Heikki Turunen - Simpauttaja
Edelleen ajankohtainen Simpauttaja viihdyttää ja kiinnostaa. Vaikka juoni on löyhähkö, puristaa Turunen merkittävän suomalaisen murroskauden kiinnostavalla tavalla yhteen, letkeästi kerrottuun tarinaan.
William Shakespeare - Hamlet
Eroksen ja Thanatoksen julman osuvaa tanssia. Yllättävän tiivis kertomus yllätti. Ennen verenvuodatusta ei ehtinyt paljon nokka tuhista.
Tomas Tranströmer - Kootut teokset 1954 - 2004
Tranströmerin runot ovat paikoittaisesta materiaalisuudestaan huolimatta helvetin mielenkiintoisia, ulottuvuuksia avaavia ikkunoita maailmaan, jota ihmiset elävät joka päivä, kykenemättä nimeämään sen epätodellista olemusta.
William Golding - Kärpästen herra
Toki Kärpästen herra on klassikko, mutta se myös ansaitsee tyhjältä vaikuttavan tittelin. Absurdi asetelma autiolle saarelle haaksirikkoutuneista pojista voi pänniä, ellei sitä näe metaforan laukaisevana avaimena. Käynnistyminen vie pitkälle, hitaasti käynnistyvälle matkalle moraalin ja sivistyksen luonteesta, joka lopussa räjähtää julmasti valloilleen. Tarinan tuntevanakin teos kannattaa lukea, sillä sen karuus paljaudessaan kertoo hyvin paljon esimerkiksi Jyrki Kataisen nimittämästä "välittämisen yhteiskunnasta".
Lassi Nummi - Requiem
Runosarja, joka synnyttää pyyteetöntä toivoa, armoa ja uskoa.
Markus Nummi - Karkkipäivä
Parempi kuin samana vuonna Finlandia-kilpailussa palkinnon pokannut Rimmisen Mikon Nenäpäivä. Tästä ja muista myöhemmin lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti