Näytetään tekstit, joissa on tunniste Simeon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Simeon. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Kynttilänpäivä

Kynttilänpäivä (kynttilämessu, ortodokseilla Herran temppeliintuominen) on kristillinen juhlapäivä, jota vietetään alkujaan 40 päivää joulusta, siis 2. helmikuuta, sen muistoksi, että Jeesus vietiin 40 päivän ikäisenä temppeliin ja Simeon siunasi hänet (Luuk. 2: 22-33).
Tapahtuman taustalla on kertomus vapautumisesta Egyptin orjuudesta ja juutalainen pääsiäinen. Sen mukaan jokainen esikoinen kuuluu Jumalalle, ja hänet lunastetaan Jumalalta (2 Moos. 13: 1-16). Taustalla ovat myös synnyttämiseen kuuluvat puhtaussäännökset (3 Moos. 12: 1-8).
Ennen vuotta 1774 helmikuun 2. päivä oli Suomessa pyhäpäivä. Nykyään Suomen evankelisluterilainen kirkko viettää kynttilänpäivää tänä alkuperäisenä päivämääränään vain, jos se sattuu sunnuntaiksi, muussa tapauksessa sitä seuraavana sunnuntaina. Mikäli tämä päivä on laskiaissunnuntai, kynttilänpäivä siirtyy viikkoa aikaisemmaksi.
Nimitys tulee siitä, että keskiajalla kynttilänpäivänä vihittiin vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät.


oma ikonini Pyhä Simeon ja Jeesus lapsi

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Ikonikirjoja osa 1

Ikonikirjoja ja maalaamiseen liittyvää
kirjaa on siunaantunut (?) hyllyyn jonkin verran.
Myös muunlaista maalauskirjaa.
Kirjoista saa maalausaiheita ja hyviä malleja.

Tässä yksi parhaista mallikirjoistani.
Aihe kerrottu ja maalausvinkkejä runsaasti.



Simeon ja Jeesus ikonin aihee on juuri
tästä kirjasta saatu, ihastuin Simeonin vaatetuksen
väriin.


Piispa Arsenin kirja, paperi ikoneista.
Ihania kuvia.


Flora ja Fauna
Aiheita ikoneihin, kasvillisuus ja eläimet
pääaiheena. Kirjassa hyvät eläinmallit
jos tykkää sellaisia maalata.
Kirjassa paljon tietoa, súomalainen.