Pietari Hanhivaara
| Pietari Hanhivaara | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 23. lokakuuta 1833 Kittilä |
| Kuollut | 17. helmikuuta 1926 (92 vuotta) Kittilä |
| Ammatti | maanviljelijä, lestadiolaissaarnaaja, uusheräyksen johtohahmo |
| Vanhemmat | Mikko Mikonpoika Jokela ja Matleena Juhontytär Hossa |
| Puoliso | Elsa Maria Lakso |
| Lapset | Mikko (Hanhela), Fredrik (Fred Waara), Pekka, Johannes (Juhani), Maria, Matti, Matleena (Mallu), Samuli |
| Muut tiedot | |
| Lempinimet | Hanhi-Pieti |
| Osa artikkelisarjaa |
| Lestadiolaisuus |
|---|
Pietari Hanhivaara eli Hanhi-Pieti, alkujaan Jokela (23. lokakuuta 1833 Kittilä – 17. helmikuuta 1926 Kittilä)[1] oli maanviljelijä, lestadiolaisuuden alkuajan merkittävimpiä maallikkosaarnaajia ja uudenheräyksen pioneereja 1800- ja 1900-luvun hajaannuksen aikana. Toinen uudenheräyksen saarnaaja Fredrik Paksuniemi eli Penikka-Feetu oli hänen veljensä.
Hanhivaara syntyi kittiläläiseen pietistiseen Jokelan sukuun. Kun lestadiolaisuus saapui Kittilään 1848, myös Jokelat kääntyivät siihen. Hän muutti 1864 talonpojaksi Kittilän Hanhimaahan ja otti nimekseen Hanhivaaran. Hanhivaara alkoi kierrellä saarnamiehenä Lapissa ja 1880-luvulta alkaen myös Etelä-Suomessa ja Pietarissa asti. Vuonna 1886 hän oli Lapin kirkolliskokousedustaja. Vuoden 1898 keväällä Hanhi-Pieti kiersi Heikki Syväjärven kanssa Suomessa saarnaamassa uutta heräystä, josta uudenheräyksen leviäminen alkoi.[2] Vuosisadan vaihteen hajaannuksen aikana Hanhivaara ja hänen veljensä olivat Kittilän suunnan eli uudenheräyksen kärkihahmoja. Kittilästä muodostui liikkeen keskus, vaikka lopullinen hajaannus siellä tapahtuikin vasta 1910-luvulla. Vanhoillislestadiolaisten näkökulmasta Hanhivaara oli eriseurainen, mutta uudessaheräyksessä häntä kunnioitettiin patriarkkana.
Hanhivaara oli naimisissa Elsa Maria Lakson (1841–1937) kanssa vuodesta 1858, heille syntyi kahdeksan lasta.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Talonen, Jouko: ”Pietari Hanhivaara”, Suomen kansallisbiografia, osa 3, s. 538–539. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-444-4 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Hajaannusten myrskyt Lappeenrannan lestadiolaisuudessa 1895-1902 10.1.2004. Lestadiolaisuus.info. Viitattu 14. toukokuuta 2006.