Vihnepihta
| Vihnepihta | |
|---|---|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Havupuut Pinophytina |
| Luokka: | Havupuut Pinopsida |
| Lahko: | Pinales |
| Heimo: | Mäntykasvit Pinaceae |
| Suku: | Pihdat Abies |
| Laji: | bracteata |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Abies bracteata |
|
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Vihnepihta tai vihnejalokuusi[2] (Abies bracteata) on Pohjois-Amerikan[3] ja joidenkin lähteiden mukaan koko maailman[4][5] harvinaisin kuusi. Sen elinalue rajoittuu jyrkkäreunaisiin rinteisiin ja kivisten kanjonien pohjaan Santa Lucia -vuorilla Big Surin alueella Kalifornian keskirannikolla Yhdysvalloissa.
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vihnepihta on 20–35 metrin korkuiseksi kasvava hoikka ja pylväsmäinen puu. Ohut kuori on punertavanruskeaa ja siinä on ryppyjä, juonteita ja hartsirakkuloita. Oksat ovat alaspäin. Neulamaiset lehdet on järjestäytyneet spiraalimaisesti versoon ja ne levittävät verson kummallekin puolelle kahteen kohtalaisen eteenpäin osoittavaan riviin, joissa verson yläpuolella on v-rako. Lehdet ovat kovia, jäykkiä ja teräväkärkisiä, 3,5–6 senttimetriä pitkiä ja 2,5–3 millimetriä leveitä, ja niiden alapuolella on kaksi kirkkaan valkoista ilmarakonauhaa.[6][7]
Vihnepihdan kukinta-aika on toukokuun alussa, ja munamaiset, 6–9 senttimetrin pituiset (suojuslehdet mukaan luettuna 12 senttimetriä) kävyt kypsyvät ja vapauttavat siivekkäitä siemeniä elokuun lopusta lokakuuhun. Kävyt eroavat muista kuusista siinä, että suojuslehti päättyy hyvin pitkiin, leviäviin, kellanruskeisiin 3–5 senttimetriä pitkiin harjaksiin. Hedekävyt ovat kaksi senttimetriä pitkiä, ja ne levittävät siitepölyä keväällä.[6][7]
Levinneisyys ja elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vihnepihtaa kasvaa tällä hetkellä muutamalla hajanaisella alueella Santa Lucian vuoristossa Tyynenmeren puoleisilla rinteillä;[8] suurin yksittäinen sisämaan kasvupaikka on 21 kilometriä Tyynenmeren rannikolta, Anastasia Canyonista Arroyo Seco -joen ja Tassajaran kuumien lähteiden läheisyydessä.[3] Muinaisuudessa lajin levinneisyysalue on voinut olla laajempi, vaikka monien tutkijoiden mukaan yhtäkään fossiilitodistetta puusta ei ole kyetty varmuudella tunnistamaan.[3][5]
Suurin osa vihnepihtametsiköistä on pohjoiseen ja koilliseen päin olevilla rinteillä, ja puu kasvaa harvoin alle 520 metrin korkeudella. Alemmilla korkeuksilla ne sijaitsevat aina suuren kanjonin pohjalla, missä kylmät ilmavirtaukset mahdollistavat sen menestymisen. Alin kasvupaikka on 180–270 metrin korkeudella lähellä Ventana Campia Big Sur -jokea. Tämä kasvupaikka sijaitsee 91 metriä syvän kanjonin pohjalla punapuuvyöhykkeellä ja siellä on usein sumuista.[5] Vuoden 1927 tietojen mukaan pohjoisin puu on sijainnut 230 metrin korkeudessa Skinners Ridgellä Little Sur -joen pohjoishaaran itäpuolella, mutta ei tiedetä selvisikö se myöhemmistä tulipaloista.[5]
Ekologia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vihnepihdan kasvu keskittyy jyrkkiin, kivisiin, palonkestäviin elinalueisiin 610–1 520 metrin korkeudella. Ohuen kuorensa vuoksi se on herkkä tulipaloille, ja suuret metsiköt sijaitsevat aina korkeiden kallioiden lähellä tai jyrkissä, karuissa kanjoneissa, missä niiden alle kertyvät roskat rajoittavat tulipalojen voimakkuutta.[5]
Ensimmäiset tunnetut näytteet puusta keräsi vuonna 1831 tai 1832 joko Thomas Coulter tai David Douglas. He keräsivät näytteitä todennäköisesti Cone Peakistä Mission San Antonion länsipuolelta. Molemmat lähettivät näytteitä Englantiin, mutta Coulterin näyte tunnistettiin ensin bracteataksi ja hänen lajille antamansa nimi tuli yleiseen käyttöön.[3][5][9]
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vihnepihta on suosittu koristekasvi, ja sitä kasvatetaan monissa arboretumeissa. Se viihtyy tasaisessa välimerenilmastossa, jossa on sateiset talvet ja erittäin kuivat kesät. Itä-Yhdysvalloissa puun kasvattaminen ei ole onnistunut, mutta Euroopassa se on saatu menestymään.[5] Kaliforniassa sijainneilla Espanjan lähetysasemilla käytettiin aikanaan vihnepihdan rungosta saatavaa hartsia suitsukkeena.[10]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Thomas, P. & Farjon, A.: Abies bracteata IUCN Red List of Threatened Species. Version 2022-1. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 1.11.2022. (englanniksi)
- ↑ a b Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet: Abies bracteata (D. Don) A. Poit. finto.fi. Viitattu 2.11.2022.
- ↑ a b c d Griffin J. R., Critchfield W. B.: The Distribution of Forest Trees in California (pdf) USDA FOREST SERVICE RESEARCH PAPER PSW- 82 /1972. 1972. archive.org. Arkistoitu 3.7.2022. Viitattu 1.11.2022.
- ↑ Steve Harper - Santa Lucia Fir www.stevenkharper.com. Viitattu 1.11.2022.
- ↑ a b c d e f g Abies bracteata (bristlecone fir) description www.conifers.org. Viitattu 1.11.2022.
- ↑ a b Santa Lucia Fir iucnredlist.org. Viitattu 1.11.2022.
- ↑ a b Abies bracteata (bristlecone fir) description www.conifers.org. Viitattu 1.11.2022.
- ↑ Michael Kauffmann: Conifer Endemism on the Central California Coast Michael Kauffmann. 12.7.2014. Viitattu 1.11.2022. (englanti)
- ↑ DCQ Fall Equinox '98 -- The Rare Santa Lucia Fir www.ventanawild.org. Viitattu 1.11.2022.
- ↑ Whitney S.: Western Forests, s. 413. Knopf, 1985. Teoksen verkkoversio.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- iNaturalist: Abies bracteata
- ITIS: Abies bracteata (englanniksi)
- UniProt: Taxonomy - Abies bracteata (englanniksi)
- Fire Effects Information System (FEIS): Abies bracteata (englanniksi)