Viikinkipöperöä

Maaliskuun alussa edessä oli jälleen kokkinakki, vastasin viikonlopun kestäneiden viikinkipitojen keittiöstä. Listalla oli perinteiseen tapaan iltapala, pari aamiaista, lounas ja lauantai-illan pidot, väkeä noin 50 henkeä. Muissa ruokailuissa tarjolla oli lähinnä puuroa ja leipää, mutta minusta etenkin tuon pitoruokailun suunnittelu on äärimmäisen hauskaa. Toteutuskin on useimmiten kivaa, vaikka se ei parin päivän keittiössä seisoskelun jälkeen siltä aina tunnu. Tällä kertaa teema oli aika yksinkertainen ja saattoi suosiolla jättää pois keskiaikaisen keittiön sievistelyn ja erikoisuudentavoittelun ja tehdä vain paljon hyvää ruokaa, jokaiselle jotakin. Toivottavasti tässä tehtävässä onnistuin, ainakin palaute oli hyvää. Paljon saa aikaiseksi jo sillä, että ruoka on ajoissa ja lämmintä eikä se lopu kesken.

Vanhaan tapaan ajattelin kirjoittaa menun ja reseptit myös tänne, sillä suomenkielisiä historiallisen kokkauksen sivustoja tai kirjoja ei paljoa ole. Reseptejä myös kysellään juhlissa paljon, mikä on aina hyvä kuulla.

Viikinkiaikaisten ruokalajien ja ruokailun tutkimisessa korostuvat samat ongelmat, mitä historiallisen ruoan kanssa yleensä: lähteiden puute. Keskiajalta on säilynyt keittokirjoja, mutta nekin kaikki yläluokan piiristä. Viikinkiajalla nähtiin vielä vähemmän tarvetta kirjoittaa reseptejä ylös kuin suuren ruhtinaan hovissa. Aihetta tuleekin lähestyä arkeologian ja luonnontieteiden keinoin: millaisia kasveja ja eläimiä oli, millaisia ruuantähteitä, esim. luita tai siemeniä, asuinpaikoilta löytyy, millaisia ruoanlaittovälineitä, tulisijoja yms. on silloin ollut. Myös pohjoismaisten perinneruokien resepteistä voi löytää apua, tosin niiden kanssa tulee aina muutaman kerran pohtia, onko ruokalaji voinut säilyä sen tuhannen vuotta.

Tämän kokkinakin kanssa ei onneksi tarvinnut olla kovin autenttinen, etenkin kun tälläkin kertaa kokkaus suoritettiin modernissa keittiössä. Yritin siis parhaani mukaan keksiä ruokaa, jota olisi voinut olla tarjolla viikinkiaikana hienoissa pidoissa ja joka olisi lisäksi helppo valmistaa. Helppo valmistettavuus on muutenkin avainsana suurimpaan osaan historiallisia ruokalajeja (niitä hovihömpötyksiä lukuunottamatta): jos raaka-aine on sellainen, mikä on kyseisenä aikana tunnettu, se on luultavasti valmistettu keittämällä tai paistamalla muiden saatavilla olleiden aineiden kanssa. Jos käytössä on (ollut) uuni, voi sinnekin nakata asioita hautumaan. Asioita voi pohtia tiettyyn pisteeseen asti, mikä useimmilla sijaitsee vielä eri paikassa, mutta jossain vaiheessa on pakko todeta, että paraskin versio on vain sinne päin.

Ohjeet ovat, kuten edellisessäkin, noin kymmenelle hengelle. Lopullinen ruoan menekki riippuu ruokalajien määrästä ja syöjien ruokahalusta sekä -valiosta. Kun kyseessä ei ole leipomus kuin parissa kohtaa, ei ruoka-aineiden välisillä suhteilla ole niin paljon väliä ja maistamalla pääsee pitkälle.

Viikinkipidot

Keitettyä ohraa
Papusalaatti
Haudutettua kaalia
Olutkanaa

Uunijuureksia
Omenapossua
Sipuli-vuohenjuustopiirakoita
Lammaspata

Mustikkapiirakkaa
Piimäjuustoa
Ruusuriisipuuroa

juomaksi hunajasimaa ja olutta

Olut

Yritän pitää kielenkantani kurissa tässä aiheessa, sillä kirjoitan parhaillaan gradua myöhäiskeskiajan alkoholijuomista ja olen lukenut myös jonkin verran juomien historiasta yleensä (miten en ole siitä vielä kirjoittanut tänne?). Todettakoon kuitenkin, että olutta oli viikinkiaikana. Se valmistettiin yleensä ohramaltaista ja vedestä ja maustettiin kenties villihumalalla, kenties muilla yrteillä, kuten katajalla, suomyrtillä tai siankärsämöllä. Koska olin panohommissa vielä neitsyt, päätin aloittaa helpoimmasta ja ostin kaupasta paketin valmista olutuutetta, jolla ei ole juuri mitään tekemistä historiallisen oluen kanssa.

Arvatkaa vaan, paljonko huumoria panemisesta ja sanan eri käyttötarkoituksista saa aikaiseksi? Riittävästi. Inspiraatiota hain Pirkka-sedän panokoulusta, ja jos kyseisen herran tuntee, ei voi olla ihan varma siitä, mitä siellä koulussa sitten oppii. Sen verran voin lohduttaa, että linkin voi avata työpaikalla ja lasten nähden.

Kouluun kuuluu myös osat kaksi ja kolme. Mutta kuten sanottu, lähdin helpoimman kautta liikkeelle ja ostin paketin tummaa Finlandiaa ja tein niinkuin paketissa sanotaan, paitsi että oluen tekeytymiselle ei jäänyt juuri aikaa. Tämä maistui jonkin verran lopputuloksessakin: hiilihappoa ei ehtinyt juuri muodostua eikä makukaan ollut kummoinen. Alkoholipitoisuutta en mitannut. Tarjolla oli myös ihan maltaista tehtyä kotikaljaa, mitä kului reilusti enemmän kuin tätä. Laaki oli 25 litraa, mikä oli ihan riittävästi 50 hengelle.

Mutta tulipahan kokeiltua, etenkin kun ihmisillä on yleensä omat juomat mukana ja alkoholittomia oli varattu riittävästi. Ensi kerralla parempi maku, ehkä jopa vähän autenttisempaa meininkiä.

Hunajasima

Tämä osui sitten ihan nappiin! Viikinkiaikaisella simalla ja tällä liemellä ei kuitenkaan ole kovin paljoa yhteistä. Tämä resepti on lähinnä hunajasta tehtyä vappusimaa jossa on jouluiset mausteet. Historialliseen simaan palaan toivottavasti myöhemmin, viimeistään sitten kun kaivan käsiini sen 1500-luvun reseptin, mikä ei tosin ole viikinkiaikaa sekään.

Reseptin pohjan löysin Suomen mehiläishoitajien liiton sivuilta, on muuten eka mikä tulee vastaan googlettaessa 'hunajasima'. Koska simaa on luultavasti maustettu siinä missä viiniä ja oluttakin, ja hunajan makeuden vuoksi jotain terääkin pitäisi olla, keitin seuraksi mausteliemen.

Koska tätä kannattaa tehdä useamminkin, sillä sima ei säily, tulee tässä nyt vain neljän litran latinki. Pitoihin tein tätä 25 litraa, mikä oli riittävästi, ja viimeiset pisarat juotiin aamuyön tunteina. Alkoholipitoisuutta en mitannut, mutta jos siinä jotain oli, maku peittää sen petollisen tehokkaasti alleen.

4 l vettä
450 g kotimaista hunajaa
2 sitruunaa
ripaus hiivaa

Mausteliemeen:
pieni kanelitanko
pari kuivattua neilikkaa
inkivääriä
kokonaisia mustapippureita

Kiehauta n. litra vettä ja keitä siinä mausteita hetken aikaa. Lapioi hunaja esim. isoon kattilaan tai muuhun astiaan (tää oli muuten hauskaa, kun hunajaa oli 8 purkkia) ja kaada mausteliemi päälle. Lisää loppu vesi ja sitruunamehu. Jäähdytä kädenlämpöiseksi (esim. teräskattilan voi laittaa kylmään veteen), lisää sitten vasta hiiva, ettei se kuole. Anna käydä huoneenlämmössä seuraavaan päivään, siivilöi ja pullota. Lisää joka pulloon teelusikallinen sokeria. Sima valmistuu viileässä noin viikossa, huoneenlämmössä parissa päivässä. Älä missään nimessä kierrä pullojen korkkia täysin kiinni, sillä pullot saattavat räjähtää. Suosittelen muutenkin viileässä kypsyttämistä, räjähdysvaara on pienempi eikä sima mene vahingossa yli.

Ohraa

400 g ohrasuurimoita, miel. kokonaisia
suolaa, voita

Keitä pakkauksen ohjeen mukaan tai sitten runsaassa suolalla maustetussa vedessä kypsäksi, aikaa kuluu ainakin puoli tuntia. Kokonaiset suurimot säilyvät irtonaisempina, rikoituista tulee puurompaa. Sitä voi välttää huuhtomalla jyvät.

Papusalaatti

Näitä tehtiin viimeksi härkäpavuista, ja näitä erityisesti toivottiin tällekin kerralle. Härkäpapu on yksi ihmiskunnan vanhimmista ruokakasveista, joten sitä voi huoletta laittaa tarjolle minä aikana tahansa. Tosin nykyaikana sen löytäminen oli kohtuullisen haasteellista: pavut olivat loppuneet sekä Tampereen Punnitse&Säästästä että Ruohonjuuresta, lisäksi Tampereen Runsaudensarvi oli vesivahingon takia surkeasti kiinni. Luulin jo, että joudun vaihtamaan ruokalajia, kunnes Citymarketista (!) löytyi kilo. Yksi yksinäinen kilo. Jatkoin sitä sitten kikherneillä, ja hyvä tuli näinkin.

200 g kuivia härkäpapuja
200 g kuivia kikherneitä
tuoretta persiljaa
oliiviöljyä
suolaa

Liota papuja ja kikherneitä runsaassa vedessä yön yli. Vaihda vesi ja keitä noin tunti, laske aika siitä kun vesi alkaa kiehua. Tarvittaessa voit keittää vähän yli, sillä raaoiksi ei kannata jättää. Valuta ja mausta persiljalla, öljyllä ja suolalla.

Haudutettu kaali

n. kilo kaalia
fenkolinsiemeniä
voita tai öljyä

Pilko, mausta ja hauduta n. 150 C, niin, että joko säilyy vähän rapsakkana tai muhii kunnolla. Tarvitaan ainakin tunti. Kaali ns. romahtaa kypsennettäessä, joten sitä jää jäljelle aika vähän alkuperäisestä määrästä.

Olutkana

Kananuijia yksi per syöjä tai koipi/2 hlö (kannattaa pilkkoa valmiiksi)
olutta (itse laitoin Kukko Pilsneriä)
rosmariinia
timjamia

Asettele kanat vuokaan, kaada päälle olut ja ripottele mausteet. Uunin lämpötila voi olla vähän korkeampi kuin juureksilla, n. 175 C. Kana on kypsää, kun tikulla tökättäessä neste on kirkasta tai liha irtoaa helposti luista. Tällä sormiruoalla saa takuulla aidon viikinkifiiliksen.

Ohraa, papusalaattia, kaalia, omenapossua ja tuopissa simaa.

Uunijuurekset

Nämä kuuluvat jokaisen keskiaikakokkaajan perusvarastoon. Koska porkkanaa ei viikinkiajalla viljelty Pohjolassa, ja lanttu risteytyi vasta keskiajan lopulla, en käyttänyt niitä, vaan vanhempia tuttavuuksia. Tosin punajuuri taitaa olla vähän siinä rajalla, mutta nauris on hyvin vanha viljelyskasvi täällä päin.

Puoli kiloa nauriita
Puoli kiloa punajuuria
maun mukaan sipulia
valkosipulia
suolaa, pippuria, voita

Kuori, lohko, mausta, lohko voita päälle ja hauduta uunissa n. 150 C kansi tai folio päällä määrästä riippuen ainakin tunti, mielellään esim. kolme.

Omenapossu

n. 1 kg possun etuselkää, niskaa, lapaa tai muuta makoisaa osaa
puolisen kiloa omenoita
sipulia
valkosipulia
possun rasvaisuudesta riippuen pekonia lisäksi

Poista tarvittaessa possun nahka ja pilko liha. Luut saavat jäädä mukaan antamaan makua. Pilko muutkin aineet, hauduta uunissa kypsäksi.

Uunijuureksia hassusta kuvakulmasta.

Sipuli-vuohenjuustopiiraat

Taikina:
200 g voita
3 dl ohrajauhoja
3 dl vehnäjauhoja
tippa vettä

Täyte:
100 g vuohenjuustoa
sipuli
voita tai öljyä
suolaa

Tee ensin taikina: nypi huoneenlämpöinen voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi, lisää tilkka vettä ja sekoita nopeasti taikinaksi. Anna levätä jääkaapissa tunti, ehkä parikin. Tee sitten vasta täyte: pilko sipuli ja kuullota se voissa tai öljyssä. Pehmennä vuohenjuusto kulhossa haarukalla tai lusikalla, sekoita siihen sipuli ja mausta tarvittaessa suolalla. Muitakin mausteita voi tietty käyttää. Kauli taikina ja ota siitä pienellä lautasella tai isolla lasilla ympyröitä. Laita keskelle nokare täytettä ja paina reunat yhteen, saat pienen piirakan. Töki haarukalla kuoreen reikiä. Voit halutessasi voidella piiraat munalla ennen kuin paistat ne n. 220 C niin, että pinta saa väriä.

Lammaspata

Kun liha on hyvää, ei se seurakseen juuri muuta kaipaa. Nämä otukset on tilattu Tampereen Lammasmaailmasta, Arkiainekset-salkku. Nimestään huolimatta tuotteet käyvät juhlavampaankin tilaisuuteen, sillä paketti sisältää luullisia ja rasvaisia ruhonosia, jotka omasta mielestäni ovat monia muita ruhonosia parempia.

Luista lampaanlihaa n. 2 kg (jos vähäluista, vähempikin saattaa riittää)
rosmariinia
valkosipulia
laakerinlehtiä
mustapippuria
suolaa

Pilko liha. Laita se kattilaan, peitä vedellä, anna kiehua ja lisää mausteet. Keitä kypsäksi, kunnes liha irtoaa luista.

Lammaskin on jostain syystä vino, mutta hyvä.

Mustikkapiirakka

Taikina:
200 g voita
3 dl vehnäjauhoja
3 dl ruisjauhoja

Täyte:
mustikoita
vehnäjauhoa

Tee taikina samalla tavalla kuin vuohenjuustopiiraissa: nypi voi ja jauhot, sekoita vesitilkan avulla taikinaksi, anna tekeytyä. Täytä piiraat mustikoilla, joihin on sekoitettu vähän jauhoa kosteutta sitomaan. Voit kaulia myös taikinan vuokaan, siihen kannattaa kaulia myös kansi, mihin pistelee vähän reikiä. Syö ehdottomasti lämpimänä.

Piimäjuusto

Juuston valmistusta voi tarkemmin seurata täältä. Tästä jätin munat pois.

Täysmaitoa 2 l
Piimää 0,5 l
suolaa

Kiehauta maito, kun se kiehuu kaada kylmä piimä sekaan niin, että maito juoksettuu. Pidä kattila lämpimässä ja anna heran erottua kunnolla. Voit myös kiehauttaa massan uudestaan. Nostele juustomassa harsolla vuorattuun muottiin tai siivilään, aseta paino päälle ja anna valua esim. yön yli.

Ruusuriisipuuro

Tämä oli ihan oma keksintöni, jossa yhdistyy kolme ennen ylellistä, nykyään vähän halvempaa raaka-ainetta: riisi, kerma ja ruusuvesi. Tämä on aika tujua, eikä sitä tarvitse jälkiruoaksi niin paljoa kuin puuroa varattaisiin esim. aamiaiselle.

3 dl vettä
2 dl riisiryynejä
4 dl maitoa
4 dl kermaa
ruusuvettä

Kiehauta vesi, lisää siihen riisit, sitten maito ja kerma vähitellen, kunnes riisi on imenyt nesteen ja puuron koostumus on sopiva. Anna jäähtyä. Mausta ruusuvedellä.

Pala juustoa.

Ihan kaikesta en ehtinyt/viitsinyt ottaa kuvaa, mutta ehkei sitä tarvitse.

Sehän on tietenkin heppa!

Eilisestä tuli ruoankin suhteen aika mielenkiintoinen ja monipuolinen päivä. Aloitin syömällä ahkeran kotijumpan jälkeen kevyen lounaan, tiistaina tehtyä kasvisborssikeittoa. Olin ostanut jo aiemmin punajuuria, ja nyt alkoi tehdä mieli jotain punaista:

Kasvisborssikeitto

Pari perunaa
Pari porkkanaa
Punajuuria
Pala kaalia
Sipuli

Pese, kuori ja pilko juurekset tasakokoisiksi paloiksi. Kuori kaalista ulommaiset lehdet ja pilko, tee sama sipulille. Lisää ainekset kiehuvaan veteen ja keitä kypsäksi, tähän menee palasten koosta riippuen puolesta tunnista eteenpäin. Kaalista ainakin huomaa, kun se on kypsää. Tarjoile smetanan tai vastaavan kanssa, itse lusikoin päälle valkosipulidippiä, kun sitä vielä sattui kaapissa olemaan. Leipääkin voi lisukkeena tarjota.

Lounaan nautittuani kipitin jo vähän myöhässä yliopistolle. Latinantunnin jälkeen vuorossa oli Hyökyaallon järjestämä elokuvailta ravintola Gopalissa. Valitettavasti Mother Earth-dokumenttia ei saatu läppärillä pyörimään, vaikka ilmeisesti sen toimivuus oli testattu etukäteen. Pitempi elokuva, The Real Dirt on Farmer John, lähti onneksi pienen alkukankeuden jälkeen käyntiin. Dokumentti kertoo illinoisilaisesta maanviljelijästä, joka ottaa hoitaakseen vanhempiensa maatilan isänsä kuoltua. 1980-luvulla kuitenkin koko amerikkalainen maatalous joutuu ongelmiin ja Johnkin joutuu myymään suurimman osan tilan maista ja koneista. Maatalouden kriisistä ei kuitenkaan sen enempää puhuta kuin kyseisen tilan osalta, itse olisin ainakin halunnut tietää siitä enemmän. Saattaa kuitenkin olla, että dokumentti on tarkoitettu lähinnä amerikkalaiselle yleisölle, joka varmasti tuntee kriisin paremmin. Erinäköisten kokeilujen, masennuksen ja yhteisön hylkäämisen jälkeen tila kuitenkin pelastuu luomuviljelyn ja Community Supported Agriculture -lähiruokayhteisön avulla. CSA-yhteisö koostuu joukosta ihmisiä, jotka säännöllisin väliajoin saavat tilalta laatikollisen kauden kasviksia ja maksavat niistä tietyn summan. Tilaviljely on hyvin monipuolista, eikä John itsekään aluksi tiennyt, mitä kaikkea hän viljelee. Apuna hänellä on harjoittelijoita ja maahanmuuttajia.

Oman mielenkiintonsa dokumenttiin tuo Johnin erilainen persoona. Tilalla toimi jo 1970-luvulla taiteilijakommuuni, mikä sai naapurit karsastamaan Johnia. Myöhemmin häntä syytettiin huumeviljelystä ja saatananpalvonnasta, koska hän majoitti tilalleen mm. tummaihoisen ystävänsä ja taiteilijatuttujaan. Häntä syytettiin myös homoudesta, vaikka dokumentissa vilahtaa ainakin kolme tyttöystävää. Kuitenkin 2000-luvun puolella välit naapureihinkin ovat lämmenneet kukoistavan liiketoiminnan kautta.

Olisin ehkä kaivannut jonkinlaista alustusta elokuvaan tai sen jälkeen keskustelua siitä, olisiko vastaavanlainen mahdollista myös Suomessa. Erilaisia (luomu)ruokapiirejähän on ainakin suurimmissa kaupungeissa ja joidenkin tuottajien ympärillä. Käsittääkseni Suomessa kuitenkin tilat ovat pienempiä ja viljelevät vain muutamia lajikkeita. Itse suosin Tamyn (Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan) luomuruokapiiriä, joka koordinoi monen eri maahantuojan ja tuottajan hyvää luomuruokaa. Piiri on avoinna muillekin kuin yliopistolaisille, jos olet kiinnostunut Tampereen seudun luomuruoasta! Sivuilta löytyvät myös tuottajien yhteystiedot. Moni tuottaja myy tuotteitaan suoraan tilalta tai toimittaa tuotteita oman ruokapiirinsä kautta.

Alunperin minun piti elokuvan jälkeen osallistua maanmainioille Food is Art-kulinaariviikoille, mutta mönkään meni. Olimme työporukan kanssa sopineet illasta Wistub Alsacessa, mutta ennen h-hetkeä kaikki muut olivat joko liian köyhiä tai kipeitä. En jaksanut yksin lähteä toiselle puolelle keskustaa, joten päädyin perumaan varauksen. Olen yrittänyt saada muitakin kavereitani liikkeelle, mutta etenkin näin loppukuusta, kun opintotuki on loppu, on menestys ollut huono. Olisi pitänyt takoa rautaa alkukuusta, mutta se meni nyt. Toivottavasti tapahtuma järjestetään ensi vuonna uudestaan, ainakin vastaanotto on ollut hyvä.

Päätin lohduttautua rouhean ravintola Roastin uudella menulla, kun paikka sattui olemaan ihan vieressä. Ravintola on suhteellisen uusi, ja kävin tammikuussa tutustumassa edelliseen menuun. Siihen olin vähän pettynyt: tilaamani lihavarras oli kuivaa ja maistui lähinnä pippurilta. Seurana olleet vihannekset olivat samanlaisia, mitä itse kotona teen. Jälkiruoaksi otin banaaninlastaajan suklaakakkua, jonka ulkomuoto oli vähän kyseenalainen ja maku aika tavallinen. Sain kuitenkin ilokseni huomata, että uudessa menussa oli paljon kivempia juttuja ja persoonallisempaa otetta.

Koska tykkään ravintolassa syödä ruokaa, jota ei kotona tulisi välttämättä tehtyä, aloitin valkosipulietanoista. Olen syönyt etanoita joskus aiemminkin, ja ainoa juttu niissä oikeastaan on se maustevoi. Etana itse on vain limainen klimppi, johon se voi takertuu. Leivällä sitten syödään loputkin maut. Aiemmin syömäni etanat kaivoin itse kuoresta ulos, mutta nämä olivat jo valmiiksi ulkona. Ehkä se vähensi limaisuutta, sillä nämä olivat todella hyviä.

Pääruoaksi söin elämäni ensimmäisen kerran hevosta. Maku ja koostumus oli aika nautamainen, mutta jokin ero siinä oli. Maku oli välillä hiukan riistamainen tai maksamainen. Kummastakin tykkään, joten ei siinä mitään. Potut olivat aika jauhoisia, mutta hepan päällä ollut karamellisoitu sipuli oli aivan ihanaa ja sopi lihan kanssa hyvin. Hävyttömän helppoa, mutta hyvää, jos tykkää sipulista, kuten minä.
Hieno ateria sai arvoisensa päätöksen porkkanakakusta, tyrnijäätelöstä ja vaahdosta, jonka koostumuksen jouduin kysymään tarjoilijalta. Siinä on kuulemma vuohenjuustoa, mascarponea ja sitruunaa, ja oli hyvää! Kakku oli aika kuiva, erilainen mitä itse yleensä teen, mutta juustovaahdon kanssa oikein hyvää. Kaikki kolme sopivat hyvin yhteen, vaikka tyrnijäätelö oli aika miedon makuista. Ruoan kanssa join espanjalaista punaviiniä edellisen viinilistan puolelta, mutta jälkkärin kanssa maistoin Rönnvikin viinitilan viherherukkaviiniä. Kuvauksen mukaan se on makea jälkiruokaviini, mutta herukan happamuus hiukan taittaa makeutta. Mielenkiintoinen tuttavuus silti, ja sopi mielestäni hyvin tähän ruokaan.

Hinta oli ilman viinejä aika tarkkaan sen 37 e, mitä kaikki Food is Art-menut maksavat. Tulipahan sekin raha sitten käytettyä, eikä se rouheassa ravintolassa hukkaankaan mennyt. Seuraa olisin ehkä kaivannut, mutta tarjoilijat olivat niin mukavia, että heidänkin kanssaan tuli juteltua. Eikä iskenyt annoskateus, niin kuin edellisellä kerralla.

Tervetuloa!

Pitkällisen säätämisen ja vääntämisen jälkeen olen vihdoin saanut aikaiseksi perustaa oman ruokablogini. Olen blogannut normielämästäni toisaalla jo viitisen vuotta, kesällä 2008 aloitin käsityöblogin ja nyt sitten alan kirjoittaa ruoasta. Aikaisemmat blogini ovat olleet Livejournalin puolella, joten tutustun samalla Bloggerin mahdollisuuksiin.

Olen kaikkiruokainen ja kokeilen innokkaasti uusia reseptejä. Suosin luomua, reilua ja kotimaista aina, kun siihen on mahdollisuus. Haluan tällä tukea luonnonmukaista maataloutta ja sitä, että viljelijä saa työstään kunnon korvauksen sekä koti- että ulkomailla. Blogaan näistä aiheista varmasti myöhemminkin, sillä etenkin luomu puhuttaa aika ajoin.

Minulla ei ole elintarvike- tai ravintola-alan koulutusta hygieniapassia lukuunottamatta. Siviilissä opiskelen historiaa Tampereen yliopistossa ja työskentelen sivutoimisesti museo-oppaana. Jos en olisi lähtenyt akateemiselle uralle, olisi hyvänä kakkosena tullut ravintola-ala. Olen työskennellyt kahvilassa ja ollut mukana hoitamassa museolla joitakin kahvituksia ja avajaistarjoiluja. Harrastuksen vuoksi olen huolehtinut myös monien leirien, tapahtumien ja opiskelijasitsien ruokahuollosta: ennätystä pitää hallussaan 90 hengen lasagne. Ehkä ruoanlaitto ja käsityöt on mukavampi pitää harrastuksina, saapahan tehdä sitä mitä tykkää koska tykkää.

Opiskelun lisäksi harrastan historian, erityisesti keskiajan, elävöittämistä, mikä tulee luultavasti näkymään täälläkin. Historiallisten reseptien lisäksi ns. perinteinen kotiruoka on lähellä sydäntäni. Tästä blogini alaotsikkokin kertoo: teen mielelläni sekä uutta että vanhaa ruokaa. Tosin uutta ruokaa on vaikea määritellä nykyään, sillä ruokamaailman kärkikin on tällä hetkellä mummon lihapatojen äärellä. Ehkä uudeksi ruoaksi voisi määritellä muiden maiden ruokakulttuurit, jotka vasta viime vuosikymmeninä ovat löytäneet tiensä Suomeen.

Mietin blogin nimeä pitkään, sillä halusin sen kuvastavan omia mieltymyksiäni, keittotyyliäni tai lempiruokaani. En tiedä, ovatko kaalikääryleet maailman parasta ruokaa, mutta pidän niistä silti, ja nimi tuntui muutenkin hyvältä. Kaali on hyvä, halpa, kotimainen ja aliarvostettu raaka-aine, jota saa ympäri vuoden. Ja siitä voi tehdä vaikka mitä!

Ensimmäinen reseptini olkoon siten kaalikääryle.

Kaalikääryleet

Tarvikkeet:

1 iso kaali
400 g jauhelihaa (itse käytän yleensä luomunautaa)
1 dl kokonaisia ohrasuurimoita (tai puuroriisiä)
pari sipulia
valkosipulia maun mukaan
voita
siirappia
suolaa, pippuria

Laita ohrasuurimot tai puuroriisi kiehumaan. Poista kaalista uloimmat lehdet ja laita se kiehumaan omaan kattilaansa. Kiehuva vesi pehmentää kaalinlehdet, joten ulommaisten lehtien pehmennyttyä nosta kaali pois, leikkaa pehmenneet lehdet pois ja laita kaali takaisin kiehumaan. Toista, kunnes suurin osa lehdistä on irroitettu ja jäljelläolevat ovat liian pieniä käärimiseen. Samalla voit pilkkoa sipulit ja kuullottaa ne voissa. Säästä kaalin keitinliemi!

Ohran tai riisin ollessa kypsää valmista täyte: sekoita ohran joukkoon kuullotetut sipulit, jauheliha, suola ja pippuri. Pilko sekaan pienet kaalinlehdet. Täytä loput kaalinlehdet täytteellä, mikä voi olla helpommin sanottu kuin tehty. Kaalit ovat erilaisia, esimerkiksi kuvassa olevan kaalin lehdet olivat kasvaneet ihan ryppyisiksi, mikä asetti omat haasteensa. Tärkeintä ei kuitenkaan ole saada aikaseksi kauniita, tasaisia nyyttejä, vaan paketti, joka pysyy kasassa. Älä laita liikaa täytettä!

Paista valmiit kääryleet voissa pannulla ja siirrä uunivuokaan. Laita päälle voita, siirappia ja kaalin keitinlientä. Anna olla n. 150-175 -asteisessa uunissa tunnista puoleentoista, valele kääryleitä välillä liemellä, etteivät ne kuivu. Nauti pottujen ja puolukkahillon kera.

Jos täytettä jää yli, kuten mulla aina, voi sen laittaa uunivuokaan, päälle voita, siirappia ja keitinlientä ja uuniin kääryleiden kanssa. Samalla vaivalla saat kaalipataa. Paistinpannulla voi vielä tehdä ruskean kastikkeen, niin saat maut talteen.

Kokkailun iloa!