Putinismi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty kokonaan uudelleen kirjoitettavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

 

Tämän artikkelin tai sen osan neutraalius on kyseenalaistettu.
Asiasta keskustellaan keskustelusivulla. Voit auttaa Wikipediaa muokkaamalla artikkelin näkökulmaa neutraalimmaksi. Mallineen saa poistaa vasta kun asiasta on saavutettu konsensus keskustelusivulla.
Tarkennus: Vaikka moni yksityishenkilö varmasti yhtyy artikkelin näkemyksiin, tämä on kaukana Wikipedian neutraalista sävystä.
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua.
Vladimir Putin Sevastopolissa ennen Venäjän presidentinvaaleja 2018.
Mielenosoitus Helsingissä vastalauseena Venäjän hyökkäykselle Ukrainaan 2022.

Putinismi on nimitys Venäjän presidentti Vladimir Putinin vallan aikana muodostuneelle keskusjohtoiselle politiikalle.[1] Putinismin ominaispiirre on poliittisen ja taloudellisen vallan keskittäminen silovikeille eli poliitikoille, joilla on tausta turvallisuus-, tiedustelu-, armeija- tai samankaltaisen järjestön palvelussa. Myös Putin on silovik.lähde?

Venäjän voimaministeriöiden eli turvallisuuspalvelun, poliisin ja armeijan vallaksi.[2] Vaikka Venäjällä on ulkoisesti kaikki demokratian perinteiset laitokset, maata johdetaan presidentin kansliasta käsin[3] muun muassa juuri turvallisuuspalvelun avulla. Putinin aikana poliitikot ovat puhuneet maan monista ongelmista, mutta eivät ole moneenkaan asiaan kyenneet tarttumaan.lähde?

Putinismin pääideologiksi on kutsuttu politiikan tutkijaa Aleksandr Duginia, joka on venäläisen nationalismin teoreetikko.[4]

Demokratia, kansalaisyhteiskunta ja tiedotuksen vapaus ovat heikentyneet Putinin Venäjällä. Putinismiin liittyy lakien valikoiva kunnioitus, Putinin henkilökultti, byrokratia ja korruptio.[5] Putinismilla ei ole selvää ideologiaa, mutta siinä on samankaltaisuuksia.selvennä Vaikka Putin on palauttanut monia neuvostotunnuksia[6] ja -tapoja, Venäjän valtaeliittiä kiinnostaa lähinnä rikastuminen muun muassa Venäjän öljy- ja maakaasutuotannon avulla. Mutta toisaalta Venäjän hallitus pyrkii myös ottamaan jossain määrin huomioon kansan mielipiteen korottamalla eläkkeitä.lähde?

Putinismiin liittyy taloudellinen vapaus, vaikka Putinin johtamat silovikit haluavat keskittää talouden avainalat valtiolle tai ainakin valvoa niitä sijoittamalla yrityksiin valtiolle uskollisia. Hallintoa kiinnostaa talouden voimistaminen ja kansan elintason nosto. Tämä vaatii putinistien mielestä maan hallinnon keskittämistä ja lujittamista. 2000-luvulla Venäjän talous kasvoi vuoden 2008 talouskriisiin asti. Putinin hallinto hyötyi talouskasvusta, ja joidenkin mielestä yksi Putinin pahimmista vihollisista onkin talouden kasvuongelmat. Yritysten uudistaminen länsimaiselle tekniselle ja innovatiiviselle tasolle ei suju. Putin on onnistunut jossain määrin vakauttamaan maata. Tavallista kansaa ei demokratia kiinnostakaan, koska sen varjopuolet tulivat esille Boris Jeltsinin aikana.lähde?

Putinismi jatkui myös Dmitri Medvedevin valtakaudella, Putinin ollessa Venäjän pääministerinä. Putinilla oli ainakin vuoden 2009 kesän alussa enemmän valtaa kuin silloisella presidentti Medvedevillä.lähde?

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Putinismi juontaa juurensa Neuvostoliiton turvallisuuspoliisista KGB:stä. Venäjän presidentti Boris Jeltsin antoi vuonna 1991 Neuvostoliiton hajota, jotta saisi vallan itselleen. Jeltsinin nousu perustui viimeisen kommunistijohtaja Mihail Gorbatšovin ajaman perestroikan taloudelliseen ja poliittiseen epäonnistumiseen. Kun sitten Jeltsinistä tuli maan presidentti, hän aloitti Jegor Gaidarin avustuksella talousohjelman, joka ajoi maan taloutta ennestään alas, kun uudistus ei tuottanut toivottuja tuloksia. Samaan aikaan turvallisuuspalvelun valtaa oli heikennetty, mutta se pyrki salaa palauttamaan asemansa. Kommunistien hallitsema parlamentti nousi lopulta ilmikapinaan Boris Jeltsiniä vastaan puhemies Ruslan Hasbulatovin ja varapresidentti Alexandr Rutskoin avustuksella. Jeltsin onnistui kukistamaan kapinan armeijan avulla, ja uusi perustuslaki antoi presidentille uudet valtaoikeudet. Näin Kremlin ote alkoi taas kasvaa. Vaikka kapina kukistui, kommunistit säilyivät yhä vahvoina ja uhkana maata johtavalle Jeltsinin sisäpiirille, ”perheelle”. Talousuudistuksessa myös epämääräisin keinoin rikastuneet liikemiehet, Venäjän oligarkit, auttoivat vaalirahoituksellaan epäsuositun Jeltsinin voittamaan presidentinvaalit vuonna 1996. Samana vuonna turvallisuuspalvelun silovikit nousivat virkapaikoille Pietarissa. Nyt turvallisuuspalvelu ja keskenään riitelevät oligarkit pyrkivät valtaan, ja Jeltsinin suosio heikkeni. Vuosina 1998–1999 Jeltsinin seuraajaksi veikattiin monia politiikan johtavia hahmoja, esimerkiksi Moskovan pormestaria Juri Luzhkovia ja kokenutta diplomaattia Jevgeni Primakovia.lähde?

Jeltsiniä vastaan oli käynnissä ajojahti parina viimeisenä vuonna, Jeltsinin sisäpiiriä syytettiin julkisesti korruptiosta. Jeltsinin liittolaisesta Vladimir Putinista tuli liittovaltion turvallisuuspalvelun FSB:n johtaja vuonna 1998 ja pääministeri elokuussa 1998. Pian sen jälkeen kun Putinista oli tullut pääministeri, tšetšeenisissipäällikkö Šamil Basajevin joukot hyökkäsivät Venäjään kuuluvaan Dagestaniin ja Venäjällä räjähteli kerrostaloissa ja muualla voimakkaita pommeja elo-syyskuussa 1999. Putin esiintyi kovasanaisena separatistisia tšetšeenejä vastaan ja määräsi armeijan Dagestaniin ja Tšetšeniaan. Näin aiemmin tuntemattomasta kasvottomalta byrokraatilta näyttäneestä Putinista tuli terroristeja vastaan taisteleva kansallissankari. Jeltsin päätti erota Venäjän presidentin tehtävistä joulukuussa 1999 ja kehotti kansaa äänestämään Putinia.[7] Näin Jeltsinin suosittelema, nuorekas, energinen, kansansuosion aallonharjalla ratsastava Putin voitti Venäjän presidentinvaalit vuonna 2000. Päästyään valtaan Putin alkoi keskittää valtaa käsiinsä. Hän muun muassa lakkautti alueiden suuren vallan, keskitytti tiedotusvälineitä Kremlin käsiin ja karkotti maasta tai vangitsi muutamia häntä vastustaneita oligarkkeja. Putin myös säädätti monia markkinatalouden tarvitsemia lakeja. Vuoden 2003 loppuun mennessä valta maassa oli käytännössä Putinin ohjaaman presidentinhallinnon käsissä. Silti monet ongelmat pysyivät, kuten köyhyys, korruptio ja rikollisuus.lähde?

Piirteitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tämä artikkeli tai sen osa sisältää väitteitä tai näkemyksiä, joiden esittäjä ei selviä artikkelista.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä viitteitä. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Putinismi alkoi näkyä erityisen selvästi Venäjällä vuonna 2003.[8]

  • Keskusjohtoinen järjestelmä
    • Valtion halu ohjata taloutta, valtiokapitalismi[9], korporativismi[10]
      • Yrityksiä on siirtynyt valtion tai sitä lähellä olevien tahojen käsiin, ja muut on painostettu maksamaan veronsa valtiolle ja muutenkin tukemaan valtiota[11] [12]
      • Valtio ohjaa varsinkin merkittäviä ns. avainaloja[13]
      • Muutama suuri taho, "yritysklaani"[14]lähde tarkemmin? omistaa enimmän osan Venäjästä[15]
      • Maan johtajat omistavat suuria osuuksia eri yhtiöistä[16], ja rahavalta ja poliittinen valta kietoutuvat yhteen
    • Turvallisuuspalvelu FSB:n valta, sekurokratia[17]
    • Valtion vallan palauttaminen, alueiden vallan riisuminen[6]
    • Valtion hajoamisen vastustus[18], mikä vei maan Tšetšenian sotaan[1].
    • Yhden puolueen johtama virkamiesvaltio
  • Venäjä-keskeisyys
    • Vieraan omistuksen pelko Venäjällä
    • Vieraiden kumouksellisten vaikutteiden pelko[19][20]
  • Joitakin neuvostoajan piirteitä
    • Ystävien suosiminen virkanimityksissä, korruptio
    • Neuvostoaikojen isänmaallisuuden palauttaminen
    • Valtion rahoittama propaganda, valtio valvoo ja ohjaa tiedonvälitystä [21]
    • Putinin henkilökultti[6]
  • Talouden suuri merkitys
    • Halu uudistaa yhteiskuntaa ja taloutta, ja lisätä kansan hyvinvointia[22]
    • Valtio pyrkii edistämään innovaatioita[23]
    • Taloudellinen liberalismi, raaka markkinatalous
    • Talouskasvu joka näkyy myös tavallisen kansan elämässä
    • Näkyvä, voimakas reagointi alun viiveen jälkeen vuoden 2008–2009 talouskriisiin
    • Venäjä on energian tuottaja ja kulutustavaroiden tuoja[24]

Ideologia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tämän artikkelin tai sen osan määritelmä puuttuu tai on huonosti laadittu.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin määritelmää. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: spekulatiivista kieltä, täsmennettävää (mikä ihmeen hiilivetydiplomatia? Kenen presidenttikausilla?)
Tämä artikkeli tai sen osa sisältää väitteitä tai näkemyksiä, joiden esittäjä ei selviä artikkelista.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä viitteitä. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Vladimir Putinin teot ja puheet ovat ristiriitaisia ideologian suhteen. Putinistisella valtaeliitillä ei liene siten varsinaista ideologiaa. Ajatus Venäjän aatteesta on jätetty älymystön kiistakapulaksi.kenen mukaan? Putinin sisäpiiriä näyttää kiinnostavan vallassa pysyminen keinolla millä hyvänsä. Putinin johtama eliitti uskoo kapitalismin pohjalta luotuun pääomaan, mutta on palauttanut monia neuvostoaikojen tapoja ja symboleja. Noustessaan valtaan Putin piti itseään Venäjää uhkaavan hajoamisen pysäyttäjänä. Näin Putinia pidetään gosudarstvennikinä, suurvallan rakentajana. Putin on kuvaillut Neuvostoliiton hajoamista ”suurimpana geopoliittisena katastrofina koko vuosikymmenenä”.

Silti Putin on luonut oman valtaryhmän, joka presidenttikausilla lujitti jatkuvasti otetta maasta.[6]

Venäjällä ei ole selvää jakoa uudistuksellisin länsimielisiin ja vanhoillisiin Venäjä-mielisiin. Suurvallan kannattajat ovat ajatuksiltaan läntisiä, ja venäläiset liberaalit vahvan valtion ja totalitarismin vastustajia[25].

Putinin aikana Venäjä on liukunut jossakin määrin pois konsensuksesta lännen kanssa, mutta hiilivetydiplomatia toimii yhä ja luo sillan Venäjän ja lännen välille.kenen mukaan? Putinismiin on yhdistetty monesti myös hallituksen toimia arvostelleiden Anna Politkovskajan ja Aleksandr Litvinenkon murhat, jotka luonnehtivat poliittista ilmapiiriä Venäjällä. Venäjällä on murhattu jo Jeltsinin aikoina monia hallitusta arvostelleita poliitikkoja. Tekijöitä ei ole saatu yleensä kiinni. Putin ei ole silti suoraan koskaan hyökännyt vastustajiensa kimppuun.

Helmikuussa 2021 Vladimir Putin kertoi uskovansa Lev Gumiljovin passionarity-teoriaan (пассионарность).[26] Teorian mukaan kansojen ja niiden johtajien aktiivisuustaso vaihtelee eliölajien evoluution tavoin.

Putinismi ja demokratia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Putinismi ei ole demokratiaa, vaikka venäläiset hallitustahot puhuvat joskus mielellään maassa vallitsevasta demokratiasta.lähde? Putinistinen järjestelmä on silovikien[27] luoma sekurokraattinen[28], puolidemokraattinen[29]. Se on autoritaarinen[30], kansallismielinen[31] systeemi, joka vain esittää demokratiaa[32] Putinismia sanotaan joskus myös ohjatuksi demokratiaksi[33][34].

Putinin aikana Venäjän vallan ydin koostuu presidentin johtamasta presidentin hallinnosta, turvallisuusneuvostosta ja federaation turvallisuuspalvelusta FSB:stä.[35]

Duuma[6] ja tiedotusvälineet ovat olleet pääosin Kremlin valvonnassa[36] viimeistään Putinin toisen kauden alusta lähtien. Putinin aikoina duumaan pyrkivältä puolueelta vaadittavaa äänimääräkynnystä on nostettu ja näin saatu pienet oppositiopuolueet pois pelistä. Opposition mielenosoitukset on sallittu, mutta niitä on pyritty ohjaamaan tiukasti. Muutamia mellakoita on kukistettu mellakkapoliisin pamppujen avulla. Oppositio on pieni, kirjava ja sisältää kaikkea mahdollista fasisteista, monarkisteista ja kommunisteista anarkisteihin, eikä ole uskottava vaihtoehto duumassa istuville puolueille. Yhtenäisen Venäjän kanssa kilpailevista duuman puolueista äärikansallisen Venäjän liberaalidemokraattisen puolueen johtaja Vladimir Žirinovski oli tunnettu poliittinen pellelähde?, eikä ole uskottava vaihtoehto esimerkiksi Medvedeville. lähde tarkemmin? 2000-luvun edetessä länsimaiset tahot ovat yhä enemmän huomanneet merkkejä vilpistä Venäjän vaaleissa. Hallinto estää vastustajiaan osallistumasta vaaleihin, ja käskee hallinnon työntekijöitä äänestämään valtapuolueen ehdokkaita.[6] Venäjällä olivat jo Jeltsinin aikaan länsimieliset puolueet heikkoja, kuten Grigori Javlinskin johtama ryhmä.lähde?

Putinismi ja sananvapaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sananvapauden kaventaminen on ollut yksi tärkeimmistä putinismin levittämisen keinoista. Vaihtoehtoista viestiä levittävät lehdet, radiokanavat, tv-kanavat ja internetin kanavat on pyritty sulkemaan eri tavoin.

Osana ilmiötä on nähty esimerkiksi syyskuussa 2014 riippumattoman televisiokanavan toimittajan raaka pahoinpitely ja Putin-mielisten vahvistuminen mediayhtiöiden johdossa sekä pyrkimykset rajoittaa ulkomaista omistusta venäläisviestimissä. Putinin rakastajattareksi nimetty nuori nainen, entinen kilpavoimistelija Alina Kabajeva valittiin muun muassa National Media Group yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi. Yhtiön julkaisuissa, esimerkiksi Kremlin ohjailemalla Ykköskanavalla ja laajalevikkisessä Izvestija-lehdessä, ei julkaista lainkaan Putin-kritiikkiä.[37]

Putinismi ja laillisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Putin on puhunut ”lakien diktatuurista”. Putinin Venäjällä ei arvostelijoiden mukaan ole riippumatonta oikeuslaitosta. Lakia sovelletaan valikoivasti[1] Vaikka kaikki Venäjän ökyrikkaat liikemiehet, oligarkit, syyllistyivät laittomuuksiin liiketoimissaan Jeltsinin hallitessa maata 1990-luvulla, Putin on ajanut maanpakoon tai pidättänyt vain muutamat liikemiehet, jotka ovat avoimesti arvostelleet hallitusta ja tukeneet oppositiopolitiikkaa.

Vladimir Gusinskin mediaimperiumi romahti, kun Gusinski ajettiin maanpakoon. Boris Berezovski ajettiin myös maanpakoon. Ökyrikas Mihail Hodorkovski joutui lähinnä sen takia työleirille, kun hän arvosteli Kremlin politiikkaa ja yritti myydä venäläistä tuotantoa ulkomaille[38]lähde tarkemmin?. Myös maan johtavat hallituksesta riippumattomat mediamiljardöörit Gusinski ja Berezovski ovat joutuneet lähtemään rikossyytteitä maanpakoon.[1]

Joitain hallituksen politiikkaa, muun muassa Tšetšenian sotaa arvostelleita toimittajia ja poliitikkoja on murhattu tai muuten kuollut yllättävästi Venäjällä eikä syyllisiä ole saatu kiinni.[6][39] Esimerkiksi Galina Starovoitava murhattiin 1998, melko pian sen jälkeen kun Putin oli noussut Pietarin turvapalvelun johtajaksi.[40] Lehtimiehistä muun muassa Igor Domnikov kuoli oudosti. Ensimmäisen Tšetšenian sodan sovitellut kenraali Aleksandr Lebed kuoli helikopterionnettomuudessa 2002, ja vuonna 2003 tapettiin Sergei Jutšenkov, joka oli ollut mukana Moskovan kerrostaloräjähdyksiä tutkivassa niin sanotussa Kovalevin komiteassa[41], jonka muita jäseniä myrkytettiin, mukiloitiin ja joista selvinneet menettivät paikkansa duumassa. Venäläisen Forbes-lehden pääjohtaja tutki Tšetšenian jälleenrakennusvarojen väärinkäyttöä ja murhattiin[42], niin kuin vastaavia asioita tutkinut Andrei Kozlovkin. Tšetšenian sotaa ja Putinin Venäjää arvostellut toimittaja Anna Politkovskaja murhattiin lokakuussa 2006.

Venäjän hallintoa on syytetty osallisuudesta murhiin ja omituisiin kuolemiin. Venäjän hallinnon mukaan nämä ovat yksittäisten rikollisten tai vastaavien tahojen tekoja, eikä hallinto liity asiaan mitenkään.[43] Jotkut myös uskovat Putinin hallinnon olevan kytköksissä järjestäytyneeseen rikollisuuteen, mutta tästä ei ole luotettavia todisteita.

Muun muassa Aleksandr Litvinenkon murhaa on väitetty ainakin yksittäisten FSB-virkailijoiden tekemäksi. FSB ei kuitenkaan toimi koskaan avoimen väkivaltaisesti vastustajiaan vastaan. Jyrkimpien kriitikoiden mielestä maata johdetaan KGB-tyyliin käyttäen peitetysti epämiellyttävien ihmisten murhia, kidutusta, pidätyksiä ja muuta painostusta.[44] Andrew C. Kuchinsin mukaan silovikien valtaeliitissä vallitsee läpinäkymätön, mafiamainen järjestys, jossa vain harvoihin voi luottaa.[45]

Putinismi ja turvallisuuspalvelun valta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjää johtaa käytännössä presidentin hallinnon ja turvallisuuspoliisin liitto.[46] Putinistisen johtajakeskeisen hallintotyylin tarkoituksena on ollut säilyttää raha ja valta turvallisuuspoliisin johtaman valtaeliitin käsissä. lähde? Putinin valtaan astumisen aikoihin Venäjän pelättiin hajoavan, kun Jeltsin oli hajauttanut jo ennen Neuvostoliiton hajoamista vuonna 1991 Venäjän.lähde? Nykyään Venäjällä pelätään enemmänkin oranssia vallankumousta, jossa jokin ei-putinilainen valtaeliitti nousisi valtaan.[47]

Putinismi ei ole uusstalinismia, vaan pikemminkin tšekistien turvallisuuspalvelu FSB:n valtaa.lähde? Turvallisuuspalvelu valvoo esimerkiksi kansalaisten puhelinsoittoja ja sähköpostiviestejä.[36][48] Samanlaista valvontaa tapahtuu kuitenkin suurimmassa osassa maista.[49] Turvallisuuspalvelun kerrotaan myös sensuroivan oppikirjoja.[50]

Putinismiin liittyy ystävien suosiminen virkanimityksissä ja vahva korruptio. Toisaalta arvostelijoiden mielestä korruptio on korkealla tasolla mahdotonta jo senkin takia, kun hallitsijat ja suurimmat liikemiehet ovat samoja ihmisiä. Näin liikemiesten ei tarvitse lahjoa hallitusta, tai hallituksen ulkopuoliset liikemiehet eivät pysty siihen.lähde? Silovikien uskotaan johtaneen Venäjää tai pyrkineen Venäjän johtoon jo Jeltsinin toisen kauden alusta asti vuodesta 1996.lähde?

Putinismi ja talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puhuessaan 8. heinäkuuta 2000 Putin sanoi, että taloudellinen heikkous uhkaa Venäjää globalisaation maailmassa.[51] Venäjä on suuri öljyn, kaasun, metallien ja muiden raaka-aineiden tuottaja. Näiden luonnonvarojen omistajilla on paljon rahaa. Esimerkiksi tiedotusvälineiden omistaja voi ohjata niitä mielensä mukaan. Tämä näkyi viime presidentinvaaleissa, joiden alla Medvedev näkyi televisiossa enemmän kuin muut presidenttiehdokkaat.lähde?

Raha on hallitsevalle silovikkieliitille myös tavoittelemisen arvoinen itseisarvo. Monilla Venäjän johtohenkilöillä uskotaan olevan suuria kulissien takaisia omaisuuksia ja Putinia on sanottu Euroopan rikkaimmaksi mieheksi. lähde? Valtaeliitti ajaa ainakin osittain taloudellista liberalismia, jota se tarvitsee muun muassa saadakseen lainoja ulkomailta.lähde? Toisaalta Putin on pyrkinyt toimillaan kehittämään maahan korporatiivista taloutta. Tämän katsotaan keskittävän talouden omistamista yhä enemmän hallituseliitille. lähde?

Vuonna 2012 Putinin palattua presidentiksi talouden reformit loppuivat kuin seinään. Putinismi alkoi kiristää otettaan yhteiskunnan eri osissa.[52]

Sijoittajien epäluulo kasvoi jo ennen Venäjän Krimin-valloitusta, Itä-Ukrainan sotaa tai lännen asettamia talouspakotteita. Tällöin yritykset huomasivat, että Venäjän politiikka on muuttunut. Epävarmuus Venäjän taloutta kohtaan kasvoi, samoin nousi epävarmuus Venäjän johdon toiminnasta yrityksiä kohtaan. Epävarmuus puolestaan johtaa talouden investointien pysähtymiseen.[52]

Putinistinen ulkopolitiikka ja Tšetšenian sota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen Tšetšenian sota oli välttämättömyys, koska se olisi voinut olla Venäjän hajoamisen alkusoittoa. Näin Tšetšeniassa käyty sota ihmisoikeusrikoksineen sai Kremlin varauksettoman tuen.[1] Sotateollisuutta alettiin nostaa Putinin kaudella, kun asevoimat olivat yhä alennustilassa.

Putinistinen ulkopolitiikka ja Ukrainan kriisi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjä vastasi Ukrainan länsimieliseen vallankumouseen miehittämällä Krimin niemimaan[53]. Venäläiset vapaaehtoiset ja myöhemmin myös osa maan armeijasta alkoivat käydä Ukrainan hallitusta vastaan sotaa maan itäosassa. Venäjän häikäilemätön toiminta Krimillä ja Itä-Ukrainassa sai lännen asettamaan Venäjälle kovat talouspakotteet.[54]

Tuki Euroopan ääriliikkeille

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjältä tuettiin 2014 alkaen Euroopan ääriliikkeitä, koska maassa haluttiin hajottaa EU:n pakoterintamaa. Mm. Ranskan Kansallinen rintama sai talousapua Venäjältä, samoin kuin Kreikan äärioikeistolainen Kultainen aamunkoitto[55] ja monet muut äärioikeistoliikkeet[56]. Venäläiset halusivat politiikallaan estää EU:n laajenemista itään ja epävakauttaa Euroopan hallintoja.[57]

Maaliskuussa 2015 oli Pietarissa kansainvälinen äärioikeiston kokous.[58] Syyskuussa Venäjän Rodina-puolue ja keisarillinen liike perustivat äärioikeistolle kansainvälisen kattojärjestön.[59] Monet Euroopan äärioikeistopuolueet puolsivat Putinin toimia esimerkiksi Ukrainan kriisissä.[60]

Saavutukset ja uhat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Putinin hallinto on pysynyt maan johdossa, koska ainakin Pietarissa ja Moskovassa elintaso on noussut[6] ja maahan on syntynyt pienehkö keskiluokka. Vaikka köyhyys on yhä laajaa ja tuntuvaa, köyhien määrä on vähentynyt. Venäjällä elää köyhyysrajan alapuolella noin 11 % väestöstä, ja esimerkiksi Yhdysvalloissa elää noin 15 % sekä Isossa-Britanniassa noin 16 %. Vaikka Putin ei hallitse täysin demokraattisesti, se ei kiinnosta kansaa, vaan sitä kiinnostavat pikemminkin elintasoon liittyvät asiat. Putin on onnistunut luomaan jossain määrin turvallisuutta ja vakautta[6] maahan, ja vastannut tšetšeenien terrori-iskuihin kovalla kädellä.lähde?. Vastustajien mielestä terrori-iskut ovat Putinin aloittaman Tšetšenian sodan seurausilmiöitä.[1] Venäjän kansainvälinen asema on kohentunut.[6] Voimakkaasti kansallismielinen putinismi on myös pystynyt estämään äärioikeiston ja äärivasemmiston nousun Venäjän johtoon.lähde?

Siihen putinismin ongelmien arvosteluun että Venäjän ongelmat olisivat Venäjälle tyypillisiä jälkikommunistisen yhteiskunnan ongelmia on vastattu että korruptiota, köyhyyttä jne esiintyy kaikissa Venäjän kohden tasoa olevissa vauraudeltaan ”keskinkertaisissa” maissa.[61]

Putinismia saattaa uhata Venäjän talous. Vuonna 2009 Venäjän talous oli romahtamassa. Romahduksesta ei tullut niin suurta kuin vuosien 1992–1995 tai vuoden 1998 kriisistä.

Suomi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilta-Sanomissa julkaistun artikkelin mukaan "putinisteja" ovat kohudosentti Johan Bäckman, Venäjällä juristin töitä tekevä Jon Hellevig, Petri Krohn, Juha Molari, Janus Putkonen ja Evgenia Hildén-Järvenperä.[62]

Petri Krohn on Suomi ilman fasismia ry:n puheenjohtaja, Bäckman rahastonhoitaja. Porilainen kunnallispoliitikko Evgenia Hildén-Järvenperä (sd) on Bäckmanin mukaan toiminut niin sanotun ”Donetskin kansantasavallan edustuston” lehdistösihteerinä.[62] Janus Putkonen on "pro-Venäjä-sivusto" Verkkomedia.orgin tekijä.[62]

Vasemmisto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Kuvalehdessä julkaistussa artikkelissa kirjoittaja toteaa, että kiivaat Putinin tukijat ovat yleensä äärioikeistoa ja äärivasemmistoa. Vasemmiston mielestä on hyvä, että Putin vastustaa Yhdysvaltojen ylivaltaa, amerikkalaiset ovat heistä usein pahempia.[63]

Suomessa Venäjän näkyvimmät puolustajat ovat entinen Sdp:n kansanedustaja Mikko Elo, demaripoliitikko Evgenia Hilden-Järvenperä sekä demaripoliitikko Pirkko Turpeinen-Saari.[63] Hilden-Järvenperä oli "Donetskin kansantasavallan" edustuston lehdistösihteeri, Sdp:n puoluekokouksen varaedustaja ja Porin Demarien sihteeri. Porin demarit ei katsonut erottamista tai rangaistuksia tarpeelliseksi. Hän ja Turpeinen-Saari tukivat voimakkaasti Itä-Ukrainen separatisteja Johan Bäckmannin ja Mikko Elon kanssa.[64] Porissa järjestettiin yleisötilaisuus Ukrainasta, Venäjästä ja Suomen ulkopolitiikasta, jossa Turpeinen-Saaren puheenvuoroa yksi katsoja piti "aivopesuna".[65]

Saksa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Die Linke -nimisessä saksalaisessa vasemmistopuolueessa on kiivaita Venäjän puolustajia.[63]

Ranska

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallisen rintaman johtaja Marine Le Pen ihailee Putinia julkisesti.[63]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f Nordberg 2004, s. 248.
  2. ↑ Kuorsalo et al. 2007, s.201
  3. ↑ Kuorsalo et al. 2007, s. 196
  4. ↑ Saska Saarikoski: Viron presidentti on valmis puhumaan Suomen puolesta Natossa (vanhentunut linkki) 11.5.2014. Helsingin Sanomat. Arkistoitu Viitattu 20.11.2014.
  5. ↑ Kuorsalo et al. 2007, s. 125
  6. ↑ a b c d e f g h i j Nordberg 2004, s. 249.
  7. ↑ Pekka Hakala, 1999: Putin tarjoaa pelastuksen, Jeltsin jätti Venäjän miehelle, joka lupasi tuhota terroristit Helsingin Sanomat 30.12.2007.
  8. ↑ Luukkanen 2008, s. 139.
  9. ↑ Luukkanen, 2009 s. 146, 148.
  10. ↑ Luukkanen 2009k, s. 153, 155.
  11. ↑ Luukkanen 2009k, s 152
  12. ↑ Esko Ollila, Putinismi levinnyt Venäjällä vähin vastalausein. Turun Sanomat 13.12.2004. Viitattu 14.5.2022.
  13. ↑ Luukkanen 2009k, s. 160.
  14. ↑ Luukkanen 200k, s. 174.
  15. ↑ Luukkanen 2009k, s. 164-166.
  16. ↑ Venäläinen ”markkinatalous” peittää hyvin omistajien jäljet Uusi Suomi 2008
  17. ↑ Luukkanen 2008k, s. 146.
  18. ↑ Timo Kervinen, Putinismi - vallitseva venäläinen aate (Arkistoitu – Internet Archive), Verkkouutiset 25.2.2000. Viitattu 1.3.2009.
  19. ↑ Luukkanen 2009k, s. 149, 150.
  20. ↑ Luukkanen 2008, s. 153.
  21. ↑ Joni Rannanpää: Putinismi jatkuu joka tapauksessa (Arkistoitu – Internet Archive), Verkkouutiset 2.12.2006. Viitattu 1.3.2009.
  22. ↑ Luukkanen 2008, s. 146
  23. ↑ Luukkanen 2009k, s. 154.
  24. ↑ Kuorsalo 2007, s. 186.
  25. ↑ Luukkanen 2008, s. 206-207.
  26. ↑ What's going on inside Putin's mind? His own words give us a disturbing clue | Michel Eltchaninoff the Guardian. 25.2.2022. Viitattu 10.5.2022. (englanniksi)
  27. ↑ Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Henrikki Heikan artikkeli Presso 9.7.2005 [vanhentunut linkki]
  28. ↑ Kuorsalo 2007, s. 221.
  29. ↑ Suomen menestyksen eväät (Arkistoitu – Internet Archive)
  30. ↑ Milov ja Nemtsov 2009, s. 13.
  31. ↑ Mielipidekirjoitus lokakuussa 2007 Venäjän valtapeli [vanhentunut linkki]
  32. ↑ HS-raadin mielestä Venäjä ei ole demokratia - HS.fi - Kulttuuri 2008
  33. ↑ Valta juovuttaa, Vladimir Putin Suomen Kuvalehti, 22.11.2007 klo 12:57,
  34. ↑ Aamulehti, Sotilasvoima, Neljäs valtakunta, 3.10.2008 (Arkistoitu – Internet Archive)
  35. ↑ Kuorsalo et al. 2007, SIVU PUUTTUU
  36. ↑ a b Nordberg 2004, s. 248–249.
  37. ↑ Putinismi vahvistuu venäläisviestimissä 20.9.2014. Helsingin Sanomat. Viitattu 20.11.2014.
  38. ↑ Luukkanen, 2008 (SIVU PUUTTUU)
  39. ↑ Luukkanen 2008, s. 208-209.
  40. ↑ Luukkanen 2008, s. 208.
  41. ↑ Luukkanen 2008, sivu 209
  42. ↑ Luukkanen 2008, s. 210.
  43. ↑ Richard W. Rahn: Putinism, The Washington Times 20.9.2007. Viitattu 1.3.2009.
  44. ↑ Rogue Intelligence State? Why Europe and America Cannot Ignore Russia By Reuel Marc Gerecht, 6.4.2007. (Arkistoitu – Internet Archive)
  45. ↑ Futures for Russia to 2017 A Report of the Russia and Eurasia Program, Center for Strategic and International Studies November 2007, page 5.
  46. ↑ Kuorsalo et al. 2007, s. 194
  47. ↑ Jenni Tamminen: Asiantuntijoilta tiukka arvio: Venäjä voi olla nyt vallankumouksen partaalla Tärkeimmät talousuutiset | Kauppalehti. 11.12.2023. Viitattu 11.12.2023.
  48. ↑ Luukkanen 2008, s. 137.
  49. ↑ Olga Khazan: Actually, Most Countries Are Increasingly Spying on Their Citizens, the UN Says The Atlantic. 6.6.2013. Viitattu 10.5.2022. (englanniksi)
  50. ↑ Emmi Julkunen: Venäläislasten oppikirjoista sensuroidaan nyt maininnat itsenäisestä Ukrainasta – "Tehtävämme on saada asiat näyttämään siltä, ​​ettei Ukrainaa ole olemassa" Keskisuomalainen. 24.4.2022. Viitattu 11.12.2023.
  51. ↑ Luukkanen 2008, s. 82.
  52. ↑ a b Öljy ei kannattele Putinia enää pitkään 29.9.2014. Helsingin Sanomat.
  53. ↑ Aikajana: Näin Ukrainan kriisi on edennyt
  54. ↑ Heikki Heiskanen, Väkivallan lyhyt historia – näin Ukrainan kriisi syveni, Yle.fi, uutiset 11.2.2015, päivitetty 2.10.2015
  55. ↑ Venäjä tukee Euroopan ääriliikkeitä oikealta ja vasemmalta mtvuutiset.fi. 17.3.2015. Viitattu 21.3.2021.
  56. ↑ Alenius, Jari: Onko tässä Venäjän todellinen suunnitelma? Ilta-Sanomat. 12.12.2014. Viitattu 17.3.2016.
  57. ↑ Kalle Jokinen, Miljoonia äärioikeistolle - Näin Kreml ulottaa lonkeroitaan Eurooppaan )Kirjautuneille) Iltalehti 27.11.2014
  58. ↑ Euroopan äärioikeisto Pietarissa: tukea Putinin Ukraina-politiikalle
  59. ↑ Venäjä perustaa äärioikeistolle kansainvälisen kattojärjestön
  60. ↑ Alina Polyakova: Putinism and the European Far Right Institute of Modern Russia. 19.1.2016. Viitattu 21.3.2021. (englanti)
  61. ↑ Hanna Smith (toim.): Haasteiden Venäjä. Helsinki: Puolustusministeriö, 2008. ISBN 978-951-25-1882-1
  62. ↑ a b c Suomen ”putinisteilla” yllättävät tulot Ilta-Sanomat. 3.11.2014. Viitattu 21.3.2021.
  63. ↑ a b c d Teppo Tiilikainen: Putinin ystävät lännessä: Äärioikeistoa ja äärivasemmistoa (33/2014, sivu 11) Suomen Kuvalehti. 15.8.2014.
  64. ↑ "Donetskin kansantasavaltaa" tukeva demaripoliitikko saa jatkaa SDP:n jäsenenä Yle Uutiset. 21.8.2014.
  65. ↑ Kohudosentti ja demaripoliitikot hämmensivät Ukraina-soppaa Porissa Yle Uutiset. 6.8.2014.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Edward Lucas: The New Cold War: Putin's Russia and the Threat to the West, Palgrave Macmillan (19.2.2008), ISBN 0230606121.
  • Anne Kuorsalo, Ilmari Susiluoto, Martti Valkonen: Venäjä, kovan linjan energiajätti, Helsinki : Edita, 2007 ISBN 978-951-37-5136-4
  • Arto Luukkanen: Projekti Putin, WSOY 2008 ISBN 978-951-0-33079-1
  • Arto Luukkanen: Muutosten Venäjä : Venäjän historia 862-2009, Edita 2009 ISBN 978-951-37-5438-9
  • Arto Luukkanen, Hajoaako Venäjä, Edita 2001 ISBN 951-37-3300-9
  • Boris Nemtsov ja Vladimir Milov, Putinismi ja Venäjän rappio, Helsinki: Like, Into 2009 ISBN 978-952-01-0367-5
  • Anna Politkovskaja: Putinin Venäjä, Like : Suomen rauhanpuolustajat 2006 ISBN 978-952-471-913-1
  • Anna Politkovskaja: Venäläinen päiväkirja, Like : Suomen rauhanpuolustajat 2007 ISBN 978-952-471-958-2
  • Veikko Saksi: Venäjä kriisissä, Helsinki : ProKarelia, 2008 ISBN 978-951-98494-4-7
  • Matthew Evengelista, Tshetshenian sodat

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Putinismi&oldid=22836821”