Tytöllä alkoi lukio-opinnot pari viikkoa (kauanko siitä jo on?) sitten välivuoden jälkeen. Flunssa (angiina) kaatoi tytön heti alkuun petiin ja äitinä tietenkin surin asiaa, mutta minkäs näille sairastumisille mahtaa. Onhan tämä nyt jo nähty. Täytyy kyllä rehellisesti myöntää, että ihan ensimmäinen ajatus, mikä päähäni tuli, kun tyttö ensimmäisen koulupäivän jälkeen kertoi olevansa kipeä oli, että "Taasko tää alkaa". Taasko alkaa jatkuva sairastelu, kun pitäisi jaksaa suorittaa annettuja velvollisuuksia.

Pelkoni osoittautui kuitenkin turhaksi ja  koulu on lähtenyt tervehtymisen jälkeen hyvin alkuun. Tytöllä näyttää riittävän ihan kivasti intoa opiskeluun. Äidin loputtomat puheet opiskelun tärkeydestä ovat kai viimein menneet perille. Omat opiskelut aikanaan meni miten meni, joten tiedän, mistä puhun. Enää ei tyttöä tarvitse patistella tekemään läksyjä, vaan asia hoituu oma-aloitteisesti. Läksyjä luetaan ja äiti on jo päässyt vähän kuullustelemaankin niitä. Into ja asenne koko hommaa kohtaan on ihan erilainen kuin mihin ollaan totuttu.  

Nuoret taitaa pitää harvemmin heti peruskoulun jälkeen välivuotta, mutta meillä pidettiin!! Meillä välivuoteen vaikutti hyvin merkittävältä osalta tyttären sairastuminen masennukseen. Kirjoitin aiheesta täällä. Vuoden aikana saatiin ulkopuolista apua, tyttö sai levättyä, löysi uudelleen vanhan harrastuksensa eläinten parista (lottovoitto) ja lisäksi tyttö pääsi testaamaan omaa jaksamistaan ihan työelämässäkin. Vuosi on tehnyt tehtävänsä. Tyttö on kasvanut/aikuistunut vuoden aika hurjasti. Vahvistunut ja voimistunut ja mikä tärkeintä oppinut uskomaan omiin haaveisiinsa.  Nyt tyttö ymmärtää  selkeästi paremmin opiskelujen tärkeyden ja merkityksen tulevaisuutta silmällä pitäen. Koulussa ei ole enää tärkeintä saada uusia kavereita, vaan siellä keskitytään tekemään sitä omaa juttua...opiskelua mahdollisimman hyvin tuloksin.

Mä toivon, että tämä ei ole vain alkuhuumaa ja uutuuden viehätystä, vaan ihan pysyvä juttu. Kyllä se on! Mä uskon ja luotan ♥

Huono äiti tuli meille...

 ...vai tuliko sittenkään? Onko vanhemmat epäonnistuneet, kun lapsi masentuu? Mielialan vaihtelut kuuluvat nuoruusiän kehitykseen. Nuoren mielessä tapahtuu nopeita ja hämmentäviä muutoksia: nuori saattaa olla yhdessä hetkessä hyvällä tuulella ja seuraavassa hyvin ärtyisä. Ajoittainen alakuloisuus, surumielisyys ja ärtyneisyys ovat osa normaalia murrosikäisen tunnemaailmaa. 

Syy mielialan vaihteluihin on hormonaalisissa muutoksissa ja psyykkisissä paineissa. Epävarmuuden ja turvattomuuden tunteita syntyy, kun nuori irrottautuu vanhemmista ja itsenäistyy ja keho muuttuu kovaa vauhtia. Nämä normaalit tunnereaktiot menevät kuitenkin ohi eivätkä vaikuta merkittävästi nuoren toimintakykyyn. Jos alakulon, masennuksen ja toivottomuuden tunteet pitkittyvät ja nuoren yleinen toimintakyky heikkenee, tarvitaan ammattiapua.

Masentunut ja alakuloinen mieliala, uupumus ja kyvyttömyys mielenkiinnon tai mielihyvän tuntemuksiin ovat keskeisiä nuoren masennuksen oireita. Mielialan lasku voi näyttäytyä itkuisuutena, pitkäkestoisena masentuneena mielialana ja erityisesti nuorilla aiemmasta poikkeavana jatkuvana ärtyisyytenä, kireytenä ja vihaisuutena. Kyvyttömyys tuntea mielihyvää ilmenee esimerkiksi apatiana ja kyllästyneenä olotilana. 

Nuori voi hylätä aiemmin tärkeänä pitämänsä asiat kuten harrastukset. Koulunkäynnin ja keskittymiskyvyn vaikeudet, oman hygienian, vaatetuksen ja terveydenhoidon laiminlyönti, muutokset ruokahalussa, unihäiriöt, psykomotorinen kiihtyneisyys tai hidastuminen, arvottomuuden-, toivottomuuden-, riittämättömyyden-, vajavuuden- ja syyllisyydentunteet, kuoleman toiveet ja itsetuhokäyttäytyminen ovat myös merkkejä masennuksesta.  Erityisesti tytöillä syömiseen liittyvät ongelmat voivat olla merkki masennuksesta.

Masennus luokitellaan lieväksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi sen mukaan, kuinka moni oireista täyttyy. Mitä useampi oire nuorella on, sen vakavammasta asiasta on kysymys. Yksittäinen oire ei vielä täytä masennuksen kriteerejä, mutta oire voi silti olla vakava ja siihen on puututtava. Nuoren masennuksesta kannattaa olla huolissaan silloin, kun nuoren käyttäytyminen muuttuu selkeästi entiseen verrattuna.

 

 Mitä sitten, kun oma lapsi masentuu?

Ota asia vakavasti. Älä vähättele. Luovu ajatuksesta "Eihän nyt meidän lapsi".
Masennus tulee lupaa kysymättä ja on siitä kurja vieras, että se ei lähde pois ennenkuin se hoidetaan pois, joten ota vastaan kaikki apu, mitä on tarjolla. Älä etsi syyllisiä, vaan keskity lapsen/nuoren paranemiseen. Masentuneelle nuorelle sosiaalinen tuki on erittäin tärkeää. Hyvät suhteet ystäviin ja vanhempiin edistävät toipumista. Muista huolehtia myös omasta jaksamisestasikin. 

*lähde MLL - Vanhempainnetti*

Itkupotkuraivarit ja gluteeniton vispipuuro

Täällä meillä päin koululaisilla on tällä viikolla syyslomaviikko. Meillä syyslomasta ei ole ollut tietoakaan, kun miehen lapset ovat olleet äidillään ja tulevat vasta perjantaina meille. Minun tytölläni ei tänä vuonna syyslomaa olekaan, kun monien tapahtumien jälkeen onkin tämän syksyn töissä eikä koulun penkkiä kuluttamassa. Miehen kanssa ollaan siis oltu tämä viikko töissä ihan normaalisti. Aina ei meillä nuo työvuorot satu yksiin, vaikka työmatka onkin sama. Niinpä sitten melkeinpä päivittäin odotellaan toisiamme puolin ja toisin. Minulla onkin tällä viikolla ollut sitten töiden jälkeen vähän aikaa itselleni ♥ Olen ehtinyt käymään kampaajalla siistityttämässä hiukseni ja ostamassa itselleni pari työpuseroa, kun tuntuu taas siltä, että mun vaatekoreista ei kertakaikkiaan löydy enää mitään päälle pantavaa.

Tässäpä taas hyvä aasinsilta mun viime päivien fiiliksiin. Olen ollut aika masis ja jopa itkuinen viime päivät. Joku ehkä muistaa, kuinka laihdutin pari vuotta sitten nuo mulle huikeat 17 kiloa. Olo oli silloin hyvä ja olin kerrankin tyytyväinen omaan ulkonäkööni. Ainakin näin jälkeen päin ajateltuna olin tyytyväinen. Nyt tilanne on kuitenkin ihan toinen tämän kilpparini vuoksi. Saatuani lopullisen diagnoosin tuosta vajaatoiminnasta, jätin viljat pois ruokavaliostani. Päätös on ollut hyvä ja siitä on ollut apua. Jälkiviisaana voin todeta, että viljat paisuttivat vatsaani entisestään. Lisäksi olen vähentänyt merkittävästi kahvin juontia ja siirtynyt pääosin teelinjalle. Ystävältäni saamien neuvojen mukaan pahasti tulehtuneen kilpirauhaseni vuoksi minun olisi hyvä välttää myös valkoista sokeria, maitotaloustuotteita sekä hiivaa.

Näiden muutosten kanssa en ole edennyt ihan niin hyvin kuin viljojen ja kofeiinin. En toki ole ajatellutkaan kerralla rysäyttää ruokavaliotani uusiksi, vaan vähissä erin niin, että ne olisivat sitten pysyviä muutoksia. Tarkoituksena olisi saada ruokavaliomuutoksilla oma olo mahdollisimman hyväksi. Välillä tulee kuitenkin repsahduksia, mutta aina sieltä montun pohjalta noustaan, vaikka hiukan räpiköidenkin. Tällä viikolla tuota räpiköintiä on tullut taas harrastettua, kun erehdyin menemään vaakaan. Se oli virhe. Viimeisen vuoden aikana painoni on noussut hirvittävät 20 kiloa eikä se todellakaan ylennä mieltä, ei sitten yhtään. 20 kiloa on jo niin paljon, että se näkyy ja tuntuu ihan kenen vaan olossa ja kropassa. Tähän harmitukseen, kun lisätään vielä tuo, ettei vaatekoreista löydy mitään sopivaa päällepantavaa, niin itkupotkuraivarit onkin valmiit.

Jokin aika sitten tuolla blogin facebook sivuilla kerroin kokeilevani tehdä gluteenitonta vispipuuroa. Lupasin laittaa ohjeen tänne blogiin, jos puurosta tulee hyvää. Hyväähän se oli, joten tässä vielä loppuun lupaamani ohje :))

 Puolukka-vispipuuro

1 litra vettä
3,5 dl puolukoita
2 dl karkeita riisijauhoja
0,6 dl sokeria

Keitä puolukoita noin 10 minuuttia vedessä. Siivilöi liemi ja vispaa joukkoon jauhot. Keitä 10-15 minuuttia. Mausta sokerilla, anna jäähtyä ja vatkaa vaahdoksi.

Itse laittaisin ensi kerralla vähän enemmän sokeria kuin ohjeessa on, mutta se on niin makuasia. Kannattaa kokeilla, niin hyvää ♥

Laatuaikaa

Eilen sain taas viettää päivän rakkaiden lastenlasteni kanssa. Suuntasimme aamulla melkein koko perheen voimin heidän luokseen. Mies auttoi siellä makuuhuoneen tapetoinnissa ja minä vietin laatuaikaa pikkuisten kanssa ♥ Apu tapetoinnissa tuli todella tarpeeseen, sillä voitte kuvitella, millaista se olisi kahden pienen lapsen kanssa. Tyttäreni osti miehensä kanssa asunnon muutama vuosi sitten. Pikku hiljaa he ovat tehneet asunnossa pientä pintaremonttia. Nyt olis tosiaan vuorossa makuuhuoneiden seinien tapetointi.

 

Viikonloppuna tapahtui joku ihme notkahdus taas mun jaksamisessani. Mä kun niin jo luulin, että väsymys on hiukan helpottanut, mutta ei. Eilenkin illalla nukuin ensin pari tuntia sohvalla takkatulen loimussa ja sitten siirryinkin siitä suoraan yläkertaan omaan sänkyyn yöunille. Aamulla olo oli kyllä sitten ihan erilainen, mutta tulihan sitä nukuttuakin melkein kellon ympäri.

 

 Päivä on pidentynyt tosi paljon. Valon määrä kasvaa eikä enää ole pelkkää pimeyttä työajan ulkopuolella. Nyt jos koska olisi erittäin hyvä mahdollisuus viimeistään aloittaa ne päivittäiset kävelylenkit. Niin, mä en siis vieläkään ole saanut itseäni liikkeelle. Voihan tuohon mun väsymykseen vaikuttaa varmaankin ainainen sisälläkin olo?!

Eilen olleeseen laskiaiseen otimme pienen varaslähdön jo lauantaina...tai ainakin niihin laskiaisen herkkuihin, mutta niistä taidan kirjoitella ihan oman juttunsa. Tämän postauksen kuvat olen napsinut tuolta vanhimman tyttäreni kodista. Kuvat on otettu kännykälläni eikä niiden laatu ikävä kyllä ole kovinkaan kummoinen, joten pahoitteluni. Aurinkoisen pirteää alkanutta viikkoa teille kaikille ja kiitos jättämistänne Ystävänpäivätoivotuksista ♥ Ne lämmittivät mieltäni ♥
 

Kauneus lähtee sisältä päin

Heipä hei! Täällä ollaan. Olen edelleen elossa, vaikkei blogissani olekaan tapahtunut mitään ainakaan viikkoon. Tahattoman blogihiljaisuuden syynä oli ihan vaan hiukan pirteämpi mieli, joka on pistänyt mut iltaisin työpäivän jälkeen tekemään muutakin kuin vain istumaan koneella tai telkun ääressä. Olen nyt kuukauden ajan ollut lääkityksellä, joten johan sen pitäisi pikku hiljaa alkaa vaikuttaakin ainakin jollakin tapaa. Päivät ovat kuluneet siis nyt jo taas kaksi viikkoa töissä. Illat eivät enää ole niin unisia eikä mieli enää niin apea. Lääkärikin soitteli alkuviikosta ihan hyviä uutisia, joten mikäs tässä on ollessa. Senkun porskuttaa menemään, heh heh...

Mä olen elämässäni taistellut tosi paljon sen asian kanssa, että miten mä suhtaudun mun omaan kroppaan. Mä olen melkeinpä aina muutamia teinivuosia lukuunottamatta ollut ylipainoinen tai ainakin isokokoinen. Koulussa mua on kiusattu siitä ja siihen ehkä sitten pohjautuukin se, että mun on aina ollut tosi vaikeaa hyväksyä itseäni sellaisena ja varsinkin senkokoisena kuin olen. Vaikka olen monesti onnistunut laihduttamaankin, on peilistä aina katsonut omasta mielestäni lihava ja ruma ihminen.

 Vasta tavattuani nykyisen mieheni olen alkanut ymmärtämään, että sillä peilikuvalla ei oikeesti ole kovinkaan paljon merkitystä. Tärkeintä on se sisin. Mutta mä olen kuitenkin nainen ja haluan näyttää kauniilta ja hyvältä sekä myös pukeutua kauniisti. Mun haaveena on aina ollut pukeutua jopa hiukan seksikkäästi, mutta kuinkas on käynytkään? Mä olen pukeutunut vuosia suuriin kauhtanoihin ja mummovaatteisiin peittääkseni mahamakkarani, joita olen aina vihannut yli kaiken. Mieheni on yrittänyt puhua minulle ns. "järkeä", mutta turhaan. "Mitä sitten, jos sulla on makkaroista ja ne näkyy? Ei se haittaa!", hän on sanonut minulle lukemattomia kertoja ja minä olen vastannut, että "Kyllä se haittaa!".

Viime viikonloppuna löysin täältä internetin ihmeellisestä maailmasta yhden todella hyvän ja mielenkiintoisen blogin. Se on 33-vuotiaan valokuvaajan, Veera Korhosen blogi, Tyyliä metsästämässä. Veera on muotibloggaaja, mutta ei ihan mikä tahansa lajinsa edustaja. Luettuani hänen blogiaan ja katseltuani hänen asukuviaan, olen oivaltanut paljon asioita. Meitä naisia on monenkokoisia ja -näköisiä. Veeran blogin kautta olen vihdoin ymmärtänyt, että olipa ihmisen koko mikä hyvänsä, ihmisellä on oikeus nauttia pukeutumisesta ja etsiä omaa tyyliään. Vaatekoko on kuitenkin asia, joka kertoo hyvin vähän, josko ollenkaan, siitä ihmisestä siellä vaatteiden alla. "Vaikka haaveissa ja kenties suunnitelmissakin siintäisi se hoikempi tulevaisuus, niin elämä on kuitenkin nyt, just tänään. Ja tänäänkin minä haluan näyttää itseltäni ja pukeutua niin kuin haluan ilman että vaikkapa minihameen paljastavat sääreni koetaan jotenkin erityisen rohkeana tai normeja rikkovana vetona, koska olen lihava",mm näin Veera kirjoittaa blogissaan.

Totta kai olisi hienoa, että minäkin pystyisin muuttamaan elämäntapani terveellisemmiksi ja sen kautta laihtumaan. Itselläni, kuten varmasti monella muullakin, kilot ovat vaihdelleet elämän varrella paljonkin. Elämä heittelee ja samassa vartalokin kokee muutoksia. Nyt olenkin ottanut tavoitteekseni opetella katsomaan itseäni vatsamakkaroideni ohitse ja näkemään itseni sieltä peilistä jatkossa ihan eri näköisenä.

Ps. Kuvat viime kesältä.

Minä ja talvisia kuvia

Heippa kaikille ja tervetuloa vielä kaikille uusillekin lukijoille! Mukavaa, kun lukijakunta kasvaa ja jaksatte ihan kivasti kommentoidakin näitä mun juttuja. Kiitos ♥ Kävin viime perjantaina taas lääkärissä kertomassa kuulumisia ja kuulemassa kokeiden tuloksia. Kokeiden tulosten vuoksi olen menossa huomenna jatkotutkimuksiin. Tämän viikon olen nyt kotona täyslevossa ja odottelen, että lääke alkaisi pian jo vaikuttamaan. Mitään maata mullistavaa ei varmasti ole odotettavissa vielä pitkään aikaan, mutta niinhän sitä sanotaan, että hiljaa hyvä tulee. Tärkeintä tässä toipumisessani on varmasti opetella oikeanlainen ajanhallinta omassa elämässä. Edessä on oman arjen muuttaminen sellaiseksi, että kaikkien on siinä hyvä elää, myös minun. Me äidit kun tuppaamme olemaan mestareita laittamaan muiden edun aina omamme edelle. Pitää opetella muistamaan, että meilläkin on oikeuksia eikä vain velvollisuuksia. Siitä se toipuminen lähtee. 

Maanantaina sain kuin sainkin ulkovaatteet päälle ja kävin kävelemässä tytön järkkärin kanssa pienen (todella pienen) lenkin. Kuten olen aiemmin jo maininnutkin, en ole mikään taitava kuvaaja, mutta haluaisin kyllä kehittää taitoani siinä. Voisin kuvitella, että tuosta järkkärin ulkoiluttamisesta voisi tulla minulle sellainen uusi, rentouttava harrastusmuoto.

 

Ensimmäinen askel kohti parempaa

Niin on taas pyhät ohi ja arki alkanut. Seuraavat ns. "ylimääräiset" pyhät taitavat ollakin vasta sitten huhtikuun alussa pääsiäisen aikaan!? Silloin ollaan jo ihan kevään kynnyksellä ♥ Nyt meilläkin on saatu vähän lisää lunta ja mieskin on päässyt käyttämään uutta lumilevyä, jonka hankki isänsä kanssa meidän ajettavaan ruohonleikkuriin. Ihan se on kuin pienet pojat, niin innoissaan on tuosta ja piha on aina aurattuna. Ne miehet, ne miehet... ♥ Mies on ollutkin nyt päivät vanhempiensa luona tekemässä vähän pintaremppaa isänsä kanssa. Kahdestaan homma edistyy paljon nopeammin ja ompahan miehellekin päiviksi jotain puuhasteltavaa, kun ei niitä töitä vaan ole ilmaantunut. Vähän on mies miettinyt ja tuumaillut, josko työllistäisi itsensä tuollaisilla remppahommilla, kun niitä osaa kyllä tehdä. Toiminimen perustamisesta on siis haettu tietoa interverkosta. Pidetään peukkuja, että mies työllistyisi tätä kautta.

Itse olen ollut aika alavireinen ja väsynyt jo pitkään. Töiden jälkeen en jaksa tehdä mitään, jos ei ole pakko. Mä ymmärrän, että töissä väsyy, mutta kyllä normaali, terve ihminen silti puuhastelee kaikkea muutakin vielä iltaisin. Minä en. En jaksa tai en saa aikaiseksi. Liikuntakin on jäänyt ihan kokonaan pois eikä mun elämäntapamuutos ole edelleenkään saanut tuulta purjeisiinsa. Päinvastoin. Kiloja on tullut vain lisää. 

Niinpä hakeuduin tällä viikolla työterveyteen lääkärin puheille, koska aloin oikeasti olla huolissani omasta jaksamisestani ja mielialastani. Halusin ammatti-ihmisen arvioivan, mistä oikein on kysymys. Lääkäri haastatteli minua. Kuunteli, otti kertomani vakavasti ja tuntui todella hyvältä, kun suhtautui minuun todella asiallisesti. Aina en nimittäin ole kuullut hyvää noista työterveyslääkäreistä. Käyntini ei ollut turha, sillä syykin väsymyseeni ja nykyiseen olotilaani selvisi. Kuten muutama päivitys sitten kerroin, viime vuosi oli minulle henkisesti kovin raskas. Läheiseni ovat tarvinneet tukeani ja huoli heidän hyvinvoinnistaan on sitten pikku hiljaa uuvuttanut minut. Niinpä olenkin nyt saanut vanhan kaverini masennuksen seurakseni. Olen kuitenkin nyt ainakin toistaiseksi töissä, koska en uskalla jäädä kokonaan kotiin. Pelkään, että sitten lamaannut ihan täysin. Työ pitää minut kuitenkin edes jollainlailla kiinni elämässä, vaikka illat sitten meneekin ainakin vielä ihan unessa. Hakeutumalla lääkäriin olen nyt ottanut ensimmäisen askeleen kohti parempaa. Halu parantua on kova. Uskon, että kun äiti voi hyvin, koko perhekin voi hyvin ♥

Kynttiläjuttuja ja puuroillallinen

 Pidin eilen töistä puolikkaan liukumavapaan ja ajelin puolen päivän jälkeen esikoiseni luo Lahteen. Reissun tarkoitus oli auttaa esikoinen omalla PartyLite konsultin urallaan alkuun ja pitää illalla hänen aloituskutsunsa. Konsultinsopimusta tehdessäni sain huomata ikävän tosiasian. Minusta on tullut vanha. Ajatusten juoksu on hidastunut eikä pää toimi enää kuin kaksvitosella. Nuo kaksvitoset ovat syntyneet tietokoneiden maailmaan. He ovat kasvaneet käyttämään niitä ja sen sain huomata eilenkin. Esikoiseni käytti itselleen entuudestaan vierasta tietokoneohjelmaa hyvinkin näppärästi. Itsellenikin ohjelma oli uusi eikä minun järkeni juossut lainkaan yhtä sukkelasti kuin esikoiseni. Olin hetken aikaa myös kolmestaan kahden lapsenlapseni kanssa. F olisi halunnut katsella muumivideota, mutta mummon piti sanoa tytölle, että "Katsellaan sitten, kun äiti tulee, kun mummo ei osaa käyttää teidän telkkaria". Hmm, tuli ihan Mielensäpahoittaja-fiilis. Nykyaika tekniikkoineen ajoi eilen musta ohi.

Symmetria votiivisomiste trio ja Just Dessert-tuoksut

 

Kuopukseni oli myös mukana, koska kävi iltapäivällä tekemässä TET-työsopparin Seurahuoneella. Isosisko oli järkännyt tytölle sieltä TET-harjoittelupaikan ja nyt samalla reissulla hoitui kätevästi myös tuon työsopimuksen teko, jota yläkoulun Opo oli jo hiukan tiukkaankin sävyyn kysellyt. Nyt asia on kuitenkin hoidettu ja tyttö voi tänään palauttaa Opolle sopparin ja jäädä hyvillä mielin odottelemaan syysloman jälkeen alkavaa TET-jaksoa. Olen itse todella iloinen, että esikoiseni onnistui järjestämään tytölle noin hyvän TET-paikan. Tyttö pääsee näkemään taas ihan uutta alaa, mistä hänellä ei vielä minkään kesätyön tai taksvärkin kautta ole entuudestaan kokemusta. Tyttö on joutunut koulussa koulukiusaamisen uhriksi ja kohdannut muutenkin elämässään erilaisia haasteita, joiden johdosta hän on vajaa vuosi sitten sairastunut masennukseen. Tällä hetkellä tyttö voi jo paremmin, mutta täydellinen toipuminen ja paraneminen masennuksesta tulee kestämään pitkään. Niinpä olen todella iloinen, että tyttö ylipäätään pystyy lähtemään isonsiskonsa luo TET-jakson ajaksi, koska ei ole sairastumisensa jälkeen oikein ollut halukas yöpymään muualla kuin kotona tai poikakaverinsa perheen luona. Ei edes isosiskonsa luona, vaikka tämä onkin tytölle yksi elämänsä tärkeimmistä ja vankimmista tukipylväistä.

Muutos

Eilinen päivä oli super pitkä. Aamulla olin herännyt kuudelta ja illalla olimme tytön kanssa kotona vasta yhdeksän jälkeen. Onneksi tyttö oli seurana kotimatkalla, muuten olisi oikeasti ollut vaarana nukahtaa rattiin. Tyttö sai jonkun puheripulin ja puhui taukoamatta koko matkan. Aamulla olin esittänyt lähteissäni miehelle yhden toiveen. Haluaisin riisipuuroa, kun tulen kotiin. "Riisipuuroa?", tokaisi mies, mutta toteutti toiveeni. Meillä myös mies tykkää poltella kynttilöitä ja voin sanoa, että olipa ihana tulla kotiin. Joka puolella niin alakerrassa kuin yläkerrassa meidän makkarissa sekä rappukäytävässä paloi kynttilöitä niin lyhdyissä että erilaisissa somisteissakin. Mun sydän oli sulaa. Meidän parisuhteessa on takana hyvin vaikea vuosi, mutta tämä kotiintulo antoi minulle lupauksen siitä, että meillä on vielä toivoa. Kaiken kruunasi ulos huvimajaan katettu puuroillallinen. Ihanaa..... olin niin väsynyt, että en jaksanut/muistanut ( olin niin ihmeissänikin) ottaa kuvia, mutta voin sanoa, että oli ihanaa <3 Iltapuuron jälkeen pääsin vielä lämmittelemään lauteille (mua palelee aina, kun olen oikein väsynyt) ja painaessani pääni tyynyyn nappasi Nukku-Masa minut välittömästi matkaansa. En tiedä, mitä miehen päässä siinä vaiheessa liikkui, hih... Se jää nyt arvoitukseksi.

Kielletty hedelmä

Lisäsin tuonne sivupalkkiin tuon pöllökuvan, jota klikkaamalla pääset suoraan PartyLite verkkokauppaani. PartyLiten verkkokauppahan toimii, kuten mikä tahansa muukin verkkokauppa. Ainut on, että sinne tulee mennä jonkun konsulentin sivujen kautta. Tässä suora linkki siis minun kotisivuilleni. Tuolla kotisivuillani on oikeassa yläkulmassa linkki, josta pääset verkkokauppaan tutustumaan ja katselemaan tuotteita ja tekemään halutessasi myös tilauksen. Verkkokaupan avulla pystyn siis toimimaan konsulttina ympäri suomen.

Ps. Kuvat esikoisen ottamia =)