Suomenpystykorva
| Suomenpystykorva | |
|---|---|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
|
| Määrä | 48 661[1] |
| Rodun syntyaika |
ei tiedossa, nykyisenlainen rotutyyppi vähintään satoja vuosia vanha |
| Alkuperäinen käyttö | metsästys- ja vahtikoira |
| Nykyinen käyttö | metsästyskoira, seurakoira |
| Elinikä | noin 12–16 vuotta |
| Muita nimityksiä | Pystykorva, pikinokka, finsk spets, Finnish Spitz, Finnenspitz[2], spitz finlandais, spitz finlandés, soome püstkõrv, loulou finnois |
| FCI-luokitus |
ryhmä 5 Pystykorvat ja alkukantaiset koirat alaryhmä 2 Pohjoiset metsästyskoirat #49 |
| Ulkonäkö | |
| Paino |
uros 12–13 kg narttu 7–10 kg |
| Säkäkorkeus |
uros 47 cm narttu 42 cm |
| Väritys |
lähestulkoon aina soopeli: punaruskeasta kellertävänruskeaan, karvoissa voi olla mustia kärkiä |
Suomenpystykorva (ruots. finsk spets) on punaruskea pienehkö pystykorviin kuuluva metsästyskoirarotu. Se on Suomen kansalliskoira.
Suomenpystykorva on levinnyt myös Suomen ulkopuolelle. 2010-luvulla rodun kanta oli yli tuhat yksilöä Suomen lisäksi Ruotsissa ja Venäjällä, ja yli sata koiraa Yhdysvalloissa, Norjassa, Isossa-Britanniassa ja Kanadassa.[3]
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomenpystykorva on rakenteeltaan neliömäinen, hyväryhtinen ja kestävä, keskikokoa pienempi pystykorvainen koira. Se on eloisa ja liikkuu nopeasti ja keveästi. Ihannesäkäkorkeus on uroksilla 47 senttimetriä ja nartuilla 42 senttimetriä; kolmen senttimetrin poikkeama ihanteesta sallitaan. Koiran häntä kiertyy selän päälle, korvat ovat pystyt ja silmät hieman vinot ja mantelinmuotoiset. Ruotsinkielisessä rotumääritelmässä on mainittu painoksi urokset 12–13 kg, nartut 7–10 kg; vuonna 2015 hyväksytyssä suomenkielisessä määritelmässä ei ole painoa määritelty.[4]
Karva on pitkähköä, puolipystyä tai pystyä ja väriltään usein soopeli, joka vaihtelee kellertävästä ruskeanpunaiseen. Punainen väri on rodun huomiota herättävin piirre. Vatsassa, raajojen sisäpinnoilla, rinnassa, leuassa ja hännässä karva on vaaleampaa. Myös pienet valkeat merkit käpälissä tai rinnassa sallitaan. Hännässä ja reisien takaosassa karva on pitkää ja tuuheaa, päässä ja raajoissa lyhyttä. Pohjavilla on pehmeä, tiheä ja vaalea, ei kuitenkaan koskaan valkoinen. Kirsu on musta.[4]
Luonne ja käyttäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rotumääritelmän mukaan suomenpystykorvan kuuluu olla vilkas, rohkea, tarmokas ja peräänantamaton metsästyskoira.[4] Vahvoista metsästysominaisuuksista huolimatta suomenpystykorva kuitenkin pärjää seurakoirana ja lapsiperheessä mainiosti. Suomenpystykorva on erittäin sopeutuvainen, iloinen ja helppohoitoinen koirarotu ja siitä saa aktiivisen kaverin mitä moninaisimpiin harrastuksiin.
Luonteeltaan alkukantainen koira vaatii muiden pohjoismaisten metsästyspystykorvien tapaan jonkin verran panostusta sosiaalistamiseen, mutta pienellä vaivalla siitä saa avoimesti ympäristöönsä, muihin koiriin ja ihmisiin suhtautuvan lemmikin. Suomenpystykorvia näkee nykyään eniten maalla sekä omakotitaloalueilla.
Suomen kansalliskoira on mielikuvissa yhä hieman menneisyytensä vanki. Ennen vanhaan suomenpystykorvia tavattiin pitää talonvahteina ilman sen kummempaa sosiaalistamista, mistä johtuu niiden maine varautuneina rotuina. Toimipa niitä erityisesti sotien jälkeen useita yksilöitä vartio- ja vartiointiliikkeidenkin koirina kaupungeissamme. Tätä nykyä suomenpystykorvan luonneominaisuudet eivät kuitenkaan eroa muista metsästyspystykorvista.
Rotu on melko aktiivinen ja se onkin onnellisimmillaan kun saa toistuvasti liikkua perheenjäsenten kanssa. Kaikenlainen yhdessä tekeminen on suomenpystykorvan mieleen ja nykyään rotua näkeekin metsästyksen ja koetoiminnan lisäksi myös muiden perinteisten seurakoirarotujen seassa esimerkiksi agilitykentillä tai hajujälkeä treenaamassa.
Metsästyksessä rodun valtteja ovat pettämätön suuntavaisto, hyvä haju- ja kuuloaisti, nopea reagointikyky, kestävyys, metsästysinto ja hyvä yhteistyö metsästäjän kanssa.[5] Se löytää alueen linnut ja muun kohderiistan tehokkaasti ja varmasti.[6]
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomenpystykorva polveutunee pienikokoisista laikoja muistuttaneista koirista.[7] Sen varhaista historiaa ei tunneta, sillä historiallisia lähteitä rodusta ei ole säilynyt juuri lainkaan. Suomensukuiset heimot käyttivät melko pienikokoisia metsästyskoiria jo siirtyessään nykyisille asuinalueilleen. Jonkinlaisen yhtenäisen pystykorvaisen kantarodun muodostumisen arvellaan alkaneen Suomessa jo noin vuoden 100 jälkeen.
Suomenpystykorvan tyyppisiä koiria on käytetty riistan metsästykseen kaikkialla Suomessa jo satoja vuosia. Koiria käytettiin ruoan hankintaan ja turkisriistan metsästykseen. 1800-luvun lopulta on säilynyt kirjallisia tietoja punaturkkisista, haukkuvista metsästyskoirista.[8]
Suomen kennelklubi perustettiin vuonna 1889. Ensimmäisen ”suomalaisen haukkuvan lintukoiran” rotumerkkiehdotuksen teki metsänhoitaja Hugo Sandberg vuonna 1892. Rotumääritelmä uudistettiin vuonna 1897, jolloin rodun nimeksi vaihtui suomalainen pystykorva. Vaikka suomenpystykorvaa oli käytetty kaiken riistan koirana, jalostuksen tavoitteeksi tuli linnunmetsästys. Päätavoitteeksi asetettiin hyvän, puuhun haukkuvan ja samalla kauniin lintukoiran kehittäminen. 1890-luvulla tyypiltään ja käyttötarkoitukseltaan samanlaisia yksilöitä löytyi lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomesta.[8]
Jo vuonna 1915 suomenpystykorva pääsi myös ulkomaalaiseen koirakirjaan, englantilaisen W. E. Masonin teokseen Dogs of All Nations, jossa sitä kutsuttiin nimellä Finnish Pom.[9]
Suomenpystykorva on sikäli harvinainen rotu, että se on jalostettu luonnonkannasta ilman risteytyksiä. Vuonna 1979 suomenpystykorva nimettiin Suomen kansalliskoiraksi. Vuonna 2006 suomenpystykorva ja sen venäläinen sisarrotu karjalais-suomalainen laika yhdistettiin samaksi roduksi.[4]
Rodusta on koottu sukutaulut, joissa on yli 78 000 koiran tiedot.[10]
Karjalais-suomalainen laika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosisatojen ajan suomenpystykorvan populaatio oli yltänyt Itä-Suomeen ja venäjänpuoleiseen Karjalaan asti. Venäjän vallankumouksen jälkeen venäläiset rodunedustajat nimettiin karjalais-suomalaisiksi laikoiksi. Karjalais-suomalaisella laikalla oli erittäin kettumainen pää, ja paikallisen legendan mukaan se olisi syntynyt pohjoismaisen koiran ja ketun välisestä risteytyksestä. Väritys saattoi olla punaisen lisäksi joko keltainen (fawn) tai musta. Useilla yksilöillä esiintyi pieniä valkoisia merkkejä pään, rintakehän, raajojen ja hännän alueilla.[11] Laikan säkäkorkeus oli tarkemmin määritelty kuin pystykorvan, 43–45 cm[2], siinä missä suomalainen rotu saattaa olla useita senttimetrejä yli tai alle kyseisen mittahaarukan.
Rotu yhdistettiin suomenpystykorvan kanssa samaksi roduksi vuonna 2006. Tämä laajensi suomenpystykorvarodun perimää ja mahdollisti arvokkaan geneettisen vaihtelun lisääntymisen. Suomenpystykorvan ulkomuoto ei kuitenkaan kärsi, sillä rodut muistuttivat ulkoisesti toisiaan.
Käyttötarkoitus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomenpystykorvalla metsästetään kaikenlaista riistaa pienpedoista aina hirviin ja jopa karhuihin saakka. Esimerkiksi vuonna 2018 suomenpystykorva Illansuun Kustaa voitti kaikkien hirvikoirarotujen välisen pohjoismaiden mestaruuden. Suomenpystykorva haukkuu ja noutaa sorsia ja hanhia, mutta sitä käytetään ensisijaisesti pääosin metsäkanalintujen metsästykseen, missä se onkin koetulosten perusteella paras kaikista lintua haukkuvista roduista.
Suomenpystykorva noutaa myös mielellään veteen ammuttua riistaa. Haukullaan koira ilmaisee riistan sijainnin metsästäjälle ja pyrkii pitämään linnun puussa. Suomenpystykorva on tarkkavainuinen, ja se voi seurata lintuja pitkiäkin matkoja vaikeassa maastossa.[5] Suomenpystykorvalla on erinomainen riistavietti, jonka ansiosta siitä on helppo kasvattaa hyvä lintukoira, hirvikoira tai metsästyskoira pienpetojen pyyntiin.[4]
Pystykorvan tehtävä on etsiä riista maastosta ja osoittaa sen sijainti metsästäjälle haukkumalla. Suomenpystykorvan metsästysaika on yksi kaikkein pisimmistä. Elokuun tullen koira lasketaan pienpetojen perään, ja 20.8 jatketaan vesilintujen ja karhun metsästyksellä. Syyskuusta vuodenvaihteeseen metsäkanalintua ja hirveä (kt. aluekohtaiset rajoitukset), 31.3 saakka näätää. Supikoiria ja minkkejä kevät-kesäkaudella pyydettäessä — turvaten näin lintujen pesintää haitallisilta vieraslajeilta — on koiran oltava hallittavissa ja välittömästi kytkettävissä.
Agilitykentillä räjähtävästä nopeudesta ja koordinaatiokyvystä on hyötyä, mutta omanarvontuntoisena rotuna sen kouluttaminen vaatii kouluttajalta ja koiralta hyvää suhdetta.
Terveys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomenpystykorvaa voidaan pitää yhtenä terveimmistä koiraroduista.
Periytyvistä sairauksista epilepsiaa tulee nykyään ilmi muutamalla yksilöllä vuodessa. Muista periytyvistä sairauksista voidaan mainita satunnaiset polvi- ja silmäsairaudet, joiden esiintyvyyttä on saatu laskettua PEVISA-ohjelmalla rodun monimuotoisuutta tukemalla ja rotujärjestön aktiivisella jalostuksen ohjaamisella. [3] Monimuotoisuuden ylläpitäminen onkin yksi parhaista keinoista säilyttää rotu terveenä, mihin rotujärjestö on hyvin laittanut panosta, esimerkiksi ohjaamalla yhdistelmien syntymistä ja geenivaihdolla muista pohjoismaista sekä Venäjältä.
Suomenpystykorva kuuluu myös Suomen Kennelliiton Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan PEVISAan polvi- ja silmäsairauksien osalta. Jalostukseen käytettävillä koirilla tulee olla silmä- ja polvitarkastuslausunto ennen toista astutusta. HC:ta (harmaakaihi), PRA:ta (verkkokalvon etenevä surkastuminen) tai PHTVL/PHPV-sairauden (sikiöaikaisen verisuonijäänteen aiheuttama silmän kehityshäiriö) asteita 3–6 sairastavan koiran jälkeläisiä ei rekisteröidä. Polvilumpioiden osalta rekisteröinnin raja-arvo on polvilumpioluksaation aste 1.[12]
Suomenpystykorvan epilepsia on saatu hyvin kuriin epilepsian vastustamisohjelmalla sekä epi-luvun käyttöönotolla vuonna 2002. Epi-luku lasketaan kullekin koiralle sen sukutaulussa esiintyneiden sairaustapausten perusteella.[13]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Eerola, Tapio: Suomen koirarodut. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-3048-7
- Suomen Kennelliitto
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto, luettu 11.8.2016)
- ↑ a b Krämer, E.-M. (2009). Der grosse Kosmos Hundeführer: s. 138. Stuttgart: Kosmos.
- ↑ a b Suomenpystykorvan jalostuksen tavoiteohjelma 2016-2020 (s. 19–20) Suomen Pystykorvajärjestö. Arkistoitu 30.3.2016. Viitattu 20.3.2016.
- ↑ a b c d e Suomenpystykorvan rotumääritelmä (pdf) Suomen Kennelliitto. Viitattu 20.3.2016.
- ↑ a b Suomenpystykorva – Käyttötarkoitus (Linkki Rotukuvaus > Käyttötarkoitus) Suomen Pystykorvajärjestö. Arkistoitu 20.3.2016. Viitattu 20.3.2016.
- ↑ Suomenpystykorva Kotimaiset rodut. Kennelliitto. Viitattu 20.3.2016.
- ↑ Lindholm, Åsa. Svenska Hundraser - Ett Kulturarv, s. 164. Sellin & Partner, Tukholma: 2008. ISBN 978-91-7055-366-0.
- ↑ a b Joenpolvi, Matti: Suomenpystykorva – Historia (linkki Rotukuvaus > Historia) Suomen Pystykorvajärjestö. Arkistoitu 20.3.2016. Viitattu 20.3.2016.
- ↑ W.E. Mason: Dogs of All Nations. (reprint 2008) Kessinger Publishing, 1915. ISBN 978-0548971512 verkkoversio Chest of Books (viitattu 20.3.2016). (englanniksi)
- ↑ Mikko Leppänen: Suomenpystykorvien sukutaulut selvitettiin 1800-luvulle saakka yle.fi, uutiset. 13.11.2019. Viitattu 13.11.2019.
- ↑ Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 324. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.
- ↑ Pevisa (Linkki Terveys > Pevisa) Suomenpystykorvajärjestö. Arkistoitu 21.2.2016. Viitattu 28.10.2015.
- ↑ Suomenpystykorva - Epi-luku (Linkki Terveys > Epi-luku) Suomenpystykorvajärjestö. Arkistoitu 21.2.2016. Viitattu 28.10.2015.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomenpystykorva Wikimedia Commonsissa
- Suomen Pystykorvajärjestö (Arkistoitu – Internet Archive)