Valmyn taistelu
| Valmyn taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Ranskan vallankumoussotia | |||||||
Valmyn taistelu
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
36 000 miestä |
34 000 miestä | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
300 miestä |
300 miestä | ||||||
Valmyn taistelu oli ensimmäisen liittokunnan sodan alkuvaiheessa 20. syyskuuta 1792 Ranskan vallankumousarmeijan ja preussilaisten välillä Koillis-Ranskassa käyty taistelu.
Taustaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ranskan naapurimaat uskoivat, että vallankumouksellinen kuohunta oli heikentänyt maata siinä määrin, että ne uskaltautuivat aloittamaan sodan Ranskan kuningasparin pelastamiseksi. Preussi ja sen saksalaiset liittolaiset aloittivat hyökkäyksen elokuussa 1792 ja uhkasivat pariisilaisia "hirvittävällä kostolla", jos nämä koskisivat kuninkaaseensa. Pariisilaiset vastasivat tähän hyökkäämällä Tuileries’n palatsiin ottaen kuninkaallisen perheen panttivangikseen. Tämän jälkeen pelko ja kauhu hallitsivat katuja. Kansankiihottajajoukot nimesivät maan sisäiset viholliset ensimmäisiksi tapettaviksi.
Kun preussilaiset valtasivat Pariisia suojaavan Verdunin linnoituksen, väkijoukkojen raivo kohdistui yli 1000 vankiin. Näissä niin sanotuissa syyskuun murhissa pahoinpideltiin kuoliaaksi niin poliittisia kuin rikoksista tuomittuja vankeja. Pariisin hallitus ehkä uskoi tällaisen, oikein suunnatun kiihkon lujittavan taistelutahtoa, sillä Ranskan vallankumouksellinen armeija oli osoittautunut varsin epäluotettavaksi. Vähän aiemmin Itävallan Alankomaiden (nyk. Belgian) rajalla oli käyty kahakka oli päättynyt heikosti koulutettujen ja johdettujen ranskalaisten pakoon. Vallankumous oli ylentänyt omia kenraaleitaan, joita nyt vangittiin ja tapettiin.
Muiden sotanäyttämöiden tarpeet vaativat kuitenkin preussilaisten ja heidän saksalaisten liittolaistensa voimia. Itävalta ei saanut Ranskan sotaretkelle niin paljon miehiä, kuin se olisi halunnut. Lisäksi niiden miesvahvuus väheni koko ajan. Braunschweigin herttua Kaarle Vilhelm Ferdinand kaavailikin liittyvänsä armeijoineen itävaltalaisiin jo rajalla, mutta Pariisin tapahtumat saivat hänet jatkamaan suoraan kohti Pariisia. Ranskan armeijan otti johtaakseen kenraali Charles-François Dumouriez, joka marssitti joukkonsa nyky-Belgian rajalta kohti Sedania. Hän uskoi Ardennien metsän suojaavan preussilaisilta. Mutta Kaarle oli ovela vastustaja. Hän veti joukkonsa Ardennien läpi pakottaen Dumouriezin asettumaan asemiin metsäalueen eteläpuolelle. Dumouriez käytti hyväkseen Kaarlen varovaisuutta ja sai ennen taistelun alkua riveihinsä vielä 25 000 uutta miestä, joita komensi kenraali François-Christophe Kellermann. Näin ranskalaisten kokonaisvahvuus oli yli 36 000 miestä. Preussilaisia oli 34 000. Kaarle päätti yrittää katkaista ranskalaisten mahdollisen perääntymistien Chalonsin tiellä ja pakottaa heidät taisteluun Valmyn kylässä.
Taistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Preussilaisten etujoukko marssi kohti ranskalaisten asemia tiheän sumun turvin aamulla 20. syyskuuta 1792. Usvan läpi alkoi kuulua tykkien jylinää. Yronin kukkulalla asemissa olleet Kellermannin joukot olivat yllättäen vastatusten preussilaisten kanssa. Tykkitulesta huolimatta preussilaiset jatkoivat marssiaan kohti tietä, jossa tulitus vain tiheni. Seurasi tykistön kaksintaistelu, jolla ei kylläkään ollut ratkaisevaa vaikutusta preussilaisten etenemiseen.
Kun sumu ja ruudinsavu hälveni, Kaarle Vilhelm Ferdinand ryhmitti pääjoukkonsa Valmyn edustalle. Ranskalaiset olivat hyvissä asemissa, eivätkä aikoneet lähteä. Vastustaja ei näyttänyt ensinkään Kaarlen odottamalta sekasortoiselta joukolta. Tästä huolimatta hän määräsi joukkojensa jatkamaan etenemistä. Kellermann, joka tiesi ranskalaisten valttina olevan taisteluhenki, nosti hattunsa miekkansa kärkeen huutaen: "Vive la Nation!" [Eläköön kansakunta!] Miehet vastasivat innoissaan: "Vive la Nation! Vive la France! Vive notre general!" [Eläköön kansakunta! Eläköön Ranska! Eläköön kenraalimme!].
Hetki oli juuri sellainen, jossa armeijan mieli häilyi taistelun ja paon välillä. Ranskalaiset pitivät asemansa. Kaarlen hermot pettivät ja hän määräsi miehensä pysähtymään. Alkoi jälleen tykistön kaksintaistelu. Kaarle neuvotteli illalla upseereittensa kanssa ja päätti vetää joukkonsa Valmystä pohjoiseen. Samaan aikaan ranskalaiset peräytyivät etelään. Taistelu oli ohi.
Jälkivaikutukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valmy oli erikoinen voitto. Se aloitti uuden aikakauden sodankäynnin historiassa. Ensimmäisen kerran ideologia näytteli ratkaisevaa osaa sodassa. Ranskalaisten parempi taistelutahto ratkaisi voittajan. Valmyn voitto oli enemmän psykologinen kuin sotilaallinen saavutus. Taistelun jälkeen Ranskan vallankumousarmeija luuli olevansa niin turvassa, että se teloittutti Ranskan kuningasparin ja aloitti kokonaisten sotien sarjan. Sodat koulivat sen voittoisan sotakoneen, millä Napoleon valloitti Euroopan.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tim Newark: 50 taistelua, jotka muuttivat maailmaa