Näytetään tekstit, joissa on tunniste halloween. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste halloween. Näytä kaikki tekstit

perjantai 31. lokakuuta 2014

Halloweentunnelmia



 Hänen ylhäisyytensä virallinen halloweenpotretti.




Mimma rakastaa ruusujen nuuhkimista, joten toin hänelle oman halloweenkukan. Koristelimme paikkoja tunnelmavaloilla ja lyhdyillä. Ihanaa saada tuikkivia valoja pimeyteen. Illan hämärtyessä puiden oksat piirtyivät harmaata taivasta vasten ja ilma oli kostean sumuinen. Kaukaisuudesta kuului joko susien tai koirien ulvontaa. Sytyttelin lyhdyt ripeästi ja riensin takaisin sisälle jatkamaan tunnelmointia pienen kissapetoni kanssa. Ihanaa - on halloween ja viikonloppu!
Happy Halloweenia tänään ja hyvää pyhäinmiesten päivää huomenna!

lauantai 2. marraskuuta 2013

Pyhäinpäivän iltana - ilo irti pimeydestä









Sain tuossa taannoin kutsun "Ilo irti pimeydestä" -haasteeseen eräältä asiakkaaltani. Oli siis aika sytyttää pihavalot, tuikut, ulkotulet ym. tänään 2.11. klo 16-18 välillä, tavoitteena tuoda kaikille valoa kaamokseen. Kutsu on kuulema Facebookissa levinnyt laajalle ja kaukaisimmat mukaan ilmoittautuneet ovat Karigasniemeltä ja jopa Ruotsista. Kovin oli kylänraitilla ja pihoilla tänään pimeää, mutta hautausmaalla kynttilämeri välkehti kauniisti kun kävin siskon kanssa muutaman kynttilän viemässä hautausmaalle. Sytytin myös kaikkiin piha- ja aitalyhtyihin kynttilät.

Villa Sini sai myös omat tunnelmavalonsa. Nuo kaksi valokappaa löytyivät joskus jouluvalojen poistomyynnistä. Paketissa oli ruksi "lämmin valkoinen" mutta valot olivat kaikkea muuta kuin lämpöiset. Karsastan kylmiä ja hieman sinisävyisiä jouluvaloja ja näitä yritin viime vuonna kuuseen sovitella, mutta nyt ne kieltämättä löysivät oman paikkansa. Siniin ne sopivat mielestäni aika suloisesti. Hieman kimmeltävää "valopitsiä" räystäille :)


Hänen majesteettinsa pyysi myös välittämään pehmoiset terveisensä kaikille uskollisille alamaisille. Mukavaa viikonloppua! ♥


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kurpitsajuhlaa ihan pihalla


Kuten jotkut teistä tietävät, olen saanut toimia ihanassa ja asiantuntevassa Oma PIHA -puutarhalehdessä kolumnistina nyt jo vuoden verran "Aistien tarhassa" -kolumnillani. Olen nyt myös uusi blogisti lehden "Ihan pihalla" -blogissa, joten tulen päivittämään sinne omaa sisältöä pari-kolme kertaa kuukaudessa. Blogissa on luonnollisesti myös paljon muuta mielenkiintoista puutarha-asiaa lehden kirjoittajilta. Tämä uusi aluevaltaus ei toki tarkoita muutoksia Romppala-blogiin, sillä se säilyy entisellään, ainoastaan lisäjuttuja tulee löytymään tuolta Oman Pihan blogista. Lokakuu on tunnetusti halloweenkuukausi ja kurpitsojen juhla-aikaa, joten syksyltä tuoksuvaa kurpitsa-asiaa löydät nyt viimeisimmästä postauksestani.

Aiempi syysväreistä kertova postaukseni löytyy puolestaan täältä.

Tunnelmallista lokakuun viikonloppua kaikille!

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kurpitsapäiväkirja


Rakastan yli kaiken mahtavia, suuria oransseja kurpitsoja joita lähinnä amerikkalaisissa halloweensisustuksissa ja puutarhoissa koristeina näkee. Suomessa - ainakin täällä missä minä asun - on vaikea löytää sellaista kurpitsaa vaikka haluaisi. Niinpä keväällä päätin että kokeilen siemenestä kasvattaa omia kurpitsoita jos vaikka onnistuisi, kun kesäkurpitsat ovat olleet helppoja kasvattaa ja siitä rohkaistuinkin. Yllä oleva kuva on tänään otettu, pintaan on jo tullut mukavasti väriä :) Tässä pieni päiväkirjamainen vaihe-vaiheelta kertomus:

Kuinka kasvattaa kurpitsa


28.4.2013: Siemenet kylvetty kasvihuoneessa. Lajikkeena 'Rocket F1'.

22.5.2013: Taimet koulittu kun ensimmäiset lehdet tulivat näkyviin, siirretty näihin isompiin ruukkuihin vielä kasvamaan. Näissä ruukuissa saavat olla kunnes istutetan ulos.


1.6.2013: Taimet siirretty ulos kasvilavaan, eli vanhoihin lavakauluksiin. Pohjalle laitoin sanomalehteä, reunoille niittasin muovit suojaamaan puuosia mädäntymiseltä. Multana sekoitus omaa kompostimultaa, kaupan mustaa multaa ja kalkkia.


11.7.2013: Pienokaiset ovat päässeet vauhtiin ja tekevät rönsyjä ja kiharilla lonkeroillaan yrittävät tarrautua joka paikkaan. Tässä vaiheessa mietin että loppuuko tuo kasvu ollenkaan. Kukannuppuja ilmestynyt...


...ja tämä pieni nysä joka sai minut jo epäilemään että ei tästä varmaan mitään tule, heinäkuukin jo puolessa välissä ja siinä tämä hädin tuskin golfpallon kokoinen tynkä sinnittelee. Kukkia tuli edelleen lisää. Jostakin luin että yksi kurpitsanvarsi voi kantaa enintään 2-3 kurpitsaa, joten kun tämännäköisiä kurpitsanalkuja alkaa ilmaantua, nypitään varresta kaikki muut kukkanuput pois jotta niihin ei mene turhaan voimia. Se kannatti, nypin kukat aina silloin kun muistin, joskus pääsi uusi alku tulemaan, joten kasvi itse tipautti sen suosiolla pois.


18.7.2013: Varmaa kasvua! Laitoin jokaisen kurpitsen alle muovisen reikäpohjallisen ruukun ylösalaisin, jotta kurpitsa ei lähtisi mätänemään kosteassa ruohikossa, koska minulla ei ollut alle mitään sopivaa kuivaa katetta. Tämä tuntui tepsivän hyvin!


14.8.2013: Tässä tilanne tänään. Joka päivä pientä kasvua ja väri alkanut muuttua oranssiksi :) Pituus n. 40 cm ja paino ehkä 1,5kg, eli ei mikään jumbojättiläinen, mutta enemmän kuin uskalsin odottaa! 5 kpl on näitä tulossa, kaikki melkein samankokoisia. Sen kummemmin en ole näitä hoitanut, kuin välillä kastellut silloin kun muistan, eli kaatanut pari ämpärillistä vettä juurelle, ja kerran lisäsin juurelle vähän ruohosilppua ravinnoksi. Joka päivä käyn tietysti myös taputtelemassa ja kannustamassa sitä :-D

Kerran näin ohjelman tanskalaisista jotka kilpailevat fanaattisesti kurpitsankasvatuksella, ja kuten arvata saattaa, kilpailuhaluiset miehethän siellä taisteli voitosta kenellä on suurin, ja kertoilivat niksejään satoja kiloja painavien kurpitsoiden kasvatuksesta. Moni heistä kertoi ylpeänä säilöneensä jo pitkän ajan omaa virtsaansa kanistereihin ja sillä lannoitetulla vedellä sitten kurpitsoitaan kastelivat. No, huvinsa kullakin, minulle riittää tämä parikiloinen, ihan vain pelkällä vedellä kasvatettu pallero ;)

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Halloweenjuhlien satoa ja makaaberit alkupalat

Tervetuliaisiksi katoin eteisen pöydälle kammottavat alkupalat. Ihanat syksyiset kukat löytyivät oman kylän kaupasta. Kotitekoiset karamelliomenat ovat kokeilemisen arvoisia jos on kotimaisia omppuja käsillä (resepti tämän postauksen lopussa).

Lauantai-ilta kului hauskoissa merkeissä. Minulle on perinteeksi muodostunut vuosien aikana järjestää pienet Halloween-pippalot Romppalassa. Olen jo lapsesta asti ihastellut, hieman kateellisenakin, amerikkalaisten tapaa juhlia Halloweenia, vaikka kieltämättä karsastan sen pikkaisen liian ylitsepursuavaa kaupallisuutta. Enemmän minua lähinnä tapahtumassa kiehtoo ajatus siitä, että se on joulun ja kiitospäivän lisäksi heillä yksi tapahtuma josta kaikki nauttivat ja joka antaa perheille yhteistä hauskaa puuhasteltavaa, eritoten lapsille. Kaikki lapsenmieliset toki nauttivat siitä varmasti vielä enemmän, viritellessään kotiaan pelottavilla koristeilla. Suomalaisten pääsiäinen trulleineen ja pääsiäiskarkkien keruu ovelta ovelle ovat puolestaan täysin vieraita asioita amerikkalaisille. Mielestäni meidän pääsiäinen noitineen vastaa ehkä enemmän amerikkalaista Halloweenjuhlaa.


Halloweenin rantautumisen Suomeen alkaa tosin jo aistia. Vuosi vuodelta krääsän määrän hienoinen lisääntyminen kielii eritoten kauppojen innostuksesta saada joukkoon jälleen yksi uusi juhla jota kaupata. Lapsesta asti olen kaihoisasti haaveillut suomalaisesta Halloweenista ja nyt se alkaa pikkuhiljaa toteutua. Rakastan kummitusjuttuja, mystisiä asioita ja eritoten Halloweeniin liittyviä uskomuksia. Wikipedian tietämystä lainatakseni:

”Kelttien uskomusten mukaan tämän maailman ja yliluonnollisen maailman väliset rajat katosivat luonnon kuihtuessa ja kuollessa, ja henget saattoivat yrittää houkutella ihmisiä tuonpuoleiseen. Sen vuoksi juhlan aikana poltettiin kokkotulia asutusten ympäristössä, koska tulien uskottiin antavan suojaa henkien hyökkäyksiä vastaan. Suomessa vastaava juhla oli kekri. Vainajille tarjottiin juhlaruokaa ja heidän odotettiin kylpevän saunassa. Sieluinpäivän iltana eli kekri-iltana naapurit kuhtuvat toisensa vieraaksi, lihaa syötiin ja viinaa juotiin ja yönvalvojaisia piettiin. Painittiin ja veisata völlötettiin.”


Luonani ei onneksi painittu tai ”veisata völlötetty” (mitälie sekin tarkoittaa, jotain lauluntapaista?), mutta sen sijaan maistelimme uteliaisuudella erästä, jopa meidän pikkukyläämme lähikauppaan rantautunutta halloweentuotetta, nimittäin vaahtokarkkisilmiä. Meillä siis paremminkin ”möllötetiin” kirjaimellisesti. Sainpa villin ajatuksen tehdä noista silmistä näyttävät alkupalat. Hienostuneella tavalla pikkuleivältä tarjoiltuna, lepää ranskalaisella kirsikkahillolla ryyditettynä, silmämuna tarjottimella! Pienenä vinkkinä sanottakoon että pipari ja hillo olisivat pärjänneet aika hyvin ilman kaiken kruunaavaa silmää, mutta pakkohan sitä oli kokeilla.

"I only have eyes for you..."

Sain videoitua maistelukokemukset, jotka olivat…vähintäänkin mielenkiintoisia (pidetäänpä ne vain yksityisarkistossa…). Kuinkahan sitä kulinaristista makuelämystä kuvailisi? Minun ikäpolveni muistaa varmasti nuoruudesta villityksen nimeltään limapallo. Sitä oli mukava heitellä seinille ja toisia kohti. Limapalloa ei tosin tuskin ole kukaan täysjärkinen maistanut. Vaahtokarkkisilmä muistutti sitä aika paljon. Silmässä oli sitkeän limainen, ja epämääräisen veltto, mutta silti kiinteä, hyvin kimmoisa koostumus. Tämän karamellin tosin kruunasi puraistessa, sisältä yllättäen purskahtava nestemäinen kirpeähkö täyte. Vaahtokarkkisilmän syönti on siis ehdottomasti köyhän miehen pelkokerroin kotioloissa. Kannattaa kokeilla (vaikka en suosittele).


Halloweeniin sopiva hämähäkkikakku, suklaamoussella ja mansikoilla.


Photoshoppasin jokaiselle halloweenkortin joka samalla toimi paikannäyttäjänä. Mallina poseerasi, kukas muukaan kuin meidän oma Viiru-vampyyrikissa ;) ♥

Resepti:
Halloweenin Karamelliomenat


6-8 kotimaista pientä omenaa
Päälle hasselpähkinärouhetta, strösseleitä tai suklaahippuja oman maun mukaan

Karamelliseos:

110 g voita
2 dl sokeria
1-2 tl vaniliinisokeria
½ dl vaaleaa siirappia
4 rkl vehnäjauhoja

Mittaa ainekset kattilaan ja kuumenna seos kiehuvaksi. Keitä miedolla lämmöllä 5 minuuttia. Seivästä omenat esim. puisiin grillitikkuihin. Kuorruta pestyt, pienet kotimaiset omenat dippaamalla karamelliseokseen tai lusikoimalla sitä omenan päälle. Pyörittele omenaa hetki jotta karamelliseos jähmettyy hieman. Pyörittele omena esim. pähkinärouheessa ja laita jähmettymään öljytylle leivinpaperille. Annoksesta noin 6-7 karamelliomenaa.

maanantai 25. lokakuuta 2010

Halloweenviikon värikollaasihaaste

Tämän viikon värikollaasihaasteessa väreinä kaunis tumma ruskehtavan oranssi, vaalenakeltainen ja vaalean vihreä. Koska syksyn ihana Halloweenjuhla lähestyy uhkaavasti, toistuu sen värit viikon kollaasissani joka kulkee työnimellä: "Olen Viiru vampyyrikissa, armoton yön saalistaja joka hypnotisoi uhrinsa smaragdisilmillä ja loputtomalla tuijotuksella kunnes tekee siirtonsa. Omistajiani en pure koska ne antaa ruokaa ja maitonappeja, mutta muilla ei ole niin väliä." ;)

Kuvassa Herra Isopääjohtajan lisäksi oman pihan lyhtykoisoja joita hyödynnän halloweenina aina tunnelmavaloina, tökkimällä niitä valo-oksien pikkuruisten lamppujen "varjostimiksi". Varmista kuitenkin aina että käyttämäsi lamput ovat sellaisia jotka eivät kuumene osuessaan paperimaiseen lyhtykoisoon.

Näissä tunnelmissa, jos en ehdi blogia ennen viikonloppua päivittämään, Happy Halloween! ;)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...