Kevät etenee ja juhlat lähestyy

25.5.2019

En tiedä kestikö omenapuiden kukinta tänä vuonna jotenkin tosi lyhyen aikaa vai tuntuiko se minusta vaan siltä, kun minusta tämä toukokuu on mennyt ihan super nopeasti. En ehtinyt mukaan omenapuiden kukintaan oikeastaan ollenkaan. Joka päivä katselin omenapuutamme ja sen kukan alkuja. Yhtenä päivänä kukat olivat vähän auki ja jäin odottamaan niiden puhkeamista täyteen loistoonsa. Sitä päivää ei koskaan vaan tullut tai sitten se on mennyt minulta ihan täysin ohi, jota kyllä hiukan epäilen. Yhtenä päivänä vaan huomasin,että kukinta on ohi. Onneksi ehdin ottaa edes muutaman valokuvan kukista.

Ensimmäinen kukkija tänä keväänä meidän pihassa oli vanhan kellarin takana oleva tuomi. Se oli kyllä ihan täynnä kukkia ja tuoksu oli huumaava. Tuomen kukinta on aina merkki siitä, että ilma on lämmennyt ja kesä on tulossa. Tällä erää lämmin sääjakso on jo taas ohi ja ulkona on kalsean kosteaa ja kylmää. Jännityksellä seuraan päivittäin säätiedotuksia, millaista säätä on tulossa Helatorstaiksi. Silloin meillä juhlitaan valmistumistani ja toivon totisesti, että sää olisi ainakin poutainen ja lämmin. Hellettä en juhliin kaipaa, mutta häivähdys kesäistä lämpöä tuulessa olisi hyvä juttu.


Täksi viikonlopuksi on siis tiedossa juhlavalmisteluja. Olen jo parin viikon ajan tehnyt vapaa-ajallani kaikenlaisia valmistelevia juttuja juhlia silmälläpitäen. Olen pessyt ikkunoita ja yhdet verhotkin, järjestellyt turhia tavaroita pois näkyvistä, hakenut kaupasta erilaisia tarvikkeita ja käynyt itse kampaajalla. Viime sunnuntaina kävimme miehen kanssa puutarhamyymälässä ja ostimme ensimmäiset kesäkukat. Pitkin viikkoa olen ostanut kukkia lisää, kun tuntuu että niitä uppoaisi pihaamme ihan loputtoman paljon. Eilen kävin töiden jälkeen kaupassa ja ostin jo kakkutarvikkeita ja Alkosta kuohuvat. Tänään aion ensimmäiseksi leipoa kakkupohjan ja kahvikakun sekä pari suolaista piirakkaa pakkaseen valmiiksi. Ystäväni leipoi minulle tuulihattujen kuoret ja toinen ystäväni macaronsit. Ihanaa, kun on taitavia ystäviä, jotka auttavat, koska en itse ehtisi millään yksin kaikkea. Olen nimittäin alkuviikosta vielä kaksi päivää töissä ihan normisti ennen juhlia ja keskiviikkona olisi tarkoitus mennä vielä käymään koulun järjestämässä valmistumisjuhlassa, mutta eiköhän tästä taas selvitä ihan kunnialla.

Onko teillä ensi viikolla valmistujaisia tai yo-juhlia tiedossa? Omia tai toisten? Onko juhlavalmistelut jo hyvällä mallilla vai iskeekö stressi? 

Ihanaa viikonloppua sinullekin ♥

Katsaus menneeseen huhtikuuhun

2.5.2019

Tuntuu jotenkin ihan uskomattomalta, että nyt alkoi jo toukokuu. Toukokuu tuntuu jo himpun verran kesältä. Vielä äsken meillä oli valtavat kinokset lunta ja nyt ne kaikki ovat yks'kaks tipotiessään. Koivut puskevat lehteä ja maisema vihertyy päivä päivältä enemmän ja enemmän. Huhtikuu mennä hujahti nopeasti ja piti sisällään monta erilaista kivaa juttua ja tapahtumaa.


Alkukuusta vietimme meillä kuopukseni syntymäpäiviä. Kuopus täytti myös pyöreitä vuosia ja 20 vuotta tuli kuluneeksi siitä, kun hän syntyi. Aika tosiaankin kulkee tosi nopeasti. Syntymäpäiväjuhlista voit lukea lisää postauksestani Viikonlopun juhlat- Kuopuksen kakskymppiset.  Juhlat olivat onnistuneet ja oli ihana saada kaikki lapset taas yhtäaikaa käymään ja tietenkin oli myös kiva nähdä muita sukulaisia ja läheisiä. 



Alkukuusta pellot olivat tosiaan vielä ihan valkoisia ja lunta oli paljon. Tiet olivat kuitenkin jo sulaneet ja tuli käytyäkin muutamia kertoja lenkillä kevätauringon innoittamana. Pajunkissat kukkivat myös jo heti alkukuusta ja mietin, mahtavatko vielä olla kukassa pääsiäisenä, joka tänä vuonna oli taas vasta loppukuusta viikkoa ennen vappua. 


Huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna oli Messukeskuksessa perinteiseen tapaan Kevätmessut, joilla oli jo kolmatta kertaa mukana messubloggaajana. Tällä kertaa olin messuilla ystäväni Katin kanssa. Meillä oli kiva messupäivä ja kyllähän sieltä tuli tehtyä myös hyviä hankintoja, kuten daahlian ja ihmekukan juurakoita, kalkkimaalia, julisteita ja kukkalaatikko. Minun messusuosikkini voit käydä lukemassa postauksestani, jonka tein messuilta


Huhtikuu hurahti pääsääntöisesti töiden merkeissä. Olen ollut jo kaksi kuukautta tuossa uudessa työssäni ja täytyy sanoa, että olen viihtynyt. Äkkiä on nämä kuukaudet menneet ja nyt vain odotan, että saisin tiedon saanko jatkaa työssäni vielä seuraavallakin toimintakaudella. Pääsiäisenä saimme viettää miehen kanssa neljän päivän mini-loman. Ilmat olivat lämmenneet pääsiäiseksi hurjasti ja melkein kaikki lumetkin olivat jo tipotiessään. Pääsiäinen menikin sitten pääosin ulkona terasseja ja kesähuonetta siivoten ja tulipa se grillikausikin avattua pääsiäisenä. Meidän pääsiäisestä voit lukea lisää esimerkiksi postauksestani Pääsiäisen tunnelmia


Paras päätös huhtikuulle oli ehdottomasti yhteinen viikonloppu lastenlasten kanssa täällä meillä mummolassa. Siivosimme yhdessä leikkimökin ja ukki teki uuden keinulaudan vauvakeinun paikalle. Monet kahvit ja smoothiet joimme yhdessä leikkimökissä ja totta kai kävimme katsomassa myös naapurin hevosia. Ikimuistoisesta viikonlopustamme voit lukea tarkemmin postauksestani Luodaan yhdessä muistoja - viikonloppu lastenlasten kanssa. 

Mukava huhtikuu siis takana ja toivottavasti ihana toukokuu edessä. Tällä hetkellä ulkona ei tosiaankaan näytä yhtään kesäiseltä eikä edes keväiseltä. Maisema on harmaa ja taitaa vihmoa jopa hiukan vettä. Meteorologit ovat ennustaneet takatalvea, mutta pidetään peukkuja, että se on ollut joku virhearviointi. Minulla on tänään vapaapäivä ja ihan ensitöikseni lähden tapaamaan äitiäni. Ihana nähdä pitkästä aikaa ♥ 

Mukavaa toukokuun alkua kaikille ja hei, huomenna on jo perjantai! 

Hyvää Vappua

1.5.2019



Oikein hyvää vappua teille kaikille! Toivottavasti teidän kaikkien vapun vietto on alkanut hyvin ja saatte viettää sitä juuri omalla haluamallanne tavalla. Itse vietän tätä työn juhlaa kirjaimellisesti työn merkeissä. Vappunakin, ja varsinkin ehkä juuri silloin, pitää pelastustoimien, sairaanhoidon ja puollustuslaitoksen  toimia ja se tietää silloin minulle töitä ja juuri siksi, minä saan myös tänään mennä töihin. Olen äärimmäisen onnellinen siitä, että saan tehdä työtä, josta pidän ja vieläpä sellaisessa työpaikassa, jossa viihdyn. Olen myös onnellinen siitä, että olen kouluttanut itseni irtisanomisen jälkeen uudelleen. Koulutus ei koskaan mene hukkaan. Päinvastoin se tuo paljon uutta sisältöä elämään. Me skoolasimme miehen kanssa vapulle ja työlle tänä aamuna. Olen iloinen ja kiitollinen myös siitä, että mies on löytänyt pitkän työttömyysjakson jälkeen töitä ja viihtyy myös hyvin työssään. Toivottavasti sinäkin saat tehdä työtä, josta pidät.

Miten sinun vappusi on mennyt ja miten sinulla on tapana juhlistaa sitä? Oletko vapaalla vai töissä, kuten minä? 

Pääsiäisen tunnelmia

22.4.2019

Pääsiäinen alkaa olla tältä vuodelta pikku hiljaa ohi ja ennenkaikkea meidän neljän päivän ihanaakin ihanampi miniloma. Ilmat suosivat kaikkia pääsiäisen viettäjiä ainakin täällä Kaakon kulmilla. Tänään on ollut vähän harmaampi päivä, mutta ilma on silti jo keväisen lämmin. Hiukan koin aamulla pientä järkytystä, kun katsoin ulos ikkunasta eikä aurinko paistanutkaan, kuten niin monena muuna aamuna viimeisen viikon aikana. Äkkiä sitä tottuu siihen auringon paisteeseen ja heti huomaa sen puutteen. 



Miten se pääsiäinen ja miniloma sitten lopulta meni? Hyvin on mennyt ja juuri tässä pistelin poskeeni ihanan pehmeää pashaa, jota tein meille lauantaina vähän kuin vierasvaraksi, mutta myös jälkkäriksi. Pasha kun on siitä mukava pääsiäisherkku, kun sitä voi syödä niin jälkiruokana, kahvin kanssa kuin ihan vaan pelkästäänkin. Leivoin myös perinteisen kahvikakun ja iltapalapiirakaksi kinkkupiirakan. En muista koska olisin viimeksi leiponut ihan vain huvikseni ilman, että meillä olisi jotkut juhlat tms. Lauantaina mies ehti sitten putsaamaan meidän grillin ja saimme avattua meidän grillikauden. Kylläpä grilliruoka maistuikin tosi hyvältä pitkästä aikaa. Eilen sain sitten vielä pestyä ne kesähuoneen ikkunatkin, joten nyt on siltäkin osin kesähuone kunnossa ja valmiina kesään. 







Yksi suuri homma, minkä sain myös tehtyä oli samettikukkien ruukuttaminen. Istutin pienet samettikukan taimet pääosin niiden lopullisiin ruukkuihin. Osan laitoin yksittäisiin purkkeihin, joista niitä voi sitten touko-kesäkuun vaihteessa istutella ulos omille paikoilleen. Ainakin leikkimökin kukkalaatikkoon ajattelin niitä laittaa. Pieniä ja hentoisiahan nuo taimet vielä ovat, mutta kyllä ne lehdistä jo tunnistaa samettikukiksi. Lisäksi laitoin kevätmessuilta ostamani daalian juurakot esikasvamaan vanhoihin amppeliruukkuihin. Esikasvatuksella saan aikaistettua kukintaa, jos en onnistu tappamaan niitä sitä ennen. Minulla kun ei luotto ole vielä ihan hirveän suuri näihin puutarhurin taitoihini, mutta taas on ainakin yritetty.



Tänäänkin on taas ehditty touhuamaan vaikka mitä. Viime kesänä käydessäni Katin kanssa yhden kirpputorin loppuunmyynnissä, ostin sieltä vanhan työpöydän. Pöytä on ollut säilössä Katin autotallissa, mutta tänään se pääsi vihdoin kotiin. En nimittäin aluksi tiennyt, mihin sen oikein sijoitan, mutta lopulta visiot vaan syntyvät ja työpöytä löysi oman paikkansa ja käyttötarkoituksensa. Laitoimme sen tuonne katetulle terassille "Puutarhapirkon työpöydäksi". Maalit siitä lohkeilee ja vähän se huojuukin, mutta se ei minua haittaa. Minusta se on hyvä juuri sellaisena kuin se nyt on. 

Olen myös pääsiäisen aikana myynyt hiukan isompia tavaroita pois facebook kirppiksen kautta. Joskus on vaan pakko luopua joistain ihanistakin tavaroista, kun tila ei vaan yksinkertaisesti riitä. Onneksi tavaroille on aika kivasti löytynyt ostajia. Itse puolestani olen tehnyt superhyviä hankintoja roskalava ryhmän kautta. Kannatti kaksi vuotta odottaa, että pation lavasohvalle löytyi patjat. Tänään haettiin ilmaiset superlonpatjat, joista saan sohvalle pehmusteet. Pituus oli juuri oikea. Ainoastaan patjojen sivuista pitää leikata pikku suirot pois, niin ovat juuri täydelliset. Lisäksi onnistuin saamaan kolme kapeaa puuvillamattoa ja yhden ison villamaton samaisen ryhmän kautta. Puuvillamatot käyvät juuri hyvin lavasohvalle pehmusteiden päälle ja iso villamatto tulee meidän olohuoneeseen. Pitää vain ensin katsoa tarviiko matto pesua vai riittääkö kunnon imurointi. Ai hitsi, olen niin onnellinen näistä hankinnoistani. Kerrankin minua onnisti.

Ennen pääsiäistä en uskaltanut edes kuvitella, että saisin tehtyä kaikkia kotihommia näin paljon vapaiden aikana. Nyt olen välillä pysähtynyt oikein miettimään tätä energisyyttäni ja toimeliaisuuttani. Liekö syy auringossa, lähestyvissä juhlissa vai jossain ihan muussa; en tiedä, mutta hitsin ihanalta tämä tuntuu. 

Miten teidän pääsiäinen meni? Onko muut jo avanneet grillikauden vai söittekö perinteisempään pääsiäisen tyyliin lammasta? Vai mikä lopulta on perinteistä pääsiäisruokaa ja onko sitä edes olemassa?

Pitkänperjantain puuhia

19.4.2019

Hyvää pitkäperjantaita teille kaikille! Aurinkoiset kevätsäät ovat hellineet meitä jo useamman päivän aikana ja sää on ollut suojaisissa paikoissa jopa kesäistä. Näiden ihanan lämpimien ilmojen innoittamana olemme miehen kanssa ulkoistaneet elomme ihan täysin. Meillä on molemmilla huikea neljän päivän pääsiäisloma, joka tuli monellakin tapaa juuri oikeaan aikaan. Työpäivien jälkeen en oikein ehdi eikä paljon jaksakaan puuhastella kotona, vain ne pakolliset hommat tulee tehtyä eikä aina edes jaksa niitäkään. 

Nukuimme kunnon yöunet viime yönä ja siitä huolimatta nousimme jo varhain tänä aamuna. Rauhallisen aamukahvihetken jälkeen aamuauringon ensisäteiden paistaessa kutsuvasti ikkunoista sisään lähdin minäkin ulos. Mies oli siis jo mennyt edellä. Aloitin eilen illalla terassien pesun. Painepesurilla terassit oli helppo puhdistaa. Ensin vain terassin tyhjennys ja sitten pesu. Auringossa terassit kuvuivat nopeasti ja tavarat sai jo pian takaisin paikoilleen. Terassin kuivumista odotellessa hioin ja lakkasin vanhan pöydän, joka on ollut meillä kukkapöytänä etuterassilla. Pöydän maalipinta hilseili pahasti ja roskasi terassia ihan valtavasti. Hionnalla ja lakkauksella tuo ongelma poistui. Samalla vein lyhdyt ja ylimääräiset ruukut kellariin säilöön. Mies puolestaan leikkasi meidän lumen painosta kovin huonoon kuntoon pääseet norjanangervot ja kylläpä tulikin siistiä. 


Miehen jatkaessa haravointia ja roskien polttamista tyhjensin vielä meidän kesähuoneen ja pesin senkin painepesurilla. Ikkunoiden pesua en jaksanut enää tänään tehdä, mutta onneksi minilomaa on vielä jäljellä ja uskon, että sekin homma tulee hoidettua lähipäivinä. Grilli pitää myös puhdistaa, mutta mies lupasi tehdä sen homman. Ajattelimme nimittäin korkata grillikauden nyt pääsiäisenä. Mitään kesäkukkia, en edes orvokkeja, en ole vielä käynyt ostamassa. Ihanahan niitä olisi jo istuttaa ruukkuihin ja laitella terasseille, mutta ajattelin vielä hetken malttaa ja odottaa kevään etenemistä. Kiertelin myös hiukan pihalla ja pionipenkissäni punertaa jo lupaavasti. Muutama krookuskin kukkii kauniisti yhden puskan juurella. Minulla jäi syksyllä istuttamatta krookuksen ja helmililjan sipulit, joten ajattelin istuttaa ne nyt pääsiäisen aikaan. Ne joko lähtevät kasvamaan tai sitten eivät, mutta yritetään ainakin. Samettikukan taimet täytyisi myös ruukuttaa eli pientä puuhaa riittää varmasti kaikille lomapäivälle. Eiväthän nämä nyt kovin perinteisiä pääsiäisen askareita ole, mutta rintamiestalossa tekemistä riittää niin arjeksi kuin pyhäksikin.

Miten teidän pääsiäinen ja pitkäperjantai on sujunut? Onko muita, jotka ovat puuhastelleet pihahommissa? 

Virvon varvon...

14.4.2019


Tänään on palmusunnuntai. Palmusunnuntain ajankohta vaihtelee vuosittain. Pääsiäinen on kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai, ja palmusunnuntaita vietetään viikkoa ennen sitä. Mistä nimitys palmusunnuntai oikein juontaa juurensa? Palmusunnuntai aloittaa hiljaisen viikon, jolloin muistellaan Jeesuksen kärsimyksiä ja elämän viimeisiä vaiheita. Palmusunnuntai muistuttaa myös Jeesuksen saapumisesta Jerusalemiin. Hän ratsasti aasilla Jerusalemiin, ja kansa heitti hänen eteensä tielle palmunlehviä. Suomessa palmusunnuntain perinteeseen kuuluu muun muassa, että lapset käyvät virpomassa pajunoksat käsissään.

Isäni oli karjalasta kotoisin ja käsittääkseni tämä virpominen on ollut siellä vahva perinne. Muistan nimittäin omasta lapsuudestani, kuinka kävin isän kanssa virpomassa isovanhempiani ja varsinkin isäni äidille se oli tärkeä perinne, jota vaalittiin ja pidettiin yllä. Tämä perinne jatkui sitten minun kauttani omillekin lapsilleni. Joka palmusunnuntai puin ja maskeerasin omat lapseni pikku noidiksi, ohjeistin, miten virvotaan ja lähetin matkaan kahvipannut ja korit keikkuen. Onneksi olen ottanut noista omista pikku noidistani valokuvia. Näitä kuvia on niin ihana katsella. 

Minulle on aina ollut tärkeää, että virpomisvitsat ovat hyvin ja kauniiksi askarreltuja. Jos vitsasta kerran saa palkan, pitää vitsan myös olla kaunis ja mielellään runsain koristein varusteltu. Nykyaikana näkee liian usein vitsoja, joissa on vain muutama koriste. Usein myös näiden virpojien pukeutuminen on vähän sinnepäin ja mieleeni tuleekin näistä virpojista sellainen asia, että virpomaan on lähdetty vain ja ainoastaan suuren palkan toivossa. 

Virpominen jakaa varmasti meidät ihmiset kahtia. Joidenkin mielestä virpojat ovat rasite eivätkä siis ole toivottuja vieraita ovella palmusunnuntaina, mutta tiedän myös talouksia, joissa virpojiin varaudutaan todella hyvin. Tiedän eräänkin naisen, joka askartelee joka vuosi ihanat pääsiäispussit jokaiselle virpojalle. Voi vaan kuvitella, kuinka suosittu virpomispaikka tämä on kylän lapsille. Meille virpojat ovat aina tervetulleita. Mitä sitten palkaksi virpojille? Nykyisin on kaupoissa tarjolla monenlaisia pääsiäismakeisia. Virvon, varvon makeispussit, joissa on kauniin värisiä ja kauniisti kuvioituja suklaapatukoita ja ihan perinteiset pääsiäismunat ovat parhaat palkat virpojille. Rahan antaminen ei minusta sovi tässä kohden palkaksi. Palmusunnuntain perinteitä on pidetty yllä myös meidän päiväkodissa, jossa isommat lapset ovat askarrelleet virpomisvitsoja kotiinvietäväksi. 











Miten teillä vietetään palmusunnuntaita? Käykö ovella pieniä virpojia ja ovatko he teille tervetulleita? Mitä mieltä olet ylipäätään virpomisesta?

Hyvää Palmusunnuntaita kaikille!

Kevätmessut 2019 - omat suosikkini

10.4.2019

Kevätmessut Helsingin Messukeskuksessa on aina varma kevään merkki. Messujen tarjonta on laaja ja pitää sisällään monta erilaista tapahtumaa; Kevätpuutarha, OmaMökki, Asu&Remontoi, Sisusta ja Lähiruoka&Luomu. Itselleni oli nyt jo kolmas kerta, kun olin messubloggaajana mukana Kevätmessuilla. 

Yksi kestosuosikkini Kevätmessuilla on malliparvekkeet, joihin on suunniteltu erilaisia parvekeratkaisuja erilaisille ihmisille ja käyttäjille. Malliparvekkeita oli kaikenkaikkiaan kuusi, mutta esittelen tässä postauksessani nyt kaksi, jotka viehättivät minua eniten.




Tämä Urbaani parvekepuutarha on kolmen bloggaajan Kati Jukaraisen, Maria Kesäsen ja Sanna Raskun suunnittelema ja K-Raudan kanssa yheistyössä toteuttama kaupunkiviljelijän parveke. Siellä kasvaa sulassa sovussa niin hyöty- kuin viherkasvitkin. Parvekkeella on pirteä värimaailma; keltaista, sinistä ja vihreää. Tämä trendikäs parveke on todella runsas, mutta siitä huolimatta harmoninen. Ensimmäisenä saavuttuani paikalle huomioin parvekkeen upean takaseinän, jonka oli maalannut yksi parvekkeen suunnittelussa mukana olleista bloggareista, Kati Jukarainen. Tämä parveke oli kuin vihreä keidas keskellä kaupunkia. 

Toinen parveke, johon ihastuin oli tämä Nuoren fiilisvihreän DIY-parveke, jonka oli suunnitellut Näprä & Plan B-tiimit pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksesta. Tällä parvekkeella kaikki oli kierrätettyä ja itse tuunattua ja se olikin juuri se The Juttu, mikä minua tässä eniten viehätti. Tämän parvekkeen kalusteet olivat Plan B uusiotuotteita ja matot oli puuvillakuteista itsesolmittuja. Diy-teema tuli hyvin esille ja sieltä löytyikin monia hauskoja ideoita, miten vanhasta voi luoda jotain uutta ja käyttökelpoista, kuten esimerkiksi tuo tennismailasta tehty seinätaulu. 

Juttelimme ystäväni Katin kanssa tästä, miten paljon tämä välillä paljonkin työtä ja aikaa vaativa tapa  sisustaa kotia ja puutarhaa voi olla niin paljon mukavampaa kuin se, että kävelisi kauppaan ja ostaisi kaiken uutena ja valmiina. Ehkä siinä on se, että tälläisissä tuunailuissa näkee sitten niin hyvin oman käden jälkensä ja se, jos mikä, tuottaa paljon mielihyvää itselle. 




Kevätmessuilla on aina paljon silmänruokaa. Sitä tarjoilivat muunmuassa Ideapuutarhan isot kukkaistutukset, joissa tulppaanit ja narsissit kukkivat upeasti. Myös magnoliat ja kirsikkapuut kukkivat kauniisti tuolla alueella. Kukat ovat valtaamassa sydämestäni kokoajan entistä suurempaa osaa ja kovasti alkoi noita istustusalueita katsellessa kaipaamaan tuonne omalle pihalle. Ajatukset ja puheet Katin kanssa siirtyivät niihin omiin perennapenkkeihin ja istutusalueisiin. Mitähän uutta sinne tänä vuonna laittaisin?



Messuilla pääsi myös tekemään uusia hankintoja. Tarjolla oli paljon erilaisia ruukkukukkia, siemeniä ja juurakoita. Meitä kiinnosti eniten nuo multaiset möhkäleet eli juurakot. Messuilla on aina hyviä messutarjouksia ja niiden innoittamana minäkin tein ostoksia. Tällä kertaa ostoskoriini päätyi daalian ja ihmekukan juurakoita. Aion esikasvattaa molempia hiukan ennenkuin istutan ne ulos. 



Toinen superhyvä löytö messuilta oli ekologinen, myrkytön ja muoviton kalkkimaalisarja, Frenchic Paint. Tämä ympäristöystävällisesti tuotettu kalkki- ja mineraalimaali on tarkoitettu juurikin huonekalujen maalaamiseen eli on oikea tuunailijan unelmamaali. Mikä parasta tästä sarjasta löytyy 15 värisävyä, joissa on vaha jo samassa eli saat yhdellä käsittelyllä maalaamastasi pinnasta kulutusta kestävän ja pyyhittävän. Ei siis ihme, että tämä brittituote on noussut hittituotteeksi niin Briteissä kuin USA:ssakin. Olihan minunkin sitten ihan pakko ostaa pari purkkia ihan vaan kokeeksi.

Kiitos Messukeskus ja Kevätmessut 2019! Nämä puutarhahörhöt odottavat nyt viimeistenkin lumien ja roudan sulamista, että päästään taas työntämään sormet multaan. Kävitkö sinä Kevätmessuilla? Mitkä olivat sinun suosikkisi messuilla? Joko sinä odotan pihapuuhiin pääsyä?

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan