Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pastat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pastat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. tammikuuta 2017

Härkis-lasagne täynnä espanjalaisia makuja


Härkis oli tässä keittiössä ehkä viime vuoden isoin hitti. Siitä tehtiin monia eri ruokia, ja niistä viimeisin oli lasagne. Sen innoittajana toimi espanjalaisia makuja henkivä chorizo-lasagne, mikä näkyy mm. mausteissa, punaviinissä ja manchego-juustossa. Mausteita olisi voinut olla jopa hieman reippaammin, joten näitä määriä kannattaa suurentaa halutessaan.


Härkis-lasagne espanjalaisittain


1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
2-3 timjamin oksaa
2 rkl voita
1 tl savupaprikajauhetta (pimenton)
0,5 tl jauhettuja korianterin siemeniä
0,5 tl chiliä
0,5 tl aniksen siemeniä
1 tl suolaa
1,5 tl sokeria
1 dl punaviiniä
2 prk tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyreetä
kourallinen basilikan lehtiä
1 rs Härkistä

50 g voita
0,5 dl jauhoja
5 dl täysmaitoa
100 g manchegoa raastettuna
0,5 tl suolaa
mustapippuria

12 lasagnelevyä
3 isoa tomaattia siivutettuina
basilikaa
50 g manchegoa raastettuna

Silppua sipuli ja valkosipuli. Kasaa mausteet, suola ja sokeri pieneen kippoon. Kuumenna pannulla voi ja kuullota siinä timjamia ja sipuleita muutama minuutti. Lisää mausteet ja pyörittele hetki. Lisää viini ja anna porista muutaman minuutin ajan. Lisää tomaattimurska ja -pyree ja anna kiehua hiljalleen n. 15 min. Lisää basilika ja Härkis ja sekoita hyvin. Jos Härkis on kovin isoina paloina, niitä kannattaa pieniä hieman. 

Tee seuraavaksi juustokastike. Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa ja lisää jauhot. Kääntele noin minuutin ajan ja lisää sitten täysmaito pienissä erissä, koko ajan sekoittaen. Viimeiset 2,5 dl voi lisätä kerralla. Anna kiehua pienen hetken ja lisää sitten juusto, suola ja mustapippuri. Anna juuston sulaa ja ota kastike sitten pois levyltä.

Kaada uunivuoan pohjalle hieman Härkis-kastiketta. Lisää sitten kerros lasagnelevyjä, Härkis-kastiketta, tomaatteja ja juustokastiketta. Toista 1-2 kertaa. Voit jäättää päällimmäiseksi joko lasagnelevyjä tai kastiketta. Lisää vielä sen päälle tomaatteja, basilikaa ja juustoraaste. Paista 200-asteisessa uunissa n. 40 minuuttia. Anna vetäytyä hetki.



perjantai 14. lokakuuta 2016

Härkis-pasta



Kokeilin viime viikolla ensimmäistä kertaa Härkistä. Nythän näitä lihaa korvaavia tuotteita on tullut markkinoille tämän tästä, mutta koska Härkistä on hyvin saatavilla ja se kiinnosti näistä kaikista eniten, pääsi se myös ensimmäisenä testiin. 

Yksi lempi(arki)ruokiamme on tomaattipasta. Se on helppo, nopea ja edullinen. Ainoa miinus on se, että se ei sisällä erityisesti mitään proteiinia. Niinpä olikin erittäin todennäköistä, että kokeilisin Härkistä juurikin tomaattipastan kera. Ja niin ovat tainneet tehdä monet muutkin. Ainakin tällaiseen käyttöön tuote sopii todella hyvin.


Härkis-pasta


Pilko yksi sipuli ja raasta 2-3 valkosipulinkynttä. Poista siemenet yhdestä (tai puolikkaasta) punaisesta chilistä ja pieni. Riivi kahdesta rosmariinin oksasta lehdet ja hienonna. Kuumenna keskilämpöisessä pannussa 1rkl voita ja kuullota sipuleita, chiliä ja rosmariinia. Lisää lopuksi 1tl sokeria ja kuullota vielä hetki.

Lisää pannulle 1dl viiniä ja anna poreilla muutama minuutti. Lisää 1 tölkki tomaattimurskaa, 2dl kasvislientä ja ripaus oreganoa. Anna kiehua hiljalleen 10-15min. Keitä 4 annosta pastaa ja säästä keitinvettä 1dl.

Mausta lopuksi kastike mustapippurilla ja suolalla ja sekoita joukkoon 1rkl oliiviöljyä. Lisää rasiallinen Härkistä ja sekoita. Anna Härkiksen kuumentua, mutta älä kypsennä. Jos kastike on liian tönkköä, voi siihen lisätä hieman pastan keitinvettä.

Tarjoile parmesaanin kera.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Lihapullavuoka aikuisten päivällispöydässä



Lihapullat tomaattikastikkeessa on jo ajatuksenakin niin lämmin, että se sopii hyvin syksyiseen viikonloppuun. Meillä kokeiltiin lihapullavuokaa Peggyn ohjeella, kun päivällispöytään oli tulossa vieraita pitkä automatkan takaa. Lihapullat ja spagetti mielletään helposti lastenruuaksi, mutta kun kastikkeessa on punaviiniä ja päällä mozzarellaa ja basilikaa, sekä ruoka tarjoillaan viinin kera, on kyseessä helppo mutta erittäin maukas päivällinen. Teen toistekin!


Lihapullavuoka


Raasta 50g parmesania kulhoon. Lisää kourallinen silputtua basilikaa. Hienonna yksi iso sipuli ja yksi yksikyntinen valkosipuli ja lisää kulhoon. Lisää vielä muut aineet: 2rkl tomaattipyreetä, 2 kananmunaa, 1/2 punainen chili pilkottuna ja ilman siemeniä, mustapippuria, suolaa (itse laitoin ainakin 1,5tl tähän määrään) ja 700g naudan jauhelihaa. Sekoita taikinaksi. 

Leivo taikinasta lihapullia uunipellille ja paista 200-asteisessa uunissa 10 min. Tee sillä aikaa kastike. Lado kypsät lihapullat uunivuokaan ja kaada kastike päälle. Laita kastikkeen päälle muutamia basilikan lehtiä ja leikkaa kokonainen mozzarellapallo siivuiksi ja lado ne päällimmäiseksi. Kypsennä 180-asteisessa uunissa vielä 15 min. Tarjoile spagetin kera.


Tomaattikastike


Pilko yksi sipuli ja yksi yksikyntinen valkosipuli. Kuullota sipuleita pannulla alhaisella lämmöllä n. 10 min (käytä nokare voita ja hieman öljyä). Lisää 1tl sokeria ja 1 tölkki tomaattimurskaa ja hauduta vielä lisää. Lisää toinen tölkki tomaattimurskaa ja anna porista hiljalleen niin pitkään, kunnes neste on osittain haihtunut ja kastike on paksuuntunut. 

Lisää 1dl punaviiniä ja mausta kastike mustapippurilla, oreganolla ja suolalla. Ota pannu levyltä ja lisää lopuksi vielä n. 1dl oliiviöljyä ja sekoita hyvin. 


torstai 8. syyskuuta 2016

Munakoisopasta



Kuten aikaisemmin jo mainitsin, vietetään meillä pizza- ja nachoperjantain lisäksi välillä pastaperjantaita. Ja miksi pasta sitten sopii loistavasti juuri perjantaihin? Siksi että se on pehmeän täyteläistä, ei liian hienoa ja se nautitaan rennon viinilasillisen kera. Samaa viiniä käytetään itse kastikkeessa makua tuomassa.

Munakoisopasta on minulle tutuin vuosia sitten tehdyltä Sisilian-matkalta. Tein sisilialaista pastaa matkivaa pasta alla normaa aikaisemmin, mutta ongelmana siinä oli oikeanlaisen ricottajuuston puuttuminen Suomesta. Nyt päätin tehdä munakoisopastani täyteläiseen tomaattikastikkeeseen ja ripotella sekaan pecorinojuustoa, kun sitä sattui olemaan jääkaapissa. Todella hyvää!



Munakoisopasta


Leikkaa 1 munakoiso paksuiksi siivuiksi. Itketä siivut molemmin puolin (ripottele pintaan suolaa, odota kunnes neste nousee pintaan ja pyyhi nesteet pois talouspaperilla). Lohko siivut paloiksi. Silppua 1 sipuli ja 1 yksikyntinen valkosipuli

Kuumenna pannulla nokare voita ja luraus öljyä. Paista munakoisoja niin pitkään, että niiden pinta on ruskistunut. Nosta lautaselle odottamaan.

Alenna pannun lämpötilaa ja lisää voita ja öljyä. Kuullota sipuleita ja valkosipuleita n. 5min ja lisää sitten 1dl punaviiniä. Anna viinin pulputa hiljalleen muutaman minuutin ajan. Lisää pannulle 1 tölkki tomaattimurskaa, 1,5tl sokeria ja ripaus oreganoa. Anna kiehua hiljalleen kokoon, 10-15min.

Mausta kastike vielä lopuksi suolalla ja mustapippurilla ja kaada joukkoon 1rkl oliiviöljyä. Sekoita kastike kypsän pastan kanssa. Raasta pari kourallista pecorinojuustoa ja lisää pastan sekaan. Koristele rukolalla.


torstai 11. elokuuta 2016

Helppo kanapasta



Nyt eletään sitä vaihetta elokuusta, kun arki alkaa väkisinkin tuppaamaan mukaan kuvioihin. Edes loman loppuminen heinäkuussa ei vielä tehnyt kovin vahvaa arkisuutta elämään, mutta syksyinen fiilis ja työpaikalla entistä enemmän lisääntyvä hälinä tekevät juuri näistä elokuun päivistä selvästi astetta arkisempia. 

On siis aika palata arkisiin ruokiin, niihin jotka syntyvät helposti, mutta ovat edes jossain määrin lohdullisia ja tuovat mielihyvää. Ja kanapasta on yleensä sellainen, ettei sitä saa pilattua millään. Hommaa helpottaa kummasti se, että ostaa kokonaisena grillatun broilerin. Tein siitä kahdelle hengelle kolmekin eri ruokaa (salaattia, frittataa ja viimeisenä tätä kermaista pastaa) ja lisäksi söin sellaisenaan lounaaksi. Koirakin sai omat rippeensä ja oli varsin tyytyväinen.



Helppo kanapasta kahdelle


Pilko 150-200g kypsennettyä kanaa kuutioiksi. Pieni myös 1 kevätsipuli varsineen ja 2 valkosipulinkynttä. Kuumenna pannulla pieni tilkka öljyä ja kuullota sipuleita (säästä vihreät osat). Lisää kanat ja ruskista hieman pintaa.

Lisää pannulle 150g ranskankermaa, 2rkl tomaattipyreetä tai ketsuppia, kunnon rouhaisu mustapippuria sekä maun mukaan suolaa. Anna muhia miedolla lämmöllä sen aikaa, että pilkot kuutioiksi yhden tomaatin (ilman siemeniä). 

Kaada pannulle keitettyä pastaa ja sekoita kastikkeen kanssa. Lisää tomaatit ja kevätsipulin varret ja sekoita. 

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Vuohenjuusto-tomaattipasta, arjen nautintoja



Ei mitään uutta auringon alla, Heidi tykkää edelleen tomaattipastasta ja lasillinen viiniä kruunaa joskus arkipäivän. Tällä kertaa hauduttelin sipulia hieman pidempään punaviinissä ja jätin kastikkeen soseuttamatta tasaiseksi. Vuohenjuusto on lisätty pastaan vasta viimeisenä, mutta silti se ehti sulaa ennen kuvan ottamista. Maku onneksi jäi, huippuhyvää ja helppoa!

Vuohenjuusto-tomaattipasta


Silppua 2 salottisipulia ja raasta 2 valkosipulinkynttä. Lämmitä paistinpannulla 1rkl oliiviöljyä keskilämpöiseksi ja kuullota sipuleita hetki. Lisää 1dl punaviiniä ja anna poreilla hiljalleen 5min.

Lisää 1 purkillinen hyvää tomaattimurskaa (tai paloiteltuja tölkkitomaatteja). Mausta ripauksella oreganoa ja basilikaa ja lisää 2tl sokeria. Anna kiehua hiljalleen n.20min. Mausta lopuksi suolalla ja mustapippurilla ja lisää joukkoon 1rkl oliiviöljyä.

Lisää kastikkeeseen kaksi kourallista rukolaa ja sekoita. Nosta keitetty pasta (2-3 hengen annos) pannulle kastikkeen sekaan ja kääntele. Murustele lopuksi 100g vuohenjuustoa ja sekoita pasta.




torstai 3. maaliskuuta 2016

Pastaa ja uunissa paahdettuja kirsikkatomaatteja


Tämä pasta sai inspiraationsa näistä vuohenjuustopiirasista. Uunissa paahdetut, makeat kirsikkatomaatit ja vuohenjuusto muodostavat mielettömän herkullisen kombon! Tällä kertaa minulla oli jääkaapissa fetan jämät, mutta sekin passasi oikein hyvin. Tomaattien paahtaminen uunissa vie aikaa, mutta muuten tämä pasta valmistuu suht pienellä vaivalla.


Pasta paahdetuilla kirsikkatomaateilla


Halkaise rasiallinen kirsikkatomaatteja ja levitä ne isoon uunivuokaan. Pirskottele päälle oliiviöljyä ja ripauta hieman suolaa. Paahda tomaatteja uunin keskitasolla, noin 150-asteessa 50-60min.

Keitä kaksi annosta pastaa. Laita pannulle 5rkl voita sulamaan. Raasta kaksi valkosipulinkynttä ja irrottele yhden basilikanipun lehdet. Kuullota sipulia ja basilikaa hetki keskilämmöllä. Sekoita keitetty pasta pannulla voikastikkeen sekaan. Lisää paahdetut tomaatit ja murustele sekaan 50g feta- tai vuohenjuustoa. Rouhaise päälle mustapippuria.

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Gratinoitu tomaattipasta



Koska tomaattipasta on yksi lempi(arki)ruuistani, olen tehnyt sitä ainakin kymmeninä eri versioina. Tämä pasta sai alkunsa, kuten monet muutkin, jääkaapin jämistä, ja päätyi perjantai-illan hemmotteluillalliseksi punaviinin kera. Kätevää!

Kun pasta on gratinoitu uunissa juuston kera, tulee siitä melkein lasagnen korviketta, mutta paljon nopeampaa ja helpompi valmistaa. Eikä tiskiäkään tule samaa määrää. Sekin ihan kätevää.


Gratinoitu tomaattipasta


Tee ensin tomaattikastike: kuori ja paloittele pieniksi paloiksi 1 porkkana, 1 sipuli ja 1 yksikyntinen valkosipuli. Lämmitä kattilassa 1,5rkl oliiviöljyä, lisää 0,5tl kuivattua rosmariinia ja kuullota kasviksia keskilämmöllä 5min.

Laita 5-6 dl pastaa kiehumaan suolaveteen.

Kaada sekaan 1 tölkki tomaattimurskaa, 2rkl tomaattipyreetä ja hieman vettä, jos kastike näyttää paksulle. Anna kiehua hiljalleen noin 20min ja soseuta kastike tasaiseksi. Mausta 1tl oreganolla, 1tl balsamicolla, 1rkl pistaasi- (tai oliivi-) öljyllä sekä maun mukaan suolalla ja pippurilla.

Kaada puolet kastikkeesta isoon uunivuokaan ja lisää valuttu pasta päälle. Sekoita hieman. Ripottele sekaan puolikas nippu basilikan lehtiä ja päällimmäiseksi 2dl juustoraastetta. Kypsennä pastaa 225-asteisessa uunissa niin pitkään, kunnes juusto on hieman ruskistunut.





tiistai 11. elokuuta 2015

Vuohenjuustolasagne



Yhtenä (sateisena) päivänä teki mieli hieman tuhdimpaa ruokaa, jotain lämmintä ja täyteläistä. Olin taas lukenut jotain kirjaa ja silmissäni oli vilahtanut sana vuohenjuustolasagne ja se kuulosti juuri sellaiselta ruualta, mitä tekisi mieli juuri nyt. Ja plussaa lihattomuudesta, sillä grilliin on tänä kesänä eksynyt huomattavasti enemmän lihaa ja kanaa kuin kasviksia. Tosin grillaussaldokin on laskettavissa yhden käden sormilla.



Vuohenjuustolasagne


Valmista ensin tomaattikastike: silppua yksi sipuli ja kaksi valkosipulinkynttä. Pilko yksi porkkana ja yksi varsisellerin varsi. Kuumenna kattilassa reilu tilkka öljyä ja kuullota kasvikset. Lisää 1dl puna/valkoviiniä ja anna kiehua muutaman minuutin.

Lisää 1 tölkki tomaattimurskaa ja mausta ripauksella oreganoa ja chiliä. Anna kiehua niin pitkään, kunnes kasvikset ovat kypsiä ja pehmeitä (n. 20min). Hurauta sauvasekoittimella tasaiseksi ja mausta 1tl suolalla ja mustapippurilla. Lisää tarvittaessa kastikkeeseen vettä, jotta siitä tulee notkeampaa.

Leikkaa 200g vuohenjuustoa ja 3-4 tomaattia siivuiksi. Silppua erilaisia tuoreita yrttejä (minulla oli basilikaa, oreganoa ja rukolaa) yhteensä parin desin verran. Raasta 1-1,5dl juustoraastetta

Kokoa lasagne pieneen uunivuokaan (2-3 levyn kokoiseen). Laita pohjalle hieman tomaattikastiketta ja lado sen päälle kerros lasagnelevyjä (koko lasagneen menee yhteensä 6-9 levyä). Laita levyjen päälle tomaattikastiketta, tomaattiviipaleita, vuohenjuustoviipaleita sekä yrttejä.

Toista toinen ja kolmas kerros samalla tavalla. Lisää lasagnen päälle juustoraaste ja rouhaise mustapippuria. Paista 180-asteisessa uunissa puolisen tuntia (lasagnelevyjen kypsymisestä riippuen) ja anna vetäytyä 10-15min.


keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Viehkeä hernepasta



Haluatko viehkeää vihreää lautasellesi? Palan kesää, oli säät mitä hyvänsä? Siinä tapauksessa kannattaa kokeilla helppoa hernepastaa. Tämä annos riittää neljään pasta-annokseen, mutta jos syöjiä on vähemmän, voi lopun peston käyttää vaikka leivän päällä. 

Hernepasta


Kuori herneitä 2,5dl verran, pilko 2 valkosipulinkynttä ja raasta/vuole 50g parmesania. Laita ainekset korkeaan astiaan ja lisää 1,5dl oliiviöljyä, kourallinen basilikanlehtiä ja 3/4tl suolaa. Surauta tasaiseksi tahnaksi sauvasekoittimella. Nosta jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi.

Keitä pastaa suolavedessä ja valuta kypsä pasta. Lisää kattilaan hernepestoa ja sekoita hyvin. Rouhaise annoksen päälle mustapippuria ja koristele parmesanilla.

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Tomaattipasta chilituorejuustolla



Tomaattipasta on täällä taas! Lempiruokani, joka on ollut hieman paitsiossa aasialaisten makujen vallattua arkikeittiömme viimeisen puolen vuoden aikana. Italia-ikävä iskee muutenkin aina näin kesäisin, eikä vähiten viime kesän ihanan road tripin muistojen myötä. Ja menipä Italiassa minne tahansa, niin ihan varmaan saa hyvää ruokaa syödäkseen!

Tällä kertaa tomaattikastiketta ryyditti chilituorejuusto. Pientä lempeää potkua ja kermaista täyteläisyyttä, mutta kuitenkin helppo perustomaattipasta. Tästä määrästä kastiketta syö kahden hengen talous ainakin kaksi kertaa tai sitten loput voi käyttää vaikka pizzassa.

Tomaattipasta chilituorejuustolla



Pilko yksi sipuli ja kaksi valkosipulinkynttä. Kuumenna kattilassa reilu luraus öljyä ja kuullota sipulit keskilämmöllä noin 5 minuuttia. Lisää 2tl sokeria ja kuullota vielä lisää. Kaada kattilaan 1dl punaviiniä ja anna poreilla. Lisää 2rkl tomaattipyreetä, 1 tölkki tomaattimurskaa ja mausta ripauksella oreganoa, basilikaa ja mustapippuria.

Anna kastikkeen kiehua hiljalleen 15 minuuttia. Soseuta kastike tasaiseksi sauvasekoittimen avulla. Lisää 100g chilituorejuustoa ja sekoittele, kunnes juusto on sulanut kastikkeen sekaan. Lisää maun mukaan suolaa. Kaada valmis kastike keitetyn (tuore)pastan sekaan ja sekoita pasta kattilassa.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Vuohenjuusto-sieniraviolit salvia-voikastikkeessa



Tämä oli melkeinpä pikaruokaa, sillä käytin pois wonton-taikinalevyjä, joista olin tehnyt aikaisemmin dumplingseja (niistä lisää myöhemmin). Inspiraation lähteenä toimi viime kesän Italia ja Cremonassa syöty pasta-annos, tosin sienet olivat  oma lisä. Vuohenjuuston, sienien ja salvia-voikastikkeen yhdistelmä lienee kuitenkin aika yleinen ja ainakin todella herkullinen kombo. 

Postauksen ideana ei ole niinkään ohjeistaa raviolien tekemiseen, vaan inspiroida käyttämään tähteeksi jääneitä raaka-aineita täysin toisenlaisen keittiön ruoka-annokseen. Onnistui vallan hyvin!


Vuohenjuusto-sieniraviolit salvia-voikastikkeessa



Kuumenna pannulla nokare voita. Paista 1dl halumiasi sieniä (pilkottuja) muutaman minuutin ajan. Ota pannu pois levyltä ja mausta suolalla ja pippurilla. Anna jäähtyä hetki ja lisää joukkoon 100-150g vuohenjuustoa pieninä paloina.

Levittele wonton-levyt leivinlaudalle (minulla oli näitä puoli pakettia eli arvion mukaan noin 16kpl). Sivele 1-2 levyä kerrallaan vedellä (reunat) ja lisää täytettä keskelle. Käännä levy kiinni kulmittain ja painele saumat. 

Valmista salvia-voikastike. Kuumenna pannulla 3rkl voita ja lisää 5 salvianlehteä. Anna kuplia muutaman minuutin ajan ja lisää sitten 1/2dl valkoviiniä. Anna kastikkeen poreilla noin viisi minuuttia, että se paksunee hieman.

Keitä raviolit suolavedessä muutaman minuutin ajan, nosta lautaselle ja valele kastiketta päälle. Käytä lisäksi halutessasi parmesanjuustoa (itse unohdin, eikä haitannut yhtään).

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Vuohenjuusto-tomaattipasta


Perjantai-iltana ruokakauppaan meneminen on usein huono idea. Mutta jos on ihan pakko, niin kannattaa ainakin mennä ei-nälkäisenä ja ei-kiireisenä. Syödä vaikka ensiksi vuohenjuuston jämistä ja tomaattikastikkeesta kyhättyä pastaa. Ei ahdista jonot!

Vuohenjuusto-tomaattipasta


Pilko 1 salottisipuli, 2 valkosipulinkynttä ja 1 iso tomaatti (poista sisus). Kuumenna kattilassa reilu tilkka öljyä ja kuullota sipuleita miedolla lämmöllä muutama minuutti. Lisää 2tl sokeria ja kuullota vielä hetki. Lisää tomaatit. 

Anna tomaattien hautua muutama minuutti ja lisää sitten 1prk tomaattimurskaa. Mausta suolalla, oreganolla, basilikalla ja mustapippurilla. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen, kunnes se on saostunut (15-20min). Hurauta tasaiseksi sauvasekoittimella ja mausta 1tl balsamicolla.

Kastiketta riittää 2-3 pasta-annokseen. Lisää kastike kypsän pastan joukkoon, sekoita ja annostele pasta lautasille. Murustele annosten päälle vuohenjuustoa. Koristele persiljalla, mustapippurilla ja muutamalla tipalla oliiviöljyä.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Kesäkurpitsapastaa jauhelihakastikkeella



Kesäkurpitsasta tehtyä spagettia on näkynyt viime vuosina erityisesti hiilarikammoisuuden myötä. Vaikka rakastan pastaa, ihan sitä perinteistä versiota, niin päätin sitten minäkin kokeilla ihan mielenkiinnosta, millaista spagettia kesäkurpitsasta syntyykään. 

Kesäkurpitsapastan tekeminen on helppoa kuin mikä ja pannulla paahtuvista suikaleista tulee ihana tuoksu keittiöön. Tekemäni jauhelihakastike oli vahvasti punaviinillä maustettua ja todella täyteläistä ja sopi näin ollen hyvin kesäkurpitsaspagetin seuraksi.

Jauhelihakastike

Pilko kaksi varsiselleriä, yksi porkkana, yksi sipuli ja muutama kynsi valkosipulia. Lämmitä pannulla tilkka öljyä ja kuullota kaikkia kasviksia. Lisää 400g jauhelihaa ja ruskista.

Kaada pannulle 1-2dl punaviiniä ja anna poreilla muutaman minuutin. Lisää 1 purkki tomaattipyreetä ja mausta oreganolla ja basilikalla sekä lisää maun mukaan suolaa. Anna muhia hiljalleen kannen alla pari kymmentä minuuttia.

Halkaise kourallinen kirsikkatomaatteja ja lisää ne kastikkeeseen loppuvaiheessa. Anna kastikkeen muhia tomaattien kanssa vielä viisi minuuttia. Mikäli haluat, voit lisätä kastikkeeseen nestettä ja suurustaa sen jauhoilla paksummaksi.

Kesäkurpitsapasta

Pese kesäkurpitsa hyvin. Yksi keskikokoinen kesäkurpitsa riittää suurin piirtein kahdelle henkilölle. Leikkaa päät pois ja höylää juustohäylällä levyjä. Leikkaa levyistä nauhoja (älä käytä höttöistä keskiosaa).

Kuumenna pannulla pieni tilkka öljyä. Paista puolet kesäkurpitsasta kerrallaan. Paista muutama minuutti siivuja käännellen ja ripauta lopuksi hieman suolaa.

lauantai 6. syyskuuta 2014

Simppeli kantarellipasta



Kantarellipasta on yksi nopeimmista arkiruuista. Kastike valmistuu nopeammin kun ehtii keittää pastan ja koko homma on lautasella alta aikayksikön. Tämä kyseinen tagliatelle on muuten roudattu Italiasta asti. Ja on niin hyvää! Sekä lohen että sienien kera. Harmi, kun oli vain yksi paketti!

Kantarellipasta

Pilko puolikas punasipuli ja hienonna kaksi valkosipulinkynttä. Paloittele 3dl kantarelleja muutamaan osaan. Kuumenna pannulla isohko nokare voita ja kuullota sipuleita. Lisää sienet ja paista muutama minuutti (tai pidempään, mikäli sienistä irtoaa paljon nestettä).

Lisää pannulle 2dl kermaa, rouhaise valkopippuria ja lisää ripaus suolaa. Raasta parmesania noin 1,5dl. Lisää juusto kastikkeeseen muutaman minuutin kiehumisen jälkeen. Leikkaa kourallinen tuoretta basilikaa siivuiksi. Kun juusto on sulanut kokonaan kaada kastike pastan sekaan ja lisää basilika. Sekoita.

torstai 21. elokuuta 2014

Italian ruokamuistoja: täyteläinen lohipasta



Söin heinäkuussa Rivassa Garda-järvellä todella hyvää lohipastaa. Itse nauhapasta oli ravintolassa tehtyä ja sen sekaan sotkettu lohikastike kermaista ja tomaattista. Söin koko lautasellisen (ja lisäksi puolikkaan tiramisun!), minkä jälkeen jälkiähky oli melkoinen ja jouduin lievittämään sitä mm. aperol spritzillä kaunista järvimaisemaa katsellen.

Tykkään italialaisessa pastassa sen helppoudesta: yksinkertainen on usein toimivaa, eikä esillepanoakaan tarvitse stressata. Sama pasta sopii niin arkeen kuin hieman parempiinkin tilaisuuksiin, pelkkä lautasen vaihtaminen riittää. Ja usein ne parhaimmat pastat syödään hieman kolhuisilta ja vaatimattomilta lautasilta.

Kun ilmoittauduin Cono Surin järjestämään perinteiseen reseptikilpailuun, päätin heti tehdä pastaa. Tai ainakin kastiketta, sillä tämä pasta sopii hyvin arkiruuaksi, eikä sen tekemiseen kulu juuri pastan keittämistä pidempään. Innoituksen lohipastalleni sain tietenkin tuolta kyseiseltä Gardan reissulta, mutta halusin pientä Suomi-twistiä siihen mukaan mm. tillin muodossa. Ja kylläpä tuli hyvää pastaa! 

Viini on saatu kilpailun järjestäjältä ja annos on kahdelle. Ja koska tämä on kilpailu, jossa voi päästä jatkoon annettujen äänten perusteella, pyydän antamaan äänen lohipastalleni täällä, mikäli uskotte sen olevan yhtä hyvää kuin se on!


Täyteläinen lohipasta

Pilko puolikas sipuli pieneksi piiperrykseksi. Poista tomaatista keskusta ja kuutioi tomaatti. Kuullota sipulia pannulla nokareessa voita ja lisää sitten 200g paloiteltua lohta. Mausta puolikypsäksi paistettu lohi puolikkaan sitruunan mehulla, suolalla ja valkopippurilla

Lisää pannulle 1,5dl kala- tai kasvislientä, 1,5dl kuohukermaa ja 1rkl tomaattipyrettä. Anna poreilla hiljalleen noin viisi minuuttia. Lisää lopuksi tomaattikuutiot ja 2rkl silputtua tilliä. Sekoita kastike keitetyn pastan joukkoon ja koristele tillillä.

Tarjoile pasta Cono Sur Bicicleta Rieslingin kanssa.

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Mamma mia, mikä chorizo-pasta!


Blogi hiljenee hetkekesi ja lähtee haistelemaan Italian ruokajuttuja pienen automatkan muodossa, mutta muistellaan sitä ennen muutaman viikon takaista chorizo-pastaa. Kolean sään takia mieli teki jotain täyteläistä ja hieman mausteista. Ja mikä olisikaan parempi tapa ruokkia Italian matkakuumetta, kuin tomaattikastikepohjainen pasta? Herkullista!

Vaikka blogi onkin kesälomalla, voi makumatkaani seurata kätevästi esim. Instagramissa!

Chorizo-pasta

Purista kahdesta chorizo-raakamakkarasta sisus ulos pieninä paloina. Pieni puolikas sipuli ja raasta kaksi valkosipulinkynttä. Paista raakoja makkaranpaloja pannulla, kunnes ne ovat hieman ruskistuneet. Siirrä lautaselle. 

Lisää pannulle isohko nokare voita ja luraus oliiviöljyä. Kuullota sipuleita miedolla lämmöllä 5 minuuttia. Lisää 0,5rkl sokeria ja anna vielä hautua toiset 5 minuuttia. Kaada pannulle 0,5dl marsalaviiniä (tai punaviiniä). Mausta ripauksella oreganoa, basilijaa, mustapippuria ja suolaa. Anna kiehua hiljalleen 5min.

Lisää pannulle 400g tomaattimurskaa. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen vielä 15-20min. Lisää lopuksi chorizo-palat, luraus oliiviöljyä ja silputtua persiljaa. Sekoita kastike keitetyn ja valutetun pastan sekaan.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Täyteläinen kanapasta (taka)talvipäivän varalle



Kävin muutama viikko sitten pikaisesti Rukalla ja söin Alppi-henkisessä ravintolassa annoksen täyteläistä savulohipastaa. Tuhti ja suolainen annos sopi hyvin hyytävän viiman keskelle ja vaikka kevät tuli tänä vuonna ihanan aikaisin, saattaa tällaiselle pastalle olla vielä tilausta ennen kuin kesä koittaa. Yksi takatalvi on ainakin jo koettu. Niin ja yksi täyteläinen kanapasta.

Pastakastike: Raasta kaksi valkosipulinkynttä ja pilko yksi sipuli. Lämmitä pannussa hieman voita/öljyä ja kuullota sipuleita. Lisää pannulle paistettua kanaa paloina (itselläni oli muutama kananfile, jotka olivat jääneet tähteeksi). Paista hetki.

Lisää pannulle 2dl kermaa ja mausta suolalla, pippurilla ja worchesterkastikkeella. Anna kuplia muutaman minuutin ajan ja lisää vielä 50g murusteltua aurajuustoa. Kun juusto on sulanut, kippaa kastike keitetyn pastan sekaan.

Poista muutamasta tomaatista sisukset ja pilko pieniksi paloiksi. Sekoita pastan sekaan. Leikkaa vielä ruohosipulia pastan päälle.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Täyteläinen chorizo-lasagne


Bongasin viimeisimmästä Image-lehdstä chorizo-lasagnen ohjeen ja koska meillä oli pullo espanjalaista tuliaispunaviiniä odottelemassa sopivaa aukaisuhetkeä, päätin tehdä todella pitkästä aikaa lasagnea. Katoin ohjeesta idean ja toteutin oman jääkaappini ja makuni mukaan. 

En halunnut syödä lasagnea päivätolkulla, joten tein sitä vain neljän hengen annoksen. Se oli sinällään virhe, sillä söimme ekalla kerralla yli puolet ja lasagne tekeytyy kivasti jääkaapissa, joten seuraavana päivänä jouduimme suorastaan nuolemaan lautaset, jotta lasagnen nälkä olisi tyydyttynyt. Tämä oli nimittäin erittäin hyvää lasagnea.


Täyteläinen chorizo-lasagne


Tee tomaattikastike. Silppua 1 sipuli, raasta 3 valkosipulinkynttä ja halkaise kourallinen kirsikkatomaatteja. Lämmitä pannulla hieman öljyä ja kuullota sipulit. Lisää 100g chorizoa (kuutioina tai pieninä paloina) ja kääntele hetki. Lisää vielä kirsikkatomaatit ja kypsennä muutama minuutti.

Kaada pannulle 1dl punaviiniä, 400g tomaattumurskaa ja 2rkl tomaattipyrettä. Mausta suolalla, mustapippurilla ja chilihiutaleilla maun mukaan. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen 10-15min ja nosta jäähtymään. Revi kastikkeen sekaan kourallinen basilikaa.

Tee seuraavaksi juustokastike. Raasta 150g manchegoa. Lämmitä kattilassa 50g voita ja lisää 0,5dl jauhoja. Kypsennä hetki ja lisää yhteensä 5dl täysmaitoa pienissä erissä, koko ajan sekoittaen vispilällä. Kuumenna kastike ja kun se alkaa kiehua, lisää 2/3 juustoraasteesta. Anna juuston sulaa ja mausta suolalla ja mustapippurilla.

Kokoa lasagne. Voitele uunivuoka ja lisää sen pohjalle hieman tomaatti- ja juustokastiketta. Asettele päälle kerros lasagnelevyjä (omaan vuokaani mahtui vain kaksi per kerros). Toista muutaman kerran ja jätä päällimmäiseksi ohut kerros molempia kastikkeita. Levitä päälle loput juustoraasteesta.

Paista lasagnea 200-asteisessa uunissa 30-40min. Anna vetäytyä uunista ottamisen jälkeen noin 15min. Koristele rukolalla.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Feta-tomaattipasta


Tomaattipasta, lempiruokani. Tällä kertaa ripauksella fetaa, ettei ihan tylsäksi käy. Oikeasti tomaattipasta ei kaipaa mitään sirkustemppuja ja on aivan loistavaa ilman mitään lisämausteita. Mutta tämä pasta olkoonkin sitten fetapastaa, jota kelpaa myöskin alkaa tekemään arki-iltaisin.

Tomaattikastike: Pilko yksi punasipuli ja raasta kaksi valkosipulinkynttä. Lohko kolme tomaattia kuutioiksi. Kuumenna kattilassa 2rkl oliiviäljyä ja kuullota sipuleita. Lisää tomaatit ja kypsennä 5min.

Lisää kattilaan purkillinen (400g) tomaattimurskaa ja vettä tarpeen mukaan. Mausta mustapippurilla ja ripauksella chiliä, sokeria ja suolaa. Anna kiehua hiljalleen puolisen tuntia ja soseuta kastike sauvasekoittimen avulla. Lisää tarvittaessa vettä tai luraus oliiviöljyä.

Leikkaa fetaa (itsellä taisi olla n. 50g) pieniksi paloiksi ja sekoita kastikkeen joukkoon. Keitä pastaa ja lisää kastike kypsän pastan joukkoon. Raasta sekaan pecorino-juustoa. Leikkaa mintun lehdistä kapeita suikaleita ja sekoita pastan joukkoon.