Talvi ja äkillinen paskartelukohtaus

 Talvi tuli. Niin kai sen kuuluukin, mutta ei minun silti tarvitse siitä pitää.

 Ensimmäistä kertaa tänä syksynä maa jäätyi yön aikana kunnolla. Eilen vielä istutin yhden perennan. Talvirenkaat autovanhukseeen Aviomies kävi (kovasti patisteltuna) vaihdattamassa eilen. Onneksi työmatka on useimpina päivinä lyhyt. Autoa ei tarvitse läheskään joka aamu kaivaa ja raaputella jään ja lumen alta esiin.

 Illat käyvät yhä pidemmiksi ja pimeämmiksi. Valoisaa aikaa pihalla puuhailuun ei kovin paljon jää, kun ei ulos huvita mennä ennen kello kahta, jolloin suurin osa aitamme takana tupakoivista ammattikoululaisista lähtee kotiin.

Eilen illalla iski äkillinen paskartelukohtaus ( onneksi niitä ei tule usein. huusholli on muutenkin tarpeeksi täynnä turhanaikaista tilpehööriä, enkä minä tosiaankaan ole kätevä käsistäni). 

Halloween lähestyy. Siitä muistin ne monet, mukavat pippalot, joita tuli nuorempana "pimeänkarkotuspippaloiden" nimellä järjestettyä. Siihen aikaan Halloweenin vietto teki vasta tuloaan Suomeen. Tuunasin vanhan kynttiläjalan mielestäni semmoisiin kekkereihin sopivaan kuosiin. Kurpitsajuhlan väreihin sopivia kristalleja en varastoistani löytänyt, mutta menee se noinkin (kuva vaan ei ole hyvä, kun perheen pääasiallinen kamerankäyttäjä ei nyt jouda kuvailemaan). Harmi, etten löytänyt kaapista tarpeeksi montaa mustaa kynttilää..

 Kissa tykkäsi kovasti. Saa nähdä kuinka kauan lasiprismat säilyvät sen käsittelyssä ehjinä.                     

HERTTINEN!! NYT VASTA HUOMASIN KIRJOITTANEENI TÄNÄN TEKSTIN VÄÄRÄÄN BLOGIIN. EN JAKSA KORJATA. HEITÄN KUMMINKIN PERÄÄN PARI PUUTARHAPUOLELLE PAREMMIN SOPIVAA KUVAA (OMIANI TÄLLÄ KERTAA -VALITETTAVAASTI)

Vielä on muutama ruostekukan sipuli kaivamatta talteen. Daalian mukulat näyttävät maassa monistuneen. Osa niistä myös kasvoi kehnosta kesästä huolimatta liian isoiksi ämpäriin tungettavaksi. Onhan meillä tilava kellari, mutta ennen kuin olin saanut niistä raaputeltua multapaakut ja kastemadot pois, häilähti kyllä mielessä epätoivoinen kysymys: minne ihmeeseen minne ihmeeseen minä nämä kaikki saan mahtumaan? 

Syksyn viimeinen tango

Parista pakkasyöstä huolimatta kirsikkapuun juurella avasi viimeisenkin nuppunsa  "Last Tango" -ruusu.

 Useimmat perennat ovat jo paleltuneet.

 Kauniita rikkaruohoja sentään pukkaa..

Nämäkin pallurat ovat niin somia, ettei niitä poiskaan raaskinut repiä, vaikka tiedän, että ensi kesänä tulen sitä katumaan..

Salaatti se vaan kasvaarohjottaa. Ei olla enää viime aikoina maisteltu. Lienee jo kitkerää.

 Tilhet palailevat vielä silloin tällöin tarkistamaan olisiko pihlajiin jäänyt jotain.

  

Eivätköhän nekin kohta suuntaa lämpimämpään ilmanalaan. Lähtisin minäkin, jos voisin. Pitkästä aikaa saatiin pari aurinkoista päivää. Sen verran jaksoin, että sain daalian mukulat ylös kuivamaan ja pari riviä valkosipulia maahan. Vielä olisi paaaaaljon tehtävää, ennen kuin talvi saisi tälle pihalle tulla, mutta ei ole säiden herra piitannut meikäläisen toiveista ennenkään.

Ministeri kainalossa

Taivaalla vilkkuu harvinainen valoilmiö. Vilkkumiselta se lähinnä tuntuu, kun tunnin välein sataa ja paistaa. Juuri kun olet saanut kiskottua kumpparit jalkaan ja villaista niskaan, peittyy sininen taivas harmauteen ja sylkäisee sadekuuron niskaan. Pah.

Viimeiset kukkasipulit sain sentään maan multiin äsken. Mikä siinä onkin, että joka vuosi päätän, että tänä syksynä en enää osta lisää, tilakin jo loppuu, mutta aina vaan iskee himo ja hinku puutarhamyymämälöiden mainoslehtiä selaillessa.

Tällä kertaa kävi vielä niin pöhkösti, että kun oltiin palailemassa siskon luota , naapurikaupungista, Korpikankaan sipulit mukana, bongasin paikallisen kukkakaupan pihalla Blomqvistin taimiston myyntiauton.

 Eikun apukuskin paikalta ääniohjauksella jarrut pohjaan ja ostoksille. Kotiin tulin Ministeri kainalossa (kärhö) ja Korpikankaalta tilattujen liljojen sekä kultasahramien lisäksi Annelinde ja Black Hero tulppaaneita & mustan persianpikarililjan sipuli kassissa. Pitihän ne ostaa, kun olivat tarjouksessa.. Kun nyt vaan keväällä muistaisin minne ne kiireessä kuoppasin, kun en ollut lainkaan moisia istutuksia suunnitellut. Ei olisi enismmäinen kerta, kun kitken pois jotain vahingossa.

Vielä olisi paljon hommia ennen talven tuloa. Haravoimisesta en haaveilekaan ja ruohokin saa jäädä pitkäksi, kun ei sen paremmin leikkurilla kuin emännällä ole voimia pitkäksi venähtäneen, alati märän, heinikon leikkuuseen.

Valkosipulit pitäisi vielä saada maahan ja ruukut tyhjiksi. Tuntuu vaan niin keljulta riipiä täyttä päätä kukkivista daalioista varsia pois. Meillä kun ei ole halla haukannut vielä edes kesäkurpitsoita. Pakkanen ja lumi voi silti iskeä yhdessä yössä. Niinhän sillä on tapana.

Syys ei oo sun syys...

 Valtava lintuparvi parkkerasi puutarhaamme pariksi viikoksi. Kaikki 16 pihlajaamme ja muutama (itsekylväytynyt) punaherukkapensas perattiin marjoista perusteellisesti. Joukossa oli tilhiä, rastaita, talitiaisia ja ties mitä. Keskustelua käytiin puiden latvoissa niin äänekkäästi, että tuntui kuin oltaisiin tropiikissa. Ihmetellä täytyy myös sitä, kuinka taitavia lentäjiä nuo höyhenpukuiset ovat. Kolareita ei näyttänyt tulevan, vaikka siivekkäitä singahteli puusta toiseen ilma sakeanaan.

 Tomaattisadosta tuli lopulta ihan kiitettävä, vaikkei sää sitä lajia tänä kesänä hellinytkään.

 Ompputarha ei enää näytä tuollaiselta. Kuva on viikon vanha. Sataa silti edelleen, kuten yhtä lukuunottamatta joka ikinen päivä niin kauan kuin muistan. Nyt ovat lehdet jo kellastuneet ja melkein kaikki punakanelit pudonneet maahan. Mattoteline kuvassa muistuttakoon ankeasta arkitodellisuudesta. Iloisesti kukkiva daalia puolestaan siitä, että ehkä se ensi kesäkin vielä tulee. Siitä sopii nyt kylminä talvikuukausina unelmoida.

Osa kukkasipuleista on vielä istuttamatta ja kellarissa talvetettavat daaliat, gladiolukset ja ruostekukat nostamatta talteen. Mitenkähän tuonne kylmään ja sateeseen vaan tarkenisi mennä..

Haastetta kerrakseen

Veto on ollut poissa ja hönkä lopussa tältä tädiltä pidemmän aikaa. Ansa heitti haasteella ja Herne kauniilla kukkakimpulla jo viikkoja sitten. En ole jaksanut niihin vastata, kun linkittäminenkin tuntuu työltä, eikä talouden virallisella kamerankäyttäjällä ole enää aikaa napsia toivomiani kuvia. 

Nyt ratkaisen kimppupulman menemällä siitä, mistä on aita matalampi, eli niiamalla kiitokseksi Herneelle ja ojentamalla sen eteenpäin kaikille ihanille kommentoijille ja niille, joiden blogit olen linkittänyt tuohon sivupalkkiin. Piristätte päiviäni arvaamattoman paljon.

Ansan haaste kuului lyhykäisyydessään "kuvaa keittiössäsi olevia asioita". Meikäläisellä kirposi noinkin yksinkertaista tehtävää miettiessä hikikarpalo otsalle, eikä pelkästään energianpuutteen vuoksi, vaan siksi, että keittiö on tässä huushollissa ainoa huone, jonka koen suureksi ongelmaksi. Se vimmastuttaa minua, mutta kun ei ole rahaa, kykyä, eikä voimia, pulmalle ei paljoa mahda.

Ongelmien lähde keittiössämme on se, että pienen, 13 neliöisen huoneen seiniä rikkoo neljä (!!) täysikokoista ovea ja kaksi ikkunaa. Ei tarvitse olla arkkitehti tajutakseen, ettei kaapeille silloin paljon tilaa jää., eikä paljon muullekaan. 

Kun talo on rakennettu 1860-luvulla, on helppoa ymmärtää, että käsitys tarkoituksenmukaisuudesta oli siihen aikaan toisenlainen..mutta, kun huonejärjestys on muuten mielestämme aivan täydellinen, on vaikea hyväksyä sitä, että keittiö on äärimmäisen epäkäytännöllinen.

En esittele kokonaiskuvaa, koska en jaksa siivota. Yritin löytää kyökistä edes jotain, mistä pidän ja tämmöisiä pikkujuttuja bongasin:

 Joka aamu kahvia keittäessä katse osuu ompputarhaan. Se on kaunis kaikkina vuodenikoina. Lehmäverhoista tykkään myös. Ne vaihdan toisiin vain jouluverhojen ajaksi.

 Keittiömme värit ovat valkoinen ja harmaa. Seinään tosin tuli hankittua aivan vääränlainen tapetti. Talon hengittävyyden vuoksi valittu, muoviton, paperitapetti imee itseensä lieden vieressä kaikki rasvaroiskeet, eikä sitä voi pyyhkiä. Talouspaperitelineestä pidän silti..

Harmitusta meikäläisessä herättää myös se, että lähes kaksimetrinen mieheni kiinnitti muuttoremontin yhteydessä kaapit niin korkealle, että minä, 160 senttisenä, yletyn hädintuskin kaappien kahdelle alemmalle hyllylle. Noita teräksisiä esineitä ottamaan en ylety keittiötikkailtakaan

Suoraan maantielle näkyy yhdestä ainoasta ikkunasta ja sekin on tuommoinen pieni. Viime keväänä retuutin kissojen ruokintapöydälle, sen ikkunan eteen, taimikasvatusta varten tuommoisen kukkatelineen. Siihen se sitten jäi, eikä viidakon läpi näe enää sisään kukaan.

Tämän haasteen tahtoisin tuupata eteenpäin Maelkalle, joka piakkoin on muuttamassa uuteen kotiin ja Ailalle, jonka keittiötä en ole päässyt vuosikymmeniin näkemään, vaikka hyviä ystäviä olemmekin.

Keltaista

 Ei maistunut Muskalle keltainen porkkana. Söin ihan itse. Hyvältä maistui ja maassa on vielä monta.

 Keltaista on paljon tähän vuodenaikaan Kanttorilan pihalla muuallakin kuin porkkanapenkissä.

 Kauneus on katoavaista. Kuihtuneet kukat ja pudonneet lehdet saavat nyt kuitenkin levätä rauhassa. En jaksa tehdä niille mitään. Vointi on ollut tosi kehno pitkään. Ehkä ensi kevääseen mennessä voimat palaavat. Keljuttaa vaan se, että siperianhernepensasaita on stripannut lehtensä tantereelle ja koko sotkuinen pihamme on nyt ohikulkijoiden päiviteltävissä.,

 Kultakärsämö näyttää siltä, että voisi sopia kuivakukka-asetelmiin ja kransseihin.

Siemenkodat jätän enimmäkseen lintujen evääksi. Aika kehnosti siemenet tänä vuonna kypsyivät. Runsaat sateet mädättivät ja homehduttivat kasvustoja.

Olen saanut mukavan haasteen ja tunnustuksen. Kovasti yritän tässä ryhtyä meinaamaan niihin vastaamista. Jos vaikka huomenna saisin aikaiseksi.

Elämä palailee pätkittäin, vaikka huomiseksi näille seuduille ennustetaan taas sadetta ja se tietää meikäläiselle kankeita niveliä ja kivuliasta päivää..

Nyt jatkamaan omppusavottaa. Niitä ihania, tuoksuvia, (madonsyömiä) pallukoita riittää, riittää ja riittää..