Kävin ennen juhannusta kääntymässä värjäyskurssillakin, mutta ei näistä
Mutta kuten sanottu, nyt on taas neulomisfiilistä ja sen kunniaksi ostaa päräytin itselleni synttärilahjaksi ison kasan lankoja. On sanottava, että nettikaupan kuvat lankojen väreistä ei olleet sinnepäinkään, mutta onneksi ahkerat neulebloggaajat kuvaavat tekeleensä hyvässä valossa ja niiden kuvien perusteella osasin valita valikoimista melkoisia herkkuja. En voi syyttää lankakauppiasta huonoista kuvista, koska tässäkään kuvassa ei näy sitä värien loistoa, mitä niissä oikeasti on, mutta kerron, että vihdoinkin vihreä on sellaista oikeaa, kunnon sammaleenvihreää! ♥ ♥ ♥
Tällä hetkellä puikoilla on tällainen kapistus, joka saanee raitoja ainakin noista kasvivärjätyistä langoista, jotka, luvalla sanoen, ovat hiukan paremman värisiä luonnossa nekin, valo syö näköjään kaikkein eniten vihertäviä sävyjä ja muuttaa ne kylmemmiksi, pöhpöh. Kuvan harmaa on sentään aivan itsensä värinen, kuinkas muuten. :P
Neulomisten ja muiden vastaavien juttujen ollessa tauolla olen askarrellut muutaman onnittelukortin. Ensimmäinen on työkaverille, joka on jo kauan aikaa suunnitellut auton hankintaa.. varsinainen tarina on pidempi ja avaisi kortin sisältöä hiukan enemmän, mutten jaksa sitä nyt tähän runoilla. Kuvaa saa klikattua isommaksi ja kyltissä lukee: "Ostettiin parasta mitä rahalla sai! Avain on virtalukossa ja virtalukko on hanskalokerossa".
Toinen kortti lähti työkaverin kummilapselle ristiäiskortiksi. Tarkoitus ei ollut tehdä mitään liian vauvamaista ja vaaleanpunaista ja lopputulos oli kai ihan tykätty. Itse olen korttiin oikein tyytyväinen. Kukat on tehty leikkaamalla kartongista kuvioleikkurilla ympyrän mallisia palasia ja suttaamalla palasten reunat eri värisillä mustetyynyillä (/leimasinmusteilla.. mitä ne nyt on) ja sitten kukat on kasattu kaksipuoleisella teipillä ja kiinnitetty korttiin. Lehdet on leikattu käsivaralla, taitettu hennosti keskeltä ja sutattu taitoksen kohdalta sekä reunoista em. mustetyynyillä. Lopuksi koko kortin reuna on käyty vielä läpi vihreällä mustetyynyllä, näkyykin ehkä jos alemman kuvan klikkaa isommaksi, se antoi kuitenkin korttiin juuri sopivan loppusilauksen. :)
Nyt siirryn nauttimaan vapaasti viikonlopusta ja teen jonkun kivan raidan tuohon harmaaseen juttuun. X)
---
Ai niin. Elinalle vielä edellisen postauksen kommenttiin vastaukseksi: Tällaisen pussukan rakentelin joskus sukkapuikoille & virkkuukoukuille, tuon tyylinen voisi niiden talttojen kuskaamiseen olla ihan omiaan.
Yläläppä käännetään alas estämään puikkojen putoilua ja koko komeus kääritään rullalle ja narulla kiinni. :)