll i kometa – Put domoi (”Muumipeikko ja pyrstötähti – kotimatka”).

Lapsille suunnatussa Muumi-lehdessä ilmestyi vuosina 1993–1994 jatkotarinana ruotsalaisen Noomi Hebertin käsikirjoittama ja tanskalaisen Mårdøn Smetin piirtämä sarjakuvasovitus Muumipeikosta ja pyrstötähdestä. Semic julkaisi sen vuonna 1994 myös kahtena sarjakuva-albumina nimillä Muumi 4: Pyrstötähti uhkaa ja Muumi 5: Muumilaakso vaarassa.[8][9][10] Tämä sarjakuvaversio seurasi uskollisesti Janssonin kirjan juonta vuoden 1968 version mukaan.

Suomen Kansallisbaletti esitti vuonna 2015 kirjaan perustuneen baletin Muumipeikko ja pyrstötähti. Musiikin sävelsi Panu Aaltio ja tanssikoreografian laati Anandah Kononen.[11]

Taidegraafikko Tuulikki Pietilä on tehnyt 1970-luvun lopulla neljä kolmiulotteista muumikuvaelmaa, jotka perustuvat kirjan tapahtumiin. Teokset ovat

  • Tutkimusretkikunta (1976–1977)
  • Yksinäisten Vuorten Observatorio (1976–1977)
  • Kuivunut meri (1976–1977)
  • Pako Muumilaaksosta (1977–1978)[12].

Yksinäisten Vuorten Observatorion valmistamisessa Pietilää auttoi erikoislääkäri Pentti Eistola, joka rakensi observatorioon kiikarin[13]. Kuivunut meri -kuvaelmaan Pietilä sijoitti yli satavuotiaan pienoiskuunarin, joka oli aiemmin kulkenut Tove Janssonin suvussa[14]. Pietilän kuvaelmat eivät esitä tapahtumia täysin samanlaisina kuin kirja, sillä niissä on käytetty sellaisiakin hahmoja, jotka eivät esiinny Janssonin tarinassa. Esimerkiksi Pako Muumilaaksossa -teoksessa on mukana Tuu-tikki, jonka ensiesiintyminen oli kronologisesti myöhäisemmässä Taikatalvi-kirjassa (1957). Kahdessa kuvaelmassa esiintyy myös Sedrik-koira, josta Jansson kirjoitti vasta teoksessa Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia (1962).[15] Kaikki neljä kuvaelmaa kuuluvat Tampereella sijaitsevan Muumimuseon kokoelmaan.[16]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Jansson, Tove: Muumipeikko ja pyrstötähti. (Kometjakten, 1946; uudistettu laitos Kometen kommer, 1968.) Suomentanut Laila Järvinen. Suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä. 23. painos (1. painos 1955) Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-36416-1

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Muumilaakso. Tarinoista museokokoelmaksi. (Toim. Mirja Kivi) Espoo: Schildt, 2000. ISBN 951-50-1135-3

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Tove Jansson kirjailijana Tovejanssonseura.fi. Viitattu 23.5.2011.
  2. ↑ Jansson Tove, Muumipeikko ja pyrstötähti Biblio.fi. Viitattu 26.5.2011.[vanhentunut linkki]
  3. ↑ a b Happonen, Sirke: Vilijonkka ikkunassa: Tove Janssonin muumiteosten kuva, sana ja liike, s. 290–292. WSOY 2007.
  4. ↑ Jansson, Tove: Muumipeikko ja pyrstötähti, s. 4. (23. painos) Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-36416-1
  5. ↑ a b Söderling, Trygve: ”Onnellinen sarjakuvapiirtäjä”, Maailmanloppu tulee! Tove Janssonin ensimmäinen muumisarjakuva ny Tid -lehdessä 1947–48, s. 71–79. Helsinki 2007.
  6. ↑ Tove & Lars Jansson: ”Muumipeikko ja pyrstötähti” sekä Sirke Happosen jälkisanat (s. 111), teoksessa Muumit: sarjakuvaklassikot IV. WSOY 2011.
  7. ↑ Heta Kämäräinen: Muumi ja punainen pyrstötähti filmgoer.fi. Viitattu 6.5.2011.
  8. ↑ Uudet Muumi-sarjakuvat Muumittajan Muumi-blogi 15.8.2010. Viitattu 15.7.2016.
  9. ↑ Pyrstötähti uhkaa - Muumi 4 (Arkistoitu – Internet Archive) Sarjakuvaseuran kokoelman tietokanta. Viitattu 15.7.2016.
  10. ↑ Muumilaakso vaarassa - Muumi 5 (Arkistoitu – Internet Archive) Sarjakuvaseuran kokoelman tietokanta. Viitattu 15.7.2016.
  11. ↑ Suvi Ahola: Maailman ensimmäinen muumibaletti nähdään 2015 Kansallisoopperassa Helsingin Sanomat 10.4.2014. Viitattu 10.7.2016.
  12. ↑ Muumilaakso. Tarinoista museokokoelmaksi, s. 78, 100.
  13. ↑ Muumilaakso. Tarinoista museokokoelmaksi, s. 78, 97.
  14. ↑ Muumilaakso. Tarinoista museokokoelmaksi, s. 84.
  15. ↑ Muumilaakso. Tarinoista museokokoelmaksi, s. 80.
  16. ↑ Muumilaakso. Tarinoista museokokoelmaksi, s. 75, 100.
Muumit
Hahmot
Paikat
Kirjat
Kuvakirjat
Televisiosarjat
Elokuvat
Lyhytelokuvat
Sarjakuva

Muumipeikko (sarjakuva)

Videopelit
Lautapelit
Muuta
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Muumipeikko_ja_pyrstötähti&oldid=22797953”