Underground-runoutta Tapani Kinnuselta

 

Tapani Kinnusen Oopperan grilli

Tapani Kinnunen on palkittu monella palkinnolla Suomessa ja hänen runojaan on ilmestynyt käännöksinä Virossa, Unkarissa ja Isossa-Britanniassa. Oopperan grilli (Enostone) on jo yhdestoista runokokoelma häneltä.

Kokoelman aloittaa  Suonna Konosen kirjoittama esipuhe, jossa hän muistelee kohtaamisiaan Tapani Kinnusen kanssa erilaisissa tilaisuuksissa. Konosen mielestä Kinnunen on säilyttänyt vuosikymmenien kuluessa boheemin asenteen, "joka ei ole enää pelkkää ryyppäämistä, vaan myös kotona viihtymistä - bo hemma". 

Kokoelman neljässä  osiossa vuorottelevat kotimaan maisemat ja etelän turistipaikat. Suomessa huomion saavat mm. liesituuletin,Turun räjähtänyt leidi Alkossa, kukko viinissä, asunnosta häätö, syyskuu.  1. osion herkin runo taitaa olla tyttärelle kirjoitettu ILMASTORUNO:

Avaan läppärin

ja näen tyttäreni

lukevan runoaan

Elokapinassa

Mannerheimintiellä.

Olen setämies,

big daddy,

minulla on ajokortti

ja kerrostalo-osake.

En voi moittia

ilmastonmuutossukupolvea,

ikäluokkani valtasi 

taloja ja kuunteli

räminämusiikkia.

Maailma on keksittävä

aina uudestaan.

Keitän kahvia

ja katson metsään:

aurinko painuu

mäntyjen taakse,

orava tekee loikan,

olen ylpeä

tyttärestäni.

Venlalle 

 

Toisessa osiossa Kanarialla seikkailevat turisteina ruotsalaiset, britit, aamupalana on kaurapuuroa ja churrot, nukkavierussa baarissa esiintyy Mikko Alatalo.

Seuraavaksi runoilija on Suomessa jälleen  ja runoissa on lasten kiljahduksia luistelukentällä, pässinpökkimänä mummolassa, jääkaapissa on tavaraa ja Jarkko Laineelle on 75-vuotissyntymäpäiväksi oma runo. Tutut  kemistit kokoontuvat Hirvipatsaalle.

Lopuksi ulkomailla runoissa vilahtavat mustekalat ja simpukat, muut turistit sekä väkevä juoma.

SLAVA UKRAINI, HEROJAM SLAVA

Aamiaisella eka, illallisella vika.

Tavoittelen kuolemattomuutta

juomalla pullokaupalla Retsinaa

Välimeren autiolla hiekkarannalla.

Aurinkovarjot ja punertava taivas

pitävät minulle seuraa. Naton

hävittäjät lentävät äkkiä

pääni ylitse. Venäjä

on muistutus ihmisen

kuolevaisuudesta, kun

kaikki hoidetaan päin persettä. 

Toinen esimerkkinä oleva runo myös näyttää runojen tyylin: suoraa sanailua vailla monimerkityksellisiä vertauksia tai realismin ohituksia.  Runot ymmärtää helposti ja hahmot on helposti löydettävissä lähiympäristöstään.

En ole valitettavasti koskaan kuullut Tapani Kinnusta livenä. Kirjailijan itsensä lukemana nämäkin runot saavat lisävoimaa ja ulottuvuutta  puheen/lausunnan rytmityksestä, tauoista, äänensävyn muutoksista ja välispiikeistä (?). 

Laitan loppuun yhden lyhyimmitä runoista, koska siinä on mielestäni hyvä kuvaus runoilijan elämän haasteista yleisestikin:

HOTELLIELÄMÄÄ

Kahdentoista rypäleen yö.

Kirjoitan runoja koronapassin

taakse.

 

Viikon lopulla 

siivooja siivoaa

ne roskiin. 

(Puerto Rico, Gran canaria 31.12.2021)

Espanjalaiset varaavat kaksitoista rypälettä kippoihin, kun vuosi vaihtuu. Yksi rypäle syödään jokaisella kellonlyömällä. He uskovat sen tuovan onnea koko vuodeksi. 

 

Oopperan grilli - kokoelma on sivuiltaan väljä: sivuilla on lähes ainoastaan runojen rivit. Muutamassa runossa on selite kenelle se omistettu tai yllä olevan runon selite rypäleiden merkityksestä.  Tähän kokoelmaan selitteiden vähyys  sopii hyvin.

Erityismaininnan saa Juho Juntusen tekemä kansi. Grillin rasvan tuoksussa kohtaavat runoilija ja ikonina tunnettu nainen - uusissa vaatteissa. Toimii!

 

Lukekaa runoutta ja haaveilkaa ideoista - jotka voivat toteutua! Tukekaa paikallisiakin esiintyjiä teattereissa ja klubeilla, toreilla ja teltoissa. Niin, teltoissa -  on lippu jo ostettu syksyksi Teatteri Sirkus Suosalon esitykseen. 

Eletään ensin huhtikuu ja suunnitellaan toukokuun menot ja tekemiset, Mörri Mahlakallas

 

987654321 123456789

Tapani Kinnunen, Oopperan grilli (2024, Enostone Kustannus)

Katri Niinikangas, taitto

Juho Juntunen, kannet

Riikka Järvinen, tekijän valokuva

Arvostelukappale Enostonelta, jonne kiitos leijailee

Musiikkina veikeä Tuntematon Koskinen, Yön matkustaja -cd (2023, Stupido records)

Mörri Mahlakallas, valokuvat

Minuutta meissä Katri Tapolan sanoin

 

Uusi on runokirja, jossa rehellisesti joku on päänsä sisällä ja kuvaa sieltä käsin elämää. Lyhyesti ja napakasti. Voimakkaasti ja oivaltavasti!

Katri Tapola on kirjoittanut tekstit ja vaikuttavat piirrokset ovat hänen serkkunsa Selja Raudaksen käsialaa. Uusi on heidän kolmas yhteinen teoksensa.

Tässä kokoelmassa on vahvat kovat kannet ja kaunis punainen kangasselkä sekä musta nauha sivunmerkiksi - juhlavan tuntuinen kirja käteen. Kannen kasvoja on vaikea ohittaa, vaan ne on tutkittava kunnolla, ennen kun saa avattua edes nimiösivua. Paperikin on miellyttävän paksua, joten lahjakirjan tuntua...

Raudaksen tummasävyiset (mustaa, eri harmaata, valkoista) lähikuvat päistä houkuttelevat, piinaavat, korottavat tekstiä ja vievät ajatukset omaan henkilögalleriaan (ystäviin, omaisiin, satunnaisesti  kohdattujen mielenkiintoisten ihmisten kasvojenpiirteisiin)

Runojen minä puhuu suoraan lukijalle, kaunistelematta. Ihmisen osa on muuttua, kohdata ristiriitoja ja kestää vahvuus sekä heikkous. Ihminen haluaa jotain, usein on puute jostain. Riittääkö jokainen ihan sellaisenaan, omana itsenään?

Se riittää. Minä riitän.

Aamu herää, paratiisilinnut laulavat.

Minun sanani, helisevä kesäsade järven pinnalla.

Heität kiven, joka painuu pohjaan.

Osuu, uppoaa.

Sanojen painoarvo on todistettu.

Istun tässä, raaputan aamuni alkuun.

Mustaan ilmestyy valkoista.

 

Runoissaan Tapola pohtii myös toisen ihmisen kohtaamista, kuuntelemista:

Tein laulun niin kuin sovittiin. Sinä se sitten katosit.

Katoaminen ei ollut sopimuksessa, mutta se nyt oli 

vain yksi temppu muiden joukossa. En ota katoamista

henkilökohtaisesti. Laulu on valmis ja loppuu näin:

 

Kuuleminen on linnun kielen taju.

Sielunlukutaito on kuin aavikon kartan avaisi. 

 

Tämän kokoelman runot ovat toisaalta yksityisiä, henkilökohtaisia kokemuksia. Mutta jos ei itse käy päänsä sisällä lähes taukoamatonta yksinpuhelua, niin ei ehkä ymmärrä näiden runojen olevan täsmäajatuksia ihmisenä, naisena, kumppanina ja tyttärenä olemisesta. Yksityinen onkin osa laajempaa olemisen tapaa. 

Runon minä kasvaa, tunnistaa heikkoutensa ja vahvuutensa. Ei vaivu epätoivoon, vaan ymmärtää elämän ala- ja ylämäet. Läheisiltään hän pyytää ymmärrystä kasvunsa vaiheissa:

Älkää toivotelko minulle voimia. Niitä on jo ennestään

aivan liikaa.

Toivottakaa minulle heikkoutta, särkymistä ja murtumaa.

Koittakaa kestää, että kestän.

 

 

Henkinen kasvu ja ikääntyminen vie kohti vanhemman naisen elämänkokemusta ja viisauden tuomaa lempeyttä. Vahvasti koen Uusi- kirjan olevan pieni opas nuoremmille naisille heidän kasvun paikkoihinsa. 

Runojen pituus vaihtelee yhdestä rivistä noin puolen sivun pituisiksi ja jokaisella sanalla on paikkansa - löysäilyä teksteissä ei ole. Alla olevassa kuvassa esimerkki runon lyhyydestä ja kuvan vaikuttavuudesta samalla aukeamalla:

Erityisyyteni: merkitys, jonka itselleni asetin

Katri Tapolan edelliset yhteistyökirjat Selja Raudaksen kanssa ovat lastenkirjoja;  Olav ja hämärämaa (KUU-kustannus, 2020), Linnun neljä laulua (Aviador Kustannus, 2022).

Jos olisin vuosien varrella antanut esittelemilleni kirjoille jonkin symbolisen arvostelun, niin arvoasteikolla 1-5 Uusi saisi 4 isoa tähteä. Tämäkin runoteos pitää itse kokea, jotta ymmärtää sen tasot ja ajattomuuden.

Toukokuun alkua hengittäen ja luontoreissuja odotellen Mörri Mahlakallas Kampuksella

 

-------------//////////

Katri Tapola, Uusi (2023, Enostone)
Selja Raudas, kuvitus
Selja Raudas ja Oona-Emilia Enkelsaari, taitto ja kansi

Arvostelukappale kustantajalta, mistä lämmin kiitos!

Mörri, valokuvat

Kreikkalaisia nykyrunoja Aurinkokellossa

                                       

Enostone kustannuksen  Aurinkokello, nykykreikkalaisia runoja -teoksen  ovat toimittaneet Riikka P. Pulkkinen ja  Athiná  Róssoglu. Pulkkinen on kääntänyt kokoelman sekä kirjoittanut Kääntäjän kirjeen  ja Róssoglu on laatinut esipuheen. Niistä saa paljon tietoa kreikkalaisesta nykyrunoudesta, joten kokoelma avautuu aivan eri tasolle kuin nopean selailun aikana.

He korostavat, että Aurinkokellon teksteissä vanha kreikkalainen kulttuuri ja uusi haastava nykyaika törmäävät rajapinnalla. Taustalla on välillä vanhaa kreikkalainen mytologiaa ja yhteiskunnalliset tapahtumat vaivaavat sukupolvesta toiseen. Runojen tunnelma voi olla melankolinen, lamaantunut ja epätoivoinen, mutta lääkkeenä näille on rakkaus. Runoilijat etsivät uusia muotoja, kollektiivista tapaa luoda merkityksiä. Runot ovat puhekielisiä, rytmillistä ja  sanasto uskaliasta, karkeaakin.

Aurinkokello tuo esiin  32 runoilijaa ja heistä on kirjan lopussa lyhyet esittelyt. Runot etenevät neljän erilaisen osion kautta suuremmasta pienempään, yhteiskunnasta yksilön kokemuksiin.

politiikka- osiossa vilahtelevat mm. joukkovelkakirje, mielenosoittajat, lakko, sosialismi, teloitus ja piikkilanka, usko ja jumala. Kokoelman runot ovat pitkähköjä, joten otan tässä esimerkin yhden runon alusta: 

VÄHÄN-NIIN-KUIN-KAUDELLA  (JÁNNIS DÚKAS)

Täällä vähän-niin-kuin-kaudella

saappaissa, nahkatakeissa

kaupungilla kulkevat

kaupunkia vahtivat 

poliisit kuin varkaat

 

kuiskauksia, huutoja 

tahroja ja maaleja 

häpeällä ja vihalla

punaisella viivalla

anteeksipyyntö tanssii 

 

Ateenan linnoituksessa

ylhäällä vahtitorneissa

yöllä kun tulet syttyvät

niin piirittäjät olivat 

itse piiritettyjä 

 

Ruumishuoneen suojassa

hapuilen haavaa rinnassa

Y-kirjaimen muotoista

 vuosituhannen leikkausta

joka kasvaa ja syvenee (...)

 

kaupunki   yhteiskunta -osio ei tuo silmien eteen häikäisevän sinistä merta ja vaaleahiekkaisia turistirantoja, sitä tuttua kuvastoa lomasaarilta. Nyt yksinäisyys, vihamielisyys ja pelko majailevat suljetuissa huulissa, surmatyössä, asuntojen ahtaissa neliöissä tai puhjenneissa pelastusliiveissä.  Tyhjyys kodissa voi olla samaa mielessä ja lintuhäkki voi edustaa myös kaipuuta jonnekin muualle.

arki   ihmissuhteet koostuu ajatuksista mm. matkoista, työstä ja haaveista, rakkaudesta, naisista ja miehistä, taiteesta ja elämisen vaikeudesta. Tämä runo nousee esiin humoristisella sävyllään ja proosatekstimäisellä muodollaan:

OPETA MINUT EROAMAAN (PAVLÍNA MÁRVIN)

Sateen muodostamassa lätäkössä oli kertakäyttökäsine. Veden virrassa se täyttyi kuralla ja vedellä. Sen kolme murtunutta sormea heiluivat ja ranne vajosi hermostuneen oloisena. Ihailin sitä. Katselin pitkään, ihailin sen päättäväisyyttä ja rohkeutta hyvästellä lakkaamatta, vielä paljon kauempaa käännyin yhtäkkiä ympäri ja katsoin sitä uudestaan: Se heilutti vieläkin. Kävelin sateessa kaupungilla, etsin sinua kertoakseni. Miten löysin kertakäyttökäsineen, joka osaa hyvästellä paremmin kuin kädet, jotka osuivat minulle ja sinulle. 

 

Viimeinen osio yksilö keskittyy ihmisen sisäiseen kokemukseen, tunteisiin. Muistot, luottamus ja pelko, ajan kuluminen ja sen huomaaminen, katoava kauneus, menetys ja suru. Kokoelman runojen asettelu on  perinteistä, joten tähän lopuksi osa viimeisestä runosta, koska se kertoo paljonkin ilmavuudessaan kielestä, muistamisesta: 

ALIKIELISYYS (THOMÁS TSALAPÁTIS)

(...) Viime aikoina myös _ _ _ _ _  pronominit alkoivat kadota._ _ _ _ muutamat, mutta kaikki näyttää _ _ _ _ että olen loppumetreillä. _ _ _ _ _esineet _ _ _ _ _ ympärillä _ _ _ _ _ _ _ _ _. _ _ _ _  on palasina. _ _  _  _ _ _ _ tulee vaikeaa. Kieli eroaa elämä_ _ _. Tuuli riepottelee konsonant_ _ _ _. Kuiskaus tukahduttaa vokaali_. Miten _ _ _ _ _ _ _ toiselle? Nyt _ _ _ _ _on odottamatta _ _ _ _ _ _ _ _ vanhuus_ _ suru. (...) 

 

Runot ovat helppolukuisia puhekielisyytensä vuoksi, eikä välimerkkejä ole juurikaan. Myös isot kirjaimet ovat vähissä ja osioiden nimet ovat voimakkaampia juuri pienillä alkukirjaimille painettuna.

Rivien väleissä tuntuu voimakkaiden tunteiden paino. Runot ovat nykyajan kuvausta Euroopassa, ei pelkästään Kreikasta. Aurinkokello saa ajattelemaan maanosamme historiaa, kriisejä ja sotia vuosikymmenien varrella. Mielestäni tämä kokoelma on yksi merkittävämpiä runokokoelmia moneen vuoteen ja siten ansaitsee huomiota, arvostusta ja laajaa levikkiä! Koulukirjastoihin eurooppalaisen historian bonuskirjaksi?

Tarttukaa Aurinkokelloon - antoisaan antologiaan -  ja ottakaa kiinni aurinkokellon osoittamasta ajasta?

Aika kuluu ja valoisuus lisääntyy kevättä kohti hengaillessa. Lukemisiin, Mörri Mahlakallas

 

                           

 # # # # # # # # 

Aurinkokello, nykykreikkalaisia runoja (2022, Enostone)

Toimittaneet Riikka P.Pulkinen ja Athiná  Róssoglu

Kääntänyt Riikka P.Pulkkinen

Kannen kuva Spíros Vasilíu

Graafinen suunnittelu Katri Niinikangas

Taitto Kalle Niinikangas

Arvostelukappale kustantajalta, helottavan kuuma kiitos!

Valokuvat Mörri

Taustamusiikkina Samuli Putro, Keskellä kesää (cd, 2021, Universal)

Rakkautta, rakkautta kaikki

 

Runoutta tavallisesta arjesta arkisin sanoin - ilman kikkailuja? Sen osaa sydämeenkäyvän hyvin Harri Hertell. Hänen seitsemäs runokokoelmansa Tiedän sen olevan rakkautta (2020, Enostone) on jälleen toimiva kokonaisuus, jossa on syvällisyyttä ja lempeää huumoria.

Runoissa katsellaan ja ihmetellään pienten lasten maailmaa, vanhempien  tunteet ovat suuria ja pelottaviakin, ja korona meinaa musertaa ihmisiä ympärillä. 

Kokoelmassa on kaksi osaa ja tämä runon lainaus  on ensimmäisestä Niille joilla on kyky haaveilla:

(...) elämästä täydellistä

riitoineen ja väsymyksineenkin

vaikka päiväkotiin on kiire

sillä olemme jo myöhässä 

en muista

en anna tilaa

ajatukselle

että teollani tai sanoillani ei olisi merkitystä

sillä lapsista näen heti

jos teen oikein

heidän silmänsä huokuvat läsnäoloa

luottamusta

ja he näkevät aina minusta

olenko heidän kanssa (...) 

 

Runoissa Hertell  käsittelee myös parisuhdetta, kaipaa ystäviään ja uskoo tulevaisuuteen. 

Toisen osion nimi Ulkona enemmän rakkautta kuin pystymme näkemään pitää sisällään näitä lähiympäristön ihmisten tarinoita, ja runoissa on yhteiskunnallista kritiikkiä hienovaraisesti.

Yksinäiset miehet

aamuisin ostoskeskusten kioskeilla

mussuttavat hitaasti voisilmäpullia

maskit leualla

veikkauskupongit edessä

yrittävät ennustaa tulevaa

ymmärtämättä toisia kaltaisiaan

menetettyjä vaimojaan

katkeria lapsiaan

elämätöntä nuoruutta

ei suurinkaan totovoitto voi takaisin tuoda

eikä muutos taida enää olla mahdollista

täytyy vain pyyhkiä murut parralta

nostaa verkkarit roikkumasta ja astella

kohti tulevaa

joka ei tule vastaisuudessakaan paljoa tarjoamaan

jollei sitä pysty arvostamaan. 

Vaikka toisen ihmisen elämänpolku näyttäytyisi epävarmalta ja synkältä, niin toivoa on aina. Jos vain itse osaa sen nähdä.  

Tiedän sen olevan rakkautta- kokoelman aloittaa yksittäinen runo, joka ehkä avaa oven näiden runojen maailman:

Kaikkialla

näen ihmisiä istumassa

nauramassa

jakamassa ajatuksia ystävien kanssa

heilutellen huolettomasti jalkoja

virtaavan veden yläpuolella

maasta nousee sieniä

asterien ja malvojen kukkiessa

pihlajat punaisia

kuten aina

on nytkin helppo olla varma

että meillä yhdessä on kyky

ratkaista mikä tahansa ongelma

tällä rakkauden määrällä. 

 

Tiedän sen olevan rakkautta - kokoelma on soljuva ja  runominän mietteet helposti ymmärrettäviä. Mikään ei ehkä revi tai aiheuta tuskaa lukijalle, mutta lämmin hymy saattaa nousta useinkin huulille, sillä runojen tilanteet ja ajatukset ovat yleisinhimillisiä  - varsinkin tässä globaalin kriisin ajassa.

Runoissa on harvoin välimerkkejä, mikä jälleen sopii Lukihäirikön lukutavalle.

Lopuksi yksi kokoelman lyhyimmistä runoista, koska siinä Hertell tavoittaa jotain taiteilijallekin tärkeästä lapsenomaisuudesta:

Helmikuun lopulla

tytär leikkii pihalla keijua

kauhoo lapiolla

lumen alle vihreinä hautautuneita kasveja 

sanoo kaivavansa esille kevään

joka pian taas  saapuu

yhtä taianomaisena 

kuin lapsen mielikuvitus. 

Erityismaininta kokoelman kannelle. Se sopii hyvin runojen tunnelmiin ja yksittäinen oranssinkeltainen ikkuna yössä on oikeastaan lohdullinen näky. 

 

 Harri Hertellin edelliset runokokoelmat Lukihäirikössä: Pelotta (2018, Enostone) 4.2.2019 otsikolla Ihmisenä olemisesta ja Kaikki tunteet ovat sallittuja (2020, Enostone) 22.5.2020 otsikolla Tunteisiin menevää runoutta. Harri Hertellin toimittamasta Lavarunousopas (2017, Savukeidas) on mietintö Runot kuuluvat lavoillekin- kirjoituksessa 24.5.2017.

Omat runoilut ja muut taidehössötykset ovat jääneet vähiin tänä kesänä, joten innokkaasti odotan lyriikkakurssia Kampuksella 11.-14. heinäkuuta. Mitähän Susinukke Kosola (Daniil Kozlov) on meille suunnitellut?

Lukemisiin ja tapaamisiinkin, Mörri Seppälä

 

0 & 0 & 0 & 0 & 

Hertell Harri, Tiedän sen olevan rakkautta (2022, Enostone)
Kuisma Janne, kannen suunnittelu
Niinikangas Kalle, taitto
Kiitos kustantajalle rakkausrunokokoelmasta!

Taustalla huokailee Autio Antti, Kaikki talot huojuu- cd (2022, SOIT SE SILTI)

Valokuvat Mörri

Runoja meille, jotka nukumme öisin

Niille jotka nukkuvat öisin on Santtu Puukan neljäs runokokoelma. Eikä aivan helppo olekaan. Nimittäin useimpien runojen lukeminen vaati aivoilta lukutavan muutosta: runot ovat pitkiä ilman välimerkkejä, joten sellainen "sanoilla liitäminen" ei onnistu. Toisella hitaammalla lukukerralla tällainen lukihäiriöinenkin pääsi ajatuksiin kiinni ja runomaailma osoittautuikin erittäin houkuttelevaksi.

Alussa oleva yksittäinen runo sisältää mielestäni paljon kokoelman tyylistä:

(...) mutta tikapuut ovat pettäneet portaansa naaraan reidet kavuta

palkintopallin toiseksi ylimmälle korokkeelle niinpä niin ajatus katkeaa

kuin kuiva oksa luurangot eivät alastomuuttaan häpeä eivätkä mustat

listat ole valkoisia kiukutteletko etikettioppien vastaisesti avaa ikkuna (...) 

 

Kokoelman minä-kertoja liikkuu nykyajassa, miettii tämän ajan arvomaailmaa ja tunnusmerkkejä. Millaisia ovat ihmisten halut ja päämäärät?  Onko mikään kestävää ja millaisen jäljen ihminen jättää jälkeensä? Miten kulutamme aikaa ja mihin voimme vaikuttaa- jos edes haluamme? Mitä me haluamme nähdä ymmärtääksemme toisiamme?  Yksityinen elämä laajenee yhteiskuntaan.

Tämä ei ole omistuskirjoitus

tämä on manifesti

                mielikuvituksen

    hätäuloskäynti

        monologi miksi en vihaa saati rakasta 

                  huomioi

                lentoliikenteen sidonnaisuusia virkavallan

                 miehekkäitä

               otteita puhelimeeni tulvivia rakkaudentunnustuksia  (...) 

Yht äkkiä pitkien proosarunojen jälkeen viiltävän kauniina lyhyitä hetken kuvauksia: 

syyskuun pellot sateen kirkastamat

siellä mistä olet palaamassa

 

...Lopuksi- osion ainoa runo vastaa kenties kysymykseen: mitä tämä ihmisyys oikein on?

jos sinulta kysytään mitä elämältäsi haluat älä vastaa hätiköiden anna

kysyjän odottaa voit askarrella voileivän täyttää lasin juomakelpoisella

mutta lisäaineettomalla kraanavedellä todeten salarakkaani nimi on

matkalaukku ikuinen nuoruus ei ole ikuista ja miksi selventää

näkökantojaan niille jotka nukkuvat öisin kerrostalossa radiota kuin

lihan iloja huudatetaan yöt läpeensä seinät vapisevat lentokoneiden (...) 

Teksteissä on syvällisyyden lisäksi huumoria, ja nämä osioiden nimet nyrjäyttävät aivosoluja: Tässä hämärässä puhdistan silmälasini, Kaikki kokemasi on maksutonta, Mielenosoitus mielenosoitusta vastaan, Vastarannattomuus. 

Niille jotka nukkuvat öisin vaatii vähän enemmän lukijaltaan, mutta palkitsee arkisilla kielikuvilla yllättävissä yhteyksissä.  Avaa kirja ja ota aikaa tekstin uppoutumiseen.

 

 

Santtu Puukan runoteos Älkää jättäkö minua yksin (2018, Enostone) on esillä

Lukihäirikössä 16.5.2019.

Unesta ja runoista virkistyneenä Mörri Seppälä

888---888---888---888

Puukka Santtu, Niille jotka nukkuvat öisin (2022, Enostone)

Puukka Santtu, kirjan kannen kuva "Tuo punainen kiihottaa minua"

Timonen Laura, kirjailijan kuva

Niinikangas Kalle, taitto

Enostonelle lämmin kiitos arvostelukappaleesta!

Musiikkina KLONKin Nouse lempi liehumahan- cd (2008, Klonk) 

Keskiviikkona 15.6. 2022 Klemetti -Opiston Naiskuoro (KLONK) esitti iltamusiikkia Klemettisalissa Marjukka Riihimäen johdolla. Kauniita lauluja, upeita ääniä, oivaltavia sovituksia ja esiintymisessä heittäytymisiä. Hieno musiikkituokio!

Valokuvat Mörri

Juha Raution Trad.

 Juha Raution Trad. on hänen kuudes runokokoelmansa ja se koostuu seitsemästä osiosta. 

Ensimmäinen osio on nimeltään Yö, en minä sinua pelkää ja se on salaperäinen ja surullinen tunnelmaltaan. Sanastossa kolisevat ase, ampumarata, metallitankki, lyyrinen sota ja kerrotut kuut. Tapahtumia sattuu, ihmiset  ovat passiivisia.

Elämäni ihmiset puhuvat

puhuvat keskenään ja joskus minulle

vaikka tuskin koskaan vastaan.

 

Joskus sanon ääneti sanan tai pari

kohteliaisuudesta jos en muuten.

 

Nostelen aineen mustaa annosta 

lusikalla, jonka merkin voi hiljaa viittoa

jos sattuu löytymään tarpeeksi hullu kuuntelija. 

 

Toinen osio Rapsodia (2) on nelirunoinen ja sinä voi liikkua merimetsoluodolla, näyttämön edessä ja takana, miettiä mistä kertoo tuntematon perintö. Runo Juoksuvalssi on koottu neljästä lyhyestä tekstistä ja sen aloittava runo kuvaa kaihoisasti  kasvua lapsuudesta pois.

Kaksikerroksinen puumaja,

hypimme katolta

hoikkavartisiin leppiin.

Liu´uimme  huutaen  alas runkoja pitkin

kuin vaistoaisimme, että ensi talvena 

lepät eivät enää kestä painoamme. 

 

Kolmannessa osiossa Haavan musta lehti liikutaan surun ja menetyksen maailmassa. Runojen isä ehkä aavistaa tulevan loppunsa ja häntä ikävöi aikuinen lapsi. Lapsi ymmärtää isänsä eläneen opitussa roolissa ja hellät sanat ovat olleet vaikeita sanoa. Kuvastossa ovat mm. arkku, hyväksyntä, alku ja loppu, tärkeimmät sanat. Nämä runot ovat herkkiä, hauraita, osuvia. Ne eivät metelöi, vaan uppoavat hitaasti lukijaansa.

Rapsodia (osio 4) sisältää 5 runoa,  joissa on rauhallinen tunnelma - pinnalla. Mutta rivien välissä istuvat suru ja pettymys. Toisaalta taas usko uuteen alkuun ja onnistumiseen. En tiedä, tämä on mystinen osio.

(...) En ole aikoihin enää erottanut ylämäkiä alamäistä.

Nyt tasainen on myös alkanut  kallistua.

Toisin sanoen:  Onnistumisen paine pitää pään pystyssä

ja kaulavaltimon pinnassa.

Eli toisin sanoen: Tämä on yhteistyötä, minä istutan

siemenen nurkkaan, pistäisitkö sinä lampun päälle (...) 

 

Osiossa Laivanupotus  liikutaan luonnossa, maisemassa. Irtiottoa ajasta, liitti katkenneen hetken yhteen, joiden äärellä harvat käyvät pysähtymässä, joka hitaasti murenee  yhä pienemmiksi partikkeleiksi kertovat paljon näiden tekstien keskeisistä teemoista. Näin koen, en ole aivan varma, koska koko kokoelma on haastava tutkimuskohde!

Trad. kolmas Rapsodia- osio tuo mieleen lohduttomuuden, hauraan onnen, kadotetun kiintymyksen parisuhteessa ja toisaalta halun olla vapaa. 

Kokoelman lopettaa Erotetut sekunnit ja sen yhdeksän lyhyttä tekstiä ikään kuin käyvät dialogia keskenään, alkupisteessä  lattian kahva ja naulakko.

(...) Ennen kuin päästät tavun

välillemme tyhjyyteen

sinä pysyt vaiti, niin kun oikein on,

pidät vain kiinni naulakosta,

Ja perään

pidät sanat itselläsi, se on sinun tapasi,

sanoa itsesi tähän maailmaan,

kukat kiipeävät pöydältä

orkidean varsia pitkin, (...) 

 

Trad. on teknisesti helppolukuinen runokokoelma, koska runot eivät ole pitkiä. Välimerkkejä on vähän ja tekstien asettelu sivuille on perinteistä.  Mukana on kiehtovia ilmaisuja kuten hengen hursti, lumirajakuut, otavalvatti ja peippi. Ne keventävät yleistunnelmaa. 

Mutta helposti teoksen tekstit eivät avaudu, on oltava valpas koko ajan ja annettava tilaa runoilijan energialle - unohdettava lukijana ylitulkitseminen. Trad. vaatii ja ansaitsee ehdottomasti useamman lukukerran!

 Juha Raution Festivaalista on lukukokemus Lukihäirikössä 27.1.2019 päivätyssä Valoa ja varjoa Festivaalissa - otsakkeella.

Tutustukaa erilaisiin runokokoelmiin, vanhoihin ja uusiin. Niistä löytyy uusia tunteita, aatteita, lohtua ja sielunmaisemia.

Runebergin päivänä lumisadetta ikkunastaan ihailee Mörri Seppälä, Orivesi

(?) (?) (?) (?) (?)

Rautio Juha, Trad. (2021, Enostone)

Salmi Jelena, päällys

Runokokoelmasta kiitos Enostone!

Kuvat Mörri 

Tarkista Alibisi matkalla Aregemiaan

 

Jo olikin aika tutustua turkulaisen Mika Kivelän tuotantoon, koska häneltä ilmestyi jo 12. runokokoelma. Räkäkännirakkautta- teos voitti Image-lehden ja Books on Demand Finlandin Indie Book Awards 2015- kilpailun. 

Alibi (Enostone, 2021) sisältää 54 sivun verran suorasanaista nykyrunoutta, jossa ei kaunistella tai peitellä miehistä kovaa maailmaa ja alamaailmaa. Väkivalta, aggressiot, päihteet, musertava yksinäisyys ja vieraantuneisuus iskevät silmille. Teoksessa on raakuutta, rosoa, voimaa ja vetoa. Sekä aiheiden, että sanojen seassa. Mustaa huumoriakin löytyy:

MISSISSIPPI

Päivät pitkiä

kuin hampaat 

suistomaan alligaattoreilla.

Olen nähnyt niitä

leffoissa,

dokkareissa,

täyden unissa.

Krokotiili on nynny.

Se ottaa turpiin Tarzanilta,

myy häntänsä halvalla

Lacosten kuteisiin.

Mississipin alligaattorille

ei vittuilla.

Se lymyilee rämeillä,

joissa soi Lynyrd Skynyrd

ja paistaa verenpunainen

kuu. 

Alibin useimmat runot ovat vajaan sivun mittaisia ajatusjuoksuja. Muutama lyhyempikin runo iskee, ja tässä vihje kansikuvaan: 

KALLOJA JA KAASUNAAMAREITA

Tunnen kimman, joka kerää 

kalloja ja kaasunaamareita.

Vein lahjaksi Suomen armeijan nassen.

Joimme teetä itämaiseen tapaan.

Rapsutin sen mirriä

ja katselin kolkkoja

tyhjiä silmäkuoppia

hyllyn reunalla. 

 

Kokoelman kannesta mietin  tosin, että sisältö itsessään on niin voimakasta, että hivenen hillitympikin tekstin fontti tai tausta olisi toiminut "sisäänheittäjänä".  Alibi ei kuitenkaan ole kauhurunoteos.

 Alibia voi selailla yksin yksi  runo kerrallaan, mutta jotenkin omissa korvissa kuulen lakonisen miesäänen lukevan näitä ääneen jossain illanistujaisissa. Teos aiheuttaa kyllä monia ajatuksenjuoksuja ja antaa puheenaiheita!

Runoilija aina ilahtuu muiden runoilukokemuksista, joten vielä pätkä ajatuksenvirrasta:

(...) juhannuksena hankin kinkun ja vedänkin vissyä

perjantai sadattelen arjen loppumista

ja odotan maanantaipullon korkkaamista

en käytä isoja kirjaimia, luovun pisteistä

pilkkuja kyllä kylvän 

             

 Lueskelin kirjallisuus-ja kulttuurilehti Säröä, numeroita 42 ja 43-44. Erittäin mielenkiintoisia artikkeleita ja runoja, novelleja, arvosteluita  yms.

 Tuossa nro 42 pääkirjoituksessa Mark Mallon muistelee ystäväänsä, Oriveden Opiston pitkäaikaista kirjoittajakoulutuksen vetäjää Reijo Virtasta. Reijo oli monelle kirjoittamisesta innostuneelle tuki ja innokas keskustelija. Oli ilo hänet tuntea.

Sattuipa samassa pinossa olemaan myös Mark Mallonin esikoiskokoelma Aregemia (2010, Tammi). Teoksen aloittaa tietoiskumainen selostus Aragemiasta (Aregemian liitto), joka sijaitsee Atlantissa Norjanmerellä. Vuoristoisen saariryhmän ominaispiirteenä ovat laajat kasvihuoneverkostot ja luolastot, jossa nykyään on sotilasteollisuutta, mutta menneinä vuosikymmeninä lasten kasvatusleirejä.

Valtion asukkaita piinaa tauti, joka ilmenee mm. mielenterveyshäiriöinä ja epileptisinä tiedottomuuskohtauksina.

Tämä alkuasetelma kestää vain hetken, sillä proosarunoihin ilmestyy viittauksia (liian) kirkkaaseen valoon ja varjoihin, tarkkaileviin katseisiin ja aikaan.

(...) Tarkkailet ajan etenemistä

silmääkään  räväyttämättä

kokonaisen tunnin

ja näet rikkinäisiä syy-seuraus-suhteita

ja huomaat että todellisuus on epäsymmetrinen,

siksi että vastasyntyneitä kastetaan

talojen vierustoissa

ja  peitetään heinällä ja lumella

kasvoja lukuunottamatta

Aika etenee lapsi lapselta,

kuuluu sanonta valtiossa joka on abstrakti

koska siinä valtiossa noudatetaan samaa lakia joka

valtion synnytti. 

 

Mikään ei ole pysyvää, muutos on aina liikkeessä.  Onko Aregemia lopulta katsaus inhimillisiin toimiin ja tunteisiin, vaikka miljöö olisi erilainen, outo, keksitty?  Näennäisen juonen alla on aina dynamiikka, jonka rikkinäiset ihmiset synnyttävät? 

(...) ja mitä tapahtui eromme jälkeen

voisinko tuntea mitä tunsit kun istuit laiturilla

ennen kuin päätit laskea saapuvat aallot

jotka saapuivat uudelleen

ja laskit ne

samat aallot jotka taas saapuivat

ja laskit ne 

taas ja taas samat aallot

 

ja taas

ja taas 

mitä tunsit 

 

Tämä lainaus siksi, että noissa riveissä on jotain lohdullista, ja kielellistä meditatiivista rytmiä. Aregemia haastaa lukijansa: pitää irroittautua arjen raameista ja antaa rivien viedä tuulen lailla. Kertakäyttörunoutta tämä ei ole, joten useampaan kertaan kannattaa matkusta näille saarille.

Alitajunta vetää joitain yhtäläisyyksiä Aregemiasta Ville Hytösen Thuleen (Lukihäirikkö Thule ja Siperian tuulet, 20.11.2020) sekä oudosti Antti Salmisen Lomonosovin moottoriin (v 2014). Kannattaa nekin lukea!

Antaa runojen potkia, väistää, keinuttaa, inhottaa tai tökkiä! Antoisia lukutuokioita ja ajatusmyllerryksiä, Mörri Seppälä

 

/////// *******///////******//////

Kivelä Mika, Alibi (2021, Enostone)

Juntunen Juho, kansi

Niinikangas Katri, taitto

Mäki Kalevi, tekijän valokuva

Arvostelukappale kustantajalta, kiitos jälleen luottamuksesta!

Mallon Mark, Aregemia (2010, Tammi)

Lyytinen Laura, kansi

Lainattu lukuun Oriveden Kampuksen kirjahyllystä 

Kuvat Mörri (huono kuvanlaatu johtuu kamerani väsymisestä, vein sitä tämän kuvaussession jälkeen huoltoon... kunpa se vielä nuortuisi osien vaihdosta!)

Jonain päivänä ymmärrämme lisää

 

Hanna Kivisalon teoksen Jonain päivänä ymmärrät takakannessa kerrotaan näin: Tekstit muistuttavat, että silloinkin, kun elämä ei ole menestystarina, se voi olla merkitystarina. Tätä kannatteleva ajatus kulkee kirjan läpi pienissä tarinoissa, ohjeissa ja mietelmissä. Usein kirjoittaja lohduttaa lukijaa elämän heitellessä haasteita eteemme.

Tarinat ovat sivun mittaisia ja helposti ymmärrettäviä. Ensimmäisen osion Onnellisten  maa on lasten kaltainen mietelmästä Lepopäivä vai puurtamispäivä? otan tähän pätkän:

(...) Mutta lepopäivän ja puurtamipäivän rajalla pitää valita. Muuten päätyy seisomaan toinen jalka toisella, toinen toisella puolen pääsemättä lepoon tai vauhtiin. Kahdella maalla seisoskelua seuraa pettymys, kun ei mene eteen ei taakse, ja silti olo on entistä väsyneempi. Vaikka väsyyhän sitä kuka tahansa, jos yrittää koko pivän seistä kahdella puolella ojaa. 

Lepopäivä vai puurtamispäivä? Valitse kummalle puolelle astut.

 

Kirjan aiheina ovat mm. arjen asiat, lapset ja puoliso, lepo, kotiin saapuminen, haaveet ja ilo. Kuinka voimakas voi loukkaus olla? Miten voidaan määritellä anteeksiantaminen?

Antaminen on siunaus, sanotaan. Mutta mitä jos se, minkä olisi antanut toiselle, on varastettu? Revitty käsistä, annettu toiselle. Miten annetaan se, mikä on luvatta riistetty? Sellaista antamista kutsutaan anteeksiantamiseksi.

Anteeksiantaminen on antamista jälkikäteen. Menneen annetaan mennä ja itselle annetaan takaisin varastetuista asioista arvokkaimmat: omanarvontunto ja hallinnantunne.

Jos et voi antaa, anna anteeksi. 

 

Myös luonnon tapahtumien kautta Kivisalo miettii ihmistä, ihmisyyttä. Luonto sulaa itkemällä, miksi ei ihminenkin? - tekstissä on voimakkaita kuvauksia:

(...) Kun jäät lähtevät liikkeelle, pauke ja tärinä herättävät syväjäähän nukahtaneen. Jääkylmä ryöpsähtää kasvoille, pyörteet ottavat kiinni mistä saavat ja repivät tuhansiin osiin. Jäät rytisevät ja tunteet huutavat, että nyt en enää jaksa, nyt en enää pysty ja nyt en enää voi olla hiljaa. En voi, vaikka haluaisinkin, sillä jää ei pysähdy, muistot eivät lakkaa vyörymästä, eivätkä kyyneleet virtaamasta (...)

 

Pienet, kevyet tai painavat, tekstit ovat puhuttelua sinulle, lukijalle. Tähän sopii myös teksteissä käytetty toisto: yksittäisen sanan tai sanaparin sekä ajatuksen toisto saman tekstin sisällä.  Tämä tuo myös rytmiä lyhyisiin kappaleisiin.

Hanna Kivisalo on mm. perheenäiti ja teologian maisteri ja opettaja. Kaikki tämä huokuu lempeästi riveistä valittujen teemojen vuoksi sekä huoliteltuna kielen käyttönä. Jonain päivänä ymmärrät on mielestäni herkkä pieni teos, jota voi selailla hajamielisesti tai tarkkaan jokaista sanaa miettien. Toimii lohtukirjana. 

Hanna Kivisalon ensimmäinen teos Hyvän jälki (Enostone, 2019) oli myös Lukihäirikön luettavana, päiväys 21.9.2019.

Voit tutustua myös Hannan blogiin Sekunnit ja tunnit (www.sekunnitjatunnit.blogspot.com)

***********

Kesällä sain ystävältä Paul Coelhon Valon soturin käsikirjan ( Bazar). Valon soturi koostuu lyhyistä kappaleista, joissa Coelho on yhdistellyt länsimaisia ja itämaisia filosofian traditioita, kristillistä ja islamilaista perinnettä. Valon soturi kehoittaa lukijaansa miettimään  syvällisesti ja näin pääsemään kohti itseymmärrystä.

Tässä näyte sivulta 39:

(...) Jotkut toverit valittavat kaiken aikaa. "Toisille tarjoutuu parempia tilaisuuksia kuin meille." He saattavat olla oikeassa, mutta Soturi ei anna sellaisen lamauttaa itseään, hän pyrkii ottamaan kaiken hyödyn hyvistä puolistaan. Hän tietää, että gasellin voima on sen ketterissä jaloissa. Lokin voima on tarkkuudessa, jolla se nappaa kalan. Hän on oppinut, että tiikeri ei pelkää hyenaa, koska se tietää omat voimansa. (...)

 

Vaikka kirjan nimessä on soturi , niin teos sopii kaikille lempeille, miettiville ja tavallisille ihmisille, jotka vertauskuvien kautta ymmärtävät suositun Coelhon mietteitä.

Joskus ihminen kaipaa lohtua kirjan sivuilta, ja sanat saavat olla tuttuja, ajatukset moneen kertaan esitettyjä. Usein nämä ovat ponnahduslautoja omiin mietiskelyketjuihin. Lohtukirjoille on siten paikkansa kirjapinoissa. 

Monen kirjavia lukuhetkiä sinulle, Mörri Seppälä

 

*******

Kivisalo Hanna, Jonain päivänä ymmärrät (2021, Enostone)

Org Taivo, kansisuunnittelu

Niinikangas Katri, taitto

Arvostelukappale kustantajalta - herkät kiitokset!

 

Coelho Paul, Valon soturin käsikirja (12.painos 2019, Bazar)

Pernu Sanna, suomennos

Haukio Jenni, esipuhe

Lahja ystävältä, monet kiitokset!

Valokuvat Mörri 

Niklas Salmen runoja kahdesti

 

Ihon siniset joet juoksevat keltaiseen metsään on Niklas Salmen kolmas runokokoelma. Ennen kuin avasin teosta, niin jäin maistelemaan tuota kirjan nimeä. Kaunis, kutsuva ja se  herätti uteliaisuuden. Kannen kolme kullan väristä pistettä/palloa kutsuivat sormeilemaan etukantta ja näin runohetkeen oli mukava valmistautua avoimin aistein.

Kokoelman viittä osiota ei ole erikseen nimetty ja runojen pituudet vaihtelevat  tarkoista kahden rivin mietelmistä yli puolen sivun pituisiin ajatusketjuihin.  Runoja voi lukea yksilöllisinä teoksina, mutta lopussa oleva Selitykset ja viitaukset auttaa ymmärtämään ja sijoittamaan tekstejä mm kirjallisuuden historiaan. Ja onhan miellyttävää juuri runokirjasta oppia jonkin kasvin tieteellinen nimi, tetragrammin selite ja vaikka kuvataiteesta modernismin pyrkimyksiä.

Nuo edellä mainitut viittaukset ja selitykset ovat runojen otsikkojen yhteydessä, joten ne eivät "rasita" runojen kokemista, eikä kokoelma ole "vaikea". Päinvastoin! 

Heijastinliivi välähtää ja enkelit

laskeutuvat parijonossa bussista. 

 

Kokoelmassa lempeitä huomioita saavat osakseen lapset, lasten kokemat pelot. Vuodenajat ja luonto on vahvasti mukana. Runossa voi olla sanallinen leikki:

Puudu, puudu

vahvaksi ja taipuisaksi, itkuraita,

kunnes runkosi jaksaa kannattaa

heitä, jotka sinuun oksastetaan.

Kun ilta koitaa, silittää

tuuli hiuksiasi.

Ympärille levittyy loppukesän soinnukas

kehä: lehvien kevyet korulauseet,

kimalaisten typerryttävä pörinä. 

 

Kursiivilla painetut runot voisivat olla rakkaudenilmauksia läheiselle, tietylle:

Tapasimme tulppaanitukussa.

Ihailit sipulikuvastoon

painettua QR-koodia,

sen kuufilaista kalligrafiaa. 

Runojen kohteiksi ja alkulähteiksi ovat päätyneet myös äiti, toiset kirjailijat, syntymäpäiväsankarit. Silloin runot  ovat henkilökohtaisempia, eivätkä ehkä helposti avaudu. Tässä Sannalle ja Heikille omistetussa runossa on kuitenkin hätkähdyttävän yleismaailmallinen havainto:  

SAARISÄÄNTÖ

Kun eläimet ajautuvat eristyksiin

valtamerten saarille, jänistä 

suuremmat lajit kutistuvat.

Ihmisapinasta tulee jo päivässä

lähes olemattoman kokoinen

ilman kumppaniaan. 

Ihon siniset joet juoksevat keltaiseen metsään- kokoelma toimii ehkä parhaiten lukemalla sitä osio kerrallaan. Näin erilaiset tunnelmat ja runojen "kohteet" nivoutuvat helpommin toisiinsa. Kokoelma on seesteinen, pohdiskeleva ja nykyhetkessä.

 Kirjan myyntituotosta ohjataan tietty prosentti Suomen luonnonsuojeluliitolle vesien, soiden ja metsien suojelutyöhön. Tästä kirjalle bonuspisteet!

0 o 0 o 0 o 0 o 0 

Niklas Salmen toinen runokokoelma Tuntemattomissa taivaankappaleissa  (Sanasato Oy, 2015) on hyvin  tuttu teos, ja  olen uponnut sen runomaailmaan monia kertoja. Siinä lyhyet (jopa yhden lauseen mittaiset) runot ovat tuokiokuvia luonnosta ja vuoropuheluita läheisille ihmisille.  Runomaailmat sijaitsevat välillä meren pohjassa, välillä taivaalla ja tukevasti maanpinnalla. Tunnelma kokoelmassa on lämmin, henkinen ja humoristinenkin.  Äkkisyvää- osion päättää tälläinen väriläiskä:

Taidenäyttely.

Metsän seinällä puolukat

kuin punaiset tarrat.

 

Kokoelman kahdeksan  osion nimisivujen kuvio on mielenkiintoinen. Ensimmäisen osion "kuvio" on vain viiva, mutta jokaisen osion kohdalla kuvio kasvaa ja lopulta 8. se onkin kahdeksankulmio (oktagoni). Myönnän, että olin aluksi niin runojen pauloissa, etten tätä ollenkaan havainnut. Mikä riemu olikaan ymmärtää "satunnaisten" viivojen tarkoitus!

Loppuun vielä 8. osion eli Ennalleen viimeinen runo:

Äänensä kohottaen

       linnut nostavat

               kynäni paperilta.

Pidän lyhyistä ja ytimekkäistä runoista kaikkien eniten, mutta ymmärrän etteivät kaikki saa tuokiokuvista tai aforistisista mietelmistä oikein kiinni, mitään irti. Mitä vähemmän (runossa) sanoja, sitä enemmän lukijalla vapautta tehdä omat tulkintansa? Onneksi on monenlaista runoutta monenlaisille lukijoille.

Näissä luonnonläheisissä runotunnelmissa toivotan helmikuuhun herätteleviä ideoita - jos on sattunut talvihorros iskemään! Älkää kiirehtikö Lukurauhan päivän ohi sunnuntaina 7.2. 

Seuraavaan blogiin saatan nostaa sarjakuvaa, kun aika mielenkiintoisia kirjoja hain lukupinoon, Mörri Seppälä

 

= = = = = = = 

Salmi Niklas, Ihon siniset joet juoksevat keltaiseen metsään (2020, Enostone Kustannus)

Salmi Jelena, kannet

Niinikangas Kalle & Salmi Niklas, taitto

Kustantajan lähettämä kappale. Kiitokset!

Tuntemattomissa taivaankappaleissa (2015, Kirjankustantamo Sanasato Oy)

Salmi Niklas ja Jelena, kannen suunnittelu 

Kirjoituskilpailun palkinto parin vuoden takaa- kirjoja on aina kiva saada!

Valokuvat Mörri

Lapin Pohjoiset tuulenpesät

Arto Lapin runokokoelman Pohjoiset tuulenpesät, Cantus Àilegas pyhien tunturien cantot takakansi kertoo, että se on trilogian toinen osa. Ensimmäinen osa on Veden ääret (2018), jonka runojen inspiraationa ovat valmiit otsikot ja tuleva päätösosa Ateljee Palander perustuu kuvataiteen herättämiin mielikuviin, ajatuksiin.

Pohjoiset tuulenpesät on musiikin kuuntelun kautta syntynyt kokoelma. Näin Arto Lappi kertoo esipuheessaan: Olen myös kuunnellut kirjoittamisajankohtana kyseisiä kappaleita, joten tämä on osaltaan sorvannut säkeitä. mutta se mikä on loppujen lopuksi vaikuttanut ja kuinka paljon, on itsellenikin hämärän peitossa. Kirjan kirjoittaminen on ollut mielenkiintoinen matka tutkia uusia tapoja synnyttää runoutta. Sillä hetkellä kun kirjoittaja yllättä itsensä, herää runo, elävänä.

Valitsen ensimmäiseksi esimerkkirunoksi osion 1 Cantus Arcticus, koska se ilmentää hyvin kokoelman kielellistä tasoa ja rauhallista tunnelmaa:

Aamulla niihin

herää, tuulikelloihin,

aamulla vasta

kun soivat herkimmillään

ja olen unessa

kyllin monesti kierinyt

itseni ympäri. 

Syntyjä: keveimmästä

kosketuksesta syvin kirkaisu,

kiirivät kurjet,

laulujoutsenet,

Cantus Arcticus, ja vihdoin

kaartaa taivas,

kun kaamoksen yli on heilahtanut

aurora borealis,

suurimman linnun siipi.

 

Cantus Arcticus

 

Viittaukset,  musiikkikappaleiden nimet  ovat runojen perässä kursiivilla ja ne voi lukea heti, mutta  lukematta jättäminenkään ei vaikuta runojen ymmärtämiseen.  Itse pidän näitä viitauksia kuin taukoina runojen väleissä: mm. Chasing Sheep  is Best Left to Shepherds *(Takki : Saana collection, 299 euroa, Housut: Valtion pukutehdas, 199 euroa), The Sound of Silence ja Hiljainen kylätie. 

Kokoelmassa on yhden sivun mittaisia ajatusketjuja ja edellisistä Lapin kokoelmista tuttuja lyhyitä mietelmiä. Laitan tähän yhden "lyhykääse", koska siinä näkyy lempeä huumori:

Aamuviideltä!

Kertokaa se hänelle,

palokärjelle,

 talon säännöissä lukee 

tähän lyömään hiljaisuus.

Tämä runo on osiosta 2 Old ideas: Blackbirds. Lapille on ominaista matkustaa maisemassa, havainnoida pinnanmuodot ja eläimet, tuulen puhallukset. Pohjoisen tuulenpesät on lukijaansa seestävä (rauhoittava, sisäiseen maailmaan johdatteleva) kokoelma, runot ovat herkkiä ja syvällisiä, tarkasti ja  kannustavasti  ihmisyyttä ja inhimillistä toimintaa tarkkailevia: 

Yhdellä kaunis nenänvarsi,

toisella moitteettomat kynsinauhat.

Kolmannella kymmenes laihdutuskuuri.

Nyökkää hämärälle,

avantosaunaan rohkaistunut.

Voi kätkeytyä nurkkiin,

olla lihoineen sinut. 

Löyly kivahtaa selkään, kyyristyn. 

Alotan hyväksynnän

täältä, varpaista.

 

The Weight 

 

Kokoelmassa on kahdeksan osiota, viitteet musiikkiin ja kirjallisuuteen, mikä ainakin minua lukijana kiinnostaa aina runokokoelmissa.  Lopusta löytyy vielä Arto  Lapin mittava tuotanto luetteloituna.

Omassa kirjahyllyssäni on useita  Lapin runoteoksia ja lueskelen niitä epäsäännöllisen säännöllisesti. Kirjallisuudessakaan  ei ole tarkoitus aina arvottaa teoksia toisiinsa verraten, mutta nyt rehellisesti tunnustan: Pohjoiset tuulenpesät on monipuolisuudessaan ja inhimillisyyttä kuvatessaan paras Lapin runokokoelmista.

 Reilun sadan sivun kirjan lukeminen kesti kauan, koska jotkut runot saivat lähes veden silmiin ja hengityksen salpautumaan - runomaailman kauneuden vuoksi. Tämä kirjan runo on omistettu kokoelmalle itselleen: 

Nykyisin otan kirjan summamutikassa,

avaan sen umpimähkän kohdasta.

Ei ole muuta järjestystä,

kuin nukahtaminen ja herääminen,

uudet lehdet kasvavat

samanmuotoisina kun edellisvuotiset.

 

On kivuliasta 

lukea kannesta kanteen,

nähdä päättyminen,

runo sieltä täältä tuo lohdun. 

 

Ei kielellistä tai muodollista kikkailua, ei tekstin asemointia paperille. Sisältö ratkaisee.

Pohjoiset tuulenpesät on itse koettava - sanani eivät riitä kertomaan mihin maailmoihin se vie.

~~~

 Jos mielessä alkaa näiden Lapin runojen myötä pyöriä erilaisia musiikkitermejä, niin niitä voi tarkistaa esimerkiksi Gereon Brodin koostamasta Musiikkisanakirjasta (1987, Otava). Tämän kolmannen, uudistetun painoksen löysin kirpputorilta ja sitä on kutkuttavaa selailla ihan huvin vuoksikin.  Kirjoittajat voivat löytää sieltä vaikka inspiraatioita hahmojen nimiin... Mitähän voisi touhuilla runoissa vaikka Mano Mattinata?

~~~~~~~~~

Muistutuksena tähän loppuun:  Jukka Lyytisen kirjoittaman Lauri Viita, kirjailijan elämä (SKS, 2020). Tämä teos tuo esiin lahjakkaan sanojen käyttäjän, joka oli persoonana ehkä kiivas, voimakas ja vaativa.  Millaisia tekstejä olisikaan voinut vielä Viidalta syntyä, jos alkoholi ja  mielisairaus eivät olisi vaikeuttaneet perhe- ja arkielämää?  Kohtalokas auto-onnettomuus vei Viidan vain 49-vuotiaana. 

Runoilijan hauta

 

Ne runot, jotka jäivät,

kun muita kirjaintelin,

ne vain, ne sentään jäivät

ja soivat: Täällä elin. 

  

        

Vahvojen runojen jälkeen taidan seuraaksi hyppelehtiä dekkariin ja naisten maailmaan. Suomessa pysyn yhä - kirjallisuudessa ja maantieteessä. Tammikuussa voi nauttia lumesta, ulkona liikkumisesta ja  teestä mukissa ja lukemisesta? Nauttikaa lisääntyvästä valosta, Mörri Seppälä

~~~~~~~

Lappi Arto, Pohjoiset tuulenpesät, Cantus Àilegas pyhien tunturien cantot (2020, Enostone Kustannus)

Salmi Jelena, kannen kuva ja suunnittelu

Niinikangas Katri, taitto

Arvostelukappale kustantajalta, pakkasenpuremat kiitokset! Kirjailijalle kiitos merkinnöistä!

Taustamusiikkina Epic Celtic mix Youtubessa

Valokuvat Mörri

Näitkö minut? Todella?

 

Jään jokaisen lukukerran aluksi kiinni Eija Tammiston runokokoelman Yön tunnit kannattelevat toisiaan kainaloiden alta kansiin. Ensinnäkin kokoelman nimi on kaunein, mihin olen pitkään aikaan törmännyt kirjassa! Nuo kuusi sanaa lupaavat kaikenlaista ja antavat mielikuvituksen liitää ympäriinsä. Kannen piirroksen "kuunaama" on verrannollinen kokoelman runojen sisään päin kääntyneeseen ja sulkeutuneeseen tunnelmaan.  Teos on ohut, noin 70 sivua, mutta todella vaikuttava jokaisella painetulla  rivillään.

Näissä lyhyissä runoissa Tammisto tuo esiin kipeitä kokemuksia lapsena olemisesta, äidin/vanhemman  hyväksynnän etsimisestä, sisaruksen kanssa olemisesta. Kaikki runot eivät aukene heti, mutta osa menee ihon alle kuin terävin lasinpala! Holtittomassa tuulessa- osion runo sivulla 13:

Valot taittavat suupielen varjon

hätäisen verukkeen

miksi on vaikea pitää kaulasta kädestä

edes hetki

rimpuilevasta

 

 

Runot ovat surullisen toteavia, eivät vaadi  ketään muuttumaan tai ottamaan osaa jo tapahtuneisiin kohtaamisiin tai tuleviin. Äiti näyttäytyy kaukaisena, mutta häntäkin voi ymmärtää. Omien vanhempien vanheneminen tekee kipeää, mutta sekin on kohdattava:

läsnä ja poissa:

sairaalan  rautasänky

tytär tai kaksi

vuosikymmeniä

yksi kauas kelluva uimapatja

kiireessä nenäliinoihin käärittyjä mandariineja 

 

Mandariinit ja uimapatjat tulevat vastaan muissakin koelman runoissa, niissä on vahva muistoihin liittyvä taso. Äidin ja tyttären lisäksi siskohahmo kulkee riveillä, hellästi kuvattuna, turvaa antavana.

Sitten nää työntäis sormet korviin ja tulis yö

mutta se olis kirkkaampi kuin aamu

eikä nää näkis enää leikkiä 

 

Kielellisenä ratkaisuna käyttää leikkiville lapsille tyypillistä muotoa tää tekis/nää tekis on mielestäni erittäin onnistunut. Näin lukija "vajoaa" nopeasti lapsenkaltaisemmaksi ja samaistuu runojen kuvaamiin hetkiin. Lapsi on voinut olla näkymätön ja aikuisena sitten etsii  omaa tapaansa olla, antaa ääriviivansa näkyä. Kokoelman päättää toiveikas ajatus: 

Hengitän tasaisesti lakaisematonta valoa

ei pakene enää karkaileva tyttö

mihin tahansa

laskee siirottavat lapaluut

 

Kokoelman osiolla on hienoja ja kuvaavia  nimiä, kuten Sisko on sana ja toinen, Kädet ovat kylmät tai lämpimät vaativat, Lapsi vedessä ja Läsnäolo äkkisyvää. Runot ovat puhekielen omaisia, mutta sisäistä puhetta vahvistavat joissakin runoissa kursiivilla painetut sanat ja rivit.

Tässä olisi tarinan alku

mistä mä alan, mihin lopun,

kun paha olo irtoaa susta, tartuttaa mut? 

 

Olen lukenut Tammiston Yön tunnit kannattelevat toisiaan kainaloiden alta useamman kerran ja joka kerralla sieltä avautuu uutta. Osa runoista on todella niin teräviä, että lukeminen on lopetettava ja kirja suljettava hetkeksi! Ymmärrän toki, että kaikki lukevat ja kokevat tekstit omalla tavallaan, omista lähtökohdistaan ja kokemuksistaan. Luulen, että moni nainen ainakin tunnistaa tuolta ylisukupolvisia kokemuksia, oman äitiytensä kipukohtia ja epävarmuuden tunteita vanhempana. Jokainen meistä on ollut pieni lapsi, joka hakee paikkaansa perheessään, suvussaan ja elämässä. 

Tämä ei ole lohduttava, positiivisia elämänohjeita pursuava kokoelma, vaan tutkimusmatka lapsuuden jättämiin tunnetiloihin. Kuten alussa totesin tämä on sisään päin katsova runoteos, joten tämä on lahjakirja ensisijaisesti itselle. Rauhassa tutkiskeltavaksi, omia muistoja ja tunteita seuraten...

1 + 1 + 1 + 1 + 1 

Toista ihmistä kohti kurottamista ja yksinäisyyden tunteita on myös Susan Heikkisen Pullopostia Seilin saarelta, potilas numero 43- teoksessa. Toki kirjasta välittyy Suomen historian vaiheita 1900-luvulla ja suomalaisen psykiatrisen hoidon kehitys, mutta Seilin saaren potilas numero 43 eli Saima Rahkonen tulee lihaksi ja vereksi arkistoista löytyneiden tietojen  sekä kuvitteellisen  ajatusmaailman kautta. 

Näistä kahdesta teoksesta jää alakuloinen tunne ja toisaalta luotto siihen, että löydämme niitä siltoja toistemme luo, jos todella haluamme!

Sydämelliset kiitokset tässä vaiheessa joulukuuta kuluneesta vuodesta Lukihäirikön lukijoille, tukijoille, kustantajille ja kirjailijoille, jotka olette mahdollistaneet nämä nojatuolimatkani maailmalle! Lukeminen ja ajattelu jatkuu - pieni tauko kuitenkin ennen tammikuuta (?). Sillalla sinua odottelee Mörri Seppälä

 

#############   ########

Tammisto Eija, Yön tunnit kannattelevat toisiaan kainaloiden alta (2020, Enostone kustannus)

Niinikangas Katri, kannen sunnittelu ja kansikuva

Niinikangas Kalle, taitto

Arvostelukappale kustantajalta, ihastuneet kiitokset!

Heikkinen Susan, Pullopostia Seilin saarelta, potilas nro 43 (2020, SKS)

Tuominen Mika, kansi

Itkonen Markus/Tarsa Jaana, graafinen suunnittelu

Valokuvat Mörri Seppälä

Taustaääninä Cozy Winter Cabin Ambience Youtuben taajuudella

Runoja mieheltä miehille

 

Tapani Kinnunen on ehtinyt kirjoittaa ja julkaista jo kymmenen runokokoelmaa (vuosina 1994 - 2020) sekä  neljä omaelämänkerrallista romaania. Täten Kinnusta voi sanoa tuotteliaaksi kirjailijaksi ja hän onkin Turun seudulla tunnettu ja palkittu mm. Varsinais-Suomen taidepalkinnolla v 2016.

Maitoa ja alkoholia on Kinnusen viimeisin runokokoelma. Kokoelmassa kuuluu vahvasti miehinen ääni, joka kertoo kuinka on istuttu lämpimässä lomakohteessa, sen kahviloissa ja baareissa. Huomion saavat torakat, NATO ja sotilaat, kuten myös suomalaiset, jotka haluavat omia tuttuja ruokiaan mutustaa ulkomaillakin.  

ASEMA

Puku

pakattu

matkalaukkuun.

Tuoppi

pöydässä,

iltapäivälehti

auki,

juna

lähtee

tunnin

kuluttua.

Tämä

hetki

on 

runo. 

 

 Politiikka ja työttömien aktivoiminen, kuolema ja ruumisarkku, vanha linnakundi ja  tärisevä mies kuuluvat kuvastoon. Välillä rakastellaan naista rajusti kuin Jimi Hendrixin käsillä.  Markku Into, Eagles, Brian Jones, Mick Jagger ja Ludvig van Beethoven saavat omat hetkensä. 

PELKO

sinkku pyörii levylautasella

kuin maapallo radallaan

pelottaa vain että joku dorka

vetää töpselin irti seinästä

juuri kun kertosäkeen vetävyys

on tarttunut minunkin kaaliin 

Maitoa ja alkoholia on runokieleltään puheenomaista, kuin kahvilan vieruspöytään jaaraamista. Luulen, että tämän kokoelman teksit pitäisi kuulla itsensä Tapani Kinnusen lukemana/esittämänä.  Silloin sanat saisivat ympärilleen sävyjä, kuten huumoria, itseironiaa, sarkasmia ja vimmaa tai kaihoa. Näin keski-ikäisenä naislukijana en saanut paperille painetuista riveistä oikein "uutta irti". Ei tullut yllätyksiä, vaikka joka sivulla sellaista toivoin. Ehkä olen ollut väärässä paikassa väärään aikaan? Teoksen jälkisanoissa kun on:

Nyt on julkaistu toistakymmentä runoteosta sekä neljä romaania. Voi sanoa, että raskaat ovat laulujen lunnaat - mutta kyllä se matka, hitto vieköön, on kannattanut!

Kohdeyleisö tämän kaltaisille runoille löytyy ehkä pieniltä klubeilta, toreilta ja saunailloista. Laita Maitoa ja alkoholia kaverille pikkujoulupakettiin? 

Eletään varovaisesti nyt pikkujouluaikana, että ollaan tolpillamme isomman joulun aikana? Pohjanmaan kautta, Mörri Seppälä

- # - # - # - # - # -

Kinnunen Tapani, Maitoa ja alkoholia (2010, Enostone kustannus)

Juntunen Juha, kannet

Järvinen Riikka, kannen kuva

Niinikangas Katri, taitto

Arvostelukappale kustantajalta - kiitokset!

Thule ja Siperian tuulet

 

Kun ei ole enää kiire minnekään, eikä mistään pois. Voi miettiä, muistella ja kaihota. Kerrata historiaa, verrata maita. Tällainen sees tunnelma vallitsee mielestäni Ville Hyvösen Thule, pieniä runoja armastuksesta- runokokoelmassa. Thule on Itämeri trilogian kolmas teos ja uteliaisuus kahteen aikaisempaan heräsi. Karsikkopuu on vuodelta 2011 ja Sotaraamattu 2014.

MENNEISYYTENI

Älä murehdi hänestä. Hän on minun Inkerinmaani, sinä olet Vienan illat. 

Hän on Leningrad, sinä kanavat ja sillat.

 

Yllä olevassa runossa tulee esiin kokoelman yksi tunnuspiirre: paikoilla ja paikannimillä on on iso osuus runoissa. Loppusoinnut tekevät tästä runosta kevyen, muuten niitä on vähemmän, useimmat runot ovat nykyrunouden lailla ajatusketjuja.

Slaavilainen melankolinen (oma kokemus) pohjavire tulee maiseman kuvauksista ja kokoelman osioiden nimistä: Tule Ultima Thule, Rasvatyyni, Rohkem, Taigan runot ja lopussa oleva yksittäinen pitkä vuodatus Sosnovyi Bor. Kokoelmassa on kaikuja vieraantuneisuudesta, taisteluista, köyhyydestä ja rakkaudesta.

* ohjuspatterin

tykin edessä

perhonen

 

vilkutat sille

pyykkinarun

takaa 

* 

Lukijan eteen ilmestyy ruohotasankoa, viinapulloja, leikkiviä lapsia ja kirkas auringonvalo. Runojen kertojan  ääni on miehen, joka katselee maailmaa ympärillään ja havainnoi ajankulumista ja ihmissuhteita: 

* ruohotasanko

on täyttynyt

autonrenkaista, ja sitten

on valkoinen laiva

 

poikani on kaunis,

meri heittää heinää hänen kasvoilleen 

* 

 

Thulen aloittaa mielenkiintoinen Tule Ultima Thule-osio, jossa on kaksitoista runoa "sekaisin"  suomeksi  ja viroksi. Toimiva kielellinen ratkaisu, vaikka ensimmäinen reaktio oli hämmennys - miksen ymmärrä "mitään"? Rauhallisesti lukien pääsi lukihäiriöinenkin runoihin mukaan. Tässä yksi mutusteltavaksi:

VIRU VIPASSANA

öösel teen

söögisäkist

kengät

itselleni

 

sinun ees

ma nousen ja

ma tõusen 

Thule sopii mielestäni rauhallisiin hetkiin selailukirjaksi: runo sieltä, toinen täältä. Tieto siitä, että juuri tämä on trilogian päätöskokoelma aiheuttaa kieltämättä odottavan olotilan:  seisoo matkalaukkuineen pääteasemalla ja vähän ihmettelee miksi on siellä. Joten on tutustuttava Karsikkopuuhun ja Sotaraamattuun (lähtöpysäkkiin ja väliseisakkeeseen).

Voisin kuvitella muutaman hennoilla viivoilla piirretyn mustavalkoisen kuvan kokoelman sivuille. Runoissa on sellaista (hyvällä tavalla) pysähtynyttä tunnelmaa, että kuvia alkoi syntymään omassa päässä. Tämä on mielestäni aina hyvä asia!

Kirjan kansi on kaunis, siniset sävyt tuovat mieleen jään, meren ja jäät merellä, äärellä.

* 

en voinut nukkua

ikävä puhui

kuin venäläinen radio 

 

* * * 

 

 

Thulen tunnelmiin osui erittäin hyvin Helsingin Sanomien  toimittajan Jussi Konttisen esitys Oriveden kaupunginkirjastolla keskiviikkona 11.11.2020. Selkeästi ja huumorilla höystettynä Konttinen kertoili perheensä elämästä Siperiassa, Jakutanin niemimaalla.

Kulttuurellisten erojen ja yhtäläisyyksien lisäksi hän kertoili Siperian elinkeinoista ja talouspolitiikasta, luonnosta ja mannermaisesta ilmastosta. Surullista oli kuulla, kuinka Siperian ja pohjoisen merenkin alla oleva ikirouta on alkanut sulaa ja millaiset vaikutukset sillä onkaan.

Näistä kokemuksistaan Siperiassa Konttinen on kirjoitellut Helsingin Sanomien kuukausiliitteeseen ja kirjaaan Siperia, suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa (2019, HK Kirjat). Valitettavasti en vielä ole päässyt teosta lukemaan.

Tarinoiden ohessa saimme kuulla äänitettynä munniharpun (märistysrauta, pikkuliru) soittoa. Se on pieni kielisoitin, jota soitetaan näppäilemällä suun edessä. Innostuin kuuntelemaaan moneen kertaan tätä Youtubessa: Jew's Harp, Listen and you will hear it: Valentinas & Viaceslavas at TEDxVilnius. Hauskoja soittajia!

Sielunmaiseman voi löytää runosta, polun varrelta  tai sävelten kuvioista. Näitä mietin lumen leijaillessa pihaan ja sen puita koristelemaan. 

Joulu jotenkin kuiskii korviin taikojaan, Mörri Seppälä

~~~~ ~~~~ ~~~~ ~~~~

Hytönen Ville, Thule: pieniä runoja armastuksesta (2020, Enostone)

Hytönen Ville, graafinen suunnittelu

Arvostelukappale kustantajalta. Tuulessa soivat kiitokset!

Valokuvat Mörri Seppälä