Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirpparit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirpparit. Näytä kaikki tekstit

10.5.2014

Perhematka Tallinnaan

Me päätimme yllättää lapset ja järjestää pienen vappureissun Tallinnaan. Pyysimme Jiiltä salassa lomaa pojalle koulusta ja ilmoitimme bellan ekariin että tyttö on poissa keskiviikon sekä perjantain. Pakkasimme tavarat autoon kun lapset olivat menossa nukkumaan ja vasta seuraavana aamuna kun käännyimme kaupan pihalta "väärään" suuntaan, lapset älähtivät että mitäs nyt. Sanoimme että olemme pyytäneet heille vapaapäivän ja menemme hoitamaan lauantaisten juhlien järjestelyjä stadiin. Vasta kun ajoimme auton laivaterminaalin rahtausjonoon, kuului takapenkiltä "Siis me mennään Tallinaan!". Lapset ilahtuivat tietysti valtavasti ja tästä oli pieni videokin Instagrammissa kun takapenkille tuli eloa.

Emme vielä tässä vaiheessa kertoneet sen kummemmin suunnitelmista, sanoimme vain että käydään jo tutussa eläintarhassa ja Merimuseossa, jossa ennen emme olleetkaan käyneet.

Joitain tunteja myöhemmin lojuimme hotellihuoneessa lepäämässä kun ovelle koputettiin. Patistimme bellan avaamaan ja pitkän hiljaisuuden jälkeen ovelta kuului "Isiii, tuu vähän tänne" jota seurasi älytön naurunremakka. Tytön kummitäti miehineen oli laittanut vain kummityttöni seisomaan oven taakse ja piilottelivat itse oven takana piilossa, bella oli tietenkin aivan ihmeisssään miksi pikku e. seisoo meidän hotellihuoneen oven takana yksin. Tätä nauretaan vielä monta kertaa, ihan täydellinen synttäriyllätys!



Menimme ensimmäistä kertaa käymään Tallinnan Merimuseossa sijaitsee Lentosatamassa, aika lähellä sitä satamaa minne Viikkarin XPRS tulee. Yllätys oli aikamoinen sillä paikkahan oli upea. Meillä oli lapsia mukana laajalla ikäskaalalla, bella täytti juuri 7, J täyttää kesällä 13 ja muutama kuukausi sitten kummityttöni vietti yksvee -synttäreitä. Jokaiselle lapselle löytyi museosta tekemistä ja paras juttu oli ettei esineitä tarvinnut varoa, niihin sai koskea ja esimerkiksi sukellusveneeseen pääsi sisälle tutustumaan. Lapsille oli useita interaktiivisia kohteita ja museossa oli väljää eli ei tarvinnut jonottaa. Joka paikkaan pääsi myös rattailla, no ei sinne sukellusveneeseen sentäs, ja esineiden vieressä oli erittäin mielenkiintoisia kertomuksia esineistä sekä niiden historiasta, kielinä oli ainakin viro sekä englanti. Yläkerrassa oli myös kahvio-ravintola Maru missä emme käyneet mutta sen sijaan mies oli haltioitunut Lentosataman museonkaupasta missä oli todella edullisesti hyviä kirjoja esimerkiksi lentokoneista ja muista museoon liittyvistä aiheista. Lippujen hinnat olivat maltilliset, alle 9-vuotiaat ei maksa mitään ja perhelippukin irtoaa 20 eurolla, aulassa on pantilla toimivat lukittavat kaapit maksuttoman naulakon lisäksi. Lipulla pääsi myös museon ulkopuolella oleville alueille tutustumaan taistelulaivoihin (maalla sekä vedessä) sekä vanhoihin armeijan autoihin. Kaikki meidän porukasta tykästyivät museoon eli suosittelemme lämpimästi käymään.


Perjantaina menimme Tallinnan Eläintarhaan. Meidän perhe on käynyt paikassa useapana vuonna ja on ollut todella mukava nähdä miten eläinten olot paranevat silmin nähtävästi vuosi vuodelta. Tallinnan eläintarhassa on myös sellaisia eläimiä mitä Korkeasaaressa ei ole, ja ehkäpä siksi hieman tavaksi on jo tullut käydä molemmissa paikoissa joka vuosi. Kummitytölle oli ensimmäinen kerta eläintarhassa ja pikkuinen sai kyllä sylintäydeltä katseltavaa. Huomionarvoista on, että ainakin aina kun me olemme käyneet täällä, ovat meidän ja eläinten välissä olevat lasit olleet puhtaita. Eli eläimet näkee selkeästi ja niistä saa lasinkin läpi hyvia kuvia (esimerkiksi apina- ja leijonakuvat alla). Tallinnan eläintarhassa ei ole samanlaisia ruokailumahdollisuuksia kuin Korkeasaaressa joten kannattaa ottaa evästä mukaan ja alue on todella laaja eli kannattaa vuokrata kärryt (maksu muistaakseni euron) jos ei ole rattaita mukana mutta lapsia kyllä. Maanantaisin sisätilat ovat kiinni, muuten paikka on aikalailla aina auki kuten tapana Virosa on. Yllättävää oli muuten myös nähdä "pieni" jääkarhun pentu eläintarhassa, viime vuosi meiltä jäi väliin ja sitä edellisenä vuonna sellaista siellä ei kyllä ollut. Jääkarhujen olot ovat vielä surkeat, toivottavasti ne ovat seuraavan jonossa ja saisivat vaikka sponsorit pian.

Tallinna Zoo on vastapäätä kauppakeskus Rocca Al Marea jonka pihasta löytyy myös mäkkäri. Tässä kauppakeskuksessa on toisessa kerroksessa paljon hyviä lastenvaateliikeitä sekä lelukauppoja ja alakerrassa mm. Prisma mikä kartuttaa kotimaisenkin bonuskortin kertymää. Rocca Al Maren ja sataman välissä sijaitsee Kristiine keskus josta löytyy mm. Next. Molemmissa kauppakeskuksissa on Sketchersin liike mistä meidän bella tekee kenkähankinnat ja muutenkin samoja liikkeitä on paljon. Ruokailut tällä reissulla hoidettiin vaivattomasti Virun Amarillossa sekä Kristiinen Babyback Rib and BBQ:ssa, järjettömän kokoset annokset!




Molemmat lapset ovat muuten koko kevään kulkeneet Abercrombien takeissa. Jiillä on verkkovuori versio ja bellalla näissä kuvissa fleecevuorinen takki. Takit myydään termillä "Weather warrior" mutta minulle on vielä mysteeri, kuinka vedenpitäviä takit ovat -ainakaan J ei ole kyllä takilla vielä kastunut. Nyt kun tilasin bellalle myös verkkovuorillisen version Abercrombien nettikaupasta, ilmoitti tyttö välittömästi että siitä tulee hänen koulutakkinsa. Olen kyllä sitä mieltä että syksyksi kouluun tarvitaan vielä astetta teknisempi takki ekaluokkalaiselle. Jii siirtyy nyt Hollisterin puolelle ja porukoitteni jenkeistä tuoma Hollisterin huppari on ollut ahkerasti käytössä. Syksyksi lienee aiheellista tilata myös isompi takki Hollisterilta, käsittämätöntä että esikoinen pikkuhiltaa siirtyy aikuisten vaatteisiin! Myös Jiin farkut on Abercrombien ja ovat kyllä parhaat mitä meillä on ollut. Tällä hetkellä ei pjoalla muita farkkuja olekaan ja tuskin tuleekaan niin kauan kuin nuo mahtuvat. bellan pieniä vaatteita on Espoossa Nella ja Nuttu -kirpparilla vielä ensi maanantaihin asti, näyttipä muutkin pöydät notkuvan tavaraa eli kannattaa käväistä tekemässä löytöjä!


Tämä kahden perheen yhdistelmäminiloma onnistui yli odotusten ja itse nautin tosi paljon kun lapset viihtyvät keskenään yhdessä ja isommista ei ole pelkästään leikkikaveriksi pienemmille vaan myös apua meille vanhemmille. Kahdessa edellä mainitussa kohteessa viihtyy ainakin tämän ikäiset lapset mutta en yhdistäisi molempia kohteita samalle päivälle koska molemmissa vierähtää useampi tunti. Tallinna on täynnä hotelleja, itse voin suositella ainakin Virua sillä maisemat on upeat ja alakerran Amarillossa ainakin meille sattui oikein hyvä palvelu, hyvät ruoat ja kaikki oli sujuvaa tälläisellä lapsiporukalla.




HYVÄÄ VIIKONLOPPUA KAIKILLE !



2.4.2013

Myydään: Tytöt 116-122 cm






Nella ja Nuttu toimii myyntipaikana tytön pienille vaatteille & kengille.
Pääosin vaatteet ovat kokoa 116-122, kengät 30 /plusmiinus yksi koko.
Muutamia leluja, kirjoja sekä pelejä myös kaupan.
Myyntiaika päättyy ensi viikon keskiviikkona ja on mahdollista että täydennän pöytää viikona aikana.

JOS olet kiinnostunut pojan n. 150 cm vaatteista, on minulla pieni kasa Gant/ Vingino/ Boden paitoja.
Tuon ne myyntiin nellikseen jos joku erityisesti toivoo. Vaatteita on alle 10 kappaletta.


***

1.4.2012

Osto & Myynti

Joka keväinen ilmiö,
vanha ulos ja uusi sisään.
Se siivousvimma,
into uudesta vuodeanajasta.
Se olo että haluaisi kaikesta eroon,
halusi että kaikkea on vain yksi.
Samalla myönnän tuntevani intoa
kaikista ihanista uusista jutuista.
Väreistä ja valosta.



Keväällä alkaa myös juhlakausi, kuten ennenkin olen kertonut. Minä olen aina ensimmäinen, huomenna vien töihin kakkua ja muistan mainita kaikille miten yhtä nuoremmat ihmiset täyttävät tämän verran. Seuraavana tyttö, sitten poika, äiti, mies... pikkuhiljaa juhlitaan kaikkien synttärit kesän aikana. Yleensä olen tutkaillut mekkoja tässä vaiheessa mutta en nyt, olen aivan varma että kaapista löytyy edellisiäkin ja yhden aivan fantastisen jo tilasinkin. Tyttö on nyt siirtymässä koosta 116 cm kokoon 122 cm eli pientä murrosta kaappiin on tulossa. Olen kuitenin päättänyt että kesä mennään vielä suurimmaksi osaksi vanhalla varastolla ja jemmoilla (ainakin näin toivon). Ennen on ollut aina paljon seuraavaa kokoa kaapissa valmiina, nyt ei, eli shoppailulaiskuus alkaa näkyä käytännössä.

Ensi viikon tiistaista alkaen löytyy Nellasta ja Nutusta tytön pieniä vaatteita ja kenkiä sekä sekalaisia leluja/kirjoja jne. Ihan selkeät syys- ja talvikauden vaatteet olen jättänyt pois odottamaan syksyn pöytää ja nyt hinnoitellut tämän ja tulevan kauden myytäviä. Koot ovat siinä 104-116 cm ja pääsosin tyttöjen vaatteita, muutama unisex-vaatekin löytynee. Yritän saada Huutikseen myös jotain.


Samalla täytyy kertoa että täällä on jälleen ollut sisäistä taistelua otsikon järki&tunteet alla. Lapset eivät juuri koskaan käytä kesällä takkeja ja viimeiset pari kesää on säidenkin puolesta olleet aivan uskomattoman täydellisiä. Olenink päättänyt ettei kesätakkeja lapsille osteta, välikausitakit paikkaavat jos on sitten tarvetta. Paitsi, kun näin tämän. Ja tilasin. Ja jännitin onko koko riittävä. Ja kun se oli, tein jo hiljaa päätöksen mielessäni. Okei, olin kyllä tenhyt sen jo tilaushetkellä...
Mutta sovituksen jälkeen keittiössä tapahtunutta:
Minä ääneen: No mtä mieltä olet takista?
Minä itsekseni: Jep, nyt ei varmastikaan voi tulla täysin sateetonta kesää, ilmanmuuta me tarvitaan sateenpitävä takki.
Mies ääneen: "Siis onko tämä nyt tekninen takki? Onko meillä jo tälläistä vastaava samassa koossa?
Minä ääneen: No on ja on. Mutta se Napapijrihän o tunnelmaltaan ihan eri tyyppinen takki.
Mies oletetttavasti mielessään: Here we go again... (sillä tavalla ymmärtäväisesti)
Tällä välin tuon sen Napapijrin takin näytille todistaakeni pointtini.
Mies ääneen: Nuohan on melkein samanlaisia. Eikö tuo toinen ole kuitenkin vähän ylimääräinen sitten?
Minä mielesäni: Tämä takki jää meille, tämä takki todellakin jää meille.
Minä ääneen: No on, ihan varmasti pärjättäis ilmankin. Mutta kun mä haluan pitää tämän. Koska näin ihania takkeja ei saa enää isommassa koossa ja tämä on viimeinen mahdollisuus tähän takkiin. Joku ostaa käsilaukkoja, toinen kenkiä, jos mä haluan tällä tavoin fiilistellä niin musta se on ihan okei. Ja sitäpaitsi, tämä on kivempi kesällä sateen sattuessa. Napapijrin takki on enemmän sellainen ulkoilurymytakki.
Mies: Epämääristä hyväksyvää mutinaa.
Minä mielessäni onnittelin itseäni ihanasta takista, hyvästä argumentaatiosta ja yritän päättää toivonko sateista vai aurinkoista kesää.
Toim.huom. Lapsilla ei ole ollenkaan sadetakkeja.


me tehtiin muita juttuja ja kuvia ja samalla otettiin pari kuvaa
töh takistakin
teemalla: äiti, mä en nyt hymyile ollenkaan.
- se on kulta ihan okei.
Takki on siis Ver de Terre
ja tämän mallin isoin koko eli 6


DIY
pipo on pieces (vero moda)
johon olen ommellut satiininauhan.
näin joskus vastavan jossain mutta
hinta oli älytön
tämä maksaa alle 10 e


Kesäksi on yhdet kävelykengät
tutut Petit by Sofie Schnoorit.


Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin,
menen jatkamaan hinnoittelu-urakkaa
ja viettämään siivouspäivää.

Hyvää virposunnuntaita kaikille !
JK
Huomioiottehan että A niinkuin Arvonnan voittajat on arvottu eilen.

26.9.2011

Tervetuloa ostoksille !



Huomenna vien Nellaan ja Nuttuun paljon vaatteita, kenkiä, kirjoja ja leluja myyntiin. Suurin osa vaatteista on tytön, koossa 86 cm - 116 cm mutta mukaan mahtuu myös muutamia pojan vaatteita ja kenkiä. Hinnoittelussa voin olla aivan metsässä, sillä lähi-historian kokemukset hintatasosta rajoittuvat Akseliin ja Kanuunaan -jotka ilmeisesti eivät ole aivan realistisia kaikkien pyyntien osalta. Katsotaan miten kauppa käy. Kyllä tässä on paljon tavaraa jotka menisivät hujauksessa Huutiksessakin mutta aikataulullisesti tämä on nyt minulle ainoa vaihtoehto. Kaikki vaatteet ja tavarat eivät tule mahtumaan pöytään sillä tavaraa on  p a l j o n, keittiöstä rullaluistimiin -mutta täydennän pöytää sitä mukaan kuin tyhjenee. Nella ja Nutussa on eri pöydät kengille, ulkovaatteille ja leluille -mahdollisesti laitan myös näihin pöytiin myytäviä tuotteitani, eli kannattaa tsekata huolellisesti :)

Ja heille jotka eivät vielä tiedä: Nella ja Nuttu on lastentarvikekirpputori Espoossa. Lähellä on mm. Iso Omena ja tänne pääsee helposti linja-autolla liki mistä vain. Eli nyt kaikki syysretkelle ja kierrätysostoksille !

Ja ennen kun joku kysyy, jonkun mielessä se kuitenkin on... en saanut tästä rahaa. Tulen heti kertomaan jos Nellan ja Nutun omistaja muistaa minua vaikka ilmaisella pöydällä ;)