Leiakin pääsi tutustumaan myyrään kun Leonard oli hoitanut saalistuksen.
Kissapoika Leonard ja Princess Leia
lauantai 17. huhtikuuta 2021
sunnuntai 31. tammikuuta 2021
Hurjapäät
Oven päällinen on Leialle normaali paikka piipahtaa, välillä Leia hyppää sinne viereisen sohvan kaiteeltakin. Leonard harvemmin menee sinne, mutta nyt hän meni Leian perässä.
torstai 28. tammikuuta 2021
Valohoitoa
Kissatkin tarvitsevat talvella lisää valoa. Erityisesti Leonard viihtyy kirkasvalolampun vieressä aamuisin.
torstai 30. heinäkuuta 2020
Leia rrrrakastaa mamman jugurttia
Leia on hassu, syön iltaisin jugurtin jossa on marjoja, hunajaa, siemeniä ja soijajauhetta, jugurtti on maustamatonta ja laktoositonta. Leian on ehdottamasti myös saatava jugurttia, tuijotus on vaativa vaikka yritän sellittää, että pienet kissat eivät syö tuollaista. Onneksi tämä on ainoa ihmisten ruoka josta Leia on kiinnostunut, Leonardia ei kiinnosta tämäkään.
lauantai 11. heinäkuuta 2020
Mamman pikku apulainen
Minulla on ollut ompelubuumi ja Leia haluaa avustaa kaikissa vaiheissa. Kaikista hauskinta on kun levitän kankaat ja kaavat pöydälle. Leonard ei enää ole kauheasti kiinnostunut ompeluhommista, välillä käy kuitenkin tarkistamassa, että kaikki menen hyvin.
Välillä mittanauha on kiinnitettävä tuoliin ja siirrettävä apulainen lattialle leikkimään.
Mammaa pitää avustaa vaikka kuinka väsyttäisi.
Kuvauksetkaan eivät onnistuisi jos apulainen ei olisi mukana. Kaukolaukaisimen nauha kiinnosti niin paljon, että piti ottaa neiti olkapäälle, olisihan sen nauhan voinut tietty ottaa kämmenen sisäänkin.
Leian puuhailua YouTubessa Mamman pikku apulainen
| Kevyt leikuupaino. |
| Vähän painavampi leikkuupaino. |
| Mittanauha on paras leikkikalu. |
Välillä mittanauha on kiinnitettävä tuoliin ja siirrettävä apulainen lattialle leikkimään.
Mammaa pitää avustaa vaikka kuinka väsyttäisi.
Kuvauksetkaan eivät onnistuisi jos apulainen ei olisi mukana. Kaukolaukaisimen nauha kiinnosti niin paljon, että piti ottaa neiti olkapäälle, olisihan sen nauhan voinut tietty ottaa kämmenen sisäänkin.
Leian puuhailua YouTubessa Mamman pikku apulainen
tiistai 7. heinäkuuta 2020
Isänsä taitaa olla mangusti
Leia istuu tuolla lailla aina kun pitää nähdä vähän korkeammalta ja näköpiirissä on jotain jännittävää.
Nyt jännittävä oli pihaan saapuva hinausauto. Meidän piti lähteä mökiltä kaupunkiin ja auton akku oli tyhjentynyt kun oli unohdettu ladatattava kylmälaukku käyntiin takakonttiin. Matkaan päästiin kuusi tuntia myöhemmin kun auto oli käynyt Mikkelissä saamassa uuden akun.
keskiviikko 3. kesäkuuta 2020
Meille on vahingossa tainnut tulla orava eikä kissa
Leian kiipeilytaidot on kyllä vaikuttavat. Tänään hän pelästytti minut perin pohjiin kiipeämällä terassin seinää pitkin ja yritti sitten livahtaa puolen laudan kokoisesta raosta katon välipohjaan. Leialla oli jo pää ja hartiat raossa kun sain vyötäröstä kiinni ja sain vedettyä hänet takaisin. Isäntä sai kaupasta palattuaan käskyn lisätä laudan kattoon.

Eilen Leia jahtasi kärpästä ja kiipesi ovea pitkin verhotangolle. Minusta Leonard oli pienenä vauhdikas ja kiipeilevä, mutta ei häntä voi kyllä verrata tähän tyttöön.
Eilen Leia jahtasi kärpästä ja kiipesi ovea pitkin verhotangolle. Minusta Leonard oli pienenä vauhdikas ja kiipeilevä, mutta ei häntä voi kyllä verrata tähän tyttöön.
Leian kiipeilyvideo YouTubessa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)