Noituus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
John William Waterhouse, Taikapiiri 1886.

Noituus tarkoittaa yliluonnollisten voimien hallitsemista. Noituuden harjoittajaa nimitetään noidaksi.[1] Noidat ovat saattaneet toimia yhteisön parantajina ja esimerkiksi loitsujen avulla pyrkineet parantamaan sairauksia. Toisen ihmisen vahingoittamista taikuuden keinoin on myös pelätty suuresti.[2] Noitauskomuksia on ollut lähes kaikissa kulttuureissa. Suomalaisessa kansanperinteessä noitauskon vanhaa muotoa edustaa usko tietäjiin.[3]

Kristillisessä Euroopassa, myös Suomessa, varsinkin myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa oli laajoja noitavainoja. Monissa kehitysmaissa noitausko on säilynyt.[3] On olemassa myös kehittyneissä yhteiskunnissa harjoitettua nykynoituutta.[2]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antropologiassa on eroteltu kaksi taikuuden luonnetta. Valkoinen magia on julkista ja hyväksyttyä, musta magia yksityistä ja paheksuttua. Valkoista magiaa edustavat yhteisön hyväksymät yliluonnolliset parantajat ja auttajat, kuten šamaanit. Mustaa magiaa käytetään vahingoittamistarkoituksessa.[3]

Noituus Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
” Pohjanmaan ja Peräpohjolan asukkaiden joukossa on kaikkialla tietäjiä ja noitia ikään kuin se olisi niiden kotimaa.[4] ”

Suomalaisessa kansanperinteessä noita tarkoitti tietäjää, jolle yhteisössä kuuluivat lähinnä hyväntekijän ja parantajan tehtävät.[3]

Keskiaikainen kronikoitsija Olaus Magnus Gothus kuvaa laajasti suomalaisten noitien taikakeinoja. Suomalaiset tietäjät muun muassa myivät tuulta ostettavaksi kauppiaille, jotka eivät kovan vastatuulen vuoksi pystyneet lähtemään merelle:

»Maksun saatuaan he antoivat heille kolme noiduttua solmua, jotka oli peräkkäin tehty nahkahihnaan, sellaisin opastuksin, että jos he avaisivat ensimmäisen, he saisivat lempeitä tuulia, jos taas toisen, niin navakampia. Mutta jos he päästäisivät irti kolmannen, he joutuisivat niin raivokkaaseen myrskyyn, etteivät he keulasta näkisi vältettäviä kareja, keskilaivassa pysyisi jaloillaan laskeakseen purjeet eivätkä perässä kaikin voiminkaan kykenisi hoitelemaan peräsintä. Ja kovia ovat kokeneet ne, jotka halveksien ovat kieltäneet, että tuollaisissa solmuissa voisi piillä sellainen voima.[4]»

Suomalainen tietäjäperinne ei lakannut kristinuskon tulon myötä, vaikka käännyttäjät yrittivät parhaansa mukaan kitkeä vanhoja tapoja.[3]

Noituus Raamatussa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noituudesta syytettyjä kidutetaan ja poltetaan roviolla, 1300-luku.

Raamatussa Mooses sai Jumalalta käskyn kansalleen, ettei tulisi harjoittaa: noituutta, velhoutta, kehottaa ihmistä kulkemaan tulen läpi, taikoja, syödä veristä tai ennustamista.[5][6] Apostoli Paavali mainitsee Galatalaiskirjeessään noituuden, kun hän luettelee lihan eri tekoja, joita harjoittamalla ei peri Jumalan valtakuntaa.[7]

Uusnoituus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Uusnoituus

Uuspakanuus ja etenkin Britanniassa 1940-luvulla syntynyt wicca, uusnoituuden suosituin muoto, ovat kasvattaneet suosiotaan erityisesti 1960- ja 1970-lukujen kulttuuristen muutosten myötä.[8]

Noituuteen liittyvät ilmiöt nykyään

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään noituuteen uskotaan laajalti muun muassa eräissä Afrikan maissa.

Tansaniassa on vuosina 2007–2009 surmattu yli 50 albiinoa ja Burundissa 12. Albiinojen raajoista ja elimistä tehdään taikakaluja.[9] Vuonna 2009 Ugandassa kirjattiin 123 surmaa, joiden arvioitiin liittyvän noituuteen. Surmatut ovat enimmäkseen lapsia, joiden verta, sukuelimiä ja muita ruumiinosia käytetään rikastuttamaan noitien asiakkaita nopeasti.[10] Eteläisessä Afrikassa ihmisten surmaamista ja ruumiinosien käyttämistä noituuteen nimitetään muti-murhiksi zulujen ’lääkettä’ tarkoittavan sanan mukaan.[11]

Toisaalta noitia myös pelätään ja vainotaan nykyäänkin. Lähinnä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tapetaan tuhansia vuosittain noitavainoissa.[12] Erityisesti Nigeriassa on tuhansia lapsia ajettu kodeistaan noidiksi syytettyinä.[13]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Hakusana noita teoksessa Factum: Uusi tietosanakirja. 5, Me–pic. Espoo: Weilin & Göös, 2004. ISBN 951-35-6644-7
  2. ↑ a b Selin, Risto: Noituus. Teoksessa Ihmeellinen maailma. Skeptikon tietosanakirja. Helsinki: Ursa, 2001. ISBN 952-5329-19-4 Teoksen verkkoversio.
  3. ↑ a b c d e Hakusana noitausko teoksessa Spectrum tietokeskus. 16-osainen tietosanakirja. 8, Min–Pah. Helsinki: WSOY, 1979. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
  4. ↑ a b Olaus Magnus: Pohjoisten kansojen historia. Suomea koskevat kuvaukset. ((Historia de gentibus septentrionalibus, 1555.) Suomentanut Kaarle Hirvonen. Esipuheen ja selitykset laatinut Kustaa Vilkuna) Helsinki: Otava, 1973. ISBN 951-1-01184-7
  5. ↑ 3. Moos. 19:26
  6. ↑ 5. Moos. 18:10
  7. ↑ Gal. 5:19
  8. ↑ Hjelm, Titus (toim.): Mitä wicca on? Helsinki: Like, 2005. ISBN 952-471-502-3
  9. ↑ Albiinot elävät kuolemanpelossa, Hs.fi (Arkistolinkki)
  10. ↑ Les sacrifices humains, le travers meurtrier de la sorcellerie. Les voix du monde 25.1.2010.
  11. ↑ Minister calls for tougher charges for muti murder. Mai & Guardia 23.3.2010
    ’I was forced to kill my baby’. BBC 2.4.2002. (englanniksi)
  12. ↑ Case Study: The European Witch-Hunts, c. 1450-1750 and Witch-Hunts Today. Gendercide Watch.
  13. ↑ McVeigh, Tracy: Children are targets of Nigerian witch hunt. The Guardian 9.12.2007. (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Katajala-Peltomaa, Sari & Toivo, Raisa Maria (toim.): Paholainen, noituus ja magia – kristinuskon kääntöpuoli. Pahuuden kuvasto vanhassa maailmassa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-590-4
  • Kuparikettu & Saure, Heikki: Noitakirja. Nykynoidat ja noitien historiaa. Helsinki: Into, 2021. ISBN 978-952-351-651-9
  • Levack, Brian P. (toim.): The Oxford Handbook of Witchcraft in Early Modern Europe and Colonial America. Oxford: Oxford University Press, 2013. ISBN 978-0-19-957816-0 (englanniksi)
  • Valk, Ülo: Perkele. Johdatus demonologiaan. ((Kurat Euroopa usundiloos, 1991.) Viron kielestä suomentanut Tapani Hietaniemi) Tampere: Vastapaino, 1997. ISBN 951-768-019-8

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Noituus&oldid=22408916”