Retkellä Vongankoskella

Moni tuntee Rautavaaran pohjoispuolellea olevan Tiilikkajärven kansallispuiston (siellä kävimme viimeksi elokuussa), mutta Rautavaaran länsipuolella on myös yllättävän laaja retkeilyalue Älänteen vesistön ja siitä laskenavn Tiilikkajoen alueella. En ole ennen käynyt alueella ja nytkin nähtiin vain osa reitistöstä.

Aloitimme retken Vongankoskelta, jossa oli parkkialue aivan päätien varrella. Kuljimme Huuhkajankiertoa siellä sijaitsevalle laavulle. Palasimme samaa reittiä takaisin, joten kierroksen toinen puoli jäi nyt näkemättä.

 

Polku kulki kivasti jokea mukaillen.

Toisella puolella polkua oli männikköä. Tässä puut ovat ojennuksessa, mutta joissain mäkipaikoissa oli paljon myrskyn kaatamia puita.

Polku kulki pääosin ylhäällä joen virratessa koskimaisesti solisten kanjonissa. Seutu on mäkistä ja joen ympärillä on yllättävän suuret korkeuserot.

 

Huuhkajanniemen laavu sijaitsi kauniilla paikalla mäen rinteessä, joen lähellä.

 

Tässä kohtaa joki tekin jyrkän mutkan.

 Joki tyynenä, koskialue oli reitin alkupäässä.

Tällä laavulla oli onneksi polttopuuta toisin kuin reitin alkupäässä sijaitsevalla laavulla. Siellä oli myös lappu, jossa kerrottiin polttopuiden toimituksessa olevan vaikeuksia. Tämä talvi on ollut retkeilyn kannalta hyvä, kun lunta on ollut vähän ja polkuja on pystynyt kulkemaan pääosin jalkaisin ilman lumikenkiä. Tälläkin reitillä oli hyväkulkuinen polku tallattuna lumeen. Joskus olisi kiva kulkea reittiä joenvartta pohjoiseen päin. Sen verran kauniilta seutu näytti, että kiinnostus heräsi.

Kävelyllä koskella

En tunne hyvin meidän lähiseutuja, koska ollaan asuttu täällä vain muutama vuosi, joten uutta katseltavaa löytyy aina, kun vaan viitsii etsiä. Tällä kertaa mentiin koskialueelle, joka on oikeastaan usean pienen kosken rypäs (jokaisella koskella on oma nimensä). Välissä on lampia ja jokunen pieni järvikin. Kartan mukaan lähdettiin kulkemaan kosken myötäisesti pientä tietä myöten.

Koskialue kulki lähellä, mutta aivan veden viereen ei heti päästy, vaan katsottiin maisemia kauempaa. Puiden välistä näkyi joutsenkin, joka oli sen verran arka, että lähti kohta lentoon mennäkseen ylemmäksi koskelle.

Lopulta päädyttiin kauniiseen paikkaan, johon oli äskettäin rakennettu lintutorni. Suvantopaikassa onkin varmaan keväällä paljon vesilintuja.

 

Alueella oli myös (kesä)asutusta, mutta pystyi kuitenkin ottamaan kuvia niin etteivät asuintalot jääneet kuvaan.

Tässä kohtaa kosken luo pääsi kävelemään. Pensaiden läpi näyttäytyi myös arka koskikara, josta en saanut kuvaa. Aurinko alkoi pilkistellä kauniisti.

Kaunista talvea. Luntakin oli sopivsti.

Autolle palatessa kävelin läheiselle sillalle katsomaan vielä järveä, johon koski laski. Olipa kaunis talvipäivä ja mukava pieni kävelyretki. Ensi viikolla olisi tarkoitus mennä pidemmälle luontoretkelle toiseen paikkaan.

Auringonlaskua metsästämässä

Väliin hiukan luontokuvia ja -juttuja. Makrokuvaus kun on eniten oma juttu valokuvauksessa. Harrastus on jäänyt vähemmälle, kun tulee kuvattua nykyisin enemmän kännykällä. Nyt aurinkoisina päivinä olen kaivanut kameran objektiiveineen esille ja lähtenyt ulos pihalle ja metsään enemmän sen kanssa.

Pihalla ei ole paljon kuvattavaa, kun kasveja on siellä vielä aika vähän. Hortensian taimesta oli kuitenkin jäänyt muutamia kukkavarsia hangen päälle talveksi.

Hortensia on kuvauksellinen myös talviasussaan.

Lähimetsän kanervikkoa.

Löysin äskettäin lähialueelta uuden metsässä sijaitsevan kävelyreitin. Tai paremminkin metsätien, eihän maalla mitään varsinaisia kävelyreittejä ole. Alueella oli houkutteleva mäki ja maisemantynkä hakkuuaukean takana.

Ajattelin kuvata auringonlaskua, mutta olin liian aikaisin paikalla. Aika kuitenkin kului nopeasti, sillä ainahan luonnossa kuvattavaa riittää.

Mäellä oli myös tikan paja, joten seuraakin oli. Ensimmäisenä iltana unohduin seurustelemaan tikan kanssa niin intensiivisesti, että aurinko ehti laskea metsän taakse. Oli katsottava kellosta tarkka auringonlaskun aika ja tehtävä treffit auringon kanssa suraavaksi illaksi.

Seuraavana iltana keskityin tuijottamaan auringon suuntaan, vaikka tikka oli taaskin paikalla.

Nyt on auringonlasku ikuistettu tässä paikassa. Seuraavaksi menen käymään koskella. Siitä juttua piakkoin.

Täällä ollaan

Pitkäksi on blogitauko vierähtänyt. Jonkun postauksen tein jopa lähes valmiiksi, mutta sitten ne jäivätkin julkaisematta. Niin paljon olisi kuvia, tapahtumia ja asiaa, mutta tänne blogiin saakka ne eivät vaan ole ehtineet. Instagramissa olen edelleen ahkerammin läsnä. Loppuvuodesta podin terveysongelmia (joita kyllä jossain määrin riittää edelleen, keski-ikä lähestyy), jotka veivät kaiken fokuksen.

Nyt on uusi vuosi ja elämä taas voittaa valon lisääntyessä. Oikeastaan tämä vuosi on lähtenyt hyvin käyntiin, monin pienin suunnitelmin tulevaisuuden suhteen. Kodin sisustus hankintoineen ja pikkuremontteineen jatkuu hiljalleen ja tulevalle kesälle on monenlaisia puutarhasuunnitelmia. Talvi on ollut tähän mennessä täälläkin leuto ja vähäluminen, mikä aiheuttaa hiukan huolta kasvien talvehtimisen suhteen. Syksyllä tuhlasin aikamoisen määrän kukkasipuleihin, joten toivon niiden onnistuvan. Tulppaanit ovat suosikkejani ja niitä on ihasteltava maljakossakin.

Nyt aion vähentää itse kasvatettavien kasvien määrää ja ostaa taimet valmiina. Joitakin kasveja olen talvettanut, mutta niitä ei ole paljon. Aion ostaa vain suoraan maahan kylvettäviä siemeniä, esikasvatan vain omista keijunmekoista saatuja siemeniä. Keijunmekko-mustasilmäsusanna-amppeli on talvehtinut + 18 asteessa kodinhoitohuoneessa. Se on elossa ja nyt uuden kasvilampun alla.

Minttu on voinut pulskasti ja nauttinut leudosta talvesta. Elämä sen kanssa on sujahtanut omaan uomaansa, helmikuun alussa tulee vuosi sen saapumisesta kotiimme. Minttu on kovin erilainen kuin edellinen kissamme, joten joitakin haasteita on ollut matkan varrella. Aikuisen kissan ottaminen on aina hiukan erilaista, kun kissalle on jo muodostunut omat tapansa reagoida asioihin. Ihana Minttu on ja tullut meille rakkaaksi perheenjäseneksi.

Mukavaa vuoden alkua kaikille!

Kesän rippeet

Krassit leikkokukkana

Pensas-ja köynnöskrasseja

Lilja helminukkajäkkärän kanssa

Mummonpalsamit

Punainen auringonkukka

Suklaakosmos

Kehäkukat maljakossa

Mintun lepohetki auringossa

Taas vain pikainen piipahdus tänne blogiin. Voi, milloin olisi kunnolla aikaa?! Nytkin pakkasten alettua, odottavat talvetettavat kasvit vielä ulkosalla, kun en ole ehtinyt niiden kimppuun ja ensimmäiset sipulikukat olisi istutettava. En ymmärrä, miten muut työssä käyvät ihmiset ehtivät niin paljon. Minulla tuntuu aina olevan aikaa niin vähän. No, ihmisten voimavarat ovat myös erilaiset ja itselleen on oltava armollinen ja jaksamistaan kuunneltava. 

Harmittaa, kun en ehdi toisten blogeihin vierailemaan, enemmän aikaa käytän nykyisin Instagramissa ja sinne useammin päivitänkin kuulumisia, varsinkin tarinoihin. Instagram on niin paljon helpompi ja nopeampi käyttää. Kunhan työni lokakuun jälkeen loppuu, niin sitten kerron enemmän täälläkin niistä asioista, joita on kesän mittaan tullut mieleeni.

Mukavaa alkanutta syksyä sinulle!

Tiilikkajärven kansallispuistossa